Suurperheissä ei kasva kovin mukavia ihmisiä

Äänekkäimmät tai eniten kyynärpäitä käyttävät kukoistavat.

Ja ainoat lapset ovat egoistisia itsekkäitä ja kylmiä.

Lisää yleistyksiä?

Minulla on aivan erilainen kokemus. Minulla on useampiakin ystäviä, joilla on paljon sisaruksia, ja he ovat ihania ihmisiä. Itse en usko, että perhekoolla on merkitystä siihen, millainen ihminen on luonteeltaan.

Ainoat lapset eivät osaa jakaa ja olla solidaarisia?

Eivät ihmiset ole ainutlaatuisia yksilöitä.

Kaikki voidaankin kategorisoida riippuen perheoloista missä on kasvanut. Jee.

Toisille sopii, toisille ei. Monessa suurperheessä lapset ottavat tai joutuvat ottamaan hyvin monenlaisia rooleja. Sitten siitä roolista riippuen lapsuus voi olla samassakin perheessä hieno tai kamala.

Totta. Miehelläni on kuusi sisarusta, ja eivät ole enää oikein missään väleissä. Jotenkin kova, outo, pilkallinen ilmapiiri siinä porukassa oli aikoinaan. Eivätkä varmasti auta toisiaan isossa eikä pienessä asiassa. 

Lapsethan eivät voi valita perheensä kokoa. Me olemme kaikki olleet vanhempiemme armoilla.

Minun silmään tuttavapiirissä isot perheet näyttää enemmän lemmikkien pidolta kuin perheeltä.

Isossa perheessä opitaan jakamaan ja se, ettei kaikkea aina saa mitä haluaa. Välittämistä oppii myös ja huolehtimista myös muista, yleensä hoitamaan pienimmistä sisaruksista.

Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma persoonallisuus. Kasvoi sitten ainoana lapsena tai isommassa lapsiperheessä.

Oma kokemukseni on, että ksipäisimpiä ovat ainoat lapset. 

Isoissa perheissä on joskus mahtavat joulujuhlat/häät/ synttärit kun kaikki kokoontuu ison pöydän ääreen. Olen ollut tällaisessa juhlassa ja oli hieno lämmin kaunis sukujuhla vauvasta faariin.

Tuli mieleen Fanny ja Aleksander-elokuvan alun sen lasten oman perheen sukujuhla, sellainen tapatumarikas perinne.

Vierailija kirjoitti:

Isossa perheessä opitaan jakamaan ja se, ettei kaikkea aina saa mitä haluaa. Välittämistä oppii myös ja huolehtimista myös muista, yleensä hoitamaan pienimmistä sisaruksista.

Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma persoonallisuus. Kasvoi sitten ainoana lapsena tai isommassa lapsiperheessä.

 

Välittämistä ei voi oppia, se on tunne. Mutta toki voi oppia huolehtimaan pienemmistä, vaikkei näistä välittäisikään. Samoin voi näennäisesti oppia jakamaan, mutta ne tukahdutetut kaunat voivat nousta esiin perinnönjaossa puoli vuosisataa myöhemmin. 

Mikään ei korvaa lapsille omien vanhempien huomiota, ja sitä soisi jokaisen lapsen saavan riittävästi, perheen koosta riippumatta.

Ainoat lapset ovat kovia valittamaan. Samoin moni heistä on sairaalloisen kitsas ja säästäväinen. 

Eiku. 

Vierailija kirjoitti:

Isossa perheessä opitaan jakamaan ja se, ettei kaikkea aina saa mitä haluaa. Välittämistä oppii myös ja huolehtimista myös muista, yleensä hoitamaan pienimmistä sisaruksista.

Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma persoonallisuus. Kasvoi sitten ainoana lapsena tai isommassa lapsiperheessä.

Joku tunnettu isoss perheessä kasvanut sanoi, että se on valetta, että siellä oppii jakamaan. Sanoi, että siellä oppii itsekkyyttä. Kahmimaan itselleen enemmän, jos pystyy.

Empiiriset havaintoni vahvistavat, että ainoa lapsi on k-päinen mulkvisti lähes poikkeuksetta. Suurperheissä lämmin ja rakkaudellinen tunnelma ja välit. Mutta tämä vain omassa kuplassani.

Vierailija kirjoitti:

Minun silmään tuttavapiirissä isot perheet näyttää enemmän lemmikkien pidolta kuin perheeltä.

Mulla on kolme lasta, ja kyllähän me vanhemmat välillä aamuisin saamme olla melkoisia vääpeleitä, että saamme jokaisen ovesta ulos oikeaan aikaan. En tiedä, millaista olisi jos olisi tuplasti lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isossa perheessä opitaan jakamaan ja se, ettei kaikkea aina saa mitä haluaa. Välittämistä oppii myös ja huolehtimista myös muista, yleensä hoitamaan pienimmistä sisaruksista.

Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma persoonallisuus. Kasvoi sitten ainoana lapsena tai isommassa lapsiperheessä.

Joku tunnettu isoss perheessä kasvanut sanoi, että se on valetta, että siellä oppii jakamaan. Sanoi, että siellä oppii itsekkyyttä. Kahmimaan itselleen enemmän, jos pystyy.

Noin käy, kun vanhemmat luistavat kasvatuksessa. Myös toisten syyttäminen on peruskauraa. Ikinä ei mokaa. On aina toisen syy.

Huomio opitaan hakemaan huutamalla ja tuhoamalla. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen useita viisilapsisia perheitä, joiden lapset ovat jo aikuisia, ja näissä perheissä lasten välillä on aika isojakin ikäeroja. Aika tyypillinen on 3, tauko, 2 -konfiguraatio mutta paras ystäväni on 4, tauko, 1 -perheestä se kuopus, ja tosi mukava toki, bestikseni kun on. Tuo tauko selvästi auttaa vanhempia jaksamaan ja tuo lisää inhimillisyyttä ja lämpöä perheeseen. No yhdessä viisilapsisessa serkkuperheessäni kyllä lapset saivat kasvaa todella omatoimisesti. Isä ryyppäsi, äiti vaihtoi vaipat pienimmille ja laittoi jotain ruokaa kerran päivässä. Siinäpä se. No okei, lapset olivat serkkujani ja asuivat toisella paikkakunnalla, joten näin heidän elämäänsä vain kesäloma-aikoina. Ehkä perusarjessa oli enemmän rakennetta. Mutta ainakin siitä minulle läheisimmästä tuon perheen lapsestakin tuli ymmärtääkseni mukava ja pystyvä ihminen. Mutta joo kunnon lestaperheet joissa on 10+ lasta on varmaan usein aikamoisia ongelmayhteisöjä. Mulla ei

Olen lestadiolaisalueelta kotoisin, ja ainakin minun nuoruudessani, josta toki on jo aikaa, nuo perheet pyörivät tyttövoimin. Ja kun tytöistä on kysymys, ovat ne perheen ihmissuhdekiemurat melko villejä. Väsyneillä äideillä ei ollut oikein muuta mahfollisuutta kuin antaa valtaa perheessä niille tytöille, joiden työpanoksesta he olivat riippuvaisia. Sitten perheeseen muodostui niitä mustia lampaita, kömpelöitä tai introvertteja lukutoukkia.