Kaupunkiloma tapailemani miehen kanssa, miten toimia kun en haluaisi mennä?
Olemme varanneet muutaman päivän kaupunkiloman. Lennot, hotellit ja aktiviteetit on jo varattu ja loma lähestyy joten peruminen ei ole vaihtoehto. Kyseessä on myös oman lomani viimeiset päivät joten menen mieluummin pienelle reissulle kun istun kerrostaloasunnossani hikoilemassa. Mutta itse ongelmaan: odotin aiemmin reissua innoissani, ostin uusia vaatteita ja kävin kampaajallakin. Listasin meille mahdollisuuksia asioista joita kohteessa ja sen lähialueella voisi tehdä ja nähdä ja kysyin mieheltä mikä näistä voisi kiinnostaa häntä. Kyseessä tavallisia turistien juttuja, museoita, ravintoloita, kirkkoja ja nähtävyyksiä ja sen sellaisia mutta myös liikunnallisia aktiviteetteja. Meni kuitenkin maku aivan totaalisesti kun mies kohautti vain olkiaan kaikille ehdotuksille, paitsi kylpylälle. Tässä kohtaa oli hyvin kiinnostunut siitä minkälaisia uima-asuja pakkaan mukaan, kyseli yksityiskohtia ja kuviakin (no en laittanut). Muutenkin tajusin tässä kohtaa laskea 1+1 myös miehen aiempien puheiden perusteella ja ymmärsin että miehelle tämä on pääasiallisesti panoloma. Olemme jo olleet silläkin levelillä, mutta suoraan sanoen meni maku ihan totaalisesti koko reissuun ja mieheen.
Millähän ihmeellä tuosta reissusta tekisi edes jokseenkin siedettävän, huomioiden että jaamme hotellihuoneen ja mies varmasti aistii etäisyyteeni. Vietän hänen kanssaan aikaa ihan mielelläni mutta tiedän miehen odotusten olevan ihan erilaiset kuin omani.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies maksaa matkat. Vakuutusta en ole ottanut. Mietin, että lähden kuitenkin. Kai sitä voi reiluuden nimissä seksiäkin harrastaa kustannusten eteen, jos mies oikein kovasti haluaa. Muuten yritän vältellä miestä. -aloittaja-
Eli varaa oma huone samasta tai eri hotellista, jonka maksat, ja sitten siirrä miehelle rahat lentolipuistasi. Sen jälkeen voit mennä matkalle ihan huoletta viettämään omaa kaupunkilomaa, kiertelemään museoissa jne. Voit toki välillä tavata miestäkin, jos vielä haluat, mutta hän kuulostaa jotenkin ikävältä tyypiltä ja tuntui ajattelevan, että osti itselleen prostituoidun matkalle.
Kuka nyt 40 asteen kuumuudessa haluaa museoihin ?
- näkemään taidetta?
-viilentymään ilmastoidussa tilassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies maksaa matkat. Vakuutusta en ole ottanut. Mietin, että lähden kuitenkin. Kai sitä voi reiluuden nimissä seksiäkin harrastaa kustannusten eteen, jos mies oikein kovasti haluaa. Muuten yritän vältellä miestä. -aloittaja-
Eli varaa oma huone samasta tai eri hotellista, jonka maksat, ja sitten siirrä miehelle rahat lentolipuistasi. Sen jälkeen voit mennä matkalle ihan huoletta viettämään omaa kaupunkilomaa, kiertelemään museoissa jne. Voit toki välillä tavata miestäkin, jos vielä haluat, mutta hän kuulostaa jotenkin ikävältä tyypiltä ja tuntui ajattelevan, että osti itselleen prostituoidun matkalle.
Tämä tosin vain, jos olet yhä kiinnostunut miehestä.
Jos et ole, peru lähtö kokonaan. Et ole miehelle mitään velkaa. Jos mies omassa päässään luu
Tarinan tyhjätasku mies ei maksanut bimbon matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mietipä vielä kerran matkalle lähtöäsi. Vaikuttaa ettet ole tuolle ukolle minkään arvoinen. Tyyppi voi tehdä sulle mitä vaan ulkomailla hotellissa eikä kukaan kiinnitä mitään huomiota. Jos jotain ikävää tapahtui, voit vain itseäsi syyttää, kun vieraan ja epäluotettavan kanssa lähdit matkalle.
Ei kai mies, jonka kanssa on tapaillut, ole vieras?
