Onko sinulla ollut narsistinen ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sitä omaa outoa oloa kannattaa uskoa, kroppa kyllä varoittaa kun seura ei ole hyväksi.

Joo todellakin. Itselläni ihan mulahtaa sisälle tosi paha aalto, tulee tosi paha tunne että tässä nyt ei jokin ole ihan jees.

Intuitiota kannattaa kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei,

 

mutta narsistisia ex-tyttöystäviä on monta ollut.

Tilastojen mukaan miehet ovat narsisteja 83 prosenttia tapauksista.

Miesvihakommentti ilmiannettu.

No mutta onhan tuo tutkittu juttu, ei mitään tekemistä vihan kanssa. Aika huono tsäkä siis miehellä jos kaikki exät narsisteja.....

Narsistinen nainen...

Moni = kaikki

Miesvihakommentti ilmiannettu uudestaan.

Pilkunviilaaja ilmiannettu.

Kuulostaa ihan mun ex ystävältä. Pysyisin kaukana.

Pyrkii aina leuhkimaan omaisuudellaan, vaikka ei edes käy töissä. Tykkää haukkua ohikulkijoita. Lempileikki on, että istuu terassilla ja keksii jokaisesta ohikulkijasta jotain haukuttavaa. Puolisoa haukkuu selån takana, samoin kavereita. Kavereita haukkuu puolisolle ja puolisoa haukkuu kavereille. Milloin kaveri on hullu ja milloin päihdeongelmainen jne. 

Oma kokemus narsistisesta ex-ystävästäni:

-Pyrki pätemään materialla. Aina piti esitellä, mitä kaikkea designia oli hankkinut ja minun olisi pitänyt olla kehumassa. Meidän sosiaaliluokassa ei ole tapana brassailla omaisuudella ja ilolla saatetaan korkeintaan todeta, että löytyipä Ikeasta kiva sohva vanhan tilalle.

-Jaksoi kertoa, miten kaikki miehet aina ihastuvat häneen ja naiset haluavat olla hänen ystäviään, mutta hänellä ei riitä kaikille aikaa, kun on niin suosittu. Kunnon parisuhdetta ei kuitenkaan saanut, vain on-off-suhteen naimisissa olevan miehen kanssa.

-Jaksoi aina puhua, miten hän on niin hyvä työssään ja arvostettu. Samalla yritti kuitenkin nöyräkehua itseään, miten pitää tehdä paria kolmea työtä perhettä elättääkseen. Todellisuudessa ei olisi tarvinnut, olisi hyvin voinut asua halvemmassa asunnossa, mutta ei halunnut myöntää olevansa yksinhuoltajaksi liian pienituloinen elämäntyyliinsä nähden.

-Odotti, että muut tulevat hänen luokseen lyhyelläkin varoajalla. Itse taas ei pystynyt lupaamaan kylään tuloa edes hyvissä ajoin etukäteen. Halusi lapsilleen ostettavan arvokkaita lahjoja, itse haki muiden lasten synttärilahjat matkalla huoltoasemalta, eikä viitsinyt edes paketoida niitä.

-Kommentoi aina, miten muut ovat narsisteja. Haukkui narsistiksi mm. ex-miehensä sekä vaimon, jonka miehen kanssa oli salasuhteessa. Muutenkaan ei koskaan nähnyt vikaa itsessään. Vika oli aina muissa.

-Halusi olla tarkasti kartalla toisten asioista, mutta omia syvimpiä tuntojaan ja asioitaan ei suostunut vastavuoroisesti kertomaan. Tämä on minusta iso ero terveisiin ystävyyssuhteisiini: ystävät juttelevat kaikesta puolin ja toisin. Tämä ihminen piti tarkasti huolta "omista rajoistaan" ja herkästi totesi pitävänsä ihan arkisiakin kysymyksiä liian yksityisinä. Muilta taas saattoi kysyä samoista asioista ihan mukisematta. Toki hehkutti pintapuolisia asioita (omaisuus, työssä menestyminen tms), mutta mistään inhimillisestä/heikkouttaan korostaneesta asiasta ei olisi halunnut puhua.

-Oli jättänyt paljon ihmissuhteita taakseen. Katkaisi välit milloin kenenkin kanssa. Varsinkin, jos joku alkoi epäillä hänen puheitaan tai vaikka vakavasti sairastuneet hylkäsi heti. Minäkin sain lopulta monoa. Olisinpa tajunnut lähteä itse jo aiemmin.

