Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (2241)
Voi ei tuota Satu Silvoa; merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa. Hahhaaa - valtuustossa.
On kyllä nolo.
Vierailija kirjoitti:
Satu Silvon heleä lauluääni oli yllätys!
Heleä?
Tuo ikuinen kähinä oli niin tunnistettavissa. Joko on tupakkaa vetänyt tai viinalla äänensä pilannut. Laulaa hän ei osannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satu Silvo? Koskaan kuullutkaan. Älkääkä vaan sanoko, että on esiintynyt Salkkareissa just vähän aikaa sitten.
Uuno Epsanjassa ainakin.
Ja siitäkö pitäisi tunnistaa?
Kuuluisa myös tapaturmastaan, laskettelurinteessä latukone ajoi päältä.
Kuuluisa tuollaisesta? Ei mikään ihme, ettei porukka tunnista
Olette te pöllöjä, kun ette Satu Silvosta ole kuulletkaan. Tehnyt pitkän uran teatterissa ja elokuvissa, omistanut ravintoloita, ja Satulinnan, jossa filmataan vain elämää. Kehtaako joku oikeasti tunnustaa, ettei ole kuullut Satu Silvosta? Olet tynnyrissä kasvanut.
Silvo se täällä itseään kehuskelee. Lopeta jo, Satu. Olet niin sanotusti menneen talven lumia.
 
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satu Silvon heleä lauluääni oli yllätys!
Heleä?
Tuo ikuinen kähinä oli niin tunnistettavissa. Joko on tupakkaa vetänyt tai viinalla äänensä pilannut. Laulaa hän ei osannut.
Höpö höpö. Kukaan ei maininnut Silvon nimeä edes Vauvalla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satu Silvon heleä lauluääni oli yllätys!
Heleä?
Tuo ikuinen kähinä oli niin tunnistettavissa. Joko on tupakkaa vetänyt tai viinalla äänensä pilannut. Laulaa hän ei osannut.
Höpö höpö. Kukaan ei maininnut Silvon nimeä edes Vauvalla...
Älä nyt höpötä omiasi. Jo sivulla 33 ainakin on ehdotettu Silvoa. Otapa silmä käteen ja katso!
Ai on vai? Täällä kyselee 76 v joka katsoo kaikki Masked Singer jaksot :D
Silvon nimi on mainittu vauvalla.
Vierailija kirjoitti:
Silvon nimi on mainittu vauvalla.
Kyllä, ja tyrmättiin saman tien. Silvon ääni ei ole kuulemma yhtä kirkas kuin Hämähäkillä, Hämähäkki on liian pieni Silvoksi jne jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satu Silvon heleä lauluääni oli yllätys!
Heleä?
Tuo ikuinen kähinä oli niin tunnistettavissa. Joko on tupakkaa vetänyt tai viinalla äänensä pilannut. Laulaa hän ei osannut.
Höpö höpö. Kukaan ei maininnut Silvon nimeä edes Vauvalla...
Älä nyt höpötä omiasi. Jo sivulla 33 ainakin on ehdotettu Silvoa. Otapa silmä käteen ja katso!
Onko tämä joku kilpailu, että kuka parhaiten arvaa ja kuka muistaa kaikki ketjun kommentit??
Vierailija kirjoitti:
Pierumies on Esko Eerikäinen
Olen veikannut tuota jo ensimmäisen esityksen jälkeen ja kirjoittanut veikkaukseni tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salkkareissa ja Viidakon tähdissä ollut.
Minä vuonna Viidakon tähtösissä? Satu Silvo on 63-vuotias.
Taisi olla Olen julkkis, päästäkää minut pois -ohjelma, se, minkä Mäkimattila voitti. Noilla junioreilla ei vaan tuo ajatus aina toimi, kun kaikki oletettu tieto tulee somen kautta eikä osata käyttää edes omaa muistia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pierumies on Esko Eerikäinen
Olen veikannut tuota jo ensimmäisen esityksen jälkeen ja kirjoittanut veikkaukseni tänne.
Ja siksikö muut ei saa arvata tai sanoa samaa nimeä? En ole lukenut tätä ketjua joten ihan sama mitä muut on veikannut.
Olipa tuo Veronica Verho leuhka
On kyllä typeristä ohjelmista typerin, katsoin 5 min. ja riitti.
Miten pierumies voisi olla Rejman? Ei kai se ole missään maailmalla menestynyt?
Kenen älynväläys oli tuo nappi jolla saa yhden parhaimmista laulajista saman tien ulos... Mikä järki? (siis se missä kaikki etsivät painavat sitä ja Ritala lähti) Mikä idea?
Kalevauva tee biisi "Kuka on Papparainen" 🧔
Hai = Sari Aalto
Kuulostaa monesti ihan Simpanssi anssilta.
Pierumies = Sebastian Rejman
Papparainen = Juju
Merenneito = Saara Aalto
Kameleontti = Konsta Hietanen
Papparainen on Jarkko Tamminen, liikkuminen ja poseeraukset hänen tyyliään ja on lisäksi todella taitava räppäämään ja laulamaan kuten joku vuosi sitten Tähdet, tähdet ohjelmassa osoitti. Lisäksi aiemmin teki Youtubeen ahkerasti videoita, nykyään enemmän instan puolella 😊