IS. Nuoret kesätyöntekijät itkevät ravintolassa. Keski-ikäisten naisasiakkaiden käytös järkyttää.
Helsinkiläinen Annan Kartano -ravintola on joutunut ryhtymään ankariin toimiin asiakkaiden törkeän käytöksen takia. Kesätyöntekijät ovat ajautuneet jopa kyyneliin, kun keski-ikäiset asiakkaat ovat raivonneet, huutaneet ja käyttäytyneet aggressiivisesti esimerkiksi silloin, kun ravintolalla ei ole ollut antaa vaihtorahaa. Yrittäjät kertovat olevansa järkyttyneitä siitä, että etenkin keski-ikäiset asiakkaat eivät enää kykene odottamaan edes muutamaa minuuttia ruokaa tai kahvia, vaan raivoavat ja nöyryyttävät nuoria työntekijöitä. He vaativat asiakkaita joko muuttamaan käytöstään tai pysymään poissa.
Jälleen kerran todistamme keski-ikäisten asiakkaiden röyhkeyttä ja huonoa käytöstä! Milloin heistä tuli hemmoteltuja lapsia, jotka alkavat raivota, jos asiat eivät mene juuri niin kuin he haluavat? On suorastaan häpeällistä, että aikuiset ihmiset kiusaavat nuoria kesätyöntekijöitä pelkästään siksi, että joutuvat odottamaan hetken tai maksamaan kortilla. Mikä näitä aikuisia oikein vaivaa? Ei ihme, että nuoriso ei enää halua mennä töihin - kuka sellaista rääkkäystä kestäisikään. Ehkä olisi aika keski-ikäisten katsoa peiliin ja miettiä, miksi heistä on tullut niin sietämättömiä!
Milloin aikuiset oppivat käyttäytymään sivistyneesti?
Kommentit (683)
Omaa lempihuvia on alkaa pottuilemaan kuuluvalla äänellä noille idioottiasiakkaille kun olen itse asiakkaana todistamassa tuollaista käytöstä. Asiakaspalvelijahan joutuu olemaan tilanteessa pokerinaamalla mutta toista asiakasta ei koske samat säännöt. Ryhmäpaine saa ihmeitä aikaan. Yleensä tuollaiset raivoajat luikkivat tiehensä aika pian kun toiset asiakkaat kyseenalaistavat huonon käytöksen.
Vierailija kirjoitti:
Hirvempiä asiakkaita oli nuoret silloin kun itse olin keski-ikäinen asiakaspalvelija.
Ne on nyt kasvaneet keski-ikäisiksi hirviöiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tämän tietää jokainen asiakaspalveluhommia tehnyt: v-mäisin asiakasryhmä on itseään täynnä olevat kitkerät ja katkerat keski-ikäiset NAISET. Keskarit miehetkin voi olla v-mäisiä, mutta eivät useinkaan yllä samaan nöyryyttävään julmuuteen kuin naiset, varsinkin naispuolista työntekijää kohtaan.
Juuri näin. Näitä narsistisia häiriintyneitä sekopäitä on siedetty ennen hiljaa. Kulttuuri tämän osalta on VIHDOINKIN muuttumassa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä me keski-ikäiset naiset olemme kyllästyneet nuorten tyhmyyteen ja siihen, että he eivät osaa mitään. Ei kai sitä voi oppiakaan kun päivät pitkät tunkee naamaa siihen lobotomia puhelimeen. Sanoisin, että nuoret ovat hyvin ärsyttäviä nykyään, katsokoon peiliin, sitä saa mitä tilaa.
Nainen 55-vuotta
"Minä minä minä eikä kukaan muu.."
Ongelma on monesti se, että nuoret eivät uskalla pistää hanttiin näille terroristeille. Kyllä ne hiljenevät, kun niille osaa pistää luun kurkkuun. Enkä nyt tarkoita alentumista heidä tasolleen, vaan sellaista vttumaista ylikohteliaisuutta, josta paistaa kilometrien päähän, että se on puhdasta vttuilua.
Miksi kaikki keski-ikäiset leimataan tuollaiseksi. Jos niiden kortilla ei ole rahaa ja miettivät mitä tehdä, miten asia ratkaistaan, onko vaihtoehtoja muuta kuin lähteä kotiin. Onko ne odottaneet tuntikausia tilaustaan vai vain vähän aikaa. Huuto ei ole hyvä asia. Ehkä ravintolan pitää parantaa omiakin käytäntöjään jos moni ei ole tyytyväinen? Onko nuoret työntekijät sanoissa töksäyttäviä tietämättään myös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä me keski-ikäiset naiset olemme kyllästyneet nuorten tyhmyyteen ja siihen, että he eivät osaa mitään. Ei kai sitä voi oppiakaan kun päivät pitkät tunkee naamaa siihen lobotomia puhelimeen. Sanoisin, että nuoret ovat hyvin ärsyttäviä nykyään, katsokoon peiliin, sitä saa mitä tilaa.
Nainen 55-vuotta
Mitä jos vaan tappaisit itsesi. Harmittaako olla ruttuinen ja lihava 😀
Hei Sinulle, en ole ruttuinen enkä lihava. Oletko itse lihava ja ruttuinen ja rumakin vielä. Otan osaa. Sun kannattaa mennä nyt mielenterveyshoitajan pakeille, koska eikös teillä kaikilla nuorilla ole jotain mielenterveysongelmia. Voi voi.
Opiskeluaikoina tuli vietettyä paljon viikonloppuja muutaman Helsingin keskustan ravintolan ovella. K24 ja "paremman väen" -profiililla olevien, eli ei mitään teinimestoja.