Tuntemani narsisti oli alussa poikkeuksellisen hurmaava. Samoin hän oli sitä aina uusille ihmisille. Parin viikon tuntemisen jälkeen hän kuitenkin alkoi tiuskia ja ilkkua. Hänellä tuntui olevan tarve sivaltaa toisia vyön alle rivien välissä. Silloinkin, kun hän ei suoraan kerskunut olevansa muita älykkäämpi tai kuinka hänen perheensä oli täydellinen, hän puhui omahyväisellä äänensävyllä. Tuo äänensävy kertoi, että hän piti itseään ainoana järkevänä henkilönä paikalla olijoista ja että muut olivat hölmöjä ja huvittavia pikkuotuksia.

En tietenkään kuukausiin tajunnut, että miksi minulle tuli aina paha mieli hänen seurassaan. Lopulta tajusin, mistä kiikasti ja lopetin suhteen. Hän kosti ja sen jälkeen sain olla rauhassa.

Vasta vuosikausia myöhemmin luin narsismista ja silloinkin meni pitkään, ennen kuin palaset loksahtivat paikoilleen ja tajusin, että tuolla henkilöllä todennäköisesti oli narsistinen persoonallisuushäiriö.

Mulle alkaa tulla tästä narsismi-termistä aika kova fatique. Kun sehän pitää diagnosoida paljon lukeneen lääkärin toimesta. Sama homma jos joku on psyko. Sadismi taas on yleisempää.

Velipuoleni vaimo on todennäköisesti narsisti. Manipuloi siten, että tulee lähelle seisomaan ja alkaa imelästi hymyillen puhumaan siihen sävyyn, kuin olisit hänen kaikkein kivoin ystävänsä. Kun aloin vastustaa häntä ja osoittaa epäsosiaalisia piirteitä hänen tekemisissään, hän alkoi saada huutoraivokohtauksia.

On ollut

Olen miettinyt tätä asiaa taas. Suvussa on ollut yksi pariskunta, joka on eronnut. Mies on sukulainen ja naisesta tuli ystäväni. Eron aikoihin nainen alkoi avautua, mitä heillä on tapahtunut. Hän on puhunut, että mies on narsisti ja mies haukkuu häntä narsistiksi. En ihan usko, että kumpikaan on, kun ei heistä diagnoosia ole tehty, mutta mielestäni miehellä on narsistisia piirteitä. Ihan mukavan oloinen ihminen, mutta hänelle on tärkeää, miltä asiat näyttää ulos päin, esim hieno talo, auto, työ, harrastukset jne. Mutta nämä jutut mitä nainen on kertonut, kuulostaa välillä niin uskomattomilta ja menee toisen puheiden kanssa ristiin, niin jommankumman on pakko valehdella. Niin aina mietin, että kumpi heistä valehtelee. 

Narsistia kiinnostaa yleensä vain oma ulkonäkö, raha ja valta. Muut ihmiset ovat vain hänen pelinappuloitaan pelissään jossa haluaa olla  ylivoimainen muihin verrattuna. 

Puolisoni on piilonarsisti. 

Vierailija kirjoitti:

On, ja sehän raivostui täysin kun laitoin välit poikki. 

Kannattaa feidata. Muuttuu tylsäksi ja kiireiseksi tai esittää tarvitsevansa narsistin apua. Se katoaa itse ja etsii paremman kohteen.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus narsistisesta ex-ystävästäni:

-Pyrki pätemään materialla. Aina piti esitellä, mitä kaikkea designia oli hankkinut ja minun olisi pitänyt olla kehumassa. Meidän sosiaaliluokassa ei ole tapana brassailla omaisuudella ja ilolla saatetaan korkeintaan todeta, että löytyipä Ikeasta kiva sohva vanhan tilalle.

-Jaksoi kertoa, miten kaikki miehet aina ihastuvat häneen ja naiset haluavat olla hänen ystäviään, mutta hänellä ei riitä kaikille aikaa, kun on niin suosittu. Kunnon parisuhdetta ei kuitenkaan saanut, vain on-off-suhteen naimisissa olevan miehen kanssa.

-Jaksoi aina puhua, miten hän on niin hyvä työssään ja arvostettu. Samalla yritti kuitenkin nöyräkehua itseään, miten pitää tehdä paria kolmea työtä perhettä elättääkseen. Todellisuudessa ei olisi tarvinnut, olisi hyvin voinut asua halvemmassa asunnossa, mutta ei halunnut myöntää olevansa yksinhuoltajaksi liian pienituloinen elämäntyyliinsä nähden.

Tämä! Yrittää antaa kuvan menestyvästä ihmisestä, mutta ei siedä mitään heikkoutta itsessään tai toisissa.

