Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (790)
Vierailija kirjoitti:
Papparainen on Nopsajalka.
Ajattelin ihan samaa. Antti Hakala?
Papparainen on Mikael Gabriel ihana
Vierailija kirjoitti:
Papparainen on Nopsajalka.
Nyt kun mainitsit niin kyllä.
Papparaisesta tuli mieleen Elias Salonen, mut taitaa olla liian nuori,
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmiset on taantuneet niin että katsovat tuollaista....
Sinäkin katsot "tuollaista" ja osaat vielä kommentoidakin "tuollaista".
Vierailija kirjoitti:
Oisko Papparainen Cheek
Ei. Papparainen räppää ja laulaa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan pieru hyvä laulaja. Tuskin Robin. Selvästi ääneltään vanhempi.
Oskari Joutsen on oikein kelpo laulaja, tässä eräs työnäyte Oskulta.
Papparaisella on ruskeat samettihousut, samanlaiset kuin Nopsajalalla jossain kuvissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan pieru hyvä laulaja. Tuskin Robin. Selvästi ääneltään vanhempi.
Oskari Joutsen on oikein kelpo laulaja, tässä eräs työnäyte Oskulta.
Merenneito kuulostaa Saara Aallolla.
Merenneito, laulu viittaa Saara Aaltoon
Haisunäätä on Minna Kuukka