Lue keskustelun säännöt.
Tunteet pinnalla. Viikonloppuna esikoinen muuttaa pois ja maanantaina kuopus aloittaa koulun.
07.08.2025 |
Ilo ja suru yhtä aikaa. Myös huoli. Esikoinen 19 v, muuttaa kotoa pois tulevana viikonloppuna. Vaikka on yritetty käydä läpi, mitä pitää muistaa, ja on hankintojakin tehty, silti on huoli ja haikeuskin. Yksi elämänvaihe päättyy. Asuntoa ei päästy näkemään muuta kuin kuvista ja avaimet saa huomenna iltapäivällä. Tietysti huoli myös toimeentulosta. Opiskelijoilta leikattu niin paljon, eikä todellakaan ole mitään töitä. Hän ei saanut edes kesätöitä.
Maanantaina alkaa kolmannen lapseni eli kuopuksen koulutaival. Siitä iloitsen, mutta tietysti se on jännittävää. Esikoinen aikoinaan joutui kiusatuksi 1.-2. luokalla, mikä oli todella ikävää, ja vaikutti hänen koulumotivaatioonsa. Oli aamuja, jolloin ei olisi halunnut mennä kouluun ollenkaan. Vaikka kuraattorillakin käytiin, ei kiusaajien vanhemmat näe omien lastensa tekemisiä, puolustelevat. Selityksiä kuultiin parhain päin. Onneksi se kiusaaminen laantui ja loppui sitten kokonaan. Tuli kaveri, jota ei luokassa kiusattu vaan ihailtiin, ja tämän kaverin myötä myös meidän lapsi alettiin hyväksyä. Kaikenlaista sitä pohtiikin, menneitä vuosia, kun lapsi aloittaa koulun. Ja tietysti sekin huolestuttaa, osaako herätä ja lähteä oikeaan aikaan niinä aamuina, kun molemmat vanhemmat ollaan töissä. Jos koulu alkaa 10.15, ei meistä kumpikaan sellaisena aamuna voi olla niin pitkään kotona, vaikka minä pystyn menemään yhdeksäksikin töihin sovittaessa.
Miten muilla? Miten olette kestäneet kaikki nämä tunteet? Koulun alku tai nuoren pois muutto? Vinkkejäkin otan vastaan, koska kyllä tämä on yöuniin tullut ja kaikki ajatukset pyörivät päässä juuri öisin.
Kommentit (38)
Meillä kotona sanottiin kun muutin pois, että rahaa eivät anna, mutta ostavat junaliput joka kerta kun kotiin (lapsuudenkotiin) haluan tulla. Se oli hyvä sopimus. Köyhää oli 4 vuotta, mutta opin huolehtimaan taloudesta. Kaalikeittoa, uunijuureksia, ranskiksia, kasvissosekeittoa ja vispipuuroa oli syksyisin ruokavalio. Pari kertaa kuussa paistoin silakkafileitä pannulla, koska ne oli halpaa proteiinia. Jos kävin kotona viikonlopun silloin tällöin, äiti teki usein ison makaronilaatikon mukaan, jota söin monta päivää ja osan pakastin (oli pieni pakastelokero ekassa asunnossa). Syksyisin hain omenoita ja luumuja mummon pihalta. Opin jopa keittämään omenasosetta, jota pystyi laittamaan aamupuuron päälle hillosilmäksi. Puolukoitakin sain survoksena mummolta niin paljon kuin olisin halunnut, minkä takia vispipuuroa tuli keitettyä usein. Nälkää en nähnyt.
Kauhistuttaa jollain tavalla kun hallitus muutti, että opiskelijat ei saa asumislisää kesäkuukausilta. Millä ihmeen rahalla niiden opiskelijoiden pitäisi maksaa vuokrat? Vai irtisanooko ne asuntonsa joka kesän alussa, muuttavat lapsuudenkotiin ja etsivät taas uuden asunnon syksyn alussa? Vai odottaako Suonen hallitus, että kyllä vanhemmat maksaa ne vuokrat kesäkuukausilta aikuisille lapsilleen? Eikö vanhemman elatusvastuu siis pääty ikinä? Ap varmaan joutuu tuotakin pohtimaan kun lapsensa lukuvuosi loppuu. Ystävän tytär oli nyt kesätöissä Linnanmäellä. Opiskelee Helsingissä. Hakijoita oli ollut tuhansia, ja sama se taitaa olla kaikkialla, että ei niitä kesätöitä enää riitäkään kuin harvoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulun aloitus tuo aina huolta, eikä sille kai mitään voi. Paitsi jos vanhemmat pystyy viemään ja hakemaan ja olemaan paljon kotona. Harva oikeasti pystyy. Onneksi on iltapäiväkerhot.
