Miksi sairas oireinen ihminen ei mene lääkäriin vuosiin (ja lopulta kuolee kun tautia ei enää voida parantaa)?

Ei lääkäriin mennä! Pääset hoitajan puheille, saat buranareseptin ja se on sitten siinä, oli vaiva mikä vain.

Meillä on satoja syöpää sairastavia, joita ei oteta hoitoon, koska diagnoosin tekee sairaanhoitaja, ei lääkäri.

Osa menee. Ehkei silti kaikki tiedä onko joku pieni oire vai vakavampi. Ja ei tiedä saako julkiselle aikaa ja käsitelläänkö kunnioittavasti varovasti, vai onko se rajua käsittelyä. Yksityisellä se maksaa.

Kyllä ihmiset menevät, ja sitten heille sanotaan, että olet ihan terve, mene takaisin kotiin. Mitään tutkimuksia ei saa. Kantaan kirjataan käyntisyyksi masennus.

Ja kaikki ihmiset haluavat elää? Itsellänikin on täysin turha elämä. Ei ole keneltäkään pois, kun olen poissa. 

Koska hyvinvointialueet.

Itsemääräämisoikeus.

Koska apua ei tule. 

Olen lukenut useita voivotteluita siitä, miten etenkin maaseudulla miehet eivät hoidata vaivojaan, ja sitten kuolevat niihin jossain vaiheessa. Itse alkuvuodesta pääsin kokemaan miten toimii suomalainen terveydenhuolto tilanteessa, jossa kolmekymppinen perheenäiti ei yhtäkkiä saa henkeä kesken liikuntaa. Tämän kokemuksen perusteella menen hoitoon enää vain äärimmäisessä hätätilanteessa. 

Ihmiset myös tottuvat vaivoihinsa. Tutullani on kymmeniä vuosia ollut kaikenlaisia vatsavaivoja joiden syytä ei ole selvitetty. Onko allergiaa tms. Nyt meni lääkäriin ja tehtiin tähystys ja ensimmäiseksi lääkäri oli kysynyt onko tuttuni asunut jossain Afrikan maassa pitkään. Suoli näytti niin pahalta. Mutta marttyyrinä on hienoa kärsiä.

Suomessa ei saa tuosta noin vaan lääkärin apua. Paiskataan pihalle, jos oireet ei miellytä/sovi naamaan. 

Sillä voi lohduttautua, että ei niitä erikoislääkäreitä ollut ennenkään. Ihmiset kuoli luonnollisesti ja nuorempana.

Ihan kun sinne pääsisi jotenkin. Ei sinne vain mennä. Ensin on päästävä sen hoitajan ohi ja sitten saatava lääkäri ymmärtämään että pitäisi tutkia eikä antaa sitä Buranaa. 

Itsellä ainakin pelko, kieltäminen, ahdistus ja masennus (ja myös se, että ehkä ei edes haluaisi hoitoa). 2 vuotta olen harkinnut menoa lääkärille - mutta ei siitä tule mitään.

Jotkut ihmiset vaan kieltävät ikävät asiat. Ei halua kohdata niitä. 

Ja mitä lääkäriin pääsyyn tulee niin kahdessa vuodessa ois varmaan ollut varaa säästää yksityisellekin. Tai mennä vaikka heti, mutta kun ei halua mennä.

En itse ymmärrä edes heitä jotka eivät käy säännöllisesti hammaslääkärissä.

Pelko siitä, että menen sinne turhaan. Kulutan turhaan yhteiskunnan varoja. Mietin ja vitkutan aina, että kehtaako edes yrittää sinne.

Mulla oli kyynärpää kipeä melkein 2 vuotta, siihen sattui vain jos yritin tehdä sillä kädellä jotain. Pystyin siis nukkumaan ja hoitelin vain elämääni yksikätisenä, ajattelin ettei noin pienestä voi lääkäriin mennä. Sitten se paisui kaksinkertaiseksi ja oli koko ajan kipeä, alkoi siis häiritä elämää enemmän. Tavallinen ulkoilutakki ei mahtunut päälle, kun toinen käsi oli niin paksu. Menin sitten häpeissäni lääkäriin, pelkäsin koko ajan että mut nauretaan ulos sieltä. Eikö mitä, lääkäri tuumasi että lihaksen pään tulehdus ja pisti kortisonia. Kahdessa päivässä koko vaiva oli kadonnut ja pysynyt poissa nyt 6 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Itsemääräämisoikeus.

Tämä. Jos joku esimerkiksi haluaa tappaa itsensä, hänellä on siihen täysi oikeus. Kukaan ei voi sitä kieltää.

Ei julkinen leikkaa heti edes sappirakkoa pois vaikka oireilee. Miten sitten muuta tekisi. Ellei ole lekuri jolla halu tehdä jotain, eikä säästää.

Kolmisen vuotta ravasin terveyskeskuslääkärreillä, labroissa, testeissä jne. joka kerta eri diagnoosi ja lääkkeet. Tulee kalliiksi. Mulla on nyt reuma ja vakava masennus diagnosoitu, anemia.

En ole vuoteen käynyt lääkärissä, kun ei vaan enää huvita pomppia niiden tahtiin. Mulla on vaihdevuodet alkaneet tuolloin. Yksikään lääkäri ei ottanut kuuleviin korviinsa. Lisäksi mä vuodan lähes koko ajan. toisinaan on parin viikon paussi ja taas se alkaa.

Miksi en mene gynelle? Työttömällä ei ole semmoisia varoja. Eikä noista lääkäreistä kukaan tunnistanut tarvetta käydä naishoidoissa, että olisivat laittaneet Naistenklinikalle lähetteen.

Vuodan tässä nyt stten desin könttejä verta ja itkeskelen päivittäin. Duunit meni jo, lapset lensi pesästä ja avioero taitaa olla seuraava etappi. Mä olen loppu!

Ei vaan jaksa enää taistella mitään vastaan. OOn vaan, että ok. Muuttaaki pitäs, mutta kuka pakkais kamat.

Olen nainen. Kaikki vaivat on kuulemma psykosomaattisia. Siksi ei lääkäriin meno enää houkuttele.

On tullut mentyä useinkin ja jokainen vaiva aina kuitataan siellä tuki- ja liikuntaelinvaivoiksi eikä tutkita mitään. Näin siis kantasuomalaisilla miehillä, muilla luultavasti toisin.

Nykyään annan vaivojen kumuloitua ja menen lääkärin vain pakon edessä. Suomalainen terveydenhoito on hyvä pitämään vanhuksia hengissä mutta huono parantamaan vaivoja.

Vierailija kirjoitti:

Koska apua ei tule. 

Olen lukenut useita voivotteluita siitä, miten etenkin maaseudulla miehet eivät hoidata vaivojaan, ja sitten kuolevat niihin jossain vaiheessa. Itse alkuvuodesta pääsin kokemaan miten toimii suomalainen terveydenhuolto tilanteessa, jossa kolmekymppinen perheenäiti ei yhtäkkiä saa henkeä kesken liikuntaa. Tämän kokemuksen perusteella menen hoitoon enää vain äärimmäisessä hätätilanteessa. 

Ei kaupungissakaan vanhempia miehiä lääkäriin saa. Isäni halvaantui ja ei mikään olisi lähtenyt, mutta onneksi menin käymään ja käskin äidin soittaa toisesta huoneesta ambulanssin, aivoverenvuoto oli, mutta isäni mukaan johtui halvaantuminen siitä kun "huomenna" pitää hakea astmalääkkeet että on vielä ylihuomennakin.

Kokenut liian monta hoitovirhettä ja paskaa kohtelua.