Tiesittekö Tuulen viemää olevan oikeasti hyvä elokuva
Eikä vain siksi että on melkein sata vuotta vanha ja kuuluisa.
Yllätyin :)
Kommentit (46)
Silloin kun näin sen ensimmäisen kerran, olin ihan lapsi. Ei silloin osannut kyseenalaistaa, että onkohan tämä oikeasti hyvä leffa. En tosin nähnyt sitä kokonaan, koska nukahdin kesken leffan. Sama toistui seuraavillakin katselukerroilla, se kun tuli telkkarista aika myöhään ja oli niin pitkä elokuva.
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittajan mielestä oikeasti hyvä elokuva, niin sitä se ei ole kaikkien mielestä
Onko olemassa joku elokuva, joka olisi kaikkien mielestä hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin se on rakkaustarina ja aika vahva sellainen
Kirja on enemmän poliittisesti painottunut, suosittelen sitä vahvasti!
Scarlett on hieno hahmo, hän on kaikkea muuta kuin toivotun kaltainen Southern Belle. Ja kuitenkin juuri niistä syistä johtuen Scarlett on selviytyjä, joka kannattelee muitakin ihmisiä sisällissodan melkskeissä ja säilyttää plantaasinsa ja henkensä. Kuitenkin, koska Scarlett rakkauselämänsä kannalta on edelleen vanhassa traditiossa eikä tunnista itsensä kaltaista uudemman ajan miestä Rhettissä, hän jää yksin. Lapsikin kuolee.
On se hyvä ja kirja myös. Lue ihmeessä kirjakin jos et ole vielä lukenut. 😊
Vierailija kirjoitti:
Yleensä vanhemmat jutut on laadukkaampia uusiin verrattuna joten ei se mikään yllätys ole. Tosin wokehörhöt on yrittäneet tätäkin leffaa canceloida🙄
Niin niin. Ja Kansakunnan syntyhän on se maailman paras leffa.
Katseltiin joskus kauan sitten koulussa ja oli yllättävän jees. Ennakkoasenteeni oli kuitenkin, että ihan täysi muijien leffa.
Tiesin. Olen katsonut sen lukuisia kertoja. Yksi mun lempielokuvista. Vivien Leigh oli jumalaisen kaunis nainen, mutta harmi kun mieleterveysongelmat vaivasivat. Lisäksi kuoli suhteellisen nuorena tuberkuloosiin.
N46
Tuulen viemään keskellä kuuluu pitää puoliaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äsken käsittämättömästi poistettiin historiallinen totuus. Scarlett vannoo katkeran ja jäätävän uhmakkaasti Etelän savuavilla raunioilla nee-mustien mellastaessa ja raizkatessa valkoisia naisia: "Minä en tule enää koskaan olemaan köyhä."
Kyynelet nousevat silmiin tämän ehdottomuuden ja uljauden edessä. Toivottavasti samoista syistä emme itke Euroopan raunioillamme aikanaan ...
En muista ollenkaan, että siinä olisi mustat raiskailleet valkoisia.
No ei siinä kyllä tapahtunutkaan. Scarlett oli yksin siellä pellolla. Scarlettin yritti rais kata valkoihoinen sotilas.

Jos katsot amerikkalaisten geneettistä taustaa, huomaat, että se raizkaaminen on mennyt juuri toisin päin. Eli afroamerikkalaisen geeneissä on keskimäärin parisenkymmentä prossaa valkonaaman raizkauksen tulosta. Valkoisissa mustan perintöaineksen osuus on 0,7 prosenttia.
Ennen kaikkea Tuulen viemää kertoo siitä että sellaisia te naiset olette - täysin tunteiden vietävissä ja ailahtelevia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ennakkoasenteesi oli, että se olisi huono? Millä perusteella?
Ei huono mutta vanhentunut kuten Citizen Kane, joka oli aikamoinen pettymys kun sen lopulta katsoin...
Tuulen viemää on pahemmin vanhentunut kuin Citizen Kane, joka on edelleen loistava moderni elokuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äsken käsittämättömästi poistettiin historiallinen totuus. Scarlett vannoo katkeran ja jäätävän uhmakkaasti Etelän savuavilla raunioilla nee-mustien mellastaessa ja raizkatessa valkoisia naisia: "Minä en tule enää koskaan olemaan köyhä."
