Miksi jotkut pariskunnat ja perheet matkustelevat lomilla erikseen?

Suoraan sanoen, parhaat reissuni olen tehnyt yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin teen mielelläni lomalla pienen reissun yksinänikin, koska arjessa ollaan ihan koko ajan yhdessä. Töissä toki eri paikoissa, mutta työn ulkopuolella ollaan ja tehdään kaikki yhdessä. Kyllä siihenkin joskus väsyy ja haluaa olla ja tehdä välillä jotain ihan yksinkin. 

Mun tekis mieli lähteä ilman puolisoa jollekin ryhmämatkalle. Sellainen missä on kaikki järkätty etukäteen, sais vaan mennä miettimättä mitään ryhmän mukana, olis valmiit hotellit ja ruokapaikat, kiertoajelut ja nähtävyyskäynnit. Ihana aivot narikkaan-loma. 

Samaa haaveilee tämäkin. Lomailu on stressaavaa varsinkin jos kaikki suunnittelu on aina kummasti langennut itselle. Mulla käynyt näin, en jaksa enää järkätä, haluisin vain nauttia lomasta.

Epäreilua että jos toinen ei osallistu mitenkään suunnitteluun. En suostu tähän enää.

Nyt ei menty reissuun koska en sellaista järkännyt.

Saa mies miettiä miksi...

Meillä mies ei halua reissata perheen kanssa koska ei ole kuulemma rentouttavaa lasten kanssa. Aijaa?? 

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies ei halua reissata perheen kanssa koska ei ole kuulemma rentouttavaa lasten kanssa. Aijaa?? 

No eihän se olekaan. Lapset onneksi kasvaa joskus.

Lapsilla pitkä kesäloma, joululoma, pääsiäisloma, hiihtoloma.. Ei kenenkään vanhemman lomat riitä. Pakko pitää eri aikaan, että lapset saa olla kotona.

Appivanhempani ovat jo kuolleet (tai no toinen on kuollut, toiseen ei pidetä yhteyttä) joten ei meille enää ketään tule tuolla tyylillä. Onneksi.

Heille se oli ominaista. Perjantai-iltana ovikello soi, heippa tultiin teille viikonlopuksi. Oltiin nuori lapsiperhe. Makuupussit heillä oli mukana ja omat vaatteet, eivät tuoneet mitään tullessaan. Eli ensimmäiseksi keräsin lapset mukaan ja lähdin kauppaan. Appi oli sillä aikaa kiertänyt koko asunnon läpi, valitti likaisista lattiakaivoista ja sähkökaapista. 

Aamuisin odottivat keittiön pöydän ääressä pöytää naputellen että herään laittamaan heille aamupalaa. Siitäkin huolimatta että olin illalla sanonut että keittäkää itse kahvit ja tehkää voileivät jos heräätte aiemmin. Turha toivo.

Saattoi he sentään joskus lähteä 5v esikoisen kanssa ulkoilemaan. Eli kävelylle ja olutterassille. Neljän tunnin päästä tulivat nälkäisen lapsen kanssa kun olin jo hätääntynyt että missä ihmeessä ovat. Ei lapsella kuulemma voinut olla nälkä, kun sai terassilla jaffan.