Kiinnostunut nainen tekee aloitteen
Jos nainen on kiinnostunut miehestä, oli mies sitten vapaa tai varattu niin nainen tekee aina aloitteen miehelle seksiin.
100% aina näin.
Kommentit (42)
Ensiksi on selvitettävä, mitä tarkoittaa "aloite". Tässäkin keskusteluketjussa on useampikin nais- oletettu kertonut olevansa niin ujo ettei uskalla mennä juttelemaan miehelle, ja uskon tämän kyllä. Tässä siis oletuksena on että "aloite" tarkoittaa luokse menoa sekä sanallisesti kiinnostuksensa osoittamista.
Kuitenkin, väitän että tuo "aloite" voi olla, ja usein onkin, muutakin kuin sanallista viestintää. Usein ujompien ihmisten aloitteet ovat niin hienovaraisia että ne eivät tule useinkaan huomatuiksi.
Kaava menee jotakuinkin näin:
1. Hakeutuminen ihastuksen/ kiinnostuksen kohteen läheisyyteen. Kuinka moni nainen tunnustaa menneensä esim. johonkin harrastuspiiriin alunperin siksi että ovat tienneet siellä olevan erään mielenkiintoisen henkilön? Väitän että moni on noin toiminut. Jos baarissa nainen näkee mielenkiintoisen miehen, niin aivan kuin magneetin vetämänä hän, aivan kuin sattumalta, osuu miehen läheisyyteen. Tilaa juoman miehen vierestä tiskiltä, vaikka toisessa päässä tiskiä olisi tilaa vaikka kuinka... Mitä näitä selittämään, kyllä te tiedätte. Ihmisiä on ujoja ja rohkeita, mutta tämän tekee käytännössä kaikki naiset, jos kiinnostaa niin hakeudutaan lähistölle.
2. Katsekontaktiin pyrkiminen. Tätä ei liene tarpeen enempää selittää.
3. Kun on saatu katsekontakti, niin nopea hymy, ja usein nainen koskettaa hiuksiaan. Tämä toistuu useaan kertaan, jolloin erehdyksen tai sattuman mahdollisuus vähenee ja naisen kiinnostus tulee ilmeisemmäksi.
4. Lähestyminen, puheyhteys. Tämän voi tehdä kumpi tahansa, mutta jos nainen on ujo niin hän odottaa miehen lähestyvän koska hänhän on omasta mielestään "tehnyt oman osuutensa" ja jos mies ei lähesty niin se tarkoittaa (ujon naisen mielestä) sitä ettei mies ole kiinnostunut. Tässä mennään usein metsään, sillä monet miehet, itseni mukaan luettuna, ei välttämättä ymmärrä tai rohkene uskoa että edellä kuvatut viitteet ja merkit naisen mahdollisesta kiinnostuksesta olisivat todellisia ja pelätään väärintulkintaa.
Ihmisten soidinmenot ovat hyvin monimutkaisia eleitten, ilmeitten ja sanattoman viestinnän sekä kehonkielen juttuja. Tosi paljon asioita on viestitetty ja havaittu ennen kuin yhtäkään sanaa on vaihdettu.
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi on selvitettävä, mitä tarkoittaa "aloite". Tässäkin keskusteluketjussa on useampikin nais- oletettu kertonut olevansa niin ujo ettei uskalla mennä juttelemaan miehelle, ja uskon tämän kyllä. Tässä siis oletuksena on että "aloite" tarkoittaa luokse menoa sekä sanallisesti kiinnostuksensa osoittamista.
Kuitenkin, väitän että tuo "aloite" voi olla, ja usein onkin, muutakin kuin sanallista viestintää. Usein ujompien ihmisten aloitteet ovat niin hienovaraisia että ne eivät tule useinkaan huomatuiksi.
Kaava menee jotakuinkin näin:
1. Hakeutuminen ihastuksen/ kiinnostuksen kohteen läheisyyteen. Kuinka moni nainen tunnustaa menneensä esim. johonkin harrastuspiiriin alunperin siksi että ovat tienneet siellä olevan erään mielenkiintoisen henkilön? Väitän että moni on noin toiminut. Jos baarissa nainen näkee mielenkiintoisen miehen, niin aivan kuin magneetin vetämänä hän, aivan kuin sattumalta, osuu miehen läheisyyteen.
