Itkettää kun koko loma mennyt kotona sohvalla istuen

aina pitäisi muiden hoitaa omat ongelmat.

Ei ole unohdettu. En ole rikas, mutta liikun paljon paikoissa ja tapahtumissa. Pyörällä pääsee, kävellen ja bussilla ulos. Joka puolella on suomessa rantoja, puistoja ja metsiä. Ei ole pakko olla kotona. Ei ole perhettä, muttaa laaja kaveripiiri. Kun käy paikoissa tutustuu, ei kukaan tule kotoa hakemaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ok, eli ei saa olla yksinäinen tai takertuva mutta aktiivisesti pitää koko ajan jutella kaikille ohikulkijoille ja ihmisille kirjastossa jos niistä tulisi ystäviä ja etsiä seuraa kaikista mahdollisista ryhmistä ja laitella lomalla viestiä työkavereille? Ristiriitaista."

Kyllä, juuri niin. Muut ihmiset kyllä haluavat seuraa ja yhteydenottoja mutta sitä pitää miettiä itsekin mitä antaa toiselle ihmiselle. Eli jos otat iloisesti yhteyttä niin se on ihan eri asia kuin jos vain valitat. Jokaisella on omat ongelmat ja murheet, ei kukaan jaksa uutta ihmistä elämäänsä joka on vain onneton ja valittaa.

Ja mistä sinulle tuli vaikutelma että minä valitin esim tällä spr-kaverille?

En minä niin sanonut, ymmärsit nyt väärin. Vaikutat kuitenkin hieman onnettomalta, joten kerroin tuon yleiseksi neuvoksi.

Viestisi oli kuitenkin muotoiltu niin että se oli selvästi sisältö.

Jos olen onneton, mitä sitten? Eiköhän se ole aika luonnollinen seuraus kertyneistä asioista vuosien varrella. Yksinäisyys lopulta tappaa niin kuin hoitamaton diabetes ja pari askia tupakkaa päivässä. Sitä odotellessa.

Me tavattiin tämän kaverin kanssa puolen vuoden aikana tyyliin kahdesti. Juteltiin jostain pinnallisista eli en valittanut ja aina kaveri muisti kertoa miten kiireinen on perheensä, työnsä ja ystäviensä kanssa. Ehkä todella karkotin hänet pois. Mulle jäi vaikutelma, että en ehkä ollut sitä mitä hän odotti vapaaehtoistyöltä ja olin liian ns hyvässä kunnossa enkä ihan täysin syrjäytynyt. Mulle olisi ollut tärkeää että olisi välillä ollut joku jonka kanssa tavata ja jutella ihan mistä vaan, vaikka elokuvista. Nyt on ihan sama, en välitä enää. 

Eilen satuin päätymään katuruokatapahtumaan. Oli lounasaika ja nälkä. Ostin paistettuja muikkuja ja muussia ja menin tyhjään pöytään. Sain 3 ihmistä seuraksi ja lounashetki meni rattoisasti rupatellen. On uskallettava ulos yksin eikä keski-ikäisenä enää haaveilla pelkästään pysyvistä ystävistä. Myös lyhyet kohtaamiset antavat paljon. Olin pukeutunut mökkimekkoon, meikitön ja tukkakin leikkaamatta ja silti kojun myyjä flirttaili. Huomasin kyllä, että osalla muista naisista oli huolella valitut vaatteet. Elämässä voi tapahtua mitä vain, kun vain lähtee rohkeasti ovesta ulos. 

"

Viestisi oli kuitenkin muotoiltu niin että se oli selvästi sisältö.

Jos olen onneton, mitä sitten? Eiköhän se ole aika luonnollinen seuraus kertyneistä asioista vuosien varrella. Yksinäisyys lopulta tappaa niin kuin hoitamaton diabetes ja pari askia tupakkaa päivässä. Sitä odotellessa.

Me tavattiin tämän kaverin kanssa puolen vuoden aikana tyyliin kahdesti. Juteltiin jostain pinnallisista eli en valittanut ja aina kaveri muisti kertoa miten kiireinen on perheensä, työnsä ja ystäviensä kanssa. Ehkä todella karkotin hänet pois. Mulle jäi vaikutelma, että en ehkä ollut sitä mitä hän odotti vapaaehtoistyöltä ja olin liian ns hyvässä kunnossa enkä ihan täysin syrjäytynyt. Mulle olisi ollut tärkeää että olisi välillä ollut joku jonka kanssa tavata ja jutella ihan mistä vaan, vaikka elokuvista. Nyt on ihan sama, en välitä enää."