Ihmettelin alkuun useamman vuoden, miten tämä ihminen voi olla niin kiva, mukava ja upea. Ajan kanssa karisi tuo kuva. Tajusin, että ei tehnyt mitään ystävällisyyttään, vaan hyötymistarkoituksessa tai itseään pönkittääkseen. Loppua kohti alkoi olla hyvinkin ilkeä: näpäytteli, jos menin sovitusti kylään ei halunnut jutella, laittoi minut katsomaan lastensa perään...Minulla kesti kauan tajuta, mikä hän oikein oli naisiaan. 

Ei ole, työtoveri on jonkinsortin narsisti. En luota pätkääkään.

Ihmettelin, kun ystäväni oli hehkuttanut pitkää avioliittoaan ja erosi yhtäkkiä miehestään. Alkoi puhua, miten mies on täysi narsisti ja miten hän itse oli avioliitossa hoitanut kaiken ja ollut niin hyvä. Minulle ei koskaan tullut miehestä narskuviboja: ihan tavallinen, perusystävällinen mies, mutta ei sellainen, joka yrittäisi kietoa kaikki pikkusormensa ympärille. Nainen myös yritti mahdollisimman tehokkaasti eristää miehen heidän yhteisistä lapsistaan. Mitä minulle selvisikään myöhemmin? Ei mies mikään narsku ollut. Nainen itse oli. Hän oli jopa ottanut avioeron sivusuhteensa takia ja syytti erosta miestään. 

x Nautti ihailusta ja yritti päteä menestyksellä. Kaipasi myös sitä, että olisi pitänyt olla kehumassa häntä ja ihailemassa häntä. 

x Jaksoi aina korostaa miten hänellä on ne tietyt tärkeät ystävät ja minä en ole sellainen. Kerran esimerkiksi esitteli minulle kaikkia kalliita lahjoja, joita oli hankkinut jouluksi näille tärkeille ystäville. Minulle ojensi esittelyn lopuksi lahjaksi rasian Juhlapöydän konvehteja. Selväksi teki, että lahjani oli eri luokkaa kuin tärkeiden ihmisten. (En edes ymmärrä, miksi kukaan esittelee muiden lahjoja noin, en itse tekisi noin koskaan.)

x Tähän kiinnitin huomiota vasta myöhemmin, mutta kertoi hyvillä mielin siitä, miten monien ihmisten kanssa oli katkennut välit vuosikymmenten aikana. Ei siis harmitellut, että nämä ihmissuhteet ovat jääneet taakse. Tajusin esimerkiksi, että hänellä ei ollut lainkaan kavereita jäljellä lapsuudesta ja nuoruudesta. Suurin osa hänen ystävyyssuhteistaan oli "hyvin tuoreita".

x Kun vuosia kului, minulla alkoi olla tämän ihmisen seurassa hyvin epämääräinen olo. Tuntui jotenkin ahdistavalta olla hänen seurassaan. En osaa oikein selittäkään, yleensä tällaista oloa ei ihmisten seurassa ollut. Tuntui, kuin hän olisi jatkuvasti arvioinut minua ja toisaalta taas itse vetänyt roolia. Hänelle oli hyvin tarkkaa, ettei halunnut tuoda ilmi heikkouksiaan. Jos joskus erehtyi niistä puhumaan, niin seuraavalla kerralla ärähti "en halua puhua tuosta!", jos kysyin, miten vaikean asian kanssa nyt on sujunut.

On ollut, tosin tajusin vasta vuosien päästä erottuamme, että kysymyksessä lieni narsismi. 

Henkilö piti klassisen hurmaamisvaiheen, vaikka olimme ihan n + n ystäviä. (nuoria, alaikäisiä). 

Saatuaan minua vähän pauloihinsa alkoi yhtäkkinen ja todella yllättävä syyllistäminen. Koska jokaisessa on jotain vikaa, syyllistyin todella rajusti henkilön käytöksen johdosta -> hän sai ensimmäisen otteensa minusta. 

Silti hän jatkoi heti perään shokeerattuaan minut olemistaan oikein mukava. Kunnes syyllisti niin, että tajusin, ettei hän ole minun ystäväni. En kuitenkaan voinut syyllistämisen takia lähteä suhteesta, sillä pelkäsin, miten minut siinä tapauksessa mustamaalattaisiin selkäni takana muille tuntemilleni ihmisille. 

En kuitenkaan olisi voinut käydä ennakkoon puolustelemassa itseäni, koska olinhan sitten omalla virheellisyydelläni ihmisenä loukannut Lauraa, se vain, että hänen reaktionsa oli itselleni aivan käsittämätön siitä, eikä vastannut ystävän käytöstä. 

