Miten jotkut perheet onkin niin täydellisiä

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Elämä on epäreilua. Toisilla kaikki menee alusta asti hyvin: löytyy rakastava puoliso, on älyä ja pääsee opiskelemaan nopeasti, on ehkä vanhemmat, jotka vielä auttaa silloin kun on vasta nuori aikuinen. Lapset on sopuisa, helposti kasvatettava, kilttejä ja hyväkäytöksinen.

Ehkä vielä peritään vähän rahaa ja kesäpaikka. Kaikki on vaan todella helppoa.

Sitten on toisia, kenellä menee alusta asti kaikki pieleen. Ei ole rakastavaa kotia eikä tukea sieltä. Ei löydy NS. Hyvää puolisoa jne.

Enkä usko siihen, että jokainen on oman onnensa seppä. Sattumasta kaikki on kiinni. Toki voi aina yrittää tyytyä siihen, mitä on.

Ylempänä oli, että toiset ehkä on ansainnut kaiken sen hyvän, mitä heillä on. Miksi ei kaikki ansaitsisi hyvää?

Juuri näin, hyvä kirjoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo on ulkosia asioita. Luettelit vain niitä, mikä on virhe.

 

Sisäiset asiat on niitä, jotka merkitsee eniten.

 

Toki joitain ulkosia on hyvä olla kunnossa, mutta valitettavasti esim koulutus eo kerro ihmisen onnellisuudesta tai tasapainosta.

Ei kaikilla tuollaisilla perheillä aina välttämättä ole jotain synkkiä luurankoja kaapissa vaan ihan todella on olemassa varakkaita perheitä jotka ovat onnellisia ja tasapainoisia. Tunnen sellaisen perheen. 

Väärin:) Heillä on synkät luurangot kaapissa, mutta eivät kerro niistä sinulle, todennäköisesti ne kulissit kätkevät sisäänsä insestiä ja perheväkivaltaa. Ihan niiko Menendezin perhe.

Enemmän niitä näyttää olevan  rikkonaisissa ja uusioperheissä, joissa *isät* vaihtuu vuosittain.

Vierailija kirjoitti:

Myös hyvissä perheissä on pinnan alla kaikenlaista. Itse olen ns. hyvästä, sivistyneestä ja varakkaasta perheestä. Ongelmia on ollut aina. Esim. sisarukseni ovat olleet narsistisia, huippukateellisia, jopa väkivaltaisia, jotka jopa inhonneet minua. Ja tämä kaikesta hyvästä kasvatuksesta huolimatta. 

Tottakai voi olla. Tässä pohditaan nyt niitä joilla ei ole pinnan alla tuollaista. Eli teillä ei ole sitä onnea ja tasapainoisuutta mistä aloituksessa puhutaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä melko usein ns. täydellistenkin perheidyllien taustalta paljastuu kaikenlaista vähemmän kivaa. Mutta tiedän kaverin kautta yhden perheen, jossa tosin vanhemmat eronneet ja äidille tullut uusi puoliso, mutta kuitenkin siinä porukassa tuntuu kaikki onnistuneen. Äidillä hyviä töitä, joihin lapset aikuistuessaan päässeet saamaan jalkaa ovenrakoon, ulkomaanreissuja, hyvää ulkonäköä (eli itsevarmuutta ja paljon kavereita), kiva peritty kesäpaikka meren rannalla, lapsilla menestyvät ja hyvännäköiset puolisot ja kaikki saaneet lapsia, ne äidin avulla käynnistyneet urat saaneet hienoa jatkoa... Ja toki he kaikki on todella mukavia ihmisiä, joista kaikki pitävät. 

Joka ikisellä ihmisellä on välillä ylä- ja alamäkiä. Se kuuluu elämään. Se ei tarkoita, että ulkopuolisille näkyvä onni olisi jotain kulissia tai valetta. 

Elämä on epäreilua.

Huomatkaa, että moni kirjoittaa ihmisten saaneen asioita. Todellakin näin, jos ollaan varakkaasta suvusta niin helppo on mennä perintömökeille ja nuorena opiskella, jos joku avustaa. Ei siinä kai mitään ihmeellistä ole.

Toisena on joukko hyväpalkkaisia, joille elämässä toki kaikki on helpompaa, kun on rahaa jolla toteuttaa.

Kolmantena ne joilla hieman onnea ja tuuria, mutta kovalla säästämisellä ja työllä sekä sisulla pääsee hyvään elämänlaatuun. 

Itse kuulun viimeiseen ja valitettavasti ympäröivät ihmiset (naapurit, lasten kaverit yms piirit) ovat täynnä noita ensimmäistä ja toista kuvailemaani ihmisryhmää, jotka ovat suurilta osin itsekeskeisiä snobeja. 

Onnellisuus voi olla joskus myös kaiken muun elämän ja ihmisten torjumista, jotta onnellisuuden idyllin muuri pysyisi pystyssä. Suvussani on liikaa sellaisia perheitä, joiden käsitys maailmasta, ihmisistä perustuu oletuksiin kuin he kysyisivät mitä joku on oikeasti ja aidosti. On helppoa olla onnellisuuden muurien sisällä, rajata "väärät asiat" läheltään ja kasvattaa lapsensa uskomaan siihen samaan helikopterivanhempina sekä tukahduttamalla lasten kysymykset rahalla sekä jatkuvalla suorittamisella töissä, kotona, harrastuksissa.

Olen elänyt itsekin sellaista elämää, mutta onneksi oppinut ajattelemaan rehellisesti ja astumaan sivuun. En kadehdi sitä elämää yhtään. Voin kertoa kokemuksen kautta, että jos ns onnellista perhettä kohtaa yksikin vaikeus se nousee kymmeneen potenssiin elämänkokemattomuuden vuoksi. On karmeaa katsella, miten keski-ikäinen ei osaa käsitellä niitä tilanteita ja on täysin pois tolaltaan elämän pakollisten tosiasioiden äärellä niin kuin sairaus, kuolema, isot muutokset.

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, että moni kirjoittaa ihmisten saaneen asioita. Todellakin näin, jos ollaan varakkaasta suvusta niin helppo on mennä perintömökeille ja nuorena opiskella, jos joku avustaa. Ei siinä kai mitään ihmeellistä ole.

Toisena on joukko hyväpalkkaisia, joille elämässä toki kaikki on helpompaa, kun on rahaa jolla toteuttaa.

Kolmantena ne joilla hieman onnea ja tuuria, mutta kovalla säästämisellä ja työllä sekä sisulla pääsee hyvään elämänlaatuun. 

Itse kuulun viimeiseen ja valitettavasti ympäröivät ihmiset (naapurit, lasten kaverit yms piirit) ovat täynnä noita ensimmäistä ja toista kuvailemaani ihmisryhmää, jotka ovat suurilta osin itsekeskeisiä snobeja. 

Yleensä ihmiset näkevät vain sen lopputuloksen, ei kaikkea sitä työtä, mitä se on vaatinut. Helpoin tapa rikastua, on periminen. Silloin pitäisi valita oikea suku, mihin syntyä.