Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (779)
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä nämä tuomarit keksivät näitä ihan outoja nimiä, 75% on sellaisia joita ei ole ikinä kuullutkaan. Taas kukkakärpäsestä Mira Luoti taisi olla ainoa nimi jonka tunnisti.
Koska omia tuttuja pitää tuoda esille.
Oisko Mansikki tangokuningas Aki Samuli?! Hänen maatilalla kuvataan lomittajat sarjaa ja sopisi siis mansikiksi ja laulajalle on varmasti huonotki ravintolat tuttuja.
Kukkakärpäsen lisävihje oli Taikahattu = Krista Siegfrids, joka oli raskaana esiintyessään Masked Singerissä. Olisiko Kukkakärpänen Auri Kananen, joka on ollut raskaana näiden kuvausten aikaan? Vatsaa on peitetty pömpöllä hameella.
Vierailija kirjoitti:
Oisko Mansikki tangokuningas Aki Samuli?! Hänen maatilalla kuvataan lomittajat sarjaa ja sopisi siis mansikiksi ja laulajalle on varmasti huonotki ravintolat tuttuja.
Ootko kuullu Aki Samulin ääntä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä nämä tuomarit keksivät näitä ihan outoja nimiä, 75% on sellaisia joita ei ole ikinä kuullutkaan. Taas kukkakärpäsestä Mira Luoti taisi olla ainoa nimi jonka tunnisti.
Koska omia tuttuja pitää tuoda esille.
Niinpä. Kataja vieraili Italiassa Ellenin ja tämän ehdottamansa Jarin luona Unelmia Italiassa- ohjelmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä silloin tapahtuu jos painas kultaista nappia? Onko jokaisella arvuuttelijalla sellainen vai yksi yhteinen?
Yksi kultainen nappi joka on yhteinen, nappia saa painaa jos jokainen etsivä on samaa mieltä ja käytössä vaan kerran ohjelman aikana
Juu, ja kultainen nappi ei oo enää käytössä jos sitä painaa.
Mitä napin painamisesta seuraa?
Vierailija kirjoitti:
Mansikki on Aki Samuli.
Riiviö on Aki Samuli, mieluummin.
Vierailija kirjoitti:
Kukkakärpäsen lisävihje oli Taikahattu = Krista Siegfrids, joka oli raskaana esiintyessään Masked Singerissä. Olisiko Kukkakärpänen Auri Kananen, joka on ollut raskaana näiden kuvausten aikaan? Vatsaa on peitetty pömpöllä hameella.
Se on Linnea Leino. Hän ja Krista molemmat tanssi Anssin kanssa TTK:ssa.
Mansikki on Elias Kaskinen, joka oli Erja Lyytisen kanssa samalla kaudella Tähdet tähdet -kisassa. Hänellä on myös joku biisi, jossa tanssitaan pöydällä.
Vierailija kirjoitti:
Heli Laaksosen tuntee kaikki, ketkä on viimeisen 20 vuoden aikana seuranneet kirjallisuutta tai sattuneet katsomaan jotain Puoli Seitsemän -tyylisiä ohjelmia, jossa hän on ollut puhumalla hauskalla murteellaan.
Ei. En tunne, eikä näköjään todellakaan kukaan tunne moista Heliä 😅
Linnea Leino oli siinä peruna elokuvassa. Ja esitti inkerin suomalaisia yhessä elokuvassa. Tai jotain semmosta kieltä. Onhan se nyt vaan Linnea Leino herran jumala
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukkakärpänen on Heli Laaksonen. Osaa raumaa. :)
Helin käyttämä "murre" ei ole rauman murretta.
Helin murre on Lounais-Suomen murretta. On kotoisin Uudestakaupungista, asui myös Laitilassa, nykyisin asuu Raumalla. Opiskeli Turun yliopistossa.
Joku sanoi, että ei Helillä ole noin ohuet käsivarret. Just hän oli Viiden jälkeen-ohjelmassa, ja hyvin siro hän oli.
Linnea oli myös Peruna elokuvassa ja DragonSlayer 666 sarjassa ja puhuu useampaa kieltä. Selkeä tapaus