Miksi joku jolla on ollut pitkä avioliitto takana ja eronnut, siitä

Jos viiskymppisellä on aikuisia lapsia, ne lapset on yli viiskymppisiä periessään vanhempansa (noin keskimäärin). Silloin niillä pitäisi olla omakin talous kunnossa, niin malttavat odottaa perinnön setvimistä hetken.

Ap taitaa olla keskenkavuinen teini, jonka vanhempi mennä paukautti uusiin naimisiin eikä kuollutkaan ja jättänyt perintöään ap:lle 50 täytettyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden ratkaisut eivät sinulle kuulu. Toki täällä voit ihmetellä, mutta mitä siitä hyödyt tai saat? Ihan samaahan se on, kuin ihmettely siitä, miksi joku laittaa ketsuppia hernekeittoon tai joku toinen on kolme vuotta kotirouvana tai joku kolmas käy viisi kertaa viikossa kuntosalilla . . .

 

Tämä. Enemmän ihmetyttää, että miten joku jaksaa tai viitsii vaivata päätään tällaisilla asioilla? Onko oma elämä tyhjää ja liian paljon aikaa mietiskellä turhuuksia?

Vastauksena kuitenkin pohdiskeluusi. Moni löytää sen aidon ja syvemmän suhteen pitkästi aikuisiällä. Siinä vaiheessa seula on elämänkokemuksen myötä jo hiukan tiheämpi ja harkitaan todella, että kenet siihen vierelle otetaan ja punnitaan tarkemmin, onko suhteessa kuinka paljon potentiaalia. Elämä on yleensä sekä naiselle että miehelle tehtävänsä tehnyt, oppia on tullut ja virheistä o

Aamen.

Tässä iässä ei enää pelkkä liitto toisen kanssa tyydytä vaan siinä rinnalla on oltava kaikin puolin juuri itselle sopiva mies.

Muuten elän tyytyväisenä itsekseni lopun elämääni.

Ei voi elää elämäänsä, kun täytyy ajatella aina sitä ikää ja niin! Sitä kuolinpesää täytyy tietenkin ajatella koko ajan myös! Voi voi! :)

Vierailija kirjoitti:

Eroamiset ihan turhia. Hirveesti vaivaa ja hankaluuksia muutenkin näistä avioeroista.  Parasta vain jatkaa sen oman kanssa. Itse olen todennut tämän jo kauan aikaa sitten,  ja pysyn ukkoni kanssa kuolemaan saakka. 

Rakasteletteko koskaan? 

Leskeneläke

Vierailija kirjoitti:

Leskeneläke

Oletko tehnyt jotain harkitsematonta?!

No kun se aviopuoliso on oikeasti tärkeämpi ihmissuhde kuin ne lapset. Moni lisääntynyt tekee tässä virheen ja alkaa joko pettämään tai muuten sössii sen liiton lastensa toiseen vanhempaan, vaan tajutakseen myöhemmin, että ne lapset lähtevät, puoliso jää. 

Vierailija kirjoitti:

Eroamiset ihan turhia. Hirveesti vaivaa ja hankaluuksia muutenkin näistä avioeroista.  Parasta vain jatkaa sen oman kanssa. Itse olen todennut tämän jo kauan aikaa sitten,  ja pysyn ukkoni kanssa kuolemaan saakka. 

Näin juuri. Kiva lukea naisesta, joka on sanansa mittainen eikä mikään tunne-tuuliviiri.

Siihen arkiseen avioliittoon voi myös itse puhaltaa uutta virtaa, mutta ennen kaikkea, asettaa odotusarvot sille inhimilliselle tasolle. Minä, minä ja minun onnellisuuteni -ihmiset eivät saavuta pitkää avioliittoa, eivätkä sitä onnellisuuttakaan.

Myös naisilla on usein näin, että viidenkympin molemmin puolin pitkäaikainen puoliso menee vaihtoon. Herätään huomaaman, että puolet aikuisiästä vielä jäljellä ja monenlaista kivaa ehtii vielä tekemään.

Vierailija kirjoitti:

No kun se aviopuoliso on oikeasti tärkeämpi ihmissuhde kuin ne lapset. Moni lisääntynyt tekee tässä virheen ja alkaa joko pettämään tai muuten sössii sen liiton lastensa toiseen vanhempaan, vaan tajutakseen myöhemmin, että ne lapset lähtevät, puoliso jää. 

Naiselle lapset on aina se tärkein. Siihen väliin ei mahdu kukaan.

Tuttavapiiriini kuuluu muutamakin pariskunta jotka ovat menneet avioon vasta 50-65 -vuotiaina, ja joilla on takanaan 1-2 avioliittoa. Itse he kertovat avioliittonsa perusteeksi ihan sen saman kuin nuorenakin, rakkauden ja kiintymyksen, mutta lisäävät usein heti perään sen, että on turvallisempaa ikääntyä kun rinnalla on toinen ihminen joka auttaa tai hälyttää apua jos tarvis on. Olen havainnut, että tämä turvallisuusapsekti on noussut esiin korostetusti myös kaveriliitoissa, joissa pitkään toisensa tunteneiden välillä on ensisijaisesti ilmeisesti syvä ystävyys ja kaveruus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden ratkaisut eivät sinulle kuulu. Toki täällä voit ihmetellä, mutta mitä siitä hyödyt tai saat? Ihan samaahan se on, kuin ihmettely siitä, miksi joku laittaa ketsuppia hernekeittoon tai joku toinen on kolme vuotta kotirouvana tai joku kolmas käy viisi kertaa viikossa kuntosalilla . . .

