Ekaluokkalaisella pojallamme ei ole kavareita koulussa!

mutta kirjoitan siksi että tilanteemme on samantapainen. Ekaluokkalaisella pojallamme on ollut kavereita kotona ja eskarissa ja nämä samat kaverit ovat samalla luokalla mutta pikkuhiljaa on käynyt niin etteivät he enää halua leikkiä poikamme kanssa koulussa. Joulun jälkeen on selkeästi ollut havaittavissa ettei enää kotonakaan ovikello soi enää niinkuin ennen ja siellä on yleensä enää vain se yksi kaveri joka hänkin herkästi vaihtaa seurakuntaa kun joku muu " parempi" tulee paikalle. Poikamme on myös sellainen ettei hän mielellään leiki ns. paremman puutteessa kenen kanssa vain ( eli esim. erään pojan kanssa joka välillä osaa olla tosi ilkeä mutta joka on hyvin rohkea etsimään kavereita mistä vain joten vaikuttaa sitten muihin kaverisuhteisiin kun porukassa ollaan).



Syksylläkin oli niin ilmeisesti että välillä oli välitunteja että poikamme oli yksin mutta välillä kuitenkin oli leikeissä mukana. Nyt kuitenkin meille selvisi että hän on yksin joka välkkä, ainakin hän niin itse sanoo. Hän ei ole siitä oma-aloitteisesti puhunut. Syytä emme oikein tiedä miksi näin on käynyt.



Puhuimme myöskin opettajalle ja hän sanoi että on luokassa puhunut että kaikki pitää leikkeihin mukaan ottaa. Hän kuulemma puhui asiasta uudemman kerran nyt kun otimme asian esille ja sinä päivänä kotiin tulikin iloinen poika. Viikonlopun jälkeen tilanne oli taas sama, yksin joka välkkä. Oli kuulemma yrittänyt mukaan mutta ei oltu huolittu. Opettaja ei oikein ole nähnyt ongelmaa, sanoo että poikamme on aina iloinen ja sosiaalinen. Isossa koulussa opettaja ei tietenkään välkillä paljon aikaansa vietä (opeja niin paljon että välkkävahtivuoro ei osu kohdalle kuin pari kertaa viikossa).

Puhuimme asiasta myös yhden kaverin vanhemmille ja hän lupasi asiaa selvitellä mutta muutosta ei ole tapahtunut siinäkään.



Sakinhivutus on tosiasia siis edelleen. Iltiksen ohjaajille puhuimme, mitään mainittavaa muutosta ei ole nähtävissä sielläkään.

Poikamme ei ole kovin urheilullinen, on motorisesti kömpelöhkö eikä tykkää jalkapallosta tai vastaavista leikeistä joissa juostaan kauheasti (rosvo ja poliisi esim). Toisaalta varmaan pelaisikin jos ei koko ajan saisi kuulla olevansa huono siinä. Porukkaan meneminen on pojallemme yksi ongelma, ei oikein osaa puhua ilmeisesti " oikein" tai käyttäytyä vaadittavalla tavalla. Ei ehkä aina ymmärrä sanattomia viestejä eikä sanallisiakaan, ja tilanteissa kun ei oikein tiedä mitä tehdä, " häslää" ja höpöttää ehkä sitten muitten mielestä kummallisia juttuja. Saattaa olla että on sellainen luonnonlapsi että jutut kuulostaa toisten mielestä välillä kummilta tai sitten jonkun mielestä kuulostaa ja antaa mielipiteensä kuulua ja se vaikuttaa muihinkin, en tiedä.



Kotonakin olemme huomanneet että poikamme on se joka joutuu sakinhivutuksen tai " kettuilun" kohteeksi. Hänen on vaikea mennä porukkaan mukaan jossa on yksikin vieraampi mukana. Toisaalta välillä tuntuu että hän odottaa että häntä pyydettäisiin mukaan tai haettaisiin, toisaalta kun hänellä on kokemuksia jossa hänelle ollaan ilkeitä,ei sitten niin haluakaan mennä mukaan.



Hän saattaa myös kompensoida omaa huonouttaa urheilussa yrittämällä päteä esim. tiedoillaan ( tietää paljon eläimistä ja luonnosta) joka sitten mahdollisesti alkaa ärsyttämään muita jotka kokee sen reteilynä. Sitä se ei kuitenkaan pojallamme ole, ainakaan tietoisesti.

En tiedä siis puuttuuko häneltä sellaisia taitoja mitä hän tarvitsee toisten ihmisten kanssakäymisessä. Kyllä hän on puhelias tuttujen kanssa ja muutenkin ihan ok, seuraanhan häntä kotioloissa yksittäisten kavereiden kanssa. Vaatetus on ihan samanlainen massavaatetus kuin muillakin lapsilla eikä hänellä ole mitään näkyvää vammaa tai mitään sellaista mikä selittäisi yksin jäämisen.



Kouluun meno on alkanut taas pelottaa enemmän (syksyllä oli sitä myös), iltaisin väsyneenä nukkumaan mennessä hänellä on itku herkässä ja vatsaan sattuu vähän väliä. Ihan kiusaamiseksi ei kai mikään ole vielä mennyt mutta joku leima lapsessamme ilmeisesti jo on ja siksi häntä ei oikein leikkeihin huolita tai muutkaan ei halua hänen kanssaan olla etteivät leimaudu myös muiden silmissä.



Joskus toivoisi että voisi olla kärpäsenä seuraamassa mitä siellä välkillä ja koulun käytävillä oikein tapahtuu. Toisaalta voisi olla liian tuskallista.



Skidikantin kursseja olen miettinyt yhtenä vaihtoehtona, olisiki niistä pojallemme apua. En tiedä, keinot ovat meillä alkaneet loppua. Mikäli niitä oikeanlaisia sosiaalisia taitoja puuttuu, sanavalmiutta jne, miten niitä opetat jos luonnostaan niitä ei löydy. Liiallinen aiheen ympärillä höösääminenkin tuntuu ahdistavan poikaa ja hän ehkä on alkanut enemmän itsekin kiinnittämään huomioita siihen että hän todella on yksin niin paljon välkillä.



Kauheeta tietyllä tavalla mutta helpottaa vähän että on vanhempia joiden sydäntä särkee sama asia. Itsestä kun välillä tuntuu että kenelläkään muulla ei ole samanalaista ongelmaa, vois vaikka yhdistää nämä kaksi yksinäistä muuten.



Voimia meille ja teille!