Mietityttääkö jokin kysymys Raamatusta tai kristinuskosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä tapauksessa tiedät, koska minä kerroin. Henkilö kokee näkevänsä, kuulevansa ja tuntevansa Krishan läsnäolon. Hänen johtopäätöksensä on, että hindulaisuus on tosi. Onko hänen johtopäätöksensä tosi vai epätosi?

Se, mistä sinä kerrot, on sinun oma kuvitelmasi. On järjetöntä keskustella siitä. 

Hyvin kyllä haistat, että tämä on päättymässä siihen, että ilmestykset eivät voi toimia todistustaakan täyttäjinä edes kokijalle itselleen, sen verran itsepintaisesti kieltäydyt vastaamasta suoriin ja helppoihin kysymyksiin.

Toivottavasti pohdiskelet asiaa.

Pohdiskelua edellisessä viestissä, ole hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hindulainen meditoidessaan kokee näkevänsä, kuolevansa ja tuntevansa Krishan läsnäolon, ja pitää sitä vahvistuksena hindulaisuuden totuudesta, onko hänen johtopäätöksensä väärä?

En minä voi tietää, millaisia muiden kokemukset ovat olleet tai mitä ne tarkoittavat. Olennaista on se, mitä hän kokemuksensa jälkeen tekee. Meidät tuomitaan tekojemme perusteella.

Tässä tapauksessa tiedät, koska minä kerroin. Henkilö kokee näkevänsä, kuulevansa ja tuntevansa Krishan läsnäolon. Hänen johtopäätöksensä on, että hindulaisuus on tosi. Onko hänen johtopäätöksensä tosi vai epätosi?

Se, mistä sinä kerrot, on sinun oma kuvitelmasi. On järjetöntä keskus

Jatkan vielä ja yritän selittää tätä asiaa. Totuuden suhteen olemme jokainen yksin. Se, että tiede voisi vahvistaa meille, että mikä on totuus, on harhaa. Voimme kysyä toiselta ihmiseltä, että näetkö saman kuin minä, mutta hän saattaa nähdä saman harhan. Me emme voi tietää, mikä on totta (ennen kuin Tiedämme). Tämä on todellisuuden luonne.

Cogito ergo sum - ajattelen, olen siis olemassa

Tähän ajatukseen päätyi Descartes jo vuosisatoja sitten. Filosofisesti voidaan ajatella, ettei ole mahdolista tietää muuta. Koska emme voi täydellisellä varmuudella luottaa aisteihimme, emmekä edes päättelykykyymme. Sehän voi olla, että todellisuudessa olen mielisairaalassa ja kaikki tämä mitä nyt kuvittelen todeksi on pelkkää hullun mielikuvitusta. Modernimpi versio tästä on Matrix elokuvan simulaatio. Ainoa asia minkä varmuudella pystymme tietämään, että jollain tavalla minun täytyy olla olemassa koska olen pohtimassa tätä asiaa.

Mutta miksi kuvittelet, että tämä sinun "Totuus" on tietoa joka ON mahdollista varmuudella tietää? Miksei siihen päde sama epävarmuuden väistämättömyys?

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä ja yritän selittää tätä asiaa. Totuuden suhteen olemme jokainen yksin. Se, että tiede voisi vahvistaa meille, että mikä on totuus, on harhaa. Voimme kysyä toiselta ihmiseltä, että näetkö saman kuin minä, mutta hän saattaa nähdä saman harhan. Me emme voi tietää, mikä on totta (ennen kuin Tiedämme). Tämä on todellisuuden luonne. 

Vaikka olisit oikeassakin (ja on aivan ilmeistä, että ainakaan yleisesti ottaen et ole), tämä ei ole mikään meriitti millekään muulle tiedonhankintatavalle tai todiste sellaisten luotettavuuden puolesta.

Cogito ergo sum - ajattelen, olen siis olemassa

Tähän ajatukseen päätyi Descartes jo vuosisatoja sitten. Filosofisesti voidaan ajatella, ettei ole mahdolista tietää muuta. Koska emme voi täydellisellä varmuudella luottaa aisteihimme, emmekä edes päättelykykyymme. Sehän voi olla, että todellisuudessa olen mielisairaalassa ja kaikki tämä mitä nyt kuvittelen todeksi on pelkkää hullun mielikuvitusta. Modernimpi versio tästä on Matrix elokuvan simulaatio. Ainoa asia minkä varmuudella pystymme tietämään, että jollain tavalla minun täytyy olla olemassa koska olen pohtimassa tätä asiaa.

