Olin lapsena ja teininä kaikki kesät uimassa ilman valvontaa

Vierailija kirjoitti:

silloin osattiin uida ja käyttää järkeäkin,jos jotain sattu.

 

Luin tilastoa, ennen hukuttiin paljon enemmän, tosin yksi syy oli se että lapsiperheet olivat suurempia siis enemmän lapsosia vedessä kuin nykyään, ei juuri uimaopetusta eikä valvontaa.

Isäni (oli syntynyt 1945) oli pappa opettanut uimaan viskaamalla tämän veneestä järveen juuri kun olivat tulleet rantaan. Sen verran syvää kuitenkin että olisi hukkunut, ellei olisi jotenkin paniikissa oppinut siinä samalla uimaan. Tätä isä muisteli vähän pistävään sävyyn ja olihan se ollut mielisairas temppu papalta.

Vanhemman serkkuni kanssa Kallaveellä täytettiin vanha jolla puoliksi vedellä ja killuttiin siinä sitten pitkin järveä, ilman pelastusliivejä tietysti. Veneessä vesi lämpeni mukavasti, välillä uitiin järven puolella. Onki oli usein mukana.

Osattiin tietysti uida, ihan kunnolla eikä vain kahtasataa metriä. Mutta nykyään olisi varmaan kauhistelun paikka tuo harrastus. 

Mitenkä sille enolle kävi joka putosi veneestä, tarina ei kerro oliko onnellinen loppu vai saiko Ahti hänet?

Kasarilla kaikki kaveripiiristäni osasi uida. Uimataitoa arvostettiin . Kaikilla sellanen uima-maisteri merkki suoritetusta uimakurssista, missä piti mm osata rintauinti, selkäuinti ja sujeḱeltaa renkaita vedestä sun muuta.

Samoin isät opetti ihan pikkusia tenaviaan jo toimimaan vedessä, oli tuttu näky uimarannoilla.

Minäkin olin - olen 70-luvulla syntynyt. Aika roisia hommaa kyllä, uitiin kauas saareen ja muuta. Toisaalta; olin jo ala-asteella suorittanut sekä uimakandin että - maisterin. Muistikuvan on, että ne sai tehdä liikuntatuntien ohessa uimahallissa. Kyllä me uida osattiin, hyvin.

Osasin soutaa lapsena jo veneellä, uida 5-6 vuotiaana. Vesi oli luonnollinen elementti. Tosin sitä kunnioitettiin. Ei kukaan valvonut mitenkään, päivät oltiin rannalla johon kaikki kokoontui uimaan.

Niin mekin käytiin 90-luvulla alakouluikäisenä ja jo vähän pienempänäkin muutaman kilometrin päässä rannalla pyörillä, oltiin siellä koko päivä siihen asti että vanhemmat tuli töistä elleivät olleet lomalla ja oli ruoka-aika. Siellä me lorkittiin. Oli kyllä eväitä myös mukana. Mutta ainakin minut ja siskoni on vanhemmat opettaneet uimaan jo ennen kouluikää. Kavereista en tiedä, mutta eivät hekään hukkuneet. Ei missään vauvauinnissa ole käyty vaan siellä järvessä opettivat, kun olin ehkä 4 tai 5. Koulun uimatunneilla oppi sitten paremmin tekniikkaan ja eri uintityylejä, tosin kroolia en osaa vieläkään kunnolla. Sitten kun oli koulussa oppinut niin isä neuvoi vielä lisää uintitekniikassa.

Kerrran uitiin järven yli joskus 6-9-vuotiaina en muista milloin tarkalleen. Se olisi saanut jäädä tekemättä, koska matkalla alkoi jo väsyttää ja vähän pelottaa, mutta kukaan ei kuitenkaan uponnut pinnan alle. Jännä että kukaan ei siihenkään yrittänyt puuttua, koska rannalla oli paljon väkeä niinkuin aina. Pikkutytöt lähtee ylittämään järveä...

Kerran muistan meinanneeni hukkua about kymmenkesäisenä uimahallin isompien lastenaltaan syvässä päädyssä, mutta en muista tarkkaan miten siinä niin kävi. Vettä meni ainakin henkeen ja sen jälkeen haukoin siellä ja pelkäsin hukkuvani.

Nykyään aikuisena oon vähän arka menemään luonnonvesiin yksin uimaan. Siellä kun ei näe eikä tiedä, mitä kaikkea pinnan alla on.

Tänä kesänä ei oo löytynyt oikein uimakaveria ja oon uinut lyhyitä aikoja niin että poikaystävä vahtii rannalla tai laiturilla. Vasta tajusin, että eihän siitä hänen vahtina olosta ole oikeasti mitään hyötyä, koska hän ei osaa uida! Jos meinaan hukkua ja hän hyppää veteen, niin hänkin hukkuu. Voi daa minun järjenjuoksua taas...!