No sitten hän ei ollut sinulle se oikea henkilö. Voi tosiaan olla, että hän oli olettanut kyseessä olevan jonkun iäkkään, syrjäytyneen tms. Mutta mitä väliä,  älä anna yhdelle ihmiselle noin paljon painoarvoa. Jutteleehan sinulle moni täälläkin, joten otat vain yhteyttä samalla tavalla muihin ihmisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Sama tilanne itsellä. Tajusin just tänä aamuna et kesästä on jo yli puolet mennyt eikä tästäkään jää mitään sellaista mieleen, mikä erottaisi edellisistä kesistä. Yksin ei vaan saa samaa kokemusta.  

Olet oman elämäsi päähenkilö. Älä siis tyydy sivustaseuraajan rooliin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et liiku yksin? Saisit virikkeitä ja uusia ajatuksia. Minusta on hölmöä ajatella ettei yksin voisi tehdä ihan samoja asioita kun kaksinkin. 

Voi tehdä, paitsi joissain asioissa on vähintään paljon helpompaa jos on kaveri mukana, mutta kokemus ei ole sama. Esim ravintola: menet sinne yksin, istut pöydässä yksin, odottelet ruokaasi yksin muiden iloisem puheensorinan keskellä, syöt sen yksin, on nopeasti syöty kun ei juttele samalla, mitäs sitten, yksin kotiin? Muut jää ravintolaan juttelemaan ja nauramaan. 

Ihan hyvästä ruoasta voi nauttia yksin. Syön säännöllisesti ravintolassa. Sateisena kesäpäivänä sinne tuli yksi muukin nainen yksin. 

Kesä on vähän kuin joulu yksinelävälle, ihmiset viettää aikaa perheen kesken. Kun omat aikuiset lapset perheellistyivät koin kauhua kesälomasta ja sohvasta. Lomallahan "pitää" tehdä tuhottomasti, korkeintaan sen hetken kun muotidrinkki kädessä lojuu lepotuolissa voi ottaa kuvan someen ihanasta levosta ja samalla luetella kaikki ne ihanat paikat, jossa on reissannut.

Pikku hiljaa olen ajatellut ei minun tarvitse tehdä yhtään mitään, kun jäin lomalle joku kysyi, mitä aioin tehdä, tajusin, että en ole edes ehtinyt ajatella, että jotain pitäisi suunnitella lomaksi.

Olen viettänyt päiviä sohvalla, käynyt jalkahoidossa, parturissa, kävelyllä hautausmaalla.

Täytyy kyllä sanoa, että varmasti seuraa löytyisi kunhan vain soittaisin, mutta en jaksa järjestää mitään, hirveän työvuoden jälkeen tarvitsen vain lepoa. 

Varmasti yhtä ikävävää kuin isuskella työpäivät kotona jakkaralla. Olisipa edes sohva.

Vierailija kirjoitti:

Harrastusten kautta löytyy kavereita.

paskat, eikä löydy, olen koittanut, minusta ei tykätä!

Vierailija kirjoitti:

Eilen satuin päätymään katuruokatapahtumaan. Oli lounasaika ja nälkä. Ostin paistettuja muikkuja ja muussia ja menin tyhjään pöytään. Sain 3 ihmistä seuraksi ja lounashetki meni rattoisasti rupatellen. On uskallettava ulos yksin eikä keski-ikäisenä enää haaveilla pelkästään pysyvistä ystävistä. Myös lyhyet kohtaamiset antavat paljon. Olin pukeutunut mökkimekkoon, meikitön ja tukkakin leikkaamatta ja silti kojun myyjä flirttaili. Huomasin kyllä, että osalla muista naisista oli huolella valitut vaatteet. Elämässä voi tapahtua mitä vain, kun vain lähtee rohkeasti ovesta ulos. 

Sitten heräsit tyhjä viinapullo kädessä, alasti oksennuksen, ulosteen ja virtsan keskeltä,  utareet valuen kainaloihin, ja saman pskalääväsaastan keskeltä miettien että olipas taas railakka viikko ennenkuin uusi oksennusryöppö valtaa kurkkusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et liiku yksin? Saisit virikkeitä ja uusia ajatuksia. Minusta on hölmöä ajatella ettei yksin voisi tehdä ihan samoja asioita kun kaksinkin. 

Voi tehdä, paitsi joissain asioissa on vähintään paljon helpompaa jos on kaveri mukana, mutta kokemus ei ole sama. Esim ravintola: menet sinne yksin, istut pöydässä yksin, odottelet ruokaasi yksin muiden iloisem puheensorinan keskellä, syöt sen yksin, on nopeasti syöty kun ei juttele samalla, mitäs sitten, yksin kotiin? Muut jää ravintolaan juttelemaan ja nauramaan. 