Mutta miksi kuvittelet, että tämä sinun "Totuus" on tietoa joka ON mahdollista varmuudella tietää? Miksei siihen päde sama epävarmuuden väistämättömyys?

On erilaisia tasoja. Kun olet hereillä, tiedätkö, ettet näe unta? No et oikeastaan, mutta tiedät ainakin, ettei hereilläolo ole sama asia kuin yöllä näkemäsi uni. Entä jos joku kuvittelisi, että hänelle unessa tapahtunut asia todella tapahtui? Ajattelisit hänen olevan sekaisin. Pidät itsestäänselvänä, että osaat erottaa unen ja hereilläolon, vai mitä? Entä jos sinulta kysyttäisiin, oletko epävarma siitä, ovatko uni ja hereilläolo kuitenkin samaa? Oletko epävarma siitä, tapahtuivatko unen tapahtumat sinulle todella yöllä? 

Vierailija kirjoitti:

Pohdiskelua edellisessä viestissä, ole hyvä.

Pohdiskelulla tarkoitin sitä, että kun kerran ihmisillä on heidän yliluonnolliseksi mieltämiään kokemuksia, joiden perusteella he tekevät johtopäätöksiä, jotka ovat ristiriidassa sinun omien kokemuksiasi pohjalta tekemiesi johtopäätöksien kanssa, niin miten voit luottaa nimenomaan omien kokemuksiasi johtaneen todenmukaisiin johtopäätöksiin, mikäli sinulla ei ole tiedossa jonkinlaisen luotettavuuden osoittanutta mekanismia, jolla erottaa totuuteen ja epätotuuteen johtavat kokemukset toisistaan?

"On erilaisia tasoja. Kun olet hereillä, tiedätkö, ettet näe unta? No et oikeastaan, mutta tiedät ainakin, ettei hereilläolo ole sama asia kuin yöllä näkemäsi uni. Entä jos joku kuvittelisi, että hänelle unessa tapahtunut asia todella tapahtui? Ajattelisit hänen olevan sekaisin. Pidät itsestäänselvänä, että osaat erottaa unen ja hereilläolon, vai mitä? Entä jos sinulta kysyttäisiin, oletko epävarma siitä, ovatko uni ja hereilläolo kuitenkin samaa? Oletko epävarma siitä, tapahtuivatko unen tapahtumat sinulle todella yöllä? "

Se on 'cogito ergo sum' ajatuksen tärkein pointti. Että en voi tietää olenko unessa vai hereillä.

- Ehkä olen edelleen unessa ja näen vain unta siitä, että heräsin. 

- Ehkä olen mielisairas ja kaikki mitä ajattelen on pelkkää mielikuvitusta.

- Ehkä elän Matrix-simulaatiossa ja kaikki mitä näen ympärilläni on pelkkää virtuaalitodellisuutta.

- Ehkä jumala loi koko maailmankaikkeuden sekunti sitten ja en ollut edes olemassa äsken vaikka kuvittelen olleeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdiskelua edellisessä viestissä, ole hyvä.

Pohdiskelulla tarkoitin sitä, että kun kerran ihmisillä on heidän yliluonnolliseksi mieltämiään kokemuksia, joiden perusteella he tekevät johtopäätöksiä, jotka ovat ristiriidassa sinun omien kokemuksiasi pohjalta tekemiesi johtopäätöksien kanssa, niin miten voit luottaa nimenomaan omien kokemuksiasi johtaneen todenmukaisiin johtopäätöksiin, mikäli sinulla ei ole tiedossa jonkinlaisen luotettavuuden osoittanutta mekanismia, jolla erottaa totuuteen ja epätotuuteen johtavat kokemukset toisistaan?

Ehkä voit kommentoida edellistä viestiä ja voimme jatkaa keskustelua siitä sen sijaan, että pitäisimme yllä kahta keskustelua rinnakkain?

