Pitääkö pettäminen omana tietona?
Tilanne on se, että hyvä ystäväni (joka on myös perheenjäsen) pettää miestään. Ovat olleet naimisissa jo monta vuotta ja lapsiakin enemmän kuin 3. Sain tietää että nainen pettää puolisoaan (kertoi minulle itse) toisen perheellisen miehen kanssa ja tätä jatkunut enemmän tai vähemmän pitkin tätä vuotta. Tapaavat viikoittain, jopa päivittäin. Harrastavat samaa liikuntalajia aktiivisesti, sitä kautta ovat tutustuneet.
Mitä tekisitte? Kertoako jollekin? Tästä ei tiedä lisäkseni ilmeisesti kuin yksi henkilö pettäjäparin lisäksi, mutta kemia on alettu huomaamaan treenikaverien keskuudessa. Kukaan tuskin arvaa miten pitkälle homma jo edennyt. Panevat siis milloin missäkin eli raja on todellakin ylitetty eikä ainakaan naisen avioliitto todellakaan ole avoin sellainen. Miehestä en toki tiedä, mutta olen ymmärtänyt, että myös hänen pitää tehdä hommat salassa.
Kommentit (96)
Kertoisin, jos ystävääni petettäisiin.
Ystäväni/tuttavani avautui hiljattain vuosia jatkuneesta salasuhteestaan. En ole tilivelvollinen tästä hänen aviopuolisolleen, jota hädin tuskin olen edes tavannut. Mutta jos ystäväni kutsuu minut joku kerta heille kyläilemään/juhliin, niin että aviomies on mukana, joudun kyllä kieltäytymään. Niin kaksinaamainen en voi olla. On aiemmin kutsunutkin, silloin oli hyvä syy olla menemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En varmaan aio kertoa, tullut siihen lopputulokseen etten halua sekaantua muiden asioihin. t. Ap
Tuota syyllisyyttä sitten kannat kun asianomainen kuitenkin sen jossain vaiheessa saa selville. Menetät hänen luottamuksen jolle nyt et kerro, jäät kuitenkin kiinni, pettäjä laulaa sinun tietäneen.
Ei ole mitään takeita, että asianomainen saa asian kuitenkin jossain vaiheessa selville. Ja vielä vähemmän se asianomainen saa sitä selville, että sinä olisit tiennyt.
Ja huomattausin, että tässä jutussa se ap:n ystävä on se, joka pettää. Jos siis menet vasioimaan, niin nimen omaan sehän on se tilanne, jossa sinä petät sen oman ystäväsi luottamuksen. Sinulla ei ole sitä ystävää enää sen jälkeen, kun menet vasikoimaan. Tuo on päivänselvää. Itse en koskaan enää puhuisi sanaakaan sellaise
Eiköhän se ap:n ystävä ole jo pettänyt ap:n luottamuksen tuossa kuviossa. Monikaan ei halua "ystävää", joka surutta pettää puolisoaan ja vielä kertoo sen taakaksi "ystävälleen". Vieläpä niin, että petetty on "ystävän" läheinen. Mieti nyt itsekin jos esimerkiksi sisaruksesi tai vaikka lapsesi puoliso, jonka kanssa olisit luullut olevasi ystävä, kertoisi sinulle, että paneskelee sisaruksesi tai lapsesi selän takana. Ihan oikeasti. Sinustako ap olisi tässä se luottamuksen pettäjä? Eikä se joka kirjaimellisesti pettää? Itse edellytän ystäviltäni enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysy itseltäsi oletko mieluummin lojaali epäluotettavalle pettäjälle vai hänen uhrilleen.
Väärä kysymys. Kysy itseltäsi oletko mieluummin lojaali läheiselle ystävällesi, joka tässä tapauksessa on se, joka sinulle asiasta kertoi vaiko hänen puolisolleen, jonka tunnet paljon huonommin ja joka ei ole varsinaisesti lähipiiriäsi.
Vasikoinnin jälkeen nimittäin sitä ystävyyttä ei ole enää olemassa.
En haluaisikaan olla pettäjän kanssa ystävä. Tuntisin itsenikin petetyksi jos ystävä osoittautuisi sellaiseksi.
Älä kerro ainakaan, jos olet ainoa joka tietää asiasta. Ei kannata puuttua toisten suhteisiin ellei ole ihan pakko. Kuitenkin, jos vaarana on, että pettäminen tulee ilmi ja hän saa tietää jälkeenpäin, että sinä olet tietänyt kertomatta hänelle, on parempi kertoa. Muuten voi mennä ystävyys.