En minäkään ravintolassa tykkää yksin käydä. Mielummin syön vaikka eväitä luonnossa tai käyn kahvilla. Tykkään myös käydä leffassa, teatterissa ja konserteissa yksin. Menen kun huvittaa ja nautin esityksestä. Matkustelustakin saan elämyksiä. Olen myös huomannut, että esim. vae

Muista, että siellä ravintolassa on jo ne rohkeat, jotka syövät yksin. Voit mennä seuraksi samaan pöytään. 

Mutta ajattelppa yksinäistä eläkelläistä kun olet eläkkeellä niin ei ole lomiakaan, hyvä kun tietää mitä viikonpäivää eletään.No eläkkeellä olen huomannut että uimahallilta alkaa tulemaan kavereita ja kuntosalilta myös, mietin juuri että ennen äijät vietti baarissa päiviänsä höpöttäen mutta nyt kuntoillaan kun kellään ei ole niitä baarihintoja varaa maksaa. eli ulos asunnosta siellä on muitakin yksinäisiä vailla juttuseuraa, istu puiston penkille niin kohta siihen joku istuu, no ainakin "pena":)

Vierailija kirjoitti:

Kai minussa sitten on jotain pahasti vikaa, kun koskaan ei niitä ystävyyssuhteita ole syntynyt noista hetken jutteluista yms. Niin kuin aloituksessa sanoin, kaikkea olen yrittänyt. Olen siis käynyt ja tehnyt asioita yksin. En ole koko aikuisuuttani tässä sohvalla istunut. Nykyisin on vaan entistä vaikeampaa niitä asioita yksin tehdä, kun sen jälkeen on vain entistä yksinäisempi olo. Kun silloin taas huomaa sen kaverittomuuden selvästi ja saa todeta, että edelleen tässä yksin istuu ja edelleen mun puhelin on hiljainen syntymäpäivinäkin. 

ap. 

Sulla on suuret odotukset. Et saa hetkessä taiottua ystäväpiiri. Hyväksy se äläkä odota syvää ystävyyttä. Keskity kepeisiin kohtaamisiin ja ota joku harrastus, jossa näkee ihmisiä. Vaikkei näistä syntyisi ystävyyssuhteita, ne ovat kuitenkin ihmiskontakteja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istut sohvalla lomasi ja sitten itket ettei ole ystäviä! Siihen sinun sohvallekko niiden potentiaalisten ystävien pitäisi osata tulla ystävystymään sinuun? Mitä h.elvettiä sinä oikein mietit vaiko mitään?

Montako kertaa ajattelit vielä laittaa saman sohvapostin?

Eiköhän tämä yksikin riitä.

Oisit menny Onnibussilla Turkuun ja seilaamaan kupposen kera Aurajokea. 

Se on mun eka lomasuunntelma.

T.postilaistäti

Onko sinulla ketään yksinäistä sukulaista tai naapuria? Voisitko kysäistä sellaista vaikka kävelylle? 

Ihme ulinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen satuin päätymään katuruokatapahtumaan. Oli lounasaika ja nälkä. Ostin paistettuja muikkuja ja muussia ja menin tyhjään pöytään. Sain 3 ihmistä seuraksi ja lounashetki meni rattoisasti rupatellen. On uskallettava ulos yksin eikä keski-ikäisenä enää haaveilla pelkästään pysyvistä ystävistä. Myös lyhyet kohtaamiset antavat paljon. Olin pukeutunut mökkimekkoon, meikitön ja tukkakin leikkaamatta ja silti kojun myyjä flirttaili. Huomasin kyllä, että osalla muista naisista oli huolella valitut vaatteet. Elämässä voi tapahtua mitä vain, kun vain lähtee rohkeasti ovesta ulos. 

 

 

Sitten heräsit tyhjä viinapullo kädessä, alasti oksennuksen, ulosteen ja virtsan keskeltä,  utareet valuen kainaloihin, ja saman pskalääväsaastan keskeltä miettien että olipas taas railakka viikko ennenkuin uusi oksennusryöppö valtaa kurkkusi.

Ehei, olen raitis. Autoilin lounaan ja kaupan jälkeen mökille. Sen hankin yksin naisena. 

kun lähestyt ihmisiä  kommenteilla ANNA VIPPAA EURO tuskin moni alkaa pisimpään keskusteluun. mieti että juuri sinä olisit ystävä. ja haluaisitko sen murhaajan pedofiilin ystävä olla. mikä kumma kun päivittäin näitä valituksia. vanhoilta ämmiltä on viimeinen käyttöpäivä mennyt umpeen sekin on muiden syytä.