Mun oma lapseni oli toivoton kouluun lähtijä. Matkaa 2,2 km, joten sitä ei ihan minuuteissa edes juoksemalla kuljeta. Meille jouduttiin ostamaan vanhan ajan herätyskello, joka soi, kun pitää alkaa laittaa vaatteet päälle. Kännykkä ei toiminut sitten yhtään, koska se jäi kännykän kanssa pelaamaan tai muuta tekemään, jos se hälytys oli kännykässä. Wilmaan tuli myöhästymismerkinnät joka viikko vähintään kerran. Ja sit noille pienille tulee myös odottamattomia juttuja, mitä vaikea ennakoida. Kerran oli iskenyt kakkahätä kun oli lähtenyt jo kävelemään kouluun. Palasi takaisin kotiin kakalle. Kirjoitin Wilmaan selityksen, että kakkahätä iski kesken koulumatkan :)
Miksei se mee armeijaan jos se on 19
Nuorin muutti pois kotoa tänään. On 19v. Innoissaan oli soluasunnosta, kun sitä yhdessä sisustettiin. Ensi viikolla alkaa opinnot. Ikävä on jo, mutta näin se elämä menee.
Kestettävä on, koska se kuuluu elämään. Lapsia ei voi kääriä pumpuliin ja jotkut asiat (kuten ajoissa herääminen) pitää oppia kantapään kautta. Kaikkea ei voi tehdä valmiiksi tai lapselle tulee hyvin vaikea elämä. Kestämistä helpottaa kun ymmärtää tämän ja antaa poikasten lentää omilla siivillään ja tehdä omat virheensä.
t. 5 aikuisen lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksei se mee armeijaan jos se on 19
Jos se on tyttö?
Vierailija kirjoitti:
Miksei se mee armeijaan jos se on 19
Ööö. Jospa kävi jo? Ainakin meillä kolme poikaa ovat menneet inttiin 18 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorin muutti pois kotoa tänään. On 19v. Innoissaan oli soluasunnosta, kun sitä yhdessä sisustettiin. Ensi viikolla alkaa opinnot. Ikävä on jo, mutta näin se elämä menee.
Mitkä opinnot teillä? Meillä on nuorella vasta 21.-22.8. orientaatiopäivät Zoomissa (amk-opinnoissa). Ihmettelin tätä, voiko olla, mutta varsinainen opetus alkaa 1.9.
Onko tavallistakin tunteilla tälläisestä? Olen melko tunteeton ihminen, eikä tälläisestä ainakaan tunteet nousisi pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä kutsutaan elämäksi. Tylsää olisi, jos mikään ei koskaan muuttuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se siitä. Minulle oli tosi vaikeaa esikoisen muutto. Itkin koko viikonlopun, kun hän lähti. Onneksi kävi alkuun useasti kotona, lähdön hetki oli tietysti aina haikea. Sitten siihen vain jotenkin tottuu ja asian hyväksyy. Itseäni helpotti kovasti se, kun hän löysi sieltä kivan poikakaverin, jonka kanssa asuvat nykyisin yhdessä. Ei tarvitse niin huolehtia liikkuuko yksin myöhään ja pääseekö turvallisesti kotiin tms.
Miksi sen piti muuttaa 19-vuotiaana?
Huonot vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei se mee armeijaan jos se on 19
Jos se on tyttö?
Mikä ihmeen syy tuo on jättää se käymättä
On ne suuria muutoksia, jos kaksi isoa asiaa tulee yhdellä rysäyksellä. Minun vanhempi lapseni muutti pois kotoa, mutta muutti jo puolen vuoden päästä takaisin. Tuli ero tyttökaverista ja sen takia myös opinnoissa oli vaikeaa, eikä löytynyt asuntoa. Mitään kovin kallista ei opiskelija voi ottaa ja opiskelija-asuntoihin mahdottomat jonot. Ei siinä kotiin muuttamisessa muuta pulmaa, mutta meilläkin tilaa melko vähän. Ne vähäiset huonekalut ja pyykinpesukone, mitä hänellä oli, on nyt varastossa, joka on liiankin täysi. Hän on nyt syksyllä aloittamassa uudessa oppilaitoksessa.