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen. Jos menisin lyhyelle lomaselle niin en minäkään missään museoissa ja kirkoissa juoksis. Kylpylä olisi ihan hyvä, muuten pieniä kävelyjä rauhallisesti, jos joku mielenkiintoinen kohde osuisi niin siihen voisi pysähtyä katselemaan. Jos joku kiva terassi tai ravintola niin välillä istahdettaisi siihen. Altaalla ja rannalla oleilua, ihan vaan leppoisaa ajanviettoa ilman sen suurempia suunnitelmia tai aikatauluja. Juuri liika suunnitelmallisuus ja aikataulutus olisi myrkkyä.
Itse en myöskään vastavuoroisesti ajatellen välttämättä tykkäisi jos jonkun tapailumiehen kanssa koluttaisi paljon "kulttuuria", en kyllä ehkä lähtisikään yhdessä jos ei mies kiinnostaisi.
Oikeastaan en ymmärrä aloittajan suuttumusta, miksi ei vain voi olla ja lomailla, sehän olisi ihan ok. Kun ei sen vakavammasta suhteesta ole nyt kai kyse?
Minä en menisi kylpylään sen enempää ulkomailla kuin kotimaassa, yäk.
Kaupunkilomalla on yleensä ideana nähdä kulttuuria.
Nyt tässä kyllä lähinnä ap kuulostaa jotenkin vaikealta ja huonosti sopeutuvalta. Kun siis ainoa ongelma näyttää olevan, ettei miestä niin kauheasti kiinnosta ne nähtävyydet, vaan tykkäisi enemmän rentoutumislomasta.
Nämä tällaiset on ihan normaaleja ihmisten välisiä eroja, eikä ne välttämättä mitenkään pilaa matkaa. Meillä minua (nainen) ei kiinnosta yhtään museot ja nähtävyydet, ja liika meneminen koko ajan stressakin, minä mieluummin pitäisin ranta-, seksi-, syöpöttely- ja kaljantissutteluloman. Mies tylsistyy, jos ei ole koko ajan näkemistä ja menemistä. Ei tämä ole mikään ongelma. Välillä toki käymme itseksemme sellaisilla reissuilla, jotka olisi toiselle täysin karmeita (esim. Puhdas rantaloma mulle). Mutta käydään me pääosin yhdessä matkoilla. Mennään paikkaan, jossa miehelle löytyy tekemistä, ja mulle oleilua. Mies menee päivät itsekseen retkillään ja tulee illaksi yhdessä syömään. Ei yhdessä menemisen tarvi tarkoittaa, että molemmat tekee samoja asioita kaikki päivät. Ihmiset on parisuhteessakin erilaisia, eikä sen tarvi olla ongelma.
Minusta ei vaan tunnu, että ton että miestä kiinnostaa lomalla eri asiat kuin sua, täytyisi olla mikään ongelma. Sinuna menisin lomalle, kävisin itsekseni museot ja nähtävyydet jotka ei toista kiinnosta. Seksiä sitten jos itsellä tekee mieli myös, kuten muutenkin, jos ei tee niin ei. Se että miehet ajattelee paljon seksiä lomalla on kyllä maailman tavallisinta, eikä mikään outo red flag.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tämä jonkun miehen märkä päiväuni?
On märkä päiväuni Provoosta.
Vierailija kirjoitti:
Varaat itsellesi oman huoneen samasta hotellista.
Niin miksi samasta hotellista ?
Vierailija kirjoitti:
Sanot miehelle mitkä kohteet haluat nähdä lomalla. Valitse 1-2 päivää kohden. Pidä huoli, että pääset näkemään ne. Mies voi sitten valita saman määrän häntä kiinnostavia juttuja.
Joo ja kirjoita ap ruutuvihkoon muistiin nämä, niin sun ei sieltä reissun päältä tarvi sit kysellä tyhjänpäiväisiä neuvoja tältä palstalta.
Itse kävin useita kertoja kaupunkilomilla tapailemani naisen kanssa. Samaan aikaan nainen - ulkomailla asuva suomalainen - seurusteli tahollaan toisen miehen (useimmiten aina uuden) kanssa. Nainen ei pitänyt kuviota ollenkaan outona - vaikka katsoikin tarpeelliseksi valehdella seurustelukumppanilleen, että matkailee tyttökaverinsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaat itsellesi oman huoneen samasta hotellista.
Niin miksi samasta hotellista ?
Okei no vaikka toisesta kaupungista vaĵakki
Provoiletko?