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla kaikki kaveripiiristäni osasi uida. Uimataitoa arvostettiin . Kaikilla sellanen uima-maisteri merkki suoritetusta uimakurssista, missä piti mm osata rintauinti, selkäuinti ja sujeḱeltaa renkaita vedestä sun muuta.

Samoin isät opetti ihan pikkusia tenaviaan jo toimimaan vedessä, oli tuttu näky uimarannoilla.

Siihen aikaan kouluissa oli uimamerkit. Ne meni jotenkin niin että oli alin taso oli muistaakseni "harrastelija" ja siinä oli oma logonsa. Sitä varten piti muistaakseni pysyä pinnalla. Sitten parhaat kolme tasoa oli uimakandidaatti, uimamaisteri ja priimus-maisteri. Näissä piti uida tietty matka eri tyyleillä, sukeltaa renkaita altaan pohjalta, sukeltaa pituutta, hypätä eri kerroksista ja muistaakseni siinä oli myös kaverin pitäminen pinnalla uidessa (siis juurikin hukkumisia silmällä pitäen). Homma huipentui uimapromootioon, jossa annettiin nuo merkit ja päähän seppele (siis jos oli vähintään kandidaatti). Itse olin uimamaisteri. Priimus-maisterit oli usein jo urheilijanalkuja.

Onko tällaista enää? No ei varmaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän nyt syyllistetään vain vanhempia ja ulkomaalaistaustaisia? Iso osa hukkuneista on vanhuksia, jotka menneet uimaan yksin vaikka ohjeistus on, ettei kukaan uisi yksin. Miksi ei heitä täällä myllytetä? 

Ihmisiä on hukkunut läpi ihmiskunnan historian. Sinäkin voit hukkua, vaikka osaat uida. Ylimielisyys on tyhmien ihmisten hommaa.

Jaksaisko edes vastata...no vaikka siksi, että vanhemmat ovat vastuussa alaikäisistä lapsistaan. Piste.

Iäkkään ihmisen, useimmiten sairauskohtauksesta tai kännistä, johtuva hukkuminen on aivan eri asia. Tavallaan oma asia. On täysin ymmärrettävää, että iäkkään ihmisen sydän saattaa pettää ja täysin loogista, että jos kännäät liikaa, kontrollisi heikkenee ja saatat vaikka hukkua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla kaikki kaveripiiristäni osasi uida. Uimataitoa arvostettiin . Kaikilla sellanen uima-maisteri merkki suoritetusta uimakurssista, missä piti mm osata rintauinti, selkäuinti ja sujeḱeltaa renkaita vedestä sun muuta.

Samoin isät opetti ihan pikkusia tenaviaan jo toimimaan vedessä, oli tuttu näky uimarannoilla.

Siihen aikaan kouluissa oli uimamerkit. Ne meni jotenkin niin että oli alin taso oli muistaakseni "harrastelija" ja siinä oli oma logonsa. Sitä varten piti muistaakseni pysyä pinnalla. Sitten parhaat kolme tasoa oli uimakandidaatti, uimamaisteri ja priimus-maisteri. Näissä piti uida tietty matka eri tyyleillä, sukeltaa renkaita altaan pohjalta, sukeltaa pituutta, hypätä eri kerroksista ja muistaakseni siinä oli myös kaverin pitäminen pinnalla uidessa (siis juurikin hukkumisia silmällä pitäen). Homma huipentui uimapromootioon, jossa annettiin nuo merkit ja pää

Niin olikin - nyt muistan! Olen tuo 70-luvulla syntynyt uimamaisteri. Olisiko aika palauttaa merkkiuinnit pakollisiksi?

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, eip ollu ketään vahtimassa uimareissuilla, kirjastossa, puissa kiipeillessä, mitävaan pelatessa, sarjiksia lukiessa (markos, robottiajan sankari) yms.

Ja hengissä ollaan silti!

Vanhemmat olivat täysin vastuuttomia. Ihme, että tuli selvittyä hengissä. 

Uimamerkit takaisin. Nehän kuului aikanaan opetusohjelmaan kolmannesta (?) luokasta eteenpäin muistaakseni kutoselle. Merkkeihin oli tietyt ehdot että ne sai ja taidot testattiin. Tietysti siinä myös opetettiin jos puutteita oli. Tavoitteena oli että jokainen kehittyisi ja nousisi aina pykälän ylöspäin. Erittäin hyvä tapa ja ainakaan minä en muista että edes huonommat uimarit olisi kokeneet tätä mitenkään ikävänä.

Ennen ihmisillä oli paremmat taidot lähes kaikessa.