Vierailija kirjoitti:

"On erilaisia tasoja. Kun olet hereillä, tiedätkö, ettet näe unta? No et oikeastaan, mutta tiedät ainakin, ettei hereilläolo ole sama asia kuin yöllä näkemäsi uni. Entä jos joku kuvittelisi, että hänelle unessa tapahtunut asia todella tapahtui? Ajattelisit hänen olevan sekaisin. Pidät itsestäänselvänä, että osaat erottaa unen ja hereilläolon, vai mitä? Entä jos sinulta kysyttäisiin, oletko epävarma siitä, ovatko uni ja hereilläolo kuitenkin samaa? Oletko epävarma siitä, tapahtuivatko unen tapahtumat sinulle todella yöllä? "

Se on 'cogito ergo sum' ajatuksen tärkein pointti. Että en voi tietää olenko unessa vai hereillä.

- Ehkä olen edelleen unessa ja näen vain unta siitä, että heräsin. 

- Ehkä olen mielisairas ja kaikki mitä ajattelen on pelkkää mielikuvitusta.

- Ehkä elän Matrix-simulaatiossa ja kaikki mitä näen ympärilläni on pelkkää virtuaalitodellisuutta.

- Ehkä juma

Kyllä, mutta osaat erottaa unen ja hereilläolon, vai mitä? Et varmaankaan pidä niitä samana? Jos näit yöllä unta, että ostit hamsterin, et ylläty aamulla siitä, ettei hamsteria näy, eikö niin? Vaikka unessa vaikuttaa siltä, että todella ostit hamsterin, kun heräät, ymmärrät, että se oli unta.

Mietin, miten kristityt selittävät ns. "luonnon julmuuden". Ymmärrän, että ihmisten tekemät julmuudet ovat ihmisille annetusta vapaasta tahdosta johtuvaa syntiä, ja niiden seurausta.

Mutta entä asiat, joita ei ole millään synnillä aiheutettu, mutta joista päälle päin katsoen luulisi, että välittävä luoja estäisi nämä tapahtumat, tai jopa jättäisi jotkin lajit luomatta. Tarkoitan siis esimerkiksi syöpää viattomalla lapsella, tai ötökkää, jonka koko elämänkaari on kaivautua toisen elävän elämänmuodon ihon alle ja syödä sitä kivuliaasti sisältä päin.

Tiedän, että jotkut äärikristityt selittävät esimerkiksi luonnonkatastrofeja, kuten tsunamia tai hurrikaania Jumalan rangaistuksena, jos kyseisessä maassa ei ole eletty Jumalan tahdon mukaisesti. Mutta tämä ei oikein mahdu oikeustajuuni, kun samalla menee niitä viattomia lapsia ja eläimiä, jotka eivät ole päättäneet elää Jumalan sanasta piittaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdiskelua edellisessä viestissä, ole hyvä.

Pohdiskelulla tarkoitin sitä, että kun kerran ihmisillä on heidän yliluonnolliseksi mieltämiään kokemuksia, joiden perusteella he tekevät johtopäätöksiä, jotka ovat ristiriidassa sinun omien kokemuksiasi pohjalta tekemiesi johtopäätöksien kanssa, niin miten voit luottaa nimenomaan omien kokemuksiasi johtaneen todenmukaisiin johtopäätöksiin, mikäli sinulla ei ole tiedossa jonkinlaisen luotettavuuden osoittanutta mekanismia, jolla erottaa totuuteen ja epätotuuteen johtavat kokemukset toisistaan?

Occamin partaveitsi tulee ensimmäisenä mieleen.

Jos havaitaan ilmiö, sanotaan nyt vaikka pihalla oleva mänty on kaatunut yön aikana. Tälle tapahtumalle voidaan keksiä erilaisia vaihtoehtoisia selityksiä. Joku voi arvella, että yöllä on ollut kova tuuli ja tyvestä laho puu on sen vuoksi kaatunut. Joku toinen voi sanoa, että uskoo yliluonnollisten enkeleiden tulleen lentävällä lautasella ja ampuneet puun poikki sädepyssyllä.

Emme voi TIETÄÄ näiden tietojen pohjalta kumpi ehdotettu selitys asialle on oikeassa. Occamin partaveitsi on periaate jonka mukaan yksinkertaisempi selitys asialle on todennäköisesti oikea. Jos puun kaatumisen voi selittää ihan tavallisella luonnonilmiöllä niin lähtökohtaisesti kannattaa ajatella sen olevan oikea syy.

