Pää ihan sekaisin lapsikysymyksen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on ihan hyvä, että ne jotka kokevat elämään liittyvät suuret kysymykset  ennen kaikkea omien traumojen kautta ja kovin mustavalkoisesti, eivät lopulta hanki lapsia. Hyvä vanhemmuus on kaikkea muuta kuin mustavalkoista kasvattamista ja ajattelua, mutta siitäkin voi lapsen myötä kasvaa ulos.

Nyt oli aika sakeaa tekstiä. Miksi yrität luoda käsitystä että lapsettomat olisi viallisia ja/tai tekisivät päätöksiä väärillä perusteilla? 

Vanhemmuus on iso vastuu ja se edellyttää että on pohtinut elämän ison kysymykset läpi. Pakko miettiä jos aikoo rakastaa lastaan. Monet haluavat lapsia mitä oudoimmista ja itsekkäimmistä syistä ("haluan seuraa, en halua olla yksin"). Niitä ei ongelmia ei ratkaista lapsella. Ne ratkaistaan terapiassa. Fiksut ihmiset tekevät itsetutkistelua ja tekevät sen pohjalta päätökset. Tässä ei ole mitään mustavalkoista vaan puhdasta järjen käyttöä.

Huonot hetket on myös vain osa kokonaisuutta ja raskaita puolia tuodaan jatkuvasti esille, erityisesti täällä av:lla. Kysymykseen voit vastata vain sinä itse ap, tietysti yhdessä kumppanisi kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä tein lapsen aika nuorena (21v). Lapsi oli toki haluttu, mutta nyt jälkeenpäin kun ajattelee, niin en tiedä, oliko se kovin hyvä ajatus. Lapsi nyt jo aikuinen, mutta edelleen kova huoli hänestä on. Ei ole saanut työpaikkaa ja jotenkin hän vaan ajelehtii päivästä toiseen. Yritän auttaa parhaani mukaan, mutta yhteiskunta on nyt vaan tällainen tällä hetkellä, että ei kovin hyvin mene:/

Lapsi kannattaa tehdä vain jos sen pystyy itse työllistämään. Monikaan ei voi. Aika ikävä tilanne tehdä tänne lapsia syrjäytymään yhteiskunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, koska sen tyhjän olon pitäisi tulla? Lähes viiskymppisenä olen erittäin tyytyväinen, että ei ole ketään roikkumassa jalasta tarpeineen. Saatikka lapsenlapsia, huhhuh.

Jos taas toisaalta pitää lapsista, niin huhhuh kuinka paljon iloa lapsenlapsi tuo. Oman lapsen molemmat mummot ja papatkin ovat tästä ensimmäisestä lapsenlapsesta aivan sekaisin. Ehkä kokemus jo alla on opettanut että joka hetkestä lapsen kanssa pitää nauttia täysillä kun ne kasvaa niin nopeasti, koska se riemu ja rakkaus mitä olen saanut todistaa kun isovanhemmat ovat viettäneet aikaa meidän lapsen kanssa, nöyrentää ainakin minut ja muistuttaa, että pikkulapsiaika menee ihan todella nopeasti ja sitä tulee ikävä. Onhan itsellänikin jo vauva-aikaa ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tein lapsen aika nuorena (21v). Lapsi oli toki haluttu, mutta nyt jälkeenpäin kun ajattelee, niin en tiedä, oliko se kovin hyvä ajatus. Lapsi nyt jo aikuinen, mutta edelleen kova huoli hänestä on. Ei ole saanut työpaikkaa ja jotenkin hän vaan ajelehtii päivästä toiseen. Yritän auttaa parhaani mukaan, mutta yhteiskunta on nyt vaan tällainen tällä hetkellä, että ei kovin hyvin mene:/

Lapsi kannattaa tehdä vain jos sen pystyy itse työllistämään. Monikaan ei voi. Aika ikävä tilanne tehdä tänne lapsia syrjäytymään yhteiskunnasta.

Hyvä pointti koska on jo satojatuhansia työttömiä maassa ja kilpailu työstä vain kovenee. Mitä vanhemmat voivat tarjota lapselleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita plussat ja miinukset paperille. Kumpia tulee enemmän? Tuntuu siltä että enemmän miinuksia?

On parempi katua ettei hankia lasta kuin että hankkii koska jälkimmäisessä kärsijäksi tulee myös lapsi.

