Keski-ikäinen ja vanhemmat eivät antaisi matkustaa

No, sinun on vaan itse tajuttava, että olet viisikymppinen. Mummoiässä. Et pikkutyttö.

On täysin ihan se ja sama, mitä vähintään puoliseniilit vanhempasi ovat mieltä sinun elämästäsi.

Ei tarvitse välejä katkoa, mutta et enää jatkossa tukeudu heihin. Sinä olet heidän tukenaan tarvittessa, ei toisinpäin.

Maratonpuhelut eivät olisi mahdollisia kotimaassakaan, jos sinulla olisi oma elämä.

Nyt lopetat ne. Sanot että et ehdi. 10-15 min riittää mainiosti jos soittavat monta kertaa viikossa.

Maa on täynnä erilaisia koirahoitoloita ja asut vieläpä Helsingissä, joten niitä todellakin on. Ja sinulla on hyvin varaa sellaisen käyttämiseen.

Vanhukset ratkaiskoon seuran- ja kontrollintarpeensa itse ja keskenään eikä sinulla ja sinun koirallasi. 

Täysin rajatonta hommaa, olet itse yhtä rajaton heihin päin. Voitte kaikki huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Kuten jo aiemmin sanoin, isäni soittelee tuntien puheluja usein. En voi siis mitenkään lähteä ns. salaa matkalle, koska en voisi siellä näitä puheluja puhua tai jäisi nähtävyydet näkemättä.

ap

Tuntien puheluita? Pitäisikö sinun pistää rajat hänelle.

Äitini soitteli työelämässä ollessaan pikaisesti ja harvakseltaan. Sitten kun iän myötä pääkopan ongelmat alkoivat, alkoivat myös tunnin mittaiset omituiset puhelut.

Vierailija kirjoitti:

Juu, kyllä aika monilla matkustelevilla ihmisillä on koira/koiria. Voi hyvää päivää!

Ja niille toki maksullinen hoitopaikka.

Ihan omaa typeryyttä että kuuntelet tuollaista. Olen itse 45, vanhempani tai pikemminkin äitini oli myös tuollainen. Se loppui jo 20 vuotta sitten kun joka kerta kun valitus alkoi, ärähdin että tienaan enemmän kuin useimmat muut ja teen rahoillani mitä tykkään.

Olet lopettanut harrastuksetkin kun isä ei tykkää? Älytöntä, ihan kuin olisit joku holhouksen alainen.

Vierailija kirjoitti:

En ole missään vaiheessa sanonut, että olisin perheetön. Minulla on kolme aikuista lasta, joten enköhän ole osuuteni asiaan tehnyt ja yksin lapseni kasvattanut aikuisiksi.

ap

Minullakin on aikuinen lapsi, eikä se estä vanhempiani kritisoimasta elämänvalintojani 😃

T. Se viisikymppinen akateeminen

Etsi koiralle uusi hoitopaikka. Ei sinun tarvitse selittää menemisiäsi vanhemillesi. 

Tuontyyppisiä vanhuksia ei voi miellyttää ikinä. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. 

Lopeta nyt se turha täriseminen sen vanhan patun puheluista. Soittakoon vaikka 100x. Ilmoitat lyhyesti ettet nyt ehdi.

Puhelimen saa äänettömälle. Sopikaa soittoaika.

Olet vaikkapa aloittanut x ja y harrastukset ja voi harmi kun ylitöitäkin on. Keskiviikkoisin ehdit puhua 19-19.30 välisenä aikana.

Vain todellisessa hätätilassa voi soittaa muulloinkin.

Heillä ei olisi mitään valtaa sinuun ellet itse sitä antaisi. Lähdet ulkomaille, koska kaiken muun ajan elät vankilassa, jossa et viihdy.

Koira on tässä sairaassa dynamiikassanne ihan sivuseikka. Vain itseäsi voit muuttaa, vain omiin tekoihisi voit vaikuttaa.

Muuta kauemmas, ota etäisyyttä, aseta rajoja. Aloita itsenäinen ja onnellinen elämä 50v naisena.

Käyt vanhemmillasi toki joskus kylässä ja jos/kun se v...uilu alkaa, lähdet heti pois. Toteat että tämä riittää tätä lajia. Tulen kun osaat taas käyttäytyä.

Koirakoulua nyt vain, vanhemmillesi ja itsellesi. Palkinto, rangaistus. Toistoja ja toistoja. Kyllä sinä osaat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten jo aiemmin sanoin, isäni soittelee tuntien puheluja usein. En voi siis mitenkään lähteä ns. salaa matkalle, koska en voisi siellä näitä puheluja puhua tai jäisi nähtävyydet näkemättä.

ap

Tuntien puheluita? Pitäisikö sinun pistää rajat hänelle.