Mitä enemmän ihmiset keksii yliluonnollisia voimia, ihmetekoja, jumalaisia olentoja ja kaikkea semmoista niin sitä epätodennäköisemmäksi mennään uskottavuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdiskelua edellisessä viestissä, ole hyvä.

Pohdiskelulla tarkoitin sitä, että kun kerran ihmisillä on heidän yliluonnolliseksi mieltämiään kokemuksia, joiden perusteella he tekevät johtopäätöksiä, jotka ovat ristiriidassa sinun omien kokemuksiasi pohjalta tekemiesi johtopäätöksien kanssa, niin miten voit luottaa nimenomaan omien kokemuksiasi johtaneen todenmukaisiin johtopäätöksiin, mikäli sinulla ei ole tiedossa jonkinlaisen luotettavuuden osoittanutta mekanismia, jolla erottaa totuuteen ja epätotuuteen johtavat kokemukset toisistaan?

Ehkä voit kommentoida edellistä viestiä ja voimme jatkaa keskustelua siitä sen sijaan, että pitäisimme yllä kahta keskustelua rinnakkain?

Tuo rinnakkainen keskustelija on eri henkilö.

Enkä minä odota sinulta tuohon vastausta (paitsi jos sinulla sattuu sellainen olemaan valmiina), vaan toivon, että vilpittömästi ja rehellisesti pohdiskelet asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, miten kristityt selittävät ns. "luonnon julmuuden". Ymmärrän, että ihmisten tekemät julmuudet ovat ihmisille annetusta vapaasta tahdosta johtuvaa syntiä, ja niiden seurausta.

Mutta entä asiat, joita ei ole millään synnillä aiheutettu, mutta joista päälle päin katsoen luulisi, että välittävä luoja estäisi nämä tapahtumat, tai jopa jättäisi jotkin lajit luomatta. Tarkoitan siis esimerkiksi syöpää viattomalla lapsella, tai ötökkää, jonka koko elämänkaari on kaivautua toisen elävän elämänmuodon ihon alle ja syödä sitä kivuliaasti sisältä päin.

Tiedän, että jotkut äärikristityt selittävät esimerkiksi luonnonkatastrofeja, kuten tsunamia tai hurrikaania Jumalan rangaistuksena, jos kyseisessä maassa ei ole eletty Jumalan tahdon mukaisesti. Mutta tämä ei oikein mahdu oikeustajuuni, kun samalla menee niitä viattomia lapsia ja eläimiä, jotka eivät ole päättäneet elää Jumalan sanasta piittaamatta.

Kerron oman näkemykseni. Ensinnäkin, emme voi ymmärtää Jumalan motiiveja. Toiseksi, Raamatusta käy ilmi, että Jumala haluaa meidän pyhittyvän. Pyhittyminen tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että kääntyisimme kohti Jumalaa ja pyrkisimme noudattamaan Hänen tahtoaan. Epätoivo maailman pahuuden suhteen on väistämätöntä sellaiselle ihmiselle, joka on inhimillinen. Tuo epätoivo parhaassa tapauksessa saa ihmisen nöyrtymään ja turvautumaan Jumalan Sanaan. Siis siinä tapauksessa, että ihminen valitsee sen vaihtoehdon.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdiskelua edellisessä viestissä, ole hyvä.

Pohdiskelulla tarkoitin sitä, että kun kerran ihmisillä on heidän yliluonnolliseksi mieltämiään kokemuksia, joiden perusteella he tekevät johtopäätöksiä, jotka ovat ristiriidassa sinun omien kokemuksiasi pohjalta tekemiesi johtopäätöksien kanssa, niin miten voit luottaa nimenomaan omien kokemuksiasi johtaneen todenmukaisiin johtopäätöksiin, mikäli sinulla ei ole tiedossa jonkinlaisen luotettavuuden osoittanutta mekanismia, jolla erottaa totuuteen ja epätotuuteen johtavat kokemukset toisistaan?

Ehkä voit kommentoida edellistä viestiä ja voimme jatkaa keskustelua siitä sen sijaan, että pitäisimme yllä kahta keskustelua rinnakkain?

