Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ero 50- kymppisenä
17.07.2025 |
Tämä ei varmaankaan ole ensimmäinen ketju tästä aiheesta, mutta ei se mitään.
Parisuhde alkaa tuntua todella kuolleelta.Ei ole mitään yhteistä.Puolison näkeminen ei ilahduta.Tulevaisuuden visioita ei ole.
Ei olla mikään nuoresta saakka yhdessä ollut pariskunta, vaan löysimme toisemme noin kymmenen vuotta sitten.. Mikään ei mennyt kuten odotin ja miten yhdessä suunniteltiin.
Yksinolokin on parempi kuin tämä suhde..Ennen tätä suhdetta elin pitkään sinkkuna ja tiedän pärjääväni sekä taloudellisesti että Mutta hirveästi kaipaan sitä, että saisin vielä rakastaa ja rakentaa yhteisen elämän yhdessä toisen ihmisen kanssa.
Onko täällä teitä, jotka on löytäneet hyvän ja sitoutuneen suhteen, jolla on tulevaisuus, tässä iässä? Kun tuntuu , että niin monille eronneille parisuhde on ollut vain lasten saantia varten, ja tässä iässä vain haluavat elää yksin ja/tai harrastaa kevyt- ja seksisuhteita.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettei suhde "muuttunut rakastamiseksi". Mitäköhän siis siitä konkreettisesti puuttui? Onkohan oma käsityksesi siitä millaista on kun rakastetaan jotenkin epärealistinen?
Puuttui sitä, että yhdessä sovitut asiat , joilla piti rakentaa yhteistä elämää, jäivät tekemättä, kun toinen muutti mielensä. Ajattelin rakastamisen olevan sitä, että yhdessä eletään ja rakennetaan elämää, oman elämän rinnalle rakentuu yhteinen ja toiseen voi luottaa.
Ihan kuin teinin kirjoituksia Nyyrikissä. Lehti 50 vuoden takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 51 ja elän suhteessa joka yleisellä mittapuulla on huono. Mutta mulle riittävän hyvä ja tykkään kyllä miehestä, meillä on pääasiassa ihan mukavaa yhdessä. Pitkä suhde, lapset aikuisia.
Jos olisin nuorempi niin eroaisin. Mutta eipä niin tullut aikanaan tehtyä. Tässä siis ollaan.
Tykkäät miehestä ja teillä on pääasiassa mukavaa, mutta suhde on huono? Ilmeisesti sinä olet huono sitten siinä suhteessa.
Mä en ymmärrä tätä, että jossain iässä ei enää voisi löytää uutta suhdetta. Kaikissa ikäryhmissä on sinkkuja. No, nyt joku sanoo että vain huonot ovat sinkkuina keski-iässä. Ei se ole niin. Eroja tulee hyvillekin ihmisille. Joku ei ole vaan koskaan löytänyt sopivaa. Juuri viidenkympin pintaan sinkkuja on erityisen paljon, kun nuoruuden huonosti valitut suhteet purkautuvat. Minä löysin nykyisen mieheni 46-vuotiaana. Ystäväni 55-vuotiaana. Toinen ystäväni viisikymppisenä, ja meni juuri naimisiin 52-vuotiaana. Anoppini alkoi juuri seurustelemaan hoitokodissa tapaamansa miehen kanssa. Mieheni ystävissä on useita viisikymppisiä, ihan kunnollisia ja kivoja eronneita miehiä jotka etsivät kivoja ikäisiään naisia. Ei huonossa suhteessa sen takia kannata olla että pelkäisi ettei löydä uutta. Se tilanne on viisikymppisenä paljon parempi kuin esim kolmekymppisenä. Itse erosin 35-vuotiaana ja sillon tosiaan tuntui että kaikki hyvät on varattuja. 46-vuotiaana olikin sitten ihan eri tilanne.
APn tilanteessa kannattaa erota. Et menetä mitään.
Jos et löydäkään uutta hyvää suhdetta niin voit aina varmasti löytää yhtä huonon vähän eri vioilla tulevaisuudessa.
APn tilanteessa kannattaa erota. Et menetä mitään.
Jos et löydäkään uutta hyvää suhdetta niin voit aina varmasti löytää yhtä huonon vähän eri vioilla tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 51 ja elän suhteessa joka yleisellä mittapuulla on huono. Mutta mulle riittävän hyvä ja tykkään kyllä miehestä, meillä on pääasiassa ihan mukavaa yhdessä. Pitkä suhde, lapset aikuisia.
Jos olisin nuorempi niin eroaisin. Mutta eipä niin tullut aikanaan tehtyä. Tässä siis ollaan.
Tykkäät miehestä ja teillä on pääasiassa mukavaa, mutta suhde on huono? Ilmeisesti sinä olet huono sitten siinä suhteessa.
Suhde on yleisellä mittapuulla huono, koska luottamusta ei ole. Kaikkihan tällaisessa tilanteessa eroa suosittelee.
En voi luottaa kaikkeen mitä hän sanoo, hän on niin kauan valehdellut kirkkain silmin varmaan tuhansista asioista minulle. Olen sopeutunut siihen että hänen kertomansa asia X voi olla totta, tai sitten ei ole. En siitä enää jaksa stressata, tämä nyt on tämän suhteen yksi piirre.
Kannattaa erota, jos siltä tuntuu. Ei kannata kummimkaa sillä periaatteella, että etsii uuden. Kyllä pitää osaa elää muutama vuosi yksin. Itse ollut viisi vuotta sinkkuna tosin olen sinua kymmenen vuotta nuorempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on vaihdevuodet tai andropaussi, riippuen kumpaa sukupuolta olet. Sen takia niin monet eroaa keski-iässä tai ainakin vahingoittaa suhdettaan pysyvästi, kun haluaa jotain jota ei ole olemassakaan.
Enpä nyt tiedä mistään pausseista. Olen 50+ nainen (en aloittaja) ja seurustellut 10 vuotta nuoremman miehen kanssa 12 vuotta. Toki miehellä on matkalla ollut omat henkiset ongelmansa, mutta kuvittelin hänen olevan loppuelämän kumppani, sillä meillä on ollut pääