Puhelin kaiuttimella julkisissa tiloissa
Miksi tämä aivokuollut trendi yleistyy koko ajan? Osa ihmisistä ei enää laisinkaan välitä muiden huomioimisesta julkisissa yhteisesti jaetuissa tiloissa. Mikä olisi paras tapa toimia näitten idioottien hiljentämiseksi? Itse olen ystävällisesti toisinaan huomauttanut. Useimmiten toiminut mutta muutaman kerran tullut takaisin lähinnä jotain kiljumista ja haistattelua. Asialla tällöin olleet noin parikymppiset sosiaalisesti vajaaälyiset miesoletetut.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Suomi on oikeasti autistinen maa, kun mitään ääniä tai erilaisuutta ei suvaita. Hitto. Pitää vissiin itsekin alkaa "siedättämään" noita äänivinkujia alkamalla pitämään puhelimessa ääniä päällä.
Parhaat hetkeni vieraiden ihmisten kanssa julkisilla paikoilla on syntynyt muualta tulleiden kanssa. Erään etnisesti pukeutuneen ruskean ihmisen kanssa alettiin ensin jutella niitä näitä, kun halusin tietää mistä hän ostaa nuo ihanat värikkäät kuosilliset vaatteensa. Siinä sitten tuli hänen kavereitaan ja miehensä ja pari miehen kaveria myös paikalle, hän kun oli heitä odottamassa siinä samalla penkillä, jossa minä odotin kaveriani. Yhdellä heistä oli rumpu mukanaan ja nää kävi tanssimaan! Olin ensin että mitäihmettä, mutta sitten minut vedettiin mukaan ja se oli huikean ihanaa ja spontaania. Ei varmaan minuuttiakaan kestänyt, mutta sen jälkeen ajattelin, että voiettä, kun suomalaisetkin osaisi olla noin s
Tällä ei taas ole mitään tekemistä tämän ketjun aiheen kanssa.
Spontaaneja ja täynnä elämää saa olla. Se ei tarkoita että luukutat jotain videota, musiikkia tai puheluasi muiden kuultavaksi etenkään julkisessä liikennevälineessä.
Kaiutinta saa käyttää vaikka kuinka - kotona.
Nuoret naiset puhuu näkkileipäpuheluita! Puhelin kuin näkkileipä kädessä. Noloa pitää puhelinta korvalla?
Vierailija kirjoitti:
minä kannatan jokaiselle oikeutta puhua silloin kuin haluaa. Jos noin häiriintyy bussissa puhelinkeskustelusta, niin sillä ihmisellä ei ole niitä muumeja kanootissa ja voi siirtyä henkilöautoon tai tunkea korvansa täyteen pumpulia. suomalaiset on muutenkin jun ttia mykkäkansaa, joten hyvää tämä vain kaikille tekee
Emme häiriinny puhelinkeskustelusta sinänsä vaan sellaisen ihmisen kusipäisyydestä joka väkisin tunkee melusaastetta toisten ihmisten ulottuville kun aivan hyvin voisi olla tekemättä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa nykypuhelimia ei ole tarkoitettu lainkaan vanhanaikaisten puheluiden käymiseen. Ne ovat niin suuria, että on hankalaa pitää puhelinta korvalla ja lisäksi säteilyaltistuksestakin varoitetaan. Kuulokkeetkaan evät kuulu enää uutta puhelinta ostaessa vakiovarusteisiin - koska nuoret ei enää puhu puhelimessa! He käyvät tekstiviestikeskusteluja.
Ymmärrän oikein hyvin, jos nykypuhelimeen puhuja puhuu kaiuttimella. Äitini esimerkiksi ei jaksa pitää kättään koukussa kohoasennossa samalla pitäen puhelimesta kiinni, joten jos hänelle tulee tärkeä puhelu ja sattuu olemaan samalla julkisessa tilassa, niin hän vastaa puheluun silti. Sanoo kyllä aina soittajalle, että "olen siellä ja siellä ja sinä olet kaiuttimessa", jotta soittaja voi ite päättää soittaako myöhemmin tai että varoo sanojaan, ettei kerro mitään sellaista itsestään mitä ei haluaisi muiden kuulevan. Viimeksi äidilleni soitettiin sairaalasta ja kysyttiin ottaako hän peruutusajan polille vastaan ja äitini oli silloin kaupassa. Ihan hyvä, että otti puhelun vastaan silti.
Ihmisten pitäisi opetella sietämään enemmän. Ja alati puhelimessa roikkuvat toki voisivat osaltaan mys opetella sietämään hetkiä ilman puhelinta. Nykyihmisellä seki taito on yhtä lailla hukassa kuin taito olla välittämättä toisen ihmisen äänistä.
Eri.
Jos ostat luurin joka on liian iso käytettäväksi korvalla, et sitten puhu puheluita julkisissa - tai ostat luurit.
Joku terveydellinen erikoistapaus ja yksittäinen lääkäripuhelu ovat säännön vahvistava poikkeus.