Kyllähän minä ja ex-mieheni tuettausiin rahallisesti, mutta meillä kummallakaan ei ole sitä mahdollisuutta. Palkka menee asumiseen, ruokaan ja työmatkoihin. Laskut on pakko maksaa. Ei eletä leveästi kumpikaan. Minulla on 2-kerroksisista rivitaloasunnosta 2 normaalikokoista makuuhuonetta ja yksi pieni olohuoneen yhteydessä, mikä on merkitty kirjastoksi piirustuksissa. Pikkuhuoneessa ei ole mitään ilmanvaihtoa, joten ei voi myöskään laittaa ovea. Tällä hetkellä itse siis käytän tilaa nukkumiseen, että lapsillani on molemmilla omat huoneet. Olin jo ehtinyt muuttaa sänkyni ja tavarani toiseen makuuhuoneeseen, kun poika muuttikin takaisin kotiin. Exälläni on vain 1 makuuhuone, eikä nuo lapset oikeastaan koskaan käy siellä yötä, kun on niin ahdasta. Se asunto on muutenkin ahdas, sellainen uudehko kerrostaloasunto, jossa on ns. tehoneliöt, eli keittiönurkkaus olohuoneessa, kylppäri/wc ja makuuhuone. Meillä ollaan jo vuosia, ainakin 10 vuotta menty näin, että meidän lapset kyllä tapaa isäänsä, mutta tässä minun luona kotona ovat yöt.
Jotenkin itse odotankin sitä aikaa, ettei tässä asu muita kuin minä. Ei se tietysti helppo ole tunnustaa, mutta kaikki kustannukset vievät mehut ihmisestä. Ruokaa kolmelle isolle ihmiselle joka päivä ja pakkohan on ostaa vaatteita ja kenkiä ja ihan vaikka mitä hankintoja. Kun jokin kodinkone menee rikki, ei sitäkään ole maksamassa muut kuin minä itse. Auto minulla on työmatkoja varten, mutta vanhempi lapsista lainailee ahkerasti vapaa-aikanaan. Voihan se aika mennä nopeastikin, että pääsee siihen tilanteeseen, kun maksaa itse asumisensa ja kulunsa, vaatteensa, puhelinkulunsa, hankkii auton itselleen jne. Jotenkin vaan väsymys iskenyt, kun palkasta ei ikinä jää niin paljon käteen, että minä itse voisin hemmotella itseäni, lähteä vaikka ulkomaille matkoille tai käydä konserteissa ja teatterissa. Olen tänä vuonna käynyt kerran Tukholman risteilyllä ystävien kanssa ja kerran kylpylälomalka 3 vrk, kesälomallani. Vanhat ystävät pyytää usein, että lähde mukaan teatteriin tai mennään tuonne tai tänne kulttuuritapahtumiin, ja minä lasken euroja, että nyt ei pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei se mee armeijaan jos se on 19
Jos se on tyttö?
Mikä ihmeen syy tuo on jättää se käymättä
Moni nuori käy intin 18 v. Ihan turha alkaa mussuttaa vastaan.
Kaikkeen tottuu vähitellen ja ratkoo ongelma kerrallaan, jos ongelmia ilmenee.
On ihan normaalia, että itkettää tuollaiset isot asiat.
Tsemppiä! Nyt on haikeaa, mutta kyllä se siitä, ja totut uuteen elämänvaiheeseen. Asiat lähtee toivottavasti rullaamaan siihen malliin, että huolikin helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko tavallistakin tunteilla tälläisestä? Olen melko tunteeton ihminen, eikä tälläisestä ainakaan tunteet nousisi pintaan.
No olet joo tunteeton.
Jos pitää välillä irrottaa. Ettei hössötä liikaa. Ja helposti saa yhteyden, jos haluaa varmistaa että kaikki on ok. Omaakin elämää pitää elää, ettei liikaa elä lasten asioita.