Jos lapsia ei halua saada 100% innokkuudella, sitten ei pidä hankkia ollenkaan. 99% ei riitä koska sitten alkaa todennäköisemmin kaduttaa ja näitä tarinoita on tälläkin palstalla jonkun verran että vanhemmat katuu lapsiaan.

99% riittä erinomaisesti. Normaalisti kehittynyt aikuinen rakastuu aina omaan lapseensa ja haluaa lapselle kaikkea hyvää ja alkaa luontaisesti toimia sen mukaan! Luonto on sen niin tarkoittanut. Ihminen on vieraantunut biologiasta.

Tietenkin jos on oman rikkoutuneen  kiintymyssuhteensa vangiksi joutunut tai kamppailee jo valmiiksi  mielenterveysongelmien kanssa kannattaa lasten hankkimista pohtia tarkemmin. Eikä heistäkään h

Mitä vikaa on mukavuudenhalussa? Eiköhän se ole ihmiselle ihan luontainen halu. Kuka haluaa tietentahtoen tehdä elämästään vaikeaa?

Itselläni oli vaikea lapsuus. Molemmat vanhemmat keskenkasvuisia, joilla kiintymyssuhde- ja mielenterveysongelmia. Olen joutunut käyttämään koko aikuisikäni omista traumoistani selviytymiseen. Nyt vasta neljänkympin kynnyksellä ja armottoman työn tuloksena olo alkaa helpottaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni koen rauhaa. Elämä ei ole enää jatkuvaa kamppailua. Kun yhden haavan sai jotenkuten parannettua, seuraavaa puski jo pintaan. Ajattelin, ettei se koskaan lopu. Olen onnellinen tästä seesteisemmästä elämänvaiheesta ja aion nauttia siitä täysillä, vaikka stressi, unettomuus, ahdistus ja masennus ovat kaikki jättäneet jälkensä kehooni. Raukka on kuljettanut mua uskollisesti läpi vaikean elämäni ja nyt rauhan tultua, kehoni romahti väsymyksestä.

Tiedostan, että lapsi-ikkuna alkaa sulkeutua, mutta en mistään hinnasta luovu tästä helpommasta elämänvaiheesta. Elämä on ollut aivan tarpeeksi raskasta, enkä aio tehdä mitään, joka lisää kuormitusta. Voin nauttia ystävien ja sisarusten lapsista. Auttaa heitä vanhemmuudessa, silloin kun jaksan. Jos se tarkoittaa sitä, että vanhana kukaan niistä auttamistani ei halua tulla mua moikkaamaan, niin olen sen hinnan valmis maksamaan. Tarvitsen lepoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on ihan hyvä, että ne jotka kokevat elämään liittyvät suuret kysymykset  ennen kaikkea omien traumojen kautta ja kovin mustavalkoisesti, eivät lopulta hanki lapsia. Hyvä vanhemmuus on kaikkea muuta kuin mustavalkoista kasvattamista ja ajattelua, mutta siitäkin voi lapsen myötä kasvaa ulos.

 

Nyt oli aika sakeaa tekstiä. Miksi yrität luoda käsitystä että lapsettomat olisi viallisia ja/tai tekisivät päätöksiä väärillä perusteilla? 

Vanhemmuus on iso vastuu ja se edellyttää että on pohtinut elämän ison kysymykset läpi. Pakko miettiä jos aikoo rakastaa lastaan. Monet haluavat lapsia mitä oudoimmista ja itsekkäimmistä syistä ("haluan seuraa, en halua olla yksin"). Niitä ei ongelmia ei ratkaista lapsella. Ne ratkaistaan terapiassa. Fiksut ihmiset tekevät itsetutkistelua ja tekevät sen pohjalta päätökset. Tässä

Mielestäni projisoit tässä aika paljon. Vastasin täällä oleviin väitteisiin minkä mukaan vanhemmuutta täytyy haluta 100% eikä 99% riitä tai muuten lapsi saa traumat siitä, ettei muka ole saanuy syntyä toivottuna. Mielestäni tällainen ajattelu on todella naiivia ja mustavalkoista ja olenkin sitä mieltä, että omaa ajattelua on hyvä vähintään kypsyttää ensin ennen kuin lähtee perhettä perustamaan. Sitten oma lukunsa on kaikenlaiset nilistit keiden elämä on jo lähtökohtaisesti täynnä pelkkää kärsimystä ja uhkia ja heidänkään kohdalla en ajattele lisääntymisen olevan kovin hyvä idea.

Vierailija kirjoitti:

En hahmota, miten oma elämä on lasten kanssa mennyttä. Lapsethan ovat mitä suurimmass määrin omaa elämää.