Äitini soitteli työelämässä ollessaan pikaisesti ja harvakseltaan. Sitten kun iän myötä pääkopan ongelmat alkoivat, alkoivat myös tunnin mittaiset omituiset puhelut.

Jos en ole tavoitettavissa äitini vaatimaa määrää, niin hän laittaa Facebookiin marttyyripäivityksiä, että hän voi kuolla minä hetkenä hyvänsä ja alkaa sitten haista yksinään asunnossa ja löydetään vasta pitkän ajan päästä.

T. Se akateeminen viisikymppinen

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole mitenkään kouran hoidosta. Vanhempani hoitavat sitä erittäin mielellään, oikein odottavat saavansa sen luokseen. Kyse on rahan käytöstä. En saisi matkustaa, mutta samalla lailla en saisi koskaan tehdä mitään muutakaan kivaa. Samanlainen valitus ja syyllistäminen tulee harrastamisesta (no en harrasta enää mitään), ulkona syömässä käymisestä, teatterissa käymisestä tms. rahan käytöstä. En ymmärrä tätä, kun en todellakaan tuhlaa: sijoitan ja säästän joka kuukausi paljon, olen matkoja lukuunottamatta aina vain kotona. 

ap

Dominoivat sinua. Tuo ei perustu mihinkään järkevää, vaan narsistiseen hallinnantarpeeseen. Sinut on jopa kasvatettu tällaiseksi uhriksi, joka ei osaa irrota siitä kuviosta. Se ei kuulu nimittäin heille, mitä teet rahoillasi. Ketjussa on jo sanottukin, että nyt se napanuora poikki. 

Sulla on aikuiset lapset, millaiset välit teillä on? Ei kuulosta teidänkään suhde normaalilta. 

Tuntuu kyllä uskomattomalta, että hyvätuloinen ehkä n55v, kolmen lapsen äiti on tollanen lapanen. Tämän täytyy olla trolli.

Ja jos ei ole, niin rivitalo myyntiin, itselle kiva asunto muualta, oma aikataulu. Lapset varmaan haluavat hoitaa koiraa lomallasi.

Vierailija kirjoitti:

En asu Helsingissä kerrostalossa, vaan rivitalossa.

Ja kyllä, olen joskus sanonut meneväni työmatkalle. Mutta syyslomalla Aasiaan ei oikein mene sellaisesta.

ap

Mistä ne tietää millon sulla on syysloma vai onko sulla pakosti aina koulujen lomaviikot lomaa? Kun joillain aloilla voi ottaa talvilomat loka- huhtikuussa.

Aikuiset lapseni eivät voi hoitaa koiraa, kun lähtevät kanssani mukaan matkalle, muutoin kyllä. Lapsillani ja minulla on oikein läheiset välit. Tiedän isäni kontrolloivan minua, mutta olen pelännyt häntä koko ikäni. Kun hän hurjistuu huutaa, niin että talot raikaa. En halua naapureideni näkevän tätä. :( Kukaan kenellä on normaali isä, ei tätä ymmärrä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten jo aiemmin sanoin, isäni soittelee tuntien puheluja usein. En voi siis mitenkään lähteä ns. salaa matkalle, koska en voisi siellä näitä puheluja puhua tai jäisi nähtävyydet näkemättä.

ap

Tuntien puheluita? Pitäisikö sinun pistää rajat hänelle.

Äitini soitteli työelämässä ollessaan pikaisesti ja harvakseltaan. Sitten kun iän myötä pääkopan ongelmat alkoivat, alkoivat myös tunnin mittaiset omituiset puhelut.

Jos en ole tavoitettavissa äitini vaatimaa määrää, niin hän laittaa Facebookiin marttyyripäivityksiä, että hän voi kuolla minä hetkenä hyvänsä ja alkaa sitten haista yksinään asunnossa ja löydetään vasta pitkän ajan päästä.

T. Se akateeminen viisikymppinen

Anna laittaa, mitä väliä. Kyllähän muutkin ymmärtää, että tuo on vaan marttyyriyttä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset lapseni eivät voi hoitaa koiraa, kun lähtevät kanssani mukaan matkalle, muutoin kyllä. Lapsillani ja minulla on oikein läheiset välit. Tiedän isäni kontrolloivan minua, mutta olen pelännyt häntä koko ikäni. Kun hän hurjistuu huutaa, niin että talot raikaa. En halua naapureideni näkevän tätä. :( Kukaan kenellä on normaali isä, ei tätä ymmärrä.

ap

Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Lähde pois, ei se yksikseen kauaa huuda.

4H yhdistykselläkin on hyviä, koulutettuja dogsittereitä.  Ja tosiaan, erilaisia ryhmiä ja sovelluksiakin on. Voi vaikka etukäteen tutustuttaa koiran ja hoitajan, näin mekin tehtiin.

