Onko kenellekään muulle käynyt niin, että työpaikalla on syytetty kiusaamisesta vaikka ette

On. Muut olivst kiusaajia ja of course yrittivät tehdä musta syntipukin. Se kyllä paljastui fiksummille  myöhemmin miten oli.

Todella vastenmielistä, koska ei ollut pelkkää kiusaamista vaan jotkut ällötykset tekivöt törkeitä rikoksia ja lavastivst nämä  sattumiksi Ei ollut mitään kiusaamista vaan oikeita rikoksia , valheita ja sabotointeja. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi nuorena kahdesti niin että annettiin rumaan sävyyn palautetta mun asenteesta ja käytöksestä. Valittajat oli sellaisia joiden tehtävä oli ottaa multa määräyksiä vastaan mutta en ollut esimiesasemassa heihin nähden. Mulla oli silloin nuorena jotenkin ajatus, että jos mulle maksetaan siitä päätöksenteosta ja heille ei niin en sotke heitä päätöksentekoon ollenkaan enkä puhu heille niistä työjutuista kuin välttämättömät. Lisäksi mulla oli jotenkin huono itsetunto enkä osannut ajatella, että he olisivat halunneet jotenkin jutustella niitä näitä mun kanssa. Joten kyllähän se mun käytös oli aika karua varmasti, sellaista "Tee tämä, tee tuo" -tyylistä viestintää. Mutta näiden palautteenantajienkin tapa antaa sitä palautetta oli huutaminen muiden edessä, ja varsinkin ekasta kerrasta menin täysin shokkiin ja aloin itkeä. Ja siis täytyy vielä selkeämmin tähän nyt kirjoittaa että missään nimessä tarkoitukseni ei ollut ollut olla ilkeä tai edes mitenkään lakoninen tai etäinen, en vaan ollut jotenkin osannut riittävästi arvioida miltä se mun sävy ulkopuoliselle vaikuttaa. Ja mun mielestä jos 20+ pieni tyttö on jotenkin lyhytsanainen töissä niin kyllä aikuisten naisten pitäisi osata ottaa huomioon että todennäköisin syy tälle on ujous, jännittäminen ja huono itsetunto, joihin ei huutaminen auta. 

Mikä ihme homma siinä, että pitäisi väkisten töissä jutustella lämpimikseen, että muille tulee parempi mieli? Kyllä töissä minun mielestä pitäisi olla oikeus myös olla sellainen, joka vain keskittyy töihin, ilman että pidetään kiusaamisena, varsinkin jos ei kohdista sitä vain yhteen tyyppiin. Mitä vikaa on vähäpuheisuudessa, jos työasiat kumminkin hoituvat?

Vierailija kirjoitti:

Yksi tapaus mun työuralta.

Yksi henkilö kiusasi vuosien, ehkä vuosikymennen ajan tiimin muita jäseniä. Kiusaaminen vielä liittyi hyvin pitkälle työasioihin, silti pomoilla ei ollut kiinnostusta selvittää asiaa syvällisemmin. Kiusaaja oli mielinkielin esimiehen kaveri ja osasi aina uhriutua kun häntä syytettiin jostain (ihan aiheesta). 

Jossain vaiheessa tiimin esimies vaihtui ja tiimiin jäi organisaatiomuutoksen seuraksena kiusaajan lisäksi vain yksi entisen tiimin jäsen.Tämä kiusaajan uhri oli tässä vaiheessa myös hakeutunut psykoterapiaankin asian takia. Tähän aikaan osui kiusaamistilanne, johon uhri vastasi tiukasti kiusaajalle, tyyliin "olet hullu, lopeta!"

Kiusaaja uhriutui totaalisesti, valitti uudelle esimiehelle ja siitä tuli iso soppa. Lopulta kävi niin että kumpikin sai rangaistuksen. Kiusaaja ei siis koskaan joutunut vastuuseen kunnolla mistään eikä pomoilla ollut halua oikeasti selvittää tilannetta vaikka se vaikutti suoraan työasiohin.

 

Minut eristettiin muista kun olin kertonut, että minua ylempi toimihenkilö kiusasi minua. Pomo sanoi: "tuohon en voi vaikuttaa - sinuun voin." Siinä työyhteisössä vallitsi erittäin myrkyllinen kulttuuri. Pomo oli kiusaamisen mahdollistaja, joka piti kiusattuja "liian negatiivisina." Olisi pitänyt mielistellä omahyväisiä esimiehiä tai ylempiä toimihenkilöitä ja hymyillä. Pomo ei nähnyt sitä, että todellisuudessa kiusaaja oli se, joka kylvi myrkyn ja negatiivisuuden siemenet. On vaikeaa olla positiivinen, kun töissä saa kuulla huutoa ja pilkkaa, eikä kohdella tasavertaisena. Kiusaaja ei välttämättä yksin vielä voisi pilata ilmapiiriä, sillä hän tarvitsee mahdollistajan, jees-henkilöt ja hiljaiset hymistelijät. Julminta on, että kiusattua rankaistaan ja syytetään ja kiusaaja onnistuu uhriutumaan ja saamaan siten huomiota. Ehkä hän pyrkii peittämään osaamattomuuttaan sillä, että tekee uhrista syntipukin omiin virheisiinsä.