Juuri tuohon tapaan. Ensin mies flirttailee arkaillen kinkulle, kinkku antaa ujosti rohkaisua, sitten yhä rohkeampaa flirttailua ja kuumempaa rohkaisua, kunnes mies lähestyy ja avaa dialogin. Aloitteen teko on sitten myöhempien aikojen koitos, sen koko nimitys on 'seksuaalinen aloite' ja on sisällöltään muotoa: Mun vai sun luo?
On varmaan totta, että hyvännäköinen mies saa aloitteita naisilta. Saattaa kuitenkin olla, että ne aloitteet tulee naisilta, joilla ei ole ihmeemmin muuten vientiä ja jotka ovat tottuneet siihen, että itse pitää tehdä aloite, jos miehen meinaa saada. Itse en tee naisena aloitteita muuta kuin sen verran, että voin katseella ja hymyillä viestittää, että mahdollisuuksia olisi. Mies sitten jatkaa siitä, jos kiinnostusta on.
En ole koskaan tehnyt aloitetta. Olen korkeintaan näyttänyt vihreää valoa tekemällä profiilin jonnekin. Livenä en sitäkään vähää, en laittaudu, en hymyile (resting bitch face :D), en flirttaa. Vientiä on ollut aivan liiankin kanssa.
Ja netistä seuraa hakiessa en ole laittanut ensimmäistä viestiä, en ole ollut se joka ehdottaa puhelua, en ole ollut se joka ehdottaa tapaamista. En ole mitenkään estynyt tai ujo, tykkään vaan että mies on todella miehekäs ja itsevarma ja tietää mitä haluaa. Jos ei kertakaikkiaan kukaan kiinnostuisi niin kun en lapsiakaan halua tai voi saada niin miksi minä alkaisin miestä etsiä. Olisin mielummin yksin kuin sellaisen miehen kanssa joka ei miellytä. Koska se lähestyminen tai sen täysi puute tai joku miehen ujous tarkoittaisi ettei seksikään olisi sitä mitä toivon, eli senkään takia ei kannattaisi minun jahdata miestä.
Minusta on hyvä että ne naiset jotka haluavat tehdä aloitteen, tekevät sen. Ei ole minulta pois mutta ei kyllä myöskään mitään mitä ikinä itse aion harrastaa.
En ainakaan minä tee aloitetta. Olen aina tarvinnut sen, että mies tekee aloitteen. Aina.
Minäkin haluan aina miehen tekevän aloitteen. Pari kertaa olen erehtynyt ujon miehen kanssa ja vaikka ujoissa ei sinällään mitään vikaa ole, niin persoonaltamme emme sovi mitenkään toisillemme. Ärsyynnyn aika nopeasti ujostelusta ja siitä ettei mies uskalla kertoa edes lempiväriään (noin karrikoidusti sanottuna), kun pelkää hylkäämistä. Miehet, jotka tekevät aloitteen, ovat ainakin omalla kokemuksellani olleet aina keskimääräistä rohkeampia, avoimempia ja läpinäkyvämpiä. Lisäksi minulle tulee turvallinen olo siitä, jos mies uskaltaa sanoa oman mielipiteensä, tai tehdä aloitteen (ihan sama tässä yhteydessä, ett puhutaanko vasta treffeille pyytämisestä tai parisuhteessa sitten siitä, kun mies ehdottaakin naiselle, että kävisitkö pilkkomassa saunapuut, niin hän vaihteeksi siivoaa mökin). Kun tekee aloitteen, niin silloin pitää jo lähtökuopissa tajuta, että voi tulla torjunta ja jos mies uskaltaa siitäkin huolimatta tehdä aloitteen, niin se kertoo hyvää (ja taas: todellakin puhun van omasta kokemuksestani, joten ei tarvi kenekään tulla änkyröimään)
Väitän että loppupeleissä aloite tulee oikeastaan aina naiselta. Kun nainen kiinnostuu miehestä, hän alkaa sanattomalla viestinnällä ja kehonkielellään rohkaisemaan miestä lähestymään. Rohkeammat naiset uskaltavat ottaa kontaktia itsekin, mutta todnäk. suurin osa naisista odottaa miehen hoitavan sen "varsinaisen" lähestymisen, ja kuten sanottu niin miestä oli elein ja katsein rohkaistu lähestymiseen jo ennen sitä.
