Päivi Räsänen väläyttää hallituksen jättämistä - "Stubb ajaa Suomen terroristien tukijaksi"
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ehdottaa, että Suomen tulisi tunnustaa Palestiinan valtio. Ehdotus herätti välittömästi vastustusta kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäseltä, joka pitää Palestiinan tunnustamista turvallisuusuhkana Euroopalle ja suoranaisena tukena terroristijärjestö Hamasille. Räsänen vertaa Palestiinan tunnustamista jopa Isis-järjestön alueiden tunnustamiseen, ja sanoo kristillisdemokraattien lähtevän hallituksesta, jos asia etenee vakavasti. Hänen mukaansa ehdotus johtuu vain halusta miellyttää Ranskaa ja Britanniaa.
Stubbin ehdotus Palestiinan tunnustamisesta on täysin vastuuton ja vaarantaa koko Euroopan turvallisuuden. Suomi ei saa lähteä mukaan tällaiseen tunnustamistrendiin vain siksi, että isot maat painostavat. Nyt jos koskaan tarvitaan selkärankaa ei myönnytyksiä terroristien suuntaan. Stubbin ehdotus on silkkaa vaarallista poliittista peliä, jolla yritetään kalastella kansainvälistä hyväksyntää ja suosiota.
Kommentit (587)
Vierailija kirjoitti:
"Miksi kukaan länsimaissa ei ole huolissaan palestiinalaisten siviilien tulevaisuudesta naiset ja lapset mikä kohtalo heillä tulevassa ns. valtiossa. Ei tule olemaan demokratia. Pelkäämpä pahoin etteivät pääse alkua pidemmälle. "
Ai kukaan ei ole huolissaan? Käsittämätöntä valehtelua.
Mutta jos sinä kerran olet huolissasi, ala tehdä asialle jotain. Esim. tuomaan naisia sieltä turvaan.
Gazan naiset alistetaan synnytyskoneiksi kuten ennenkin, jos Palestiinan valtio hyväksytään. Mikään ei siellä muutu, siellä on väestö räjähtänyt ja siitä seuraa automaattisesti nälänhätä. Miksi hyväksyä valtiota, joka ei noudata minkäänlaisia ihmisoikeuksia?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä juttu kun hallitus kaatuu!! : )
Palestiinan kriisistä seuraa siis edes jotain hyvää 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi SDP ei ole hoitanut tunnustamista esimerkiksi viime kaudella vaan vaatii nyt muilta tekoja?
OLi hiukan tekemistä pandemian ja Ukrainaan tehdyn hyökkäyksen takia, Iigor-persu. Esim liittyminen Natoon, jota vastustitte venäjämielisinä viimeiseen asti.
Te persut olette niin saatanan tyhmiä, ettette muista edes omia eilisiå tekemisiänne saati Suomen historiaa kymmenen vuoden ajalta.
Oliko se siis hallitusohjelmassa heillä ja se jäi toteuttamatta "muiden kiireiden" vuoksi?
Marin kyllä ehti bilettämään, joten kait yksi valtion tunnustaminenkin olisi onnistunut, pari avustajaa lisää olisi tehnyt tempun?
Tai sitten olisivat olleet ajamatta sitä tunnin juna
Kultapieni jne. 330. Sinä olet sivuuttanut Koronan ja Venäjän hyökkäyksen. Asiat, jotka saivat maailman kaaoksen valtaan. Silloinen eduskunta oli yksimielinen lainojen ottamisesta ja jopa oppositio vaati lisää lainanottoa esim yritysten tukemista varten. Mutta valikoivasti muistat vain bilettämisen ja taitaa sebullakin olla enemmän avustajia kuin pääministerillä silloin.
Vierailija kirjoitti:
Arabiliittokin on tällä viikolla ensimmäistä kertaa tuominnut 7.10. iskun ja kehottanut hamasia riisumaan aseensa. Innokkaimmat palestiina-aktivistit eivät tuomitse ja antaisivat käytännössä hamasille oman valtion.
Ei kukaan ole hamasille antamassa maata, vaan palestiinalaishallinolle. Jos toki jatkossa äänestävät hamasia niin se on heidän oma asiansa. Veikkaampa vaan että hamasin kannatus taitaa jatkossa jäädä aika pieneksi... Paitsi toki jos annamme Israelin jatkaa kansanmurhaa niin hamas on epätoivoisen kansan ainoa toivo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi kukaan länsimaissa ei ole huolissaan palestiinalaisten siviilien tulevaisuudesta naiset ja lapset mikä kohtalo heillä tulevassa ns. valtiossa. Ei tule olemaan demokratia. Pelkäämpä pahoin etteivät pääse alkua pidemmälle. "
Ai kukaan ei ole huolissaan? Käsittämätöntä valehtelua.
Mutta jos sinä kerran olet huolissasi, ala tehdä asialle jotain. Esim. tuomaan naisia sieltä turvaan.