Ihmisten pitäisi opetella ottamaan toisiaan huomioon enemmän. Miksi sinusta paskaa käytöstä pitäisi opetella sietämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minä kannatan jokaiselle oikeutta puhua silloin kuin haluaa. Jos noin häiriintyy bussissa puhelinkeskustelusta, niin sillä ihmisellä ei ole niitä muumeja kanootissa ja voi siirtyä henkilöautoon tai tunkea korvansa täyteen pumpulia. suomalaiset on muutenkin jun ttia mykkäkansaa, joten hyvää tämä vain kaikille tekee
Emme häiriinny puhelinkeskustelusta sinänsä vaan sellaisen ihmisen kusipäisyydestä joka väkisin tunkee melusaastetta toisten ihmisten ulottuville kun aivan hyvin voisi olla tekemättä sitä.
Sinä et voi mitenkään tietää olisiko se näkemäsi ihminen aivan hyvin voinut olla tekemättä sitä tai tätä.
". Miksi sinusta paskaa käytöstä pitäisi opetella sietämään? "
Paskaa käytöstä ei ole se, että joku puhuu julkisella paikalla ääneen. Ei vaikka puhuminen tapahtuisi puhelun välityksellä.

Siitä ja tästä ei ole kysymys vaan puhelimen käytöstä kaiutin päällä joka 99,9% tapauksista on mahdollista välttää julkisissa.
Vierailija kirjoitti:
". Miksi sinusta paskaa käytöstä pitäisi opetella sietämään? "
Paskaa käytöstä ei ole se, että joku puhuu julkisella paikalla ääneen. Ei vaikka puhuminen tapahtuisi puhelun välityksellä.
Tästä ei ole kysymys vaan puhelun/musiikin/videoiden kuuntelusta puhelimen kautta kaiutin päällä.
Mullapas ei oo sitä ongelmaa koskaan !!! Mun tabletti ja puhelin ovat aina 100 % äänettömällä. Jos haluan ääntä, mutten halua muiden kuulevan, käytän KUULOKKEITA. Mun sisko poika pitää aina kamalaa meteliä, kun se kattoo/pelaa ties mitä lastenohjelmia, se on nyt 19-v, kohta 20. Ikinä ei saa omaa rauhaaaaaa !!!! Suomeenkin kuuluu ottaa se melu laki, et joka meluaa, huudattaa puhelintaan, tablettiaan yms älylaitetta hävyttömästi muista piittaamatta kovalla, siitä kuuluu antaa kunnon sakko !!! Ikään sukupuoleen yms katsomatta. Tai sitten ne täysin äänettömällä, kun tilassa on muitakin !!!!! Ku oot yksin, sitte saa huudattaa niin kovaa,,kun suinkin jaksaa, muttei muulloin !!!!! Sille on sanottu siitä melusta ainakin kerran, ei mitään reaktiota !!! Minkälaiset vanhemmat, jotka ovat kumpikin sen edunvalvojia, antavat lastensa tehdä niin ??? Jatkuvasti. Ei edes autossa ollut hilijoooooooooo !!!! Melu jatkui. Ja se sai ostaa turhan jonkun pienen kaiuttimen pari vuotta sitten, ja siitäkös melua lähti !!!!!!!!!! Täysin piittaamatta muista siellä olevista ihmisistä !!!!!!!! Ja hänellä pitäisi olla myös kuulokojeet. Eipä se niitä oo käyttänyt kovin usein......kun ne on saanut, niitä on myös käytettävä !!!! Sekin hillitsee ääntä tehokkaasti. Ennen mullakin piti olla TV kovalla, nyt enää on Max 10.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Miksi sinusta paskaa käytöstä pitäisi opetella sietämään? "
Paskaa käytöstä ei ole se, että joku puhuu julkisella paikalla ääneen. Ei vaikka puhuminen tapahtuisi puhelun välityksellä.
Tästä ei ole kysymys vaan puhelun/musiikin/videoiden kuuntelusta puhelimen kautta kaiutin päällä.
ja sillä ei ole mitään eroa siihen, jos vierellä kulkisi toinen ihminen ja hänen kanssaan ihminen puhuisi. Sille tulee ero, koska mielensapahoittaja haluaa pahoittaa mielensä.
Vierailija kirjoitti:
Mullapas ei oo sitä ongelmaa koskaan !!! Mun tabletti ja puhelin ovat aina 100 % äänettömällä. Jos haluan ääntä, mutten halua muiden kuulevan, käytän KUULOKKEITA. Mun sisko poika pitää aina kamalaa meteliä, kun se kattoo/pelaa ties mitä lastenohjelmia, se on nyt 19-v, kohta 20. Ikinä ei saa omaa rauhaaaaaa !!!! Suomeenkin kuuluu ottaa se melu laki, et joka meluaa, huudattaa puhelintaan, tablettiaan yms älylaitetta hävyttömästi muista piittaamatta kovalla, siitä kuuluu antaa kunnon sakko !!! Ikään sukupuoleen yms katsomatta. Tai sitten ne täysin äänettömällä, kun tilassa on muitakin !!!!! Ku oot yksin, sitte saa huudattaa niin kovaa,,kun suinkin jaksaa, muttei muulloin !!!!! Sille on sanottu siitä melusta ainakin kerran, ei mitään reaktiota !!! Minkälaiset vanhemmat, jotka ovat kumpikin sen edunvalvojia, antavat lastensa tehdä niin ??? Jatkuvasti. Ei edes autossa ollut hilijoooooooooo !!!! Melu jatkui. Ja se sai ostaa turhan jonkun pienen kaiuttimen
EI tuohon mitään akia tarvita, vaan jos ihmisiä häiritsee vaikka jossain kauppakeskuksessa puhelimeen kaiuttimella puhujat tai tiktokkaajat, niin kauppakeskus voi rajoittaa sitä toimintaa omilla päätöksillään.