Miksi näin, eikö tasa- arvo päde tässä asiassa? Sanoisin että ei päde. Syystä jostakin on olemassa oletus että miehen "kuuluu" kestää pakkeja joita väkisinkin tulee väärintulkitsemisien tai muitten syitten vuoksi. Sen sijaan pakkien saanti on naiselle todella iso kasvojen menetys, ja tuntuu siltä että naisten itsetunto ei ole sitä tasoa joka miehillä ainakin oletetaan olevan. Niinpä hyvin moni nainen varmistaa sen että on itse siellä pakkienanto- mahdollisuus puolella sillä että odottaa miehen tekevän sen lähestymisen eivätkä itse lähesty mielestään kiinnostavaa miestä oikeastaan koskaan. He kyllä antavat mieleisilleen miehille signaaleja, ja odottavat että mies lähestyy, -jos lähestyy.
Tämä oli itselleni suurin oivallus silloin kun vielä aktiivisilla pariutumis- markkinoilla olin. Jos nainen ei tule lähistölle ja hae selkeästi katsekontaktia, niin hänen lähestymisensä on tuhoon tuomittu yritys. Niin kuin päätään seinään hakkaisi, ainoa tulos on kuhmu otsassa, tai siis itsetunnossa. Oletin typeryyttäni, että nuo naiset joita lähestyin ja joilta tuli selkeää punaista valoa, eivät olleet vielä huomanneet minua ja siten lähestymiseni olisi ihan ok. Näin jälkikäteen ajatellen, niin olipa typerä ajatus mistä sitten oppirahoja maksoinkin. Naiset olivat todellakin huomanneet minut (siihen yhteen silmäykseen menee se 0,2 sekuntia), todenneet että eipä kiinnosta ja näin ollen tietoisesti välttelivät katsekontaktia kanssani. Se, että on katsekontakti, varsinkin toistuvasti, ei yleensä ole sattumaa. Se että ei ole katsekontaktia ei taatusti ole sattumaa, vaan aivan tietoista katsekontaktin välttelyä. Tämän siis lopulta havaitsin ja opinkin. Aloin lähestymään vain niitä naisia joitten kehonkieli ja katseet viittasivat siihen että lähestymiseni olisi toivottavaa.Tulokset olivat kahdellakin tapaa hyvin positiivisia: Pakkien, ja itsetunnon kolhujen määrä putosi kertakaikkisen selkeästi, ja seurustelusuhteitten sekä saadun seksin määrä vastaavasti nousi.
Tähän perustan teesini siitä että loppupeleissä nainen on sen ihan ensimmäisen aloitteen tekijä.
Vierailija kirjoitti:
Väitän että loppupeleissä aloite tulee oikeastaan aina naiselta. Kun nainen kiinnostuu miehestä, hän alkaa sanattomalla viestinnällä ja kehonkielellään rohkaisemaan miestä lähestymään. Rohkeammat naiset uskaltavat ottaa kontaktia itsekin, mutta todnäk. suurin osa naisista odottaa miehen hoitavan sen "varsinaisen" lähestymisen, ja kuten sanottu niin miestä oli elein ja katsein rohkaistu lähestymiseen jo ennen sitä.
Miksi näin, eikö tasa- arvo päde tässä asiassa? Sanoisin että ei päde. Syystä jostakin on olemassa oletus että miehen "kuuluu" kestää pakkeja joita väkisinkin tulee väärintulkitsemisien tai muitten syitten vuoksi. Sen sijaan pakkien saanti on naiselle todella iso kasvojen menetys, ja tuntuu siltä että naisten itsetunto ei ole sitä tasoa joka miehillä ainakin oletetaan olevan. Niinpä hyvin moni nainen varmistaa sen että on itse siellä pakkienanto- mahdollisuus puolella sillä että odottaa miehen tekevän sen lähestymisen e
Aloitteen tekijä nainen on lähes poikkeuksetta ilonainen, ja maksuksi saattaa joskus riittää muutama kolpakko.