Gazan naiset alistetaan synnytyskoneiksi kuten ennenkin, jos Palestiinan valtio hyväksytään. Mikään ei siellä muutu, siellä on väestö räjähtänyt ja siitä seuraa automaattisesti nälänhätä. Miksi hyväksyä valtiota, joka ei noudata minkäänlaisia ihmisoikeuksia?
Ai nyt ne ihmisoikeudet sitten kelpaakin persulle?

Kerro vaikka hiukkasfysiikasta mielummin, kun tästä aiheesta tiedät näköjään kaikkein vähiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi kukaan länsimaissa ei ole huolissaan palestiinalaisten siviilien tulevaisuudesta naiset ja lapset mikä kohtalo heillä tulevassa ns. valtiossa. Ei tule olemaan demokratia. Pelkäämpä pahoin etteivät pääse alkua pidemmälle. "
Ai kukaan ei ole huolissaan? Käsittämätöntä valehtelua.
Mutta jos sinä kerran olet huolissasi, ala tehdä asialle jotain. Esim. tuomaan naisia sieltä turvaan.
Gazan naiset alistetaan synnytyskoneiksi kuten ennenkin, jos Palestiinan valtio hyväksytään. Mikään ei siellä muutu, siellä on väestö räjähtänyt ja siitä seuraa automaattisesti nälänhätä. Miksi hyväksyä valtiota, joka ei noudata minkäänlaisia ihmisoikeuksia?
Synnytyskoneita naiset on muissakin uskonlahkoissa. Ihan paljon lähempänälkin.
Kansan ainoa toivo on solmia rauha Israelin kanssa ja olla uhkaamatta sitä kansanmurhalla. Sitten voi puhua taas asiasta jos täsät huolimatta Israel tekee jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä juttu kun hallitus kaatuu!! : )
Palestiinan kriisistä seuraa siis edes jotain hyvää 😊
Ei Orpo luovu omasta pääministeriydestä ku Essayah ja Purra ilmottaa et niiden muslimiapinoiden valtiota ei tunnusteta.
Miks Palestiinan asia ois Orpolle niin tärkeä
Kokoomuspomoilla odottaa kansainvälinen ura bisnesmaailmassa. Kansanmurhan tukijan leima on bad for the bussiness.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä juttu kun hallitus kaatuu!! : )
Meinaatko et Orpo uhrautuu oikeesti Palestiinan puolesta
Meinaatko että presidentti ja ulkoministeri lämpimilseen asiasta puhuvat? Ulkopolitiikan johto on yksin kokoomuksen hallussa.
Vierailija kirjoitti:
Jepjep. Hamas on paha, sinä et tietenkään sitä missään nimessä tue, mutta minun sävyni on vielä pahempi ja jotain mitä ehdottomasti tuomitset :D
No niin, nyt sinulta loppui argumentit. Olet varmasti itsekin helpottunut. Nyt iloisin mielin nukkumaan ja huomenna teet jotain ihan muuta!
Stubb on tuuliviiri.
Palestiinaa ei pidä tunnustaa ennen kuin Palestiina ja ympärysvaltiot tunnustavat Israelin. Lisäksi Hamasin on lopetettava toimintansa.
Vierailija kirjoitti:
Stubb on tuuliviiri.
Palestiinaa ei pidä tunnustaa ennen kuin Palestiina ja ympärysvaltiot tunnustavat Israelin. Lisäksi Hamasin on lopetettava toimintansa.
Eihän siellä kohta enää ole ketään tunnustamassa Israelia kansanmurhan jälkeen. Vielä kun vähän viivytellään niin Trump saa himoitsemansa Lähi-idän Rivieran.
Poliittisesti vaikutusvaltaisimpia ovat kuitenkin Yhdysvaltain kristilliset sionistit. Jos puhut Yhdysvalloissa Israelin puolesta, se näkyy vaalimenestyksessä, Timo R. Stewart, tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa (Yle)
Stubb on liian hätänen. Nokka tukkoon nyt. Suomi ei tunnusta terroristeja.
Kekkonen oli aikoinaan oikeassa kun sanoi ettei ikinä hyväksy kristillistä liittoa hallitukseen.
Mikä helpotus tosijjaan oliskin kun hallitus vaan kaatuisi! Voisi olla vassari kevyesti nyt.
Vierailija kirjoitti:
Niin syvästi kuin tätä hallitusta inhoankin, niin annan kyllä pisteet siitä, etteivät kristillisiltä lupia kysele. Mun puolesta voitte kävellä niiden yli mennen tullen kaikissa asioissa.
Mutta mistä johtuu et KD otetaan aina hallitukseen. Voisi KDn jo sillai jättää omaan mainioisuuteensa.
Meinaatko et Orpo uhrautuu oikeesti Palestiinan puolesta