Jokainen oviukko tietää myös tuon, että jurrinen keski-ikäinen emäntä on se v-mäisin, kun sille päälle sattuu. Miehen voit nostaa niska-perse -otteella ulos kaverin kanssa, mutta tälläistä tätiä kun rupeaa siirtämään tulee sylkeä, kyyneleitä ja n. kaikkea muuta eritettä - sen hirveän kaakatuksen ja rääkymisen lisäksi. Tilanteeseen on päädytty usein
a) kun täti on alkanut raivoamaan tiskillä, kun hän ei ollutkana VIP siinä(kään) tilanteessa
b) kun täti on saanut pakit
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki keski-ikäiset leimataan tuollaiseksi. Jos niiden kortilla ei ole rahaa ja miettivät mitä tehdä, miten asia ratkaistaan, onko vaihtoehtoja muuta kuin lähteä kotiin. Onko ne odottaneet tuntikausia tilaustaan vai vain vähän aikaa. Huuto ei ole hyvä asia. Ehkä ravintolan pitää parantaa omiakin käytäntöjään jos moni ei ole tyytyväinen? Onko nuoret työntekijät sanoissa töksäyttäviä tietämättään myös?
Ei leimata. Jokainen lukutaitoinen ymmärtää, että tuossa ei puhuta kaikista keski-ikäisistä, vaan ainoastaan niistä, jotka käyttäytyvät kuin uhmaikäinen taapero.
Vierailija kirjoitti: Miksi ne käyttäytyy noin?
Vakava persoonallisuushäiriö.
Hieno ulostulo raflalta, täytyykin mennä tukemaan heidän bisnestään tässä joku kerta.
Tyypillinen tuollainen on joku tuksun näköinen lyhythiuksinen muija, joka odottaa että kaikki miehet olisivat kiinnostuneita ja asiakaspalvelijat olisivat hänelle jotain orjia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki keski-ikäiset leimataan tuollaiseksi. Jos niiden kortilla ei ole rahaa ja miettivät mitä tehdä, miten asia ratkaistaan, onko vaihtoehtoja muuta kuin lähteä kotiin. Onko ne odottaneet tuntikausia tilaustaan vai vain vähän aikaa. Huuto ei ole hyvä asia. Ehkä ravintolan pitää parantaa omiakin käytäntöjään jos moni ei ole tyytyväinen? Onko nuoret työntekijät sanoissa töksäyttäviä tietämättään myös?
Se ei ole millään tasolla ravintolan vika, jos asiakas vetää itkupotkuraivarit. MIKÄÄN syy ei oikeuta tuollaiseen käytökseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä me keski-ikäiset naiset olemme kyllästyneet nuorten tyhmyyteen ja siihen, että he eivät osaa mitään. Ei kai sitä voi oppiakaan kun päivät pitkät tunkee naamaa siihen lobotomia puhelimeen. Sanoisin, että nuoret ovat hyvin ärsyttäviä nykyään, katsokoon peiliin, sitä saa mitä tilaa.
Nainen 55-vuotta
Jaa jaa, aika komeasti käänsit paskan käytöksesi muiden viaksi. Tajuatko miten naurettavalta kuulostat? Btw, keski-ikäinen nainen on ahkerin puhelin- ja someaddikti mitä löytyy, jopa ahkerampi kuin nuoret.
Et sitten trollia tunnista.
Mä olen keski-ikäinen nainen enkä käyttäydy tuolla tavalla. Ei voi yleistää ja huonosti käyttäytyviä löytyy kaiken ikäisistä. Voin sanoa tämän entisenä baarityöntekijänä.
N46
Vierailija kirjoitti:
Ehkä me keski-ikäiset naiset olemme kyllästyneet nuorten tyhmyyteen ja siihen, että he eivät osaa mitään. Ei kai sitä voi oppiakaan kun päivät pitkät tunkee naamaa siihen lobotomia puhelimeen. Sanoisin, että nuoret ovat hyvin ärsyttäviä nykyään, katsokoon peiliin, sitä saa mitä tilaa.
Nainen 55-vuotta
Vaikutat katkeralta ja rasittavalta akalta.
Mies 40v
Vierailija kirjoitti:
Mä olen keski-ikäinen nainen enkä käyttäydy tuolla tavalla. Ei voi yleistää ja huonosti käyttäytyviä löytyy kaiken ikäisistä. Voin sanoa tämän entisenä baarityöntekijänä.
N46
Yllättäkö sinua kovasti, jos kerron, että kaikessa ei ole kyse sinusta?
Olen keski ikäinen nainen ja olen ratkaissut ongelman sillä tavalla että en enää käy ravintoloissa syömässä. Alkoi rasittamaan se että aina oli joko huono ruoka tai huono palvelu, tai annos vääränlainen tai jotain puuttui tilauksesta. Silloin tällöin ollaan haettu kotiin hampparipaikasta ruokaa mutta kun nyt kolmannen kerran puuttui tilauksesta jotain niin saa sekin nyt olla. Tällä ei ole tekemistä työntekijöiden iän kanssa, en edes ole pannut sellaista asiaa merkille. Ei vain enää tässä iässä jaksa jatkuvasti olla valittamassa jostain, ja ihmetyttää miten mikään paikka voi pysyä pystyssä tuolla tekemisellä? Jos tekisin omaa työtäni tuohon tyyliin niin potkut olisi tullut jo moneen kertaan.
Vanhat ihmiset käyttäytyy kuin wt:t. Ei h*lvetti.
Eli sinulle aspa-tilanteessa vttuilua, huutamista, kiukuttelua, ylimielisyyttä ja kaikin puolin paskaa kohtelua. Sitä saa mitä tilaa, rouva Mulkku.