Lue keskustelun säännöt.
Puolison vammat estävät täysipainoista elämää.
01.08.2025 |
Mieheni oli naimisiin mennessämme varsin liikunnallinen ja urheilullinen, tykkäsi käydä konserteissa ja muutenkin aktiivinen. Nyt hänellä on ollut selkäleikkaus ja polvikin alkanut oireilla, ja pääsee varsin huonosti kävelemään puhumattakaan siitä, että jaksaisi lähteä seisomaan tai olemaan jalkojensa varassa useampia tunteja konsertteihin tai festareille. Myös unelmoimamme patikkaretket jäivät haaveeksi eläkeiän kynnyksellä, samalla kun näyttää nyrpeätä naamaa jos olen lähdössä naisystävieni kanssa usein aktiviteetteihin.
Itsellänikin toki vähän huono omatunto lähteä itsekseni tai ystävieni kanssa liikkeelle tällaisiin rientoihin, kun toinen näyttää alakuloista naamaa. Mutta nyt tuntuu vähän, että elämä kutistuu vähän liian pieneen piiriin. Kaiken lisäksi hänellä on sellainen alkoholiongelma, että on kokenut nuorempana asian suhteen perhetraumoja, ja kontrolloi minunkin viinin juomistani mainiten aiheesta, jos sattuu menemään viisi tai kuusi lasillista illassa.
Aiheista on keskusteltu lukuisat kerrat, mutta ratkaisua kutistuvaan elämänpiiriin ja toisen pahaan mieleen ei oikein tunnu löytyvän. Sinänsä surettaa, kun muuten hän olisi ihana mies. Ounastelen tiettyä läheisriippuvaisuutta tässä.
Onkohan muilla kokemuksia, ja miten eteenpäin?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis puolison masennus estää täysipainoisen elämän. Konserttiin ja ihmisten ilmoillehan sen voisi kärrätä vaikka pyörätuolissa.
Hävettääkö miestä ajatus pyörätuolista?
Minä kyllä ihailen, kun ihmiset menevät pyörätuolin kanssa eri paikkoihin. Itse olen lannistujatyyppiä ja jään nytkin monesti kotiin, vaikka terveet jalat.
Ei ole pyörätuolissa, vaan omin jaloin mennään. Ei pysty vain olemaan pidempiä aikoja jaloillaan, vaan konsertit pitäisi olla istumatapahtumia, kuten tuolla jo aiemminkin suositeltiin. Sellaisissakin on käyty ihan yhdessä tässä, kun pidämme erilaisista musiikin tyyleistä. Tämä keskustelu on tässä jo sen verran selkiyttänyt, että huomaan itseäni haastavan eniten tuon hänen kontrollointitarpeensa, joka pulpahtelee esiin, kun menen omin nokkineni jossakin ja ystävieni kanssa jonnekin tai sitten työmatkojen tai -illanviettojen suhteen. Jälkimmäisiin menen yleensä omalla autolla muutoinkin. Ja se ehkä häntä haastaa, että hän ei keksi itse sitten omaa menemistä ja tekemistä ilman minua. Tässä suhteessa varmaan on eniten erilaisuutta näissä elämän perusolettamuksissa, mitkä ovat nyt tulleet esille, kun lapsia ei enää ole pyörimässä tässä. Yleensähän nämä ongelmat vaikuttavat pieniltä kun omaa avautumistani tuossa luen. Eiköhän tämä tästä ja seuraavassa alkoholikeskustelussa varmaan käännän aiheen hänen kontrollointitarpeeseensa, että missä määrin hän kokee sen hallituksi käytökseksi. Onneksi se on suhteellisen vähäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen persoonallisuus kyllä kuulostaa rasittavalta. Kuulostaa tukahduttavalta ja ikävältä tuo jankuttaminen, kontrollointi ja mielenosoittaminen.
Ei ole muuten ikävä persoonallisuus ja onneksi tämä ei ole päivittäistä, koska en nyt mitenkään päivittäin enkä viikottainkaan käy ilman häntä eri riennoissa. Ymmärrän, että terveystilannehan tuota pahentaa. Ehkä nuo kommentoinnit ja niiden vastaanottaminen ovat vain hinta, joka pitää omista jutuista vain sietää. Meillä on se ero, että itse olen vain iloinen kun hän saa aikaiseksi lähdetyksi jonnekin ilman minua ystävineen, mitä mielestäni tapahtuu aivan liian harvoin! Hänellä on sitten minun menemisistäni se paha mieli. Sitä mietin, kuinka paljon toisen silkan ikävän mielen takia pitäisi jättää omia ystäviä tapaamatta. Kaikeksi onneksi mies ei ole muutoin mustasukkaista sorttia, se olisi varmaa
Et ala kaventaa omaa elämänpiiriä kumppanin ikävän mielen takia. Kontrolloivat ihmiset yrittää aina vastuuttaa toisia mielialoistaan, ja hienovaraisen syyllistämisen avulla eristää toista. Tuo voi mennä vielä PALJON pahemmaksi.
