Kaupunkiloma tapailemani miehen kanssa, miten toimia kun en haluaisi mennä?
Olemme varanneet muutaman päivän kaupunkiloman. Lennot, hotellit ja aktiviteetit on jo varattu ja loma lähestyy joten peruminen ei ole vaihtoehto. Kyseessä on myös oman lomani viimeiset päivät joten menen mieluummin pienelle reissulle kun istun kerrostaloasunnossani hikoilemassa. Mutta itse ongelmaan: odotin aiemmin reissua innoissani, ostin uusia vaatteita ja kävin kampaajallakin. Listasin meille mahdollisuuksia asioista joita kohteessa ja sen lähialueella voisi tehdä ja nähdä ja kysyin mieheltä mikä näistä voisi kiinnostaa häntä. Kyseessä tavallisia turistien juttuja, museoita, ravintoloita, kirkkoja ja nähtävyyksiä ja sen sellaisia mutta myös liikunnallisia aktiviteetteja. Meni kuitenkin maku aivan totaalisesti kun mies kohautti vain olkiaan kaikille ehdotuksille, paitsi kylpylälle. Tässä kohtaa oli hyvin kiinnostunut siitä minkälaisia uima-asuja pakkaan mukaan, kyseli yksityiskohtia ja kuviakin (no en laittanut). Muutenkin tajusin tässä kohtaa laskea 1+1 myös miehen aiempien puheiden perusteella ja ymmärsin että miehelle tämä on pääasiallisesti panoloma. Olemme jo olleet silläkin levelillä, mutta suoraan sanoen meni maku ihan totaalisesti koko reissuun ja mieheen.
Millähän ihmeellä tuosta reissusta tekisi edes jokseenkin siedettävän, huomioiden että jaamme hotellihuoneen ja mies varmasti aistii etäisyyteeni. Vietän hänen kanssaan aikaa ihan mielelläni mutta tiedän miehen odotusten olevan ihan erilaiset kuin omani.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Mies maksaa matkat. Vakuutusta en ole ottanut. Mietin, että lähden kuitenkin. Kai sitä voi reiluuden nimissä seksiäkin harrastaa kustannusten eteen, jos mies oikein kovasti haluaa. Muuten yritän vältellä miestä. -aloittaja-
Eli varaa oma huone samasta tai eri hotellista, jonka maksat, ja sitten siirrä miehelle rahat lentolipuistasi. Sen jälkeen voit mennä matkalle ihan huoletta viettämään omaa kaupunkilomaa, kiertelemään museoissa jne. Voit toki välillä tavata miestäkin, jos vielä haluat, mutta hän kuulostaa jotenkin ikävältä tyypiltä ja tuntui ajattelevan, että osti itselleen prostituoidun matkalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama huone varattu ja ei kellot soineet jo silloin varattaessa ?
Ziiisus.
Tottakai ajattelin seksin liittyvän reissuun, mutta fiilis lopahti tajutessani että miestä ei kiinnosta museot, nähtävyydet, ruoka tai mikään aktiviteetti ellei se sisällä että olen bikineissä. Miestä koko reissussa tuntuu kiinnostavan ainoastaan vieraassa ympäristössä seksin harrastaminen ja hän kommentoi ehdottamiani aktiviteetteja tyttöjen reissuksi. Ehdotuksiin ei siis sisältynyt manikyyrissä käyntiä ja shoppailua, jos joku ihmettelee. -aloittaja-
Missä merkeissä sitten olet tapaillut tätä tapailumiestä? Oletteko tavanneet vain kahviloissa, museoissa, nähtävyyksiä katsomassa tai ravintolassa? Ettekö siis ole vielä lainkaan harrastaneet seksiä yhdessä?
Luulin, että tapailumiehiksi kutsutaan nimenomaan sellaisia miehiä, joiden kanssa kiinnostaa pikemminkin seksi kuin taidenäyttelyt ja vakavampi suhde.
Asennoidu nyt niin, että reissu on puhdas panoreissu. Katsele niitä nähtävyyksiä nettikuvina panojen välissä.