Jos et,niin varaat oman huoneen, vaikka maksaakin. Vietät loman itsesi kanssa, jos äijästä ei ole lomaseuraksi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tässä kyllä lähinnä ap kuulostaa jotenkin vaikealta ja huonosti sopeutuvalta. Kun siis ainoa ongelma näyttää olevan, ettei miestä niin kauheasti kiinnosta ne nähtävyydet, vaan tykkäisi enemmän rentoutumislomasta.
Nämä tällaiset on ihan normaaleja ihmisten välisiä eroja, eikä ne välttämättä mitenkään pilaa matkaa. Meillä minua (nainen) ei kiinnosta yhtään museot ja nähtävyydet, ja liika meneminen koko ajan stressakin, minä mieluummin pitäisin ranta-, seksi-, syöpöttely- ja kaljantissutteluloman. Mies tylsistyy, jos ei ole koko ajan näkemistä ja menemistä. Ei tämä ole mikään ongelma. Välillä toki käymme itseksemme sellaisilla reissuilla, jotka olisi toiselle täysin karmeita (esim. Puhdas rantaloma mulle). Mutta käydään me pääosin yhdessä matkoilla. Mennään paikkaan, jossa miehelle löytyy tekemistä, ja mulle oleilua. Mies menee päivät itsekseen retkillään ja tulee illaksi yhdessä syömään. E
Tämä matkafiasko oli oikeastaan hyvä asia, jos ap huomasi sen avulla olevansa liian erilainen miehen kanssa. Ei mene aikaa hukkaan turhaan tapailuun. Harvemmin fiksumpaa kulttuurista kiinnostunutta naista nappaa parisuhde sellaisen miehen kanssa, jolle loma merkitsee syöpöttelyä ja kaljan tissuttelua.
Oletko vietyänyt liikaa aikaa auringossa ap?
Sekö se pehmensi pääsi?
Jos kerran aloittaja on tuntenut miehen jo vuosia ja viettänyt aikaa yhdessä niin miten nyt vasta tuli ilmi tuo, että hän vain vähissä vaatteissa ja seksin merkeissä kiinnostaa miestä? Kai se nyt olisi tullut ilmi aikaisimminkin. Mikä pahaa oikeastaan lomalla on harrastaa seksiä enemmän? Sehän on juuri mukavaa kun ei ole töitä tms. Jos teidän kiinnostuksenkohteenne poikkeavat kovin paljon toisistaan niin miten yleensä olette edes tähän saakka tapailleet.
Jos minä ajattelen omasta näkökulmastani, että tunnen miehen hyvin, tykkään miehestä, seksi sujuu niin sata kertaa mieluummin lomalla sitä tekisin kuin kirkoissa ja museoissa kiertäminen kuumalla ilmalla. Tai jotain hiostavaa muuta liikuntaa.
Tuskin miehen kunto nyt niin kova on, etteikö välillä mentäisi kuitenkin hotellihuoneesta uloskin. Ei hän kai taukoamatta jaksa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietipä vielä kerran matkalle lähtöäsi. Vaikuttaa ettet ole tuolle ukolle minkään arvoinen. Tyyppi voi tehdä sulle mitä vaan ulkomailla hotellissa eikä kukaan kiinnitä mitään huomiota. Jos jotain ikävää tapahtui, voit vain itseäsi syyttää, kun vieraan ja epäluotettavan kanssa lähdit matkalle.
Ei kai mies, jonka kanssa on tapaillut, ole vieras?
Tää onkin vain keksitty tarina. Menitpäs vipuun.
Jos en pystyisi vastaavassa tilanteessa perumaan menettämättä rahojani niin lähtisin nauttimaan reissusta. Harmillisesti juuri reissun ajaksi iskisi hiivatulehdus, joka lääkehoidosta huolimatta aiheuttaisi vielä arkuutta paikoissa niin seksi ei olisi vaihtoehto.
Tapaillut vuosia panomerkeissä ja sit menee sormi suuhun kun panot kiinnostaa reissussakin. Voi ääliön ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Jos en pystyisi vastaavassa tilanteessa perumaan menettämättä rahojani niin lähtisin nauttimaan reissusta. Harmillisesti juuri reissun ajaksi iskisi hiivatulehdus, joka lääkehoidosta huolimatta aiheuttaisi vielä arkuutta paikoissa niin seksi ei olisi vaihtoehto.
No mut ku ollaan pantu jo vuosia.
Ajoin tämän tekstin Chat GPT:hen ja se sanoi että tämä on tekoälyllä luotu
Siis onko tämä jonkun miehen märkä päiväuni?