Sä voit olla hyvä kumppani ja olla avoin asioille, joissa voitte harrastaa yhdessä asioita jotka käy hänelle. Mutta hänen paha mieli ei ole sun kontolla, eikä hänen vammaisuus ole sinun syytä.
Kauanko olette olleet yhdessä?
Parhaimmassa tapauksessa tossa on kyse ns. sopeutumishäiriöstä, johon aika ja terapia saattaa auttaa. Mutta jos miehen persoonallisuudessa on vikoja, niin tuo kaventunut elämäntilanne provosoi sitä puolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis puolison masennus estää täysipainoisen elämän. Konserttiin ja ihmisten ilmoillehan sen voisi kärrätä vaikka pyörätuolissa.
Hävettääkö miestä ajatus pyörätuolista?
Minä kyllä ihailen, kun ihmiset menevät pyörätuolin kanssa eri paikkoihin. Itse olen lannistujatyyppiä ja jään nytkin monesti kotiin, vaikka terveet jalat.
Ei ole pyörätuolissa, vaan omin jaloin mennään. Ei pysty vain olemaan pidempiä aikoja jaloillaan, vaan konsertit pitäisi olla istumatapahtumia, kuten tuolla jo aiemminkin suositeltiin. Sellaisissakin on käyty ihan yhdessä tässä, kun pidämme erilaisista musiikin tyyleistä. Tämä keskustelu on tässä jo sen verran selkiyttänyt, että huomaan itseäni haastavan eniten tuon hänen kontrollointitarpeensa, joka pulpahtelee esiin, kun menen omin nokkineni jossakin j
Mutta jos ei pääse seisomakonserttiin siksi, että ei jaksa seisoa pitkään vaikka voikin kävellä, kannattaa hankkia joku keino istua. Olkoon se sitten retkituoli, rollaattori tai pyörätuoli. Ei pyörätuolin käyttäminen vaadi sitä, että ei pystyisi ollenkaan kävelemään.
Mulla oli pyörätuoli vähän aikaa käytössä vain tilanteisiin, joissa jouduin olemaan jaloillani pidempään. Tosin mulla alkuun oli kyky seistä paljon lyhyempi kuin ilmeisesti miehelläsi, mutta tajusin sen vapauttavan liikkumistani niin paljon, että käytin sitä satunnaisesti niin kauan, että sairaus ei enää rajoittanut tekemisiäni. (Tai ainakaan sellaisia tekemisiä, joihin tuolista oli apua.)
Mutta kuten totesit, isoin ongelma ei taida olla miehen vammat vaan juuri tuo kontrollointi ja se, että mies ei ole itse vielä sopeutunut tilanteeseensa.
"Kauanko olette olleet yhdessä?"
8 vuotta. Joo tämä keskustelu selkiytti siten, että jutellaan taas. Onhan näistä juteltukin, mutta siitä huolimatta tuo kontrollointikeskustelu pulpahtelee sieltä. Ilmeisesti sen voisin jättää omalta osaltani tiedossa olevaksi rituaaliksi, joka sinne tulee. Tilanne ei näyttäisi pahentuvan, mutta onhan miehessä tuommoinen piirre varsin epäviehättävä silloin, kun se on pinnalla. Ehkäpä tuo vammautuminen tosiaan on nostanut sitä enemmän pinnalle viimeisen 3 vuoden aikana, kun se alkoi tulla pintaan. Ainakin voin tehdä sen valinnan, että en ota vastaan pahaa mieltä hänen pahasta mielestään, ja ikään kuin hyväksyä sen, että hänellä on joskus se paha mieli ja sillä hyvä.
Oliko mies aktiivinen keksimään omaa tekemistä, kun oli vielä terve? Vai olitko sinä moottori, jonka mukana hän kulki?
Jotkut ihmiset ovat ns. perässävedettäviä, eikä sitä välttämättä huomaa kuin vasta, jos tilanne muuttuu. Omassa lähipiirissä kuoli pariskunnasta yllättäen hyvin aktiivinen vaimo. Vasta sen jälkeen tajuttiin kuinka mies oli koko aikuisikänsä tottunut siihen, että toinen on aina keksimässä tekemistä. Leski "osaa" tehdä joitakin aktiviteetteja mitä ennenkin ns. vanhalla rutiinilla, mutta minkään uuden keksiminen on aivan mahdotonta.
Tämä siis on sillä tasolla, että ei osaa edes aikuisilla lapsillaan vierailla ilman hirveää patistelua, vaikka kaikille olisi tervetullut milloin vain. Tai ei osaa mökkimatkalla pysähtyä syömään eri paikkaan kuin aiemmin, koska ei ole kukaan autossa sanomassa, että pysähdytäänpä vaihteeksi tuossa. Voin kuvitella, että jos kunto heikkenee, eikä enää pysty tekemään samoja juttuja kuin ennen, ei osaa hakea uutta tekemistä millään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Oliko mies aktiivinen keksimään omaa tekemistä, kun oli vielä terve? Vai olitko sinä moottori, jonka mukana hän kulki?"