Panettehan te muutenkin olipa reissua tai ei autisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies maksaa matkat. Vakuutusta en ole ottanut. Mietin, että lähden kuitenkin. Kai sitä voi reiluuden nimissä seksiäkin harrastaa kustannusten eteen, jos mies oikein kovasti haluaa. Muuten yritän vältellä miestä. -aloittaja-
Eli varaa oma huone samasta tai eri hotellista, jonka maksat, ja sitten siirrä miehelle rahat lentolipuistasi. Sen jälkeen voit mennä matkalle ihan huoletta viettämään omaa kaupunkilomaa, kiertelemään museoissa jne. Voit toki välillä tavata miestäkin, jos vielä haluat, mutta hän kuulostaa jotenkin ikävältä tyypiltä ja tuntui ajattelevan, että osti itselleen prostituoidun matkalle.
Panoja bimbo onkin vailla
Naiset eivät vaan nauti seksistä yhtä paljon kuin miehet.
Vierailija kirjoitti:
Mä varaisin kyllä jo ihan eri reissun. Eihän tuo ole kiinnostunut kuin seksisuhteesta.
Joo mut seksi kuuluu reissuun. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä varaisin kyllä jo ihan eri reissun. Eihän tuo ole kiinnostunut kuin seksisuhteesta.
Joo mut seksi kuuluu reissuun. -ap
Se on ihan mitä haet. Seksiä saa sellaiseltakin kumppanilta, joka on kiinnostunut sinussa muustakin kuin pillusta.
Vierailija kirjoitti:
Naiset eivät vaan nauti seksistä yhtä paljon kuin miehet.
Mut ku nautin. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä varaisin kyllä jo ihan eri reissun. Eihän tuo ole kiinnostunut kuin seksisuhteesta.
Joo mut seksi kuuluu reissuun. -ap
Se on ihan mitä haet. Seksiä saa sellaiseltakin kumppanilta, joka on kiinnostunut sinussa muustakin kuin pillusta.
Joo haluan seksiä mutta kun yritän esittää siveellistä tässä kohtaa
Vastaan nyt aloittajana useampaan kommenttiin:
-molemmat ovat maksaneet oman osansa matkasta
-kiitos huolikommenteista, mutta olen tuntenut miehen useamman vuoden ajan ja seksiä on harrastettu joten en ole varmasti missään vaarassa vaikka kieltäydynkin
-tunnemme toisemme hyvin ja matka varattiin ajatuksella että vietetään kivaa aikaa yhdessä tehden erilaisia asioita ja aktiviteetteja. Olemme aiemminkin käyneet esim. museoissa joten en vetänyt ideaa tuulesta
-nyt tuntuu parhaalta ajatukselta ottaa oma hotellihuon
-kaikki romanttinen kiinnostus kaikkosi kyllä täysin, ihan vaan koska ainoa miestä kiehtova elementti koko reissussa on kaikki seksiin liittyvä. -aloittaja-
Yritän nyt alleviivata sitä tässä, että olen kylttyyri-ihminen.
Eikö kukaan voi ylistäää häh?
-ap
Lisäys vielä, että tässä ei ole kyse siveellisyydestä vaan siitä ettei häntä kiinnosta viettää kanssani aikaa jollemme ole jos ei alasti niin vähissä vaatteissa. Vaikka sekin itseäni kiinnostaa, ei minulla ole kiinnostusta yrittää tehdä syvempää tuttavuutta jonkun kanssa joka ei ole minustakaan kiinnostunut tuota aspektia syvemmin. Etenkin kun kyseessä on keski-ikäinen mies eikä mikään teinipoika eikä meidän tapailusuhde ole mitenkään uusi laatuaan. -aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies maksaa matkat. Vakuutusta en ole ottanut. Mietin, että lähden kuitenkin. Kai sitä voi reiluuden nimissä seksiäkin harrastaa kustannusten eteen, jos mies oikein kovasti haluaa. Muuten yritän vältellä miestä. -aloittaja-
Eli varaa oma huone samasta tai eri hotellista, jonka maksat, ja sitten siirrä miehelle rahat lentolipuistasi. Sen jälkeen voit mennä matkalle ihan huoletta viettämään omaa kaupunkilomaa, kiertelemään museoissa jne. Voit toki välillä tavata miestäkin, jos vielä haluat, mutta hän kuulostaa jotenkin ikävältä tyypiltä ja tuntui ajattelevan, että osti itselleen prostituoidun matkalle.
