Miksi nykyään joka toinen lapsi on "nepsy"?

Jos joka toinen on nepsy, niin silloin "normaali" tai "terve" on määritelty lääketiett. väärin ja oikeampi määritelmä olisikin nepsujen aivotoiminta, joka poikkeaa nykyisen keskimääräisestä aivotoiminnasta.

Lääketiede kehittyy koko ajan ja myös diagnoosit, se mikä joskus oli sairas tai vamma, nykyään se on normaalia esim. vasen kätisyys

Vierailija kirjoitti:

Tässä ajassa ei näytetä hyväksyvän erilaisia persoonia vaan heistä tehdään poikkeavia jos eivät kaikilta osin istu tiettyyn muottiin. Se ei ole ihmiselle hyväksi jos hänet jostakin normista poikkeamisen takia määritellään poikkeamaksi tai jopa epänormaaliksi. Mikä edes on normaalin ihmisen määritelmä ja onko meistä kukaan tällaisen määritelmän mukainen täysin normaali ihminen? Ei kaikkien ole tarvis olla ja  elää samojen normien mukaan, erilaisuus voi olla rikkaus. Uskalla olla normista poikkeava oma itsesi.

Hyvä kirjoitus. Suomessa on pakko tehdä lääketiett diagnooseja, koska apua ja tukea saadakseen tarvitaan lääkärintodistus "poikkeavuudesta" oli kysymys ruoka-allergiasta, aivojen toiminnasta, raajojen heikkoudesta/vammasta, näkö ja kuulohäiriöstä. Tyttölapsilla tarvitaan lääkärintodistus jopa kuukautisista, joka vapauttaa uimisesta uimahallissa. 

Jos ja kun noin on, silloin nepsyys on määritelty liian laajasti, ja normaalikirjoon katsotaan kuuluvan liian kapea porukka. 

Käytännössähän tämä menee paljon siitä, mitä markkinavoimat/työelämä haluaa. Halutaan keskittymistä ja sosiaalisuutta vaativiin ammatteihin kykeneviä työntekijöitä. Siksi luonteenpiirteet, jotka ei oikein sovi kouluissa istumiseen ja aivotyöhön, tai itsensä ja tuotteiden ja työnantajan markkinointiin, patologisoidaan. Ennen esim. moni ADHD:ksi luokitelluista olisi pärjännyt aivan mainiosti elämässä eikä kukaan olisi ajatellut että heillä on joku neuroepätyypillisyys. Aina vaan oli ollut vilkkaampia ihmisiä joille ei sovi tietynlainen elämä ja työt. 

Itse aloin miettiä näitä, kun mulla diagnosoitiin työuupumukseen liittyvän prosessin yhteydessä ADHD, joka sitten ilmeisesti selitti ongelman. Jotenkin olin vaan skeptinen koko juttua kohtaan omalla kohdallani, enkä missään nimessä halunnut syödä mitään lääkkeitä pärjätäkseni itselleni sopimattomassa työssä. Lopulta selvitin ongelmani itse ja terapeutin avulla, eikä mulla enää ole jälkeäkään ADHD:maisista käytöksistä ja ongelmista. Mun tapauksessa kyse oli lähinnä siitä, etten ollut kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi, joka osaa johtaa itseään ja hallita impulssejaan, mutta kyky oli kuitenkin ihan opeteltavissa. En sano, että aina on näin, varmasti on oikeitakin ADHD:itä joille tällainen ei ole mahdollista. Mutta jos kovin suuri prosentti ihmisistä nyt yhtäkkiä on muka ADHD, niin kyllä se vähän haiskahtaa siltä että "kurittoman mielen" ongelmia lääkitään häiriönä.