Oli kyllä huomattavasti aktiivisempi. Jännä havainto.
Nyt poistun täältä vähintään viikonlopuksi! Mutta oli joitakin hyviä kommentteja täällä ja sitten näitä alkoholistijuttuja myös, jotka muistuttivat taas minua ansiokkaasti viinin lipittämisen vaaroista :-)
Mukavaa viikonloppua! Saatan kurkistaa ensi viikolla, mikäli joku tähän on vielä vaivautunut kirjailemaan. Kiitos kommenteista mun osaltani, harvoin näihin tulee laiteltua mitään.
(avaaja)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-vaimoni oli tuollainen kontrolloija että aina hermostui jos lähdin ilman häntä jonnekin. Kyllä sen tietenkin silloin ymmärtää kun on pieniä lapsia, mutta siinä vaiheessa kun sain tarpeekseni olivat lapset 11 ja 15 vuotta. Exä siis kielsi minua lähtemästä työkaverin mökille pe-su koska hän ei pärjää yksin lasten kanssa kahta yötä. Muutin pois ja ihan hyvin on pärjännyt ilman minua viiikko-viikko systeemillä, ei siitä ollutkaan kyse vaan kontrolloinnista.
Mies "katsoisi valmiiksi" uutta ja turvaisi oman taluden ennen lähtöä, joskus jopa jätetyn kustannuksella. En suosittele tekemään näin, mutta kyllä monen miesten epäempaattisuus, itsekkyys ja kylmäverisyys toki ihmetyttää.
Oikeasti suosittelisin yrittämään sovittaa elämänne niin, että sekä sinulla ja miehelläsi on mahdollisimman hyvä olla. Ei tarvitse olla aina samassa paikassa. Ulkopuolinen apu voisi olla suunnittelussa ja sovittelussa hyväksi. Jos mies käyttäytyy suorastaan huonosti, eikä siitä pysty suojautumaan suosittelen kunnioittava ero niin, että järjestätte miehellesi asumisen ja hoidon asianmukaisella tavalla, niin että hän selviää eron jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myötä ja vastamäessä.
Sinun pitäisi hiljentää omaa menojalkaasi miehen tahtiin. Olettehan jo aika vanhojakin.
Mitä, jos menisitte festareille niin, että työnnät miestäsi pyörätuolissa.
Mies pitää saada liikkeelle. Sen puute on se ongelma!
Olisko jostakin sopeutumisvalmennuksesta (tules-kuntoutuminen) ja/tai pariterapiasta hyötyä? Voisi kokeilla.
8 vuotta ei ole vielä kovin pitkä parisuhde, kun ette ihan nuoriakaan ole. Yhteisiä lapsia ja pitkää yhteistä historiaa ei juuri taida olla. Ymmärrän hyvin, että kumpikin miettii, miten tästä eteenpäin mennään, miten me yhdessä, miten kumpikin tykönään.
Rakkaus on puntarissa. Jos se ei riitä siihen, että yhdessä olisi nyt hyvä olla, on paras pistää ns kantapäät vastakkain ja lähteä eri suuntiin. Mutta ennen tuota päätöstä on hyvä keskustella kuitenkin, mitä kumpikin vielä jäljellä olevalta elämältään toivoo. Ja onko kumpikin (kumpikakaan?) valmis elämään minkäänlaisen kompromissin kanssa loppuelämäänsä. Elää kun voi ihan mainiosti myös sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen läheisriippuvuus voi johtua osin siitä, ettei hän keksi kotona mitään tekemistä. Silloin sinun seurasi on se viihdyke tai tuki, joka pitää hänet toiminnassa.
Jos aiemmin on aika mennyt lenkkipoluilla, nyt olisi keksittävä myös yksin kotona onnistuvia harrastuksia.
Jokin sopeutumisvalmennus olisi varmasti hyvä. Voitaisiin myös selvittää, onko miehelläsi masennus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentaahan se juopon miehenä olo.
Aikuiset istuvat konserteissa.
Eihän se mies juoppo ole, vaan niin kontrolloiva ettei annan kenenkään muunkaan juoda yhtään.
no eihän tuossa niin sanotakaan, vaan masentaahan se juopon miehenä olo. Miten sä sait sen nyt noin käännettyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teitä on 2 sairastunutta yhdessä. Kummallakin alkoholiongelma. Sinulla läheisriippuvuus lisäksi. Onnea vaan teillekkin!
Kuivakurkkuabsolutistit on just tommosia helvetillisiä ilonpilaajia. Laita kiertoon se pelle.
No kyllä eläkeiän kynnyksellä olevalle on kuusi lasia viiniä jo liikaa.