Kuka nyt 40 asteen kuumuudessa haluaa museoihin ?
Vierailija kirjoitti:
Lisäys vielä, että tässä ei ole kyse siveellisyydestä vaan siitä ettei häntä kiinnosta viettää kanssani aikaa jollemme ole jos ei alasti niin vähissä vaatteissa. Vaikka sekin itseäni kiinnostaa, ei minulla ole kiinnostusta yrittää tehdä syvempää tuttavuutta jonkun kanssa joka ei ole minustakaan kiinnostunut tuota aspektia syvemmin. Etenkin kun kyseessä on keski-ikäinen mies eikä mikään teinipoika eikä meidän tapailusuhde ole mitenkään uusi laatuaan. -aloittaja
Tyhjänpäiväistä skeidaa tyhjäpäältä.
Sanot miehelle mitkä kohteet haluat nähdä lomalla. Valitse 1-2 päivää kohden. Pidä huoli, että pääset näkemään ne. Mies voi sitten valita saman määrän häntä kiinnostavia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies maksaa matkat. Vakuutusta en ole ottanut. Mietin, että lähden kuitenkin. Kai sitä voi reiluuden nimissä seksiäkin harrastaa kustannusten eteen, jos mies oikein kovasti haluaa. Muuten yritän vältellä miestä. -aloittaja-
Eli varaa oma huone samasta tai eri hotellista, jonka maksat, ja sitten siirrä miehelle rahat lentolipuistasi. Sen jälkeen voit mennä matkalle ihan huoletta viettämään omaa kaupunkilomaa, kiertelemään museoissa jne. Voit toki välillä tavata miestäkin, jos vielä haluat, mutta hän kuulostaa jotenkin ikävältä tyypiltä ja tuntui ajattelevan, että osti itselleen prostituoidun matkalle.
Tämä tosin vain, jos olet yhä kiinnostunut miehestä.
Jos et ole, peru lähtö kokonaan. Et ole miehelle mitään velkaa. Jos mies omassa päässään luuli sopivansa prostituoidun ostosta, niin se on hänen aivan oma murheensa ja hänen on hyväkin huomata, ettei sellainen ole ok.
Olen nainen. Jos menisin lyhyelle lomaselle niin en minäkään missään museoissa ja kirkoissa juoksis. Kylpylä olisi ihan hyvä, muuten pieniä kävelyjä rauhallisesti, jos joku mielenkiintoinen kohde osuisi niin siihen voisi pysähtyä katselemaan. Jos joku kiva terassi tai ravintola niin välillä istahdettaisi siihen. Altaalla ja rannalla oleilua, ihan vaan leppoisaa ajanviettoa ilman sen suurempia suunnitelmia tai aikatauluja. Juuri liika suunnitelmallisuus ja aikataulutus olisi myrkkyä.
Itse en myöskään vastavuoroisesti ajatellen välttämättä tykkäisi jos jonkun tapailumiehen kanssa koluttaisi paljon "kulttuuria", en kyllä ehkä lähtisikään yhdessä jos ei mies kiinnostaisi.
Oikeastaan en ymmärrä aloittajan suuttumusta, miksi ei vain voi olla ja lomailla, sehän olisi ihan ok. Kun ei sen vakavammasta suhteesta ole nyt kai kyse?
Vierailija kirjoitti:
Miksi lähteä matkoille tapailumiehen kanssa? En ymmärrä. 😧 🤷
Miksei lähteä? Itse kävin useilla kaupunkilomilla tapailemani naisen kanssa.
Tämä tuskin on oikea ap.