Tuo rinnakkainen keskustelija on eri henkilö.

Minkälaista vastausta sinä odotat? Minusta vaikuttaa siltä, että sinä olet jo päättänyt, mitä sinä ajattelet tästä asiasta. 

"Kerron oman näkemykseni. Ensinnäkin, emme voi ymmärtää Jumalan motiiveja. Toiseksi, Raamatusta käy ilmi, että Jumala haluaa meidän pyhittyvän. Pyhittyminen tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että kääntyisimme kohti Jumalaa ja pyrkisimme noudattamaan Hänen tahtoaan. Epätoivo maailman pahuuden suhteen on väistämätöntä sellaiselle ihmiselle, joka on inhimillinen. Tuo epätoivo parhaassa tapauksessa saa ihmisen nöyrtymään ja turvautumaan Jumalan Sanaan. Siis siinä tapauksessa, että ihminen valitsee sen vaihtoehdon.   "

Tutkimattomia ovat siis Herran tiet, sen ymmärrän, että todellisia motiiveja ei voi ihminen ymmärtää. Mutta koen vaikeaksi tukeutua Jumalaan, joka ei koettele ihmistä itseään, jonka usko horjuu, vaan ihmisiä yleisesti, myös viattomia, jotta ihmiset kääntyisivät epätoivoissaan Hänen puoleensa. Tuntuu kohtuuttomalta ajatella, että sairaan lapsen on kärsittävä, jotta hän voisi "inspiroida" toisia vahvempaan uskoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"On erilaisia tasoja. Kun olet hereillä, tiedätkö, ettet näe unta? No et oikeastaan, mutta tiedät ainakin, ettei hereilläolo ole sama asia kuin yöllä näkemäsi uni. Entä jos joku kuvittelisi, että hänelle unessa tapahtunut asia todella tapahtui? Ajattelisit hänen olevan sekaisin. Pidät itsestäänselvänä, että osaat erottaa unen ja hereilläolon, vai mitä? Entä jos sinulta kysyttäisiin, oletko epävarma siitä, ovatko uni ja hereilläolo kuitenkin samaa? Oletko epävarma siitä, tapahtuivatko unen tapahtumat sinulle todella yöllä? "

Se on 'cogito ergo sum' ajatuksen tärkein pointti. Että en voi tietää olenko unessa vai hereillä.

- Ehkä olen edelleen unessa ja näen vain unta siitä, että heräsin. 

- Ehkä olen mielisairas ja kaikki mitä ajattelen on pelkkää mielikuvitusta.

- Ehkä elän Matrix-simulaatiossa ja kaikki mitä näen ympärilläni on pelk

Kyllä, mutta osaat erottaa unen ja hereilläolon, vai mitä? Et varmaankaan pidä niitä samana? Jos näit yöllä unta, että ostit hamsterin, et ylläty aamulla siitä, ettei hamsteria näy, eikö niin? Vaikka unessa vaikuttaa siltä, että todella ostit hamsterin, kun heräät, ymmärrät, että se oli unta.

Tottakai minä voi ajatella olevani hereillä, mutten voi TIETÄÄ olevani hereillä. Tietämisellä tässä yhteydessä tarkoitetaan täydellisellä varmuudella tietämistä.

Tottakai käytännön arjessa minun on pakko olettaa omien aistieni olevan luotettavia ja omien aivojeni kykenevän järkevään ajatteluun. Ihan puhtaasti siitä syystä, ettei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa. Tällä arkielämän tasolla voin sanoa, että tiedän olevani hereillä. Pitää kuitenkin aina muistaa, että tähän on sisäänrakennettuna ehtoja. Oletuksia (a priori) todellisuuden luonteesta, aistieni ja ajattelukykyni luotettavuudeta. Arkielämässä hyväksyn a priori olettamana etten ole matrix simulaatiossa vaan todellisessa maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

"Kerron oman näkemykseni. Ensinnäkin, emme voi ymmärtää Jumalan motiiveja. Toiseksi, Raamatusta käy ilmi, että Jumala haluaa meidän pyhittyvän. Pyhittyminen tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että kääntyisimme kohti Jumalaa ja pyrkisimme noudattamaan Hänen tahtoaan. Epätoivo maailman pahuuden suhteen on väistämätöntä sellaiselle ihmiselle, joka on inhimillinen. Tuo epätoivo parhaassa tapauksessa saa ihmisen nöyrtymään ja turvautumaan Jumalan Sanaan. Siis siinä tapauksessa, että ihminen valitsee sen vaihtoehdon.   "