Kyynelet nousevat silmiin tämän ehdottomuuden ja uljauden edessä. Toivottavasti samoista syistä emme itke Euroopan raunioillamme aikanaan ...
En muista ollenkaan, että siinä olisi mustat raiskailleet valkoisia.
Scarlett oli joutua miesten piirittämäksi, kun hän ajeli vastoin kaikkia neuvoja yksin ilman saattajaa hökkelikylän läpi sahalleen. Kukaan ei vahingoittanut Scarlettia, mutta etelän miesten kunniantunnossansa mukamas pakko kukluxata hökkelikylä, ja siinä hötäkässä kuoli Scarlettin aviomies Frank Kennedy ja loukkaantui Ashley. Rhettin piti lavastaa ilotalokeikka näiden miesten alibiksi.
En kyllä keksi, miten kukaan näkee noissa katkerissa toheloissa erityisempää uljautta.
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaikkea Tuulen viemää kertoo siitä että sellaisia te naiset olette - täysin tunteiden vietävissä ja ailahtelevia.
Melanie Hamilton ailahteleva? Mammy ailahteleva? Ellen O Hara ailahteleva?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äsken käsittämättömästi poistettiin historiallinen totuus. Scarlett vannoo katkeran ja jäätävän uhmakkaasti Etelän savuavilla raunioilla nee-mustien mellastaessa ja raizkatessa valkoisia naisia: "Minä en tule enää koskaan olemaan köyhä."
Kyynelet nousevat silmiin tämän ehdottomuuden ja uljauden edessä. Toivottavasti samoista syistä emme itke Euroopan raunioillamme aikanaan ...
En muista ollenkaan, että siinä olisi mustat raiskailleet valkoisia.
No ei siinä kyllä tapahtunutkaan. Scarlett oli yksin siellä pellolla. Scarlettin yritti rais kata valkoihoinen sotilas.
N46
Kirjassa Scarlettin rattaiden kimppuun käy musta mies. Elokuvassa hyökkääjät vaihdettiin valkoisiin miehiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äsken käsittämättömästi poistettiin historiallinen totuus. Scarlett vannoo katkeran ja jäätävän uhmakkaasti Etelän savuavilla raunioilla nee-mustien mellastaessa ja raizkatessa valkoisia naisia: "Minä en tule enää koskaan olemaan köyhä."
Kyynelet nousevat silmiin tämän ehdottomuuden ja uljauden edessä. Toivottavasti samoista syistä emme itke Euroopan raunioillamme aikanaan ...
En muista ollenkaan, että siinä olisi mustat raiskailleet valkoisia.
No ei siinä kyllä tapahtunutkaan. Scarlett oli yksin siellä pellolla. Scarlettin yritti rais kata valkoihoinen sotilas.
N46
Kirjassa Scarlettin rattaiden kimppuun käy musta mies. Elokuvassa hyökkääjät vaihdettiin valkoisiin mie
Miksi näin tehtiin? Vuonna 1939 oli vielä rotuerottelu täydessä vauhdissa etelävaltioissa. Se purettiin vasta 60-luvulle tultaessa.
Eli mitään yleisen mielipiteen pakkoa yhtiöllä tuskin oli muuttaa kässäriä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äsken käsittämättömästi poistettiin historiallinen totuus. Scarlett vannoo katkeran ja jäätävän uhmakkaasti Etelän savuavilla raunioilla nee-mustien mellastaessa ja raizkatessa valkoisia naisia: "Minä en tule enää koskaan olemaan köyhä."
Kyynelet nousevat silmiin tämän ehdottomuuden ja uljauden edessä. Toivottavasti samoista syistä emme itke Euroopan raunioillamme aikanaan ...
En muista ollenkaan, että siinä olisi mustat raiskailleet valkoisia.
No ei siinä kyllä tapahtunutkaan. Scarlett oli yksin siellä pellolla. Scarlettin yritti rais kata valkoihoinen sotilas.
N46
No se taas oli jenkki. Sehän oli vielä pahempi.
Tiesittekö että se kuuluu virallisesti luokkaan Sotaelokuvat?