Aloin miettiä, miten ja milloin pääsisin pois "ystävyydestäni" häneen. Esitin kierosti hänelle ystävää ja varoin visusti näyttämästä sitä, että en oikeasti pidä hänestä ystävänä, enkä luota häneen ja haluan oikeasti vain eroon hänestä. Siinä meni kolme vuotta, mutta lopulta pääsin hänestä eroon. 

Se tapahtui maisemaa vaihtamalla. Olin vuoden toisella paikkakunnalla ja palattuani en enää pitänyt yhteyttä. Hän soitti minulle kerran mutta siihen se jäi. Olin täysin hajalla erottuani hänestä, itsetuntoni oli täysin murskana ja ajattelin, etten löydä enää ikinä ystäviä. Myös minäkuvani oli täysin tuhoutunut. Tähän vaikutti myös äitini, jonka tajusin niin ikään myöhemmin olevan natsisti(nen).

Minäkuvan tuho oli pahinta ja kesti yli kymmenen vuotta, että se alkoi eheytyä, nykyisin en enää murehdi tuota (siitä on yli 30 vuotta). Ystävää en tuon jälkeen löytänyt (sydän-) paitsi lasteni isästä, miespuoleisesta, joka minut näistä narsisteistakin pelasti. Mutta olen ajan kanssa huomannut, etten kaipaa kuin yhden läheisemmän ihmisen, minulle riittää oikein hyvin muuten jutustelu esim työkaverien kanssa töissä ja muun ajan haluan olla rauhassa ja nauttia omasta tai max kumppanini seurasta. 

Olen myöhemmin analysoinut, että tämä Laura teki sitä ihan tahallaan, että etsi "ystävästään" jonkun heikkouden, syyllisti groteskisti sillä ja jos ihminen nolostui ja häpesi viallisuuttaan, Lauralla oli ote häneen ja ihminen teki mitä tämä ahne ja luonnevikainen Laura halusi, ettei tulisi lisää vioista syyttelyä. Lauralle oltaisi muuten sanottu liian usein ei. Näin hän sai vähän aikaa ahneena aina hallita "ystäviään" mielensä mukaan. Ja kuviteltua ilmeisesti kun sai toisen mukaansa, että se toinen on siinä, koska pitää hänestä. 

"En kuitenkaan voinut syyllistämisen takia lähteä suhteesta, sillä pelkäsin, miten minut siinä tapauksessa mustamaalattaisiin selkäni takana muille tuntemilleni ihmisille."

Jatkan vielä, että tähän ^ tilanteeseen koitin saada äidiltäni apua. Alkoikin syyllistämisen jatkaminen, äitini asettui tämän narsistisen kiusaajani puolelle. Tai siis kun oletin, että äitini olisi sanonut, että "vika on niissä, jotka uskovat kuulematta sinua sinusta paskapuheita" ja tietenkin Laurassa, joka minusta olisi paskaa levitellyt (eli miten tein hänelle väärin, vaikka tiettyä asiaa ei ollut vain sovittu kuten hän kuvitteli sovitun), niin äitini mielestä minun olikin tärkeintä myötäillä Lauraa, jolla "on varmaan vaikeaa" (mitään erityistä syytä tälle Lauran kuvitelulle vaikeudelle ei ollut. Oikeasti se jolla siinä oli vaikeaa olin minä, mutta se oli toki äidilleni pelkkää keksintöäni.)

Lopulta äitini suuttui minulle, kun vaadin häntä auttamaan minua. Eli hän jätti minut täysin narsistin armoille, syyttäen minua, että pyydänkin häntä tekemään sellaista, millä suututan Lauran, eli estämään Lauraa alistamasta ja kiusaamasta minua. 

TÄMÄ: Jaksoi aina korostaa miten hänellä on ne tietyt tärkeät ystävät ja minä en ole sellainen. Kerran esimerkiksi esitteli minulle kaikkia kalliita lahjoja, joita oli hankkinut jouluksi näille tärkeille ystäville. Minulle ojensi esittelyn lopuksi lahjaksi rasian Juhlapöydän konvehteja. Selväksi teki, että lahjani oli eri luokkaa kuin tärkeiden ihmisten. (En edes ymmärrä, miksi kukaan esittelee muiden lahjoja noin, en itse tekisi noin koskaan.)

Minutkin on kerran kutsuttu kaverin luokse hänen puolestaan paketoimaan hänen joululahjojaan paremmille kavereille :D :D Siis että piti vääntää jotain ruokakoreja sellofaaniin kun hän ei itse osannut edes tuota. Ja sainko kyseisenä jouluna häneltä itse mitään - ehei :D Voiko räikeämpää ollakaan?