 

Tämä. Enemmän ihmetyttää, että miten joku jaksaa tai viitsii vaivata päätään tällaisilla asioilla? Onko oma elämä tyhjää ja liian paljon aikaa mietiskellä turhuuksia?

Vastauksena kuitenkin pohdiskeluusi. Moni löytää sen aidon ja syvemmän suhteen pitkästi aikuisiällä. Siinä vaiheessa seula on elämänkokemuksen myötä jo hiukan tiheämpi ja harkitaan todella, että kenet siihen vierelle otetaan ja punnitaan tarkemmin, onko suhteessa kuinka paljon potentiaalia. Elämä on yleensä sekä naiselle että miehelle tehtävänsä tehnyt, oppia on tullut ja

virheistä on fiksuimmat ottaneet oppia.

Kun yhteisillä intresseillä varustettu keskusteluun ja toisen huomioonottamiseen kykenevä kumppani löytyy, jonka kanssa yhteinen tekeminen sujuu, niin kriteerejä naimisiinmenolle ja yhteisen elämän jakamiselle voi olla todella huomattavasti enemmän verrattuna siihen nuorena solmittuun suhteeseen, jonka perusta voi olla huomattavasti heikompi johtuen siitä, että kaikki em. kokemuksen tuoma oppi vielä puuttuu. Siksi. Ja tässä vaiheessa oppia on tullut siitäkin, miten asia kannattaa hoitaa myös jälkipolvet huomioon ottaen. Eli avioehto lienee aika normaali käytäntö ja erityisen viisasta tehdäkin. Lähtökohtaisesti kumppaniksi kannattaa tietenkin valita ja hyväksyäkin vain sellainen ihminen, jonka sosiaaliset taidot ovat sillä tasolla, että pystyvät ottamaan kumppaninkin läheiset huomioon ja pysymään väleissä heidän kanssaan.

Lisänä myös se että tuossa iässä appivanhemmat alkavat olla niin vanhoja tai jo kuolleita ettei heistä enää ole samaa ongelmaa kuin mikä usein on nuoremmilla ristinään. Kun siis se toimeen tuleminen edellyttää halua siihen molemmilta osapuolilta.

Vierailija kirjoitti:

Leskeneläke

https://www.kela.fi/leskenelake

Kohtuullisen tiukat ehdot ja ikärajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroamiset ihan turhia. Hirveesti vaivaa ja hankaluuksia muutenkin näistä avioeroista.  Parasta vain jatkaa sen oman kanssa. Itse olen todennut tämän jo kauan aikaa sitten,  ja pysyn ukkoni kanssa kuolemaan saakka. 

Rakasteletteko koskaan? 

välineellistä masturbaatiota harrastavat. Siihen asti että nainen lähtee. Sitten mies ulisee vuosikausia että ero tuli ihan puskista.

Mistä tuo vihasi ja katkeruutesi oikein kumpuaa? Ihanko sieltä sylttytehtaalta saakka?

Jäin ilman miestä ja olen katkera vanhapiika.

Vierailija kirjoitti:

Myös naisilla on usein näin, että viidenkympin molemmin puolin pitkäaikainen puoliso menee vaihtoon. Herätään huomaaman, että puolet aikuisiästä vielä jäljellä ja monenlaista kivaa ehtii vielä tekemään.

Tuosta minulla on omakohtainen kokemus. Ero oli oikea ratkaisu molempien kannalta näin jälkeenpäin asiaa ajatellen mutta toteutustapana hänellä (n) olisi saanut olla joku muu kuin pettäminen ja sitten siitä kertominen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun se aviopuoliso on oikeasti tärkeämpi ihmissuhde kuin ne lapset. Moni lisääntynyt tekee tässä virheen ja alkaa joko pettämään tai muuten sössii sen liiton lastensa toiseen vanhempaan, vaan tajutakseen myöhemmin, että ne lapset lähtevät, puoliso jää. 

Naiselle lapset on aina se tärkein. Siihen väliin ei mahdu kukaan.

Tämän pitää suhteen alusta asti olla selvää. Eli miehen on syytä ottaa huomioon että uusioperheessäkin aikuiset lapset ja lapsenlapset ovat puolisolle jatkossakin hyvin tärkeitä. 

Nykyään huvittaa tämä woke feminismin aika, aviomies ei mittään, pojat eivät mittään, sukupuolet eivät mittään, ja mitä näitä onkaan jotka eivät ole   yhtään mittään. 😁....... 

Vierailija kirjoitti:

No kun se aviopuoliso on oikeasti tärkeämpi ihmissuhde kuin ne lapset. Moni lisääntynyt tekee tässä virheen ja alkaa joko pettämään tai muuten sössii sen liiton lastensa toiseen vanhempaan, vaan tajutakseen myöhemmin, että ne lapset lähtevät, puoliso jää. 

Puoliso kuolee ja lapset jää. Leski tosin voi jäädä yksin tuolla ajattelutavalla.

Samat syyt kuin nuorena. Kaikille lapset ei silloinkaan ole se pointti, vaan muut syyt. Ne pätee muulloinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leskeneläke

Ja yleinen ahneus. Kun ei omat taidot muuhun riitä..

Kun vanhusten hoiva on koko ajan heikkenemään päin niin jokainen joutuu itse miettimään miten selvitä loppuaikansa joutumatta kovin usein valitsemaan kumpaa ostaisi, välttämättömät lääkkeet vai ruokaa.