 

Kasarilla kaikki kaveripiiristäni osasi uida. Uimataitoa arvostettiin . Kaikilla sellanen uima-maisteri merkki suoritetusta uimakurssista, missä piti mm osata rintauinti, selkäuinti ja sujeḱeltaa renkaita vedestä sun muuta.

Samoin isät opetti ihan pikkusia tenaviaan jo toimimaan vedessä, oli tuttu näky uimarannoilla.

--Siihen aikaan kouluissa oli uimamerkit. Ne meni jotenkin niin että oli alin taso oli muistaakseni "harrastelija" ja siinä oli oma logonsa. Sitä varten piti muistaakseni pysyä pinnalla. Sitten parhaat kolme tasoa oli uimakandidaatti, uimamaisteri ja priimus-maisteri. Näissä piti uida tietty matka eri tyyleillä, sukeltaa renkaita altaan pohjalta, sukeltaa pituutta, hypätä eri kerroksista ja muistaakseni siinä oli myös kaverin pitäminen pinnalla uidessa (siis juurikin hukkumisia silmällä pitäen). Homma huipentui uimapromootioon, jossa annettiin nuo merkit ----

Kyllä! Aivan mahtavaa oli tuo miten lasten uimataitoon panostettiin. Muistan sellaisen kankaisen uimamaisteri tai vastaava rintamerkinkin jonka sai ommella uikkareihin että suorittanut jonkun tietyn uintikurssin .  En muista enkä tunne ainuttakaan hukkumistapausta kotiseudultani kasarin ajoilta vaikka oltiin todella ehtiväisiä ja vilkkaita lapsia kaikki siellä kotiseudulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normi. Nyky-kermaperseet ja afrot ei vaan pärjää enää missään.

Tiedän hukkuneita, jo isovanhempien ajoilta suvusta.

Taitaa hukkuneiden määrätkin olla pienempiä kuin vuosikymmeniä sitten. Tänä vuonna on joku piikki.

Ennen oli hukkuneita paljon enemmän kuin nykyään. Ei ihme, kun lapsienkaan perään ei katsottu millään lailla. Siellä saivat hukkua ihan rauhassa. 

Kasarilla lapset oli uimamaistereita ja säästöpankin kultapossukerholaisia (molemmista sai hienot kunniakirjat ja merkit , kultapossukerhosta sai jopa kultaisen possupankin kun oli säästänyt tarpeeksi kolikoita possupankkiin)

Vierailija kirjoitti:

 

Kasarilla kaikki kaveripiiristäni osasi uida. Uimataitoa arvostettiin . Kaikilla sellanen uima-maisteri merkki suoritetusta uimakurssista, missä piti mm osata rintauinti, selkäuinti ja sujeḱeltaa renkaita vedestä sun muuta.

Samoin isät opetti ihan pikkusia tenaviaan jo toimimaan vedessä, oli tuttu näky uimarannoilla.

--Siihen aikaan kouluissa oli uimamerkit. Ne meni jotenkin niin että oli alin taso oli muistaakseni "harrastelija" ja siinä oli oma logonsa. Sitä varten piti muistaakseni pysyä pinnalla. Sitten parhaat kolme tasoa oli uimakandidaatti, uimamaisteri ja priimus-maisteri. Näissä piti uida tietty matka eri tyyleillä, sukeltaa renkaita altaan pohjalta, sukeltaa pituutta, hypätä eri kerroksista ja muistaakseni siinä oli myös kaverin pitäminen pinnalla uidessa (siis juurikin hukkumisia silmällä pitäen). Homma huipentui uimapromootioon, jossa annettiin nuo merkit ----

Kyllä! A

Vanhaa kunnon 80-lukua. Silloin kyllä moni asia oli järjestetty paremmin. Suomella pyyhki hyvin ja haluttiin satsata asioihin. 

Noi uimamerkit oli jossain vaiheessa ihan muotia. Kandin merkki oli valkoinen ja maisterin merkki punainen. Mulla oli vain kandi kun maisteriin olisi pitänyt mm. uskaltaa hypätä vitosesta, en uskaltanut. Kandin merkkiin riitti kun hyppäsi kolmosesta. Se sitten ommeltiin uikkareihin.

Meidät on kyllä viety ihan pienenä uimakouluun, Pirkkolan "plotilla" käytiin uimakoulu joskus 60-luvun alkupuolella. silloin ei vielä ollut uimahallia Pirkkolassa. 

80-luvulla hukkui noin 240hlöä vuosittain, nykyään 100-150, eli yllättävän vähän enemmän mitä olisi voinut olettaa ottaen huomioon sen miten paljon lapset kävivät valvomatta uimassa ja miten paljon enemmän lapsia oli.