Olet sellainen ihminen, jonka mielestä elämä on yhteisöissä ja ihmissuhteissa. Eli sulla ei ole välttämättä ollut kummoistakaan tavoitetta omalle elämälle, jos mielestäsi lapset tuo vaan lisää elämää. Sellaisilla joilla olisi mielessä päämääriä tai jotain suurta, muuta kuin perusarkea jatkuvine vaihtuvine ongelmineen, lapset voi hidastaa tai estää suunnitelmia hyvinkin paljon. Jotkut tietty saavuttaa myös muita tavoitteitaan ja lapset tuo siihen jopa lisää pontta, mutta silloin on kaiken kaikkiaan käynyt hyvä tuuri jos lapset on helppoja ja terveitä, ja uran valinnassa ja työelämässä onnistuu suht kertayrittämällä.

Lapsi kannattaa tehdä vain siinä tapauksessa, että koet pärjääväsi myös yksinhuoltajana. Miehellä on aina optio lähteä, jos lapsiperhe-elämä ei tunnukaan hyvältä päätökseltä. Äidillä ei ole sitä vaihtoehtoa, että hylkäisi vain lapsensa. Ainakaan normaalin tunne-elämän omaavalla äidillä.

Joten miettisin asiaa myös siltä kantilta. Lisäksi nykyään tuntuu syntyvän aika paljon noita aakkoslapsia. Puolella on joku diagnoosi. Jaksaisitko yksin huolehtia myös erityislapsesta?

Olin ystävän kanssa reissussa ja kävi sääliksi äitiä, joka oli erityislapsensa kanssa kaksin reissussa. Äiti näytti väsyneeltä, elämänhalunsa menettäneeltä. Loma vaikutti kaikkea muuta kuin lomalta. Illalla kuulimme kahden mökin päähän, kun lapsi vain huusi suoraa huutoa pari tuntia. Ilmeisesti vieras paikka laukaisi hänessä jonkun kohtauksen. Naisparka oli kuin haamu.

Eipä sitä voi kukaan toiselle kertoa kannattaako lapsia tehdä vai ei. Kokemusmaailma on täysin subjektiivinen. Jokaisen täytyy itse pohtia, sopisiko lapsi omaan elämään. Lisäksi ei voi koskaan tietää, minkälainen tulokas sieltä syntyy. Onko helppo lapsi vai jotain ihan muuta. Tai tuleeko sitä lasta yrityksestä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä voi kukaan toiselle kertoa kannattaako lapsia tehdä vai ei. Kokemusmaailma on täysin subjektiivinen. Jokaisen täytyy itse pohtia, sopisiko lapsi omaan elämään. Lisäksi ei voi koskaan tietää, minkälainen tulokas sieltä syntyy. Onko helppo lapsi vai jotain ihan muuta. Tai tuleeko sitä lasta yrityksestä huolimatta.

Ainoa varma asia on se että kun lapsi tulee, se muuttaa elämän täysin ja jälkikäteen turhaa sitten ulista että "en tiennyt että lapsen syntyessä X, Y ja Z asiat muuttuvat elämässäni!!"

Google on olemassa ja sitä on suositeltavaa käyttää ennen kuin alkaa lisääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle kynnyskysymyksen muodostaa lääketeollinen mutilaatio ja pakko-orjuus (koulu ja "ammattiin" kouluttautuminen). Eivät ole ihmisarvon mukaisia asioita. Itselle sekä pikkulapsiaika että koulu olivat helvettä, eikä kiinnosta tuottaa sieluja sellaiseen. Viihdyn hyvin työyhteisöjen ulkopuolella eli jos saisi tehdä lapsen tällaiseen vapauteen, niin miksei. Mutta orjuuteen..? Niin että joutuisin itsekin orjatöihin ja lapsi jonnekin päikkyyn mahojen hoitoon.. ? Ei kiitos.

Lisäksi tuo miesten omistajuus on aika ongelmallinen. Siittäjälle tulee omistajuus vauvaan nykyään käytännössä sillä hetkellä kun vauva on putkahtanut pillusta. Vaikka äitiys on paljon pidempi prosessi kuin tämä, vuosia kestävä juttu. Ja vauvaa ei saisi erottaa äidistään, se on molemmille erittäin vakva trauma ja väkivaltaa. Lisäksi kaikki synnytys- ja äitiysväkivallat.

Syntymä ja lapset itses

Olet siis mamun kanssa. Onneksi olkoon.