29: Et tainnut aivan ymmärtää lainaamaasi tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Kas kumma kun on pitänyt poistattaa mun vastaus tähän ketjuun. Mä olen nainen enkä todellakaan uskalla lähestyä kiinnostavia miehiä.
Mikä pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tehnyt aloitetta. Olen korkeintaan näyttänyt vihreää valoa tekemällä profiilin jonnekin. Livenä en sitäkään vähää, en laittaudu, en hymyile (resting bitch face :D), en flirttaa. Vientiä on ollut aivan liiankin kanssa.
Ja netistä seuraa hakiessa en ole laittanut ensimmäistä viestiä, en ole ollut se joka ehdottaa puhelua, en ole ollut se joka ehdottaa tapaamista. En ole mitenkään estynyt tai ujo, tykkään vaan että mies on todella miehekäs ja itsevarma ja tietää mitä haluaa. Jos ei kertakaikkiaan kukaan kiinnostuisi niin kun en lapsiakaan halua tai voi saada niin miksi minä alkaisin miestä etsiä. Olisin mielummin yksin kuin sellaisen miehen kanssa joka ei miellytä. Koska se lähestyminen tai sen täysi puute tai joku miehen ujous tarkoittaisi ettei seksikään olisi sitä mitä toivon, eli senkään takia ei kannattaisi minun jahdata miestä.
Minusta on hyvä että ne naiset jotka haluavat tehdä aloitteen, tekevä
No, olethan sinä tehnyt aloitteen sikäli, että olet näyttänyt sitä "vihreää valoa". Väitätkö ihan oikeasti että nuo "vientiä ollut aivan liiankin kanssa" miehet ovat ihan noin vain, täytenä yllätyksenä tupsahtaneet eteesi? Vai olisiko niin että olet huomannut katselevasi heitä, ja sitten katseenne ovat kohdanneet yhä useammin kunnes mies on lähestynyt sinua? Olisiko lähestynyt jos olisit aktiivisesti vältellyt katsekontaktia? Olisiko lähestynyt jos et olisi "sattumalta" ollut juuri silloin ko. miehen lähistöllä?
Täyttä puppua. Tai sitten en ole riittävän seksikäs mies. Ikinä ei ole naiset tulleet tuputtamaan. Itse on aina saanut raataa ja vonkata. Onneksi sentään en ole ilman jäänyt. Mutta töitä on saanut tehdä

Tai sitten kyse on ollut siitä että et ole huomannut/ ymmärtänyt kun joku sinusta kiinnostunut nainen antoi sinulle hienovaraista signaalia toivoen lähestymistäsi. Itselleni ainakin kävi, näin jälkikäteen ajatellen, useammankin kerran juuri noin. Kun et ymmärtänyt ottaa vinkkiä naisen hakeutumista lähistöllesi ja katsekontaktiin pyrkimistään niin nainen tulkitsi ettet ole kiinnostunut ja lähti pois.
Se raataminen ja vonkaaminenkaan ei auta jollei se kyseinen nainen tunne jonkinlaista kiinnostusta sinuun. Varsin harva nainen tulee ja vääntää asian rautalangasta jos mies ei muuten ymmärrä, suurin osa kokeilee kerran tai jopa muutaman kerran vaan jos ei mies hoksaa niin vetäytyvät. Suurin osa naisista ei ota sitä riskiä että saisivat miehiltä pakit suoran lähestymisensä seurauksena.
Joskus vuosia sitten oltiin yhteisellä kaverilla
Te olitte yläkerrassa, mä lähdin alakertaan kuuntelemaan musaa. Laitoin levyn soimaan ja istuin kuuntelemaan
Sä tulit alas, niin KAUNIS kaikkea mitä poika - nuori mies voi toivoa, niin sievä
Sä olit niin nätti jo pienenä, ja mä tiesin jo silloin, että susta tulee teininä aivan ihanan kaunis.
Sä istuit tuoliin, et sanonut mitään, en muista varmasti, mut kai mä sanoin jotain yleistä shittiä, en vaan muista mitä
Sä lähdit takas ylös, ja mä mietin mitä sä meinasit, kunnes tajusin, se oli SE taianomainen hetki, se kun maailma pysähtyi hetkeksi, kultainen tilaisuus
Oi Laura, Laura jos mä olisin tajunnut tai uskaltanut, mua jännitti niin edes puhua sulle saati sitten, että olisin yrittänyt suudella
Ihana, siveä tytön aloite. Mä vaan en ollut kartalla heti, en ennen kuin sä lähdit.
