Keski-ikäinen ja vanhemmat eivät antaisi matkustaa

Toivon, että tämä on trollin käsialaa mutta jos ei ole niin puhelimesta voi tarvittaessa estää ei toivotut soitot eikä aikuisen tarvitse vanhemmilleen kertoa omasta elämästään mitään. Voi myös muuttaa niin sanotusti tarpeeksi kauas. Olet ollut aikuinen ihminen jo pitkään. Onko koulutuksestasi huolimatta, anteeksi, että sanon näin, järjenjuoksussasi vikaa? Jos vanhemmat arvostelevat loogisesti lakkaat tietenkin kertomasta tai sanot korkeintaan jälkikäteen oli kyseessä sitten matkat tai muutto tai mikä tahansa. Ja tiedän mistä puhun. Itse muutin monen tuhannen kilometrin päähän, soitan vanhemmilleni kerran viikossa alle tunnin puhelun enkä muulloin ole tavoitettavissa heille. Minulla menee aina "hyvin" ja olen tehnyt "tavallisia juttuja" riippumatta siitä miten menee oikeasti tai mitä olen tehnyt. Muu ei heidän kanssaan toimi. Omaa elämää kuuluu aikuisena elää siten kuin parhaaksi näkee välittämättä siitä mitä vanhemmat asiasta sanoisivat. Se on aikuisen ihmisen merkki. Olet jäänyt lapsen tasolle. Keski-ikäisenä ja vaikka sinulla on ollut omat lapset kasvatettavana (on ollut huono malli heille sinun olla vanhempiesi talutusnuorassa, sinun kun olisi pitänyt olla se turvallinen aikuinen). Mieti nyt vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on koko elämänsä ollut kynnysmattona ja joutunut elämään muiden odotusten mukaan ilman omaa elämää, ei ole niin helppo irrottautua. Ja erityisesti kun äitini suuttuu sen jälkeen isälleni ja sen jälkeen isäni haukkuu, syyttää ja uhkailee minua. Ette ymmärrä millainen itsetunto ja itseluottamus on, kun jo lapsena mm. jokaisesta vanhempien välisestä riidasta isäni on syyttänyt minua. Hän myös uhkailee heti kuinka yksin olen sen jälkeen enkä saa heiltä koskaan mitään apua, jos en tottele. Olen tosi ahdistunut, kun tunnen elämäni menneen hukkaan eikä siinä olleen mitään mitä itse olisin halunnut. 

ap

Tuo tuossa sinuun samaistunut tunnistaa tässä myös itsensä. Meitä on paljon. Tämä yleensä pahenee, kun vanhempien elämä kutistuu eläkkeellä ja pää alkaa pyöriä enemmän kehää. Päälle ovat yksinäisempiä. Siten on todella hankalia nuo ohjeet, et

Sinun vanhempasi eivät voi arvostella asioita, joista he eivät tiedä. Sinä itse valitset mitä kerrot, kuinka usein vastaat puhelimeen tai käyt ja mitä kuuntelet ja kuinka kauan. Joku kommentoi vähän vastaavaan keskusteluun, että rajat asetetaan ITSELLE. En voisi olla tästä enemmän samaa mieltä.

Vanhenevien, vaativien vanhempien kohdalla mikään ei tule riittämään heille. Vaikka antaisit kaikkesi ja ylikin ja vaikka kuinka pilaisit oman elämäsi sen kustannuksella se ei riitä, he eivät tule siltikään olemaan tyytyväisiä. Sen sijaan voit auttaa sillä tavalla kuin se sopii omaan elämääsi, jaksamiseesi ja haluamiseesi. Lopputulos on sama sillä erolla, että sinun elämäsi on hyvää eikä tuhoutunut.

Tekisitkö omalle lapsellesi samoin kuin vanhempasi nyt tekevät sinulle? Olisiko lapsesi vain palvelijasi vai välittäisitkö hänestä ja haluaisit, että hänellä on hyvä oma elämä? Mieti vanhempiesi toimintaa myös tästä näkökulmasta. Kuviossanne näyttää olevan vain yksi osapuoli, joka välittää.

Rekulle hoitaja kotiin palkata, rahasta kun ei ole pulaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole mitenkään kouran hoidosta. Vanhempani hoitavat sitä erittäin mielellään, oikein odottavat saavansa sen luokseen. Kyse on rahan käytöstä. En saisi matkustaa, mutta samalla lailla en saisi koskaan tehdä mitään muutakaan kivaa. Samanlainen valitus ja syyllistäminen tulee harrastamisesta (no en harrasta enää mitään), ulkona syömässä käymisestä, teatterissa käymisestä tms. rahan käytöstä. En ymmärrä tätä, kun en todellakaan tuhlaa: sijoitan ja säästän joka kuukausi paljon, olen matkoja lukuunottamatta aina vain kotona. 

ap

Vaikka ottais mielellään (tai esittää niin), niin ei se ole samaa kuin et toinen aina luottaa apuun. Voi tuo silti ärsyttää.

Kokeilepa että sanot olleesi matkoilla (ja koira ollut muualla). Jos ei kiinnosta pätkääkään, eikä tule kriittistä kommenttia, syy ei ole matkustelussa.

Vierailija kirjoitti:

Kun on koko elämänsä ollut kynnysmattona ja joutunut elämään muiden odotusten mukaan ilman omaa elämää, ei ole niin helppo irrottautua. Ja erityisesti kun äitini suuttuu sen jälkeen isälleni ja sen jälkeen isäni haukkuu, syyttää ja uhkailee minua. Ette ymmärrä millainen itsetunto ja itseluottamus on, kun jo lapsena mm. jokaisesta vanhempien välisestä riidasta isäni on syyttänyt minua. Hän myös uhkailee heti kuinka yksin olen sen jälkeen enkä saa heiltä koskaan mitään apua, jos en tottele. Olen tosi ahdistunut, kun tunnen elämäni menneen hukkaan eikä siinä olleen mitään mitä itse olisin halunnut. 

ap

Mihin vielä tarvitsisit vanhempien apua? Paitsi siihen koiranhoitoon? Sinulla on korkeakoulututkinto, hyväpalkkainen työ ja kolme aikuista lasta. Elämäsi ei ole mennyt hukkaan. Vai mitä oikeasti olisit halunnut tehdä? 

ap on vajaaälyinen jankuttaja, se kuvitteellinen piski joutaa piikille ja nuo vanhemmat dementiahourulaan

No elämäni on mennyt hukkaan esim. siinä, että olisin halunnut uuden parisuhteen, mutta en kestä enää häpeää, jota koin avioliiton aikana. Ex-mieheni aina ihmetteli vanhempiani. Enää en seurustele, niin en joudu häpeämään heitä. Olisin myös mieluummin asunut muualla kuin Helsingissä ja voisin tykätä esim. jostain hoito/avustustyöstä, mutta se ei ole yhtä arvostettua ja hyväpalkkaista. Kyllä tuntuu pahalta, kun ihmiset haukkuvat, vaikka on aivan rikki, kun koko elämä on mennyt narsistin alaisuudessa. 

Ja pelottaa, jos esim. jääkin työttömäksi, asunnosta paljastuu joskus jotain kamalaa tms. maailman uhkia eikä ole sitten ketään auttamassa. 

ap