Sen sijaan voit kertoa miehelle, että tiedät ja kehottaa häntä lopettamaan. Siinäkin on riski, että hän ei lopeta ja jää myöhemmin kiinni, ja kertoo ystävällesi, että olet tiennyt. Siinä voi mennä ystävyys.
Missään tapauksessa ei pidä kertoa kenellekään ulkopuoliselle, se on kaikkein pahin vaihtoehto.
Minä en kertoisi kenellekään ja käyttäytyisin niin kuin en tietäisi asiasta mitään enkä myöntäisi jälkeenpäin tienneeni. Jokainen hoitakoon suhteensa ja sotkunsa itse.
Olisin ensinnäkin vihainen ystävälle siitä, että kertoi minulle ja järjesti minut paskaan välikäteen. Ymmärsin, ettei aio kuitenkaan lopettaa touhujaan. Luultavasti menisi ystävyys siinä, koska en arvostaisi tuollaista ihmistä muutenkaan. Mutta koska kerran kertoi, luultavasti sanoisin, että hänellä on nyt mahdollisuus itse kertoa puolisolleen asiasta tai sitten minä kerron. Ystävyys on joka tapauksessa rikki.
Yhtä paljon kuin pettäjiä, vihaan ihmisiä, jotka tietävät mitä peliä joku pelaa toisen selän takana, mutta eivät kerro sille petetylle.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä paljon kuin pettäjiä, vihaan ihmisiä, jotka tietävät mitä peliä joku pelaa toisen selän takana, mutta eivät kerro sille petetylle.
Kielikellot voivat olla ihan yhtä pahoja.
Ystäväsi järjesti sinut hankalaan tilanteeseen.
Näin miehenä sanoisin, että voisin päästä yli vaimoni pettämisestä, mutta jos hän olisi kertonut siitä ystävilleen, niin se olisi varmaan liikaa. Ystäväsi toimi todella hölmösti ellei sitten suunnitele eroavansa miehestään.
Sinun tilanteessa yrittäisin pysyä erossa asiasta ja sanoisin ystävälle etten halua enää keskustella siitä aiheesta. Käyttäytyisin niin kuin en tietäisi asiasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä paljon kuin pettäjiä, vihaan ihmisiä, jotka tietävät mitä peliä joku pelaa toisen selän takana, mutta eivät kerro sille petetylle.
Onneksi löytyy edes tällaisia ihmisiä. Minua petettiin vuosia. Tein tärkeitä koko perheen asioita koskevia päätöksiä tietämättömänä tilanteesta. Olisin päättänyt toisin, jos olisin ollut ajan tasalla. Nämä ihmiset (joita oli useampia) eivät kukaan 'raaskineet' kertoa minulle, koska pitivät minusta paljon. Yrittämisestä huolimatta minulla meni maku heihin. Exäni ei vieläkään kehtaa näyttää naamaansa heille.
Kandee kertoa. Veteli mua joka reikään éstä ja takaa. Anna anteeks kulta
Vierailija kirjoitti:
Yhtä paljon kuin pettäjiä, vihaan ihmisiä, jotka tietävät mitä peliä joku pelaa toisen selän takana, mutta eivät kerro sille petetylle.
Vasikat ovat vähintään yhtä pahoja ellei pahempia.
No totta kai pidetään pettämiset omana tietona.
Jos minulle olisi kerrottu että minua petetään, äkkijättäminen ei olisi tullut shokkina. Olisin silloin pystynyt tukemaan lapsiakin paremmin erossa.
Olen kertonut tilanteessa, jossa monet tiesi asiasta mutta pettäjä yritti vakuuttaa puolisolleen, että hänellä on mielenterveysongelma, johon liittyy vainoharhaisuutta. Kun siis petetty oli tajunnut ihmisten supattelevan jotain.
Olen kerran pakannut silloiselle kumppanillle matkalaukun, kun hänen piti lähteä katsomaan "äkisti sairastunutta" äitiään toiselle puolelle Suomea. Pakkasin laukun, koska olin huolissani hänen äidistään ja halusin hänen pääsevän nopeasti matkaan.
Joku tuttu olisi kyllä voinut kertoa, mille matkalle pakkasin laukun.
Pettämiseen liittyy aina valehtelua ja monenlaista vedättämistä.
Väärä kysymys. Kysy itseltäsi oletko mieluummin lojaali läheiselle ystävällesi, joka tässä tapauksessa on se, joka sinulle asiasta kertoi vaiko hänen puolisolleen, jonka tunnet paljon huonommin ja joka ei ole varsinaisesti lähipiiriäsi.
Vasikoinnin jälkeen nimittäin sitä ystävyyttä ei ole enää olemassa.