En lakkaa ihmettelemästä parvekelaseja, jotka ovat oikeasti turhakkeita
Ennen lasitusbuumia parvekkeilla näkyi enemmän kukkia ja ylipäätään oleilua kuin nykyään.
Asuin 60 vuoden ajan kerrostalossa, jossa oli lasittamattomat parvekkeet. Viimeisen kymmenen vuoden ajan talon parvekkeilla on ollut lasitus. Pitkällä kokemuksellani sanon, että harvalla alalla tuotteita on saatu myytyä näin tehokkaasti. Parvekelasit ovat vakiovaruste uusissa kerrostaloissa, ja vanhoihin kerrostaloihin niitä on asennettu jälkikäteen.
Olen vakaasti sitä mieltä, että suurimmalle osalle asukkaista parvekelaseista on enemmän haittaa kuin iloa. Ennen lasitusbuumia parvekkeilla näkyi enemmän kukkia ja ylipäätään oleilua kuin nykyään.
Alun perin parvekkeita rakennettiin taloihin siksi, että asukkailla olisi pihaa vastaavat ulko-oleskelutilat ja mahdollisuus kukkaistutuksiin. Nykyään parvekkeet kiiltelevät enimmäkseen tyhjinä, paitsi jos niitä pidetään tavaravarastoina. Lasitetulle parvekkeelle on entistä vaikeampaa kiinnittää kukkalaatikoita. Sen sijaan asukkaat taistelevat lasitusten sulkusysteemien kanssa ja joutuvat pesemään ikkunoiden lisäksi entistä useampia likaantuvia laseja.
Nyt kun kerrostaloihinkin aletaan hankkia ilmalämpöpumppuja viilennykseen (HS 31.7), ensimmäinen huoli on lasitus. Pitääkö lasien olla auki? Pitää tietysti, muuten parveke kuumenee pätsiksi. Muutenkin lasitettu parveke kuumenee entistä nopeammin lämpimällä säällä. Tämän takia laseihin hankitaan sitten erilaisia varjostimia, jotka tekevät systeemistä entistäkin raskaamman. Puhutaan viherkasvihuoneista, mutta eivät kasvit siellä talvipakkasilla pärjää.
En lakkaa ihmettelemästä näitä turhakkeita, joita nykyään niin itsestään selvinä lisätään parvekkeille. Nämä tarpeettomat rakenteet lisäävät jo ennestään kalliin asunnon hintaa. Mutta siihen kai ollaan meillä tyytyväisiä, että kaikki parvekkeet näyttävät nyt samanlaisilta tyhjiltä kiiltäviltä lasiseiniltä. Meillä kun erilaisuuden sieto on aina ollut vähäistä.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen Ap vaivaa ihmetellä. Eihän kukaan nykyään edes asu missään parvekkeella. Omakotitalossa asuu normaalit ihmiset.
Eikö sulla ole omakotitalossa parveketta? Eikö ahdista yläkerrassa, kun ei pääse suoraan ulos?
Parvelasit ovat susi, jos ne ovat kirkasta lasia. Pitää olla peilipinta selektiivilasi, niin voi runkata, kun naapurin emäntä pyllistelee pihalla. Musta lasi on myös melko hyvä.
Parvekelasit ovat kyllä hyvät olemassa.