No, olethan sinä tehnyt aloitteen sikäli, että olet näyttänyt sitä "vihreää valoa". Väitätkö ihan oikeasti että nuo "vientiä ollut aivan liiankin kanssa" miehet ovat ihan noin vain, täytenä yllätyksenä tupsahtaneet eteesi? Vai olisiko niin että olet huomannut katselevasi heitä, ja sitten katseenne ovat kohdanneet yhä useammin kunnes mies on lähestynyt sinua? Olisiko lähestynyt jos olisit aktiivisesti vältellyt katsekontaktia? Olisiko lähestynyt jos et olisi "sattumalta" ollut juuri silloin ko. miehen lähistöllä?
Fémakko se kykenee kaakattamaan ujon/hienovaraisen vastausflirtin aloitteeksi. Kaakati kaakati kaa.
Mutta jos on kyse vanhanaikaisesta, konservatiivista. Hän odottaa miehen aloitetta.
Vierailija kirjoitti:
Joskus vuosia sitten oltiin yhteisellä kaverilla
Te olitte yläkerrassa, mä lähdin alakertaan kuuntelemaan musaa. Laitoin levyn soimaan ja istuin kuuntelemaan
Sä tulit alas, niin KAUNIS kaikkea mitä poika - nuori mies voi toivoa, niin sievä
Sä olit niin nätti jo pienenä, ja mä tiesin jo silloin, että susta tulee teininä aivan ihanan kaunis.
Sä istuit tuoliin, et sanonut mitään, en muista varmasti, mut kai mä sanoin jotain yleistä shittiä, en vaan muista mitä
Sä lähdit takas ylös, ja mä mietin mitä sä meinasit, kunnes tajusin, se oli SE taianomainen hetki, se kun maailma pysähtyi hetkeksi, kultainen tilaisuus
Oi Laura, Laura jos mä olisin tajunnut tai uskaltanut, mua jännitti niin edes puhua sulle saati sitten, että olisin yrittänyt suudella
Ihana, siveä tytön aloite. Mä vaan en ollut kartalla heti, en ennen kuin sä lähdit.
Esimerkiksi noin se voi tapahtua. Oliko tytöllä jotain erityistä syytä tulla alakertaan? Jos ei, niin...
Tuossapa sama asia komedian keinoilla esitettynä:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus vuosia sitten oltiin yhteisellä kaverilla
Te olitte yläkerrassa, mä lähdin alakertaan kuuntelemaan musaa. Laitoin levyn soimaan ja istuin kuuntelemaan
Sä tulit alas, niin KAUNIS kaikkea mitä poika - nuori mies voi toivoa, niin sievä
Sä olit niin nätti jo pienenä, ja mä tiesin jo silloin, että susta tulee teininä aivan ihanan kaunis.
Sä istuit tuoliin, et sanonut mitään, en muista varmasti, mut kai mä sanoin jotain yleistä shittiä, en vaan muista mitä
Sä lähdit takas ylös, ja mä mietin mitä sä meinasit, kunnes tajusin, se oli SE taianomainen hetki, se kun maailma pysähtyi hetkeksi, kultainen tilaisuus
Oi Laura, Laura jos mä olisin tajunnut tai uskaltanut, mua jännitti niin edes puhua sulle saati sitten, että olisin yrittänyt suudella
Ihana, siveä tytön aloite. Mä vaan en ollut kartalla heti, en ennen kuin sä lähdit.
Eipä hällä ollut. Pistin vielä romanttista musiikkia soimaan kun halusin fiilistellä. Siis ennen kuin tää kaunotar tulee alas. Huokaus...
39: Onko olo nyt niin kuin Jussi Jurkalla tuossa videoklipissä...?
Nyt on ankara miehenkipeys kiinnostuneella naisella, vaikka etenkin uusi mies aina on jotenkin huono tai surkea. Ehkä kiinnostus onkin kohdistunut miehen lompakkoon.