Meidän kauppakeskuksista on otettu penkit pois, koska juopot ja narkkarit valtasivat ne ja asiakkaat valitivat, että ei halua käydä siellä, kun kokee olonsa turvattomaksi. Samalla lailla kaikki metelistä vinkujat voivat tehdä muutosta, jos siis oikeasti haluavat. Ei se keskustelupalstalla onnistu. Pitää ottaa yhteyttä siihen tahoon, jonka tiloissa puhelinta huudatetana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Miksi sinusta paskaa käytöstä pitäisi opetella sietämään? "
Paskaa käytöstä ei ole se, että joku puhuu julkisella paikalla ääneen. Ei vaikka puhuminen tapahtuisi puhelun välityksellä.
Tästä ei ole kysymys vaan puhelun/musiikin/videoiden kuuntelusta puhelimen kautta kaiutin päällä.
ja sillä ei ole mitään eroa siihen, jos vierellä kulkisi toinen ihminen ja hänen kanssaan ihminen puhuisi. Sille tulee ero, koska mielensapahoittaja haluaa pahoittaa mielensä.
Tottakai siinä on ero. Puhelinkeskustelun voisi käydä myös niin etteivät muut joudu kuulemaan sitä, eli muut huomioiden. Kaiutin päällä viestitetään ettei ymmärretä ottaa muita huomioon. Ääni on myös teknisesti täysin erilainen kaiuttimen kautta kuin vierustoverille puhuttaessa jolloin äänen sävyn ja volyymin voi pitää maltillisempana. Säröllä, kovalla, taajuusalueeltaan rajoittunut yms.
Näihin älyltään vajaisiin törmää nykyisin melkein paikassa kuin paikassa. Eilen meni noin 50v rouva kännykkä huutaen kaupassa täydellä volyymillä. Jonkun podcastin oli laittanut kuunneltavaksi.
Tämän käyttäytymismallin ihmisiä useimmiten yhdistää matala älykkyysosamäärä. Elämänkoululaiset, ammattikoululaiset ja erilaiset kajahtaneet ovat useimmiten asialla. Julkisten tilojan säilyttämienn sivistyneinä ja kaikille miellyttävinä ei näille ihmisille paljoa merkitse ja omassa päässä ei montaa ajatusta ole niin varmaan ei sitten se jatkuva kakofonia häiritse.
Itse olen muutaman kerran nähnyt tätä jopa kirjastoissa. Vaja_kki vetää kännykän esiin luku tai työskentelyalueella ja video alkaa huutaa kaiuttimella. Uskomatonta.
Minä olen kirjastojen lisäksi nähnyt muutaman kerran jopa kirkossa. Turisteille auki oleva tunnettu kirkko. Pönttö turisit marssii sisään, kirkon penkkiin ja sitten äänet päällä tiktokfiidi huutamaan.
HUOMION HAKUISUUS. Tarkoituksella isoilla kirjaimilla. "Hei katsokaa kun olen puhelimessa, kuunnelkaa mitä tikitöktokkeja katson, hei kattokaa mua!!!"
Mistään muusta ei ole kyse. Valitettava totuus on, että ketään ei kiinnosta. Lähinnä vain ärsyttää huomionkipeys.
Vierailija kirjoitti:
Jos huomautus ei tehoa, laitan omasta puhelimestani kuulumaan Katrihelenaa tai Allaaaahu akbaaar.
No entäs kun merkittävä osa näistä on just tuota allaaahu akbaaar-porukkaa?
Aivotonta melusaastetta lisää jotta siedätetään suomalaisen kulttuurin muuttumista kehistymaille tyypilliseen mökä ja kaaos - kulttuurin? Musiikkia ja tanssia saa kukin järjestää miten haluaa ja siihen löytyy aina paikka jossa sen voi tehdä muita häritsemättä jos viitsii olla huomaavainen. Ei se ole mitään värikkyyttä pakottaa muita siihen mukaan väkisin. Musiikin huudattajat julkisissa ovat yhtä viihdyttäviä kuin kerrostalojen mökähäiriköt.
Autismin mukaan sotkeminen tähän kertoo ymmärtämättömyydestä. Autistit voivat kärsiä ääniherkkyyksistä, eikä se ole mikään vähättelyn asia. Toisaalta moni meluja on myös autisti koska sosiaalinen tilannetaju huono. Autismi ei tähän ketjuun aiheeseen liity mitenkään.