Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (804)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linnea Leino on Hai
Kukkakärpänen on Linnea Leino
Kukkakärpänen on Sita Salminen.
Pierumies on kuulema todella hyvä. En tiedä kuka on. Hai on varmaan se Lina joksi noi arvelivatkin. Ja kukkis on Linnea ja se hieno on Saara Aalto.
Pierumies on saletisti Leppilampi.
No ei tuo Pierumiehen laulu kovin kummoista ollut. Paljon parempia laulajia ollu mukana kymmenittäin.
Vierailija kirjoitti:
Leppilampi, kuten tiedetty jo.
Tullu nähtyä Mikko lavalla ja onhan tuo nyt satavarma Leppilampi.
Miten ihmiset on taantuneet niin että katsovat tuollaista....
Papparainen ehdottomasti paras hahmo!
Pierumies on Antti Luusuaniemi.
Toi näätäeläin ei ollut kummoinen. Tuskin on laulaja.
Voi että kyllästyttää tuon Benjaminin jatkuva homouden esiintuominen!
Onhan pieru hyvä laulaja. Tuskin Robin. Selvästi ääneltään vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Onhan pieru hyvä laulaja. Tuskin Robin. Selvästi ääneltään vanhempi.
Robin ei olisi ikinä pierumies hahmona, ei ikinä. Ei sovi hänen imagoonsa mitenkään olla joku pierumies.
Haisunäätä selkeä Shirly Karvinen.
Kukkakärpänen on Linnea Leino