Tutkimattomia ovat siis Herran tiet, sen ymmärrän, että todellisia motiiveja ei voi ihminen ymmärtää. Mutta koen vaikeaksi tukeutua Jumalaan, joka ei koettele ihmistä itseään, jonka usko horjuu, vaan ihmisiä yleisesti, myös viattomia, jotta ihmiset kääntyisivät epätoivoissaan Hänen puoleensa. Tuntuu kohtuuttomalta ajatella, että sairaan lapsen on kärsittävä, jotta hän voisi "inspiroida" toisia vahvempaan usko

Ymmärrän. Se kohtuuttomuuden kokemus on tavallaan osa ihmisen roolia. Ihmisen tulee valita suhtautumistapansa ja asenteensa. Minä olen usein ajatellut, että minulta vaaditaan kohtuuttomia. Kaikissa tilanteissa kuitenkin olen tehnyt parhaani ja pyrkinyt tekemään sen, mikä on oikein. Olen keskittynyt ensisijaisesti siihen, mikä on minun elinpiirini lähellä ja minun velvollisuuteni. Jeesushan kuvaa Vuorisaarnassa sitä, että talon voi rakentaa hiekalle tai kalliolle. Se on jokaisen ihmisen oma valinta, mitä tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdiskelua edellisessä viestissä, ole hyvä.

Pohdiskelulla tarkoitin sitä, että kun kerran ihmisillä on heidän yliluonnolliseksi mieltämiään kokemuksia, joiden perusteella he tekevät johtopäätöksiä, jotka ovat ristiriidassa sinun omien kokemuksiasi pohjalta tekemiesi johtopäätöksien kanssa, niin miten voit luottaa nimenomaan omien kokemuksiasi johtaneen todenmukaisiin johtopäätöksiin, mikäli sinulla ei ole tiedossa jonkinlaisen luotettavuuden osoittanutta mekanismia, jolla erottaa totuuteen ja epätotuuteen johtavat kokemukset toisistaan?

Ehkä voit kommentoida edellistä viestiä ja voimme jatkaa keskustelua siitä sen sijaan, että pitäisimme yllä kahta keskustelua rinnakkain?

Tu

Mitä "minkälaista"? Joko kuvausta siitä mekanismista, jolla toteen johtopäätökseen vievän kokemuksen voi erottaa epätoteen vievästä. Vaihtoehtoisesti sen myöntämisen, että tällaiset "kokemukset" eivät voi toimia todistustaakan täyttäjinä edes kokijalle itselleen.

Mitä "minkälaista"? Joko kuvausta siitä mekanismista, jolla toteen johtopäätökseen vievän kokemuksen voi erottaa epätoteen vievästä. Vaihtoehtoisesti sen myöntämisen, että tällaiset "kokemukset" eivät voi toimia todistustaakan täyttäjinä edes kokijalle itselleen.

 

Yritin kuvailla sitä vertaamalla ymmärrykseen siitä, että hereilläollessaan ymmärtää nähneensä unta.

Vierailija kirjoitti:

Apostolien kirjeet hyödyllisiä myös, jos haluaa hengellistä tietoa.

 

 

Riippuu siitä, kenen kirjoittama kirje on.

Väitätkö olevasi viisaampi kuin apostolit? Mikään kommenttisi täällä ei puhu sellaisen puolesta, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä "minkälaista"? Joko kuvausta siitä mekanismista, jolla toteen johtopäätökseen vievän kokemuksen voi erottaa epätoteen vievästä. Vaihtoehtoisesti sen myöntämisen, että tällaiset "kokemukset" eivät voi toimia todistustaakan täyttäjinä edes kokijalle itselleen.

 

 

Yritin kuvailla sitä vertaamalla ymmärrykseen siitä, että hereilläollessaan ymmärtää nähneensä unta.

Yritätkö sanoa, että hindu näkee unta ja sinä tiedät olevasi hereillä?