Ap ja akateeminen viisikymppinen:  teillä on vain yksi elämä elettävänä, alkakaa elää sitä haluamallanne tavalla!

Kun on koko elämänsä ollut kynnysmattona ja joutunut elämään muiden odotusten mukaan ilman omaa elämää, ei ole niin helppo irrottautua. Ja erityisesti kun äitini suuttuu sen jälkeen isälleni ja sen jälkeen isäni haukkuu, syyttää ja uhkailee minua. Ette ymmärrä millainen itsetunto ja itseluottamus on, kun jo lapsena mm. jokaisesta vanhempien välisestä riidasta isäni on syyttänyt minua. Hän myös uhkailee heti kuinka yksin olen sen jälkeen enkä saa heiltä koskaan mitään apua, jos en tottele. Olen tosi ahdistunut, kun tunnen elämäni menneen hukkaan eikä siinä olleen mitään mitä itse olisin halunnut. 

ap

Kuulostaa kauhealta. Tarvitsisit apua!

Ap, ymmärrän sinua hyvin. Kyse ei varmastikaan ole koirasta. Jos pyytäisit hoitoa vaikka pitkien työpäivien takia tai muuten vaan saadaksesi kotona koiravapaata aikaa, niin asia ei olisi ongelma. Se ongelma on se matka, ei koira. 

Minulla on vähän samaa menoa. Vanhemmat kommentoi tosi kitkerästi meidän matkoja. Jotain sellaista huokailua, että "kuinka te jaksatte", "tuut huomaamaan, ettei siellä mitään kivaa ole", "rasittavia tommoiset matkat ja sitä monet luulee, että on vaan kivaa..." "paljonko maksoi? Ei kai vaan ollut kallis?". Eli eivät tietenkään voi keski-ikäisen ihmisen matkoja kieltää, mutta sellaista negatiivista kommentointia ja huokailua. Olen matkustanut 25 vuotta useamman reissun vuodessa ja vieläkin muka kuvittelen jotain ja en tiedosta, kuinka matkalla on raskasta ja luulen sitä ja tätä, mutta "tulen huomaamaan, ettei siellä mitään ole ja kallista vaan". Heitä ilmiselvästi ärsyttää matkoihin käytetty raha. Itse ovat sairaan pihejä. Minä olen myös viisikymppinen, korkeasti koulutettu, velaton ja sijoituksiakin on. Miksi korkein tavoite olisi vain säästää jokainen mahdollinen pennonen? Että kaikki vaan sukanvarteen ja kitkutusta arkeen?

Vierailija kirjoitti:

Kun on koko elämänsä ollut kynnysmattona ja joutunut elämään muiden odotusten mukaan ilman omaa elämää, ei ole niin helppo irrottautua. Ja erityisesti kun äitini suuttuu sen jälkeen isälleni ja sen jälkeen isäni haukkuu, syyttää ja uhkailee minua. Ette ymmärrä millainen itsetunto ja itseluottamus on, kun jo lapsena mm. jokaisesta vanhempien välisestä riidasta isäni on syyttänyt minua. Hän myös uhkailee heti kuinka yksin olen sen jälkeen enkä saa heiltä koskaan mitään apua, jos en tottele. Olen tosi ahdistunut, kun tunnen elämäni menneen hukkaan eikä siinä olleen mitään mitä itse olisin halunnut. 

ap

Tuo tuossa sinuun samaistunut tunnistaa tässä myös itsensä. Meitä on paljon. Tämä yleensä pahenee, kun vanhempien elämä kutistuu eläkkeellä ja pää alkaa pyöriä enemmän kehää. Päälle ovat yksinäisempiä. Siten on todella hankalia nuo ohjeet, että ota etäisyyttä, heitä mäkeen yms. Nämä vanhemmat on jo iäkkäitä ja se on samalla hyvin julmaa ajatella, että vanhat ja jo hieman apuakin tarvitsevat vanhemmat ulostaisi tuosta vaan elämästään. Meillä on kuitenkin vastuuta myös lähimmäisistä. Sitä yrittää taiteilla noiden kahden asian välissä. Oman elämän ja oman tahdon, ja toisaalta tukea omia, heikkeneviä vanhempia. 

Tavallaan ymmärrän näitä naisia, jotka sanoo elämän alkaneen vasta, kun vanhemmat kuoli. Tuntui, että vihdoin tietää, mitä haluaa ja kukaan ei ole enää tiellä. Katri-Helena taannoin avautui, että kun äitinsä kuoli 102-vuotiaana, niin se vihdoin vapautti hänet. Äiti ei esim. hyväksynyt Tommia ja se aiheutti surua sekä painetta, mutta eihän sitä haurasta ja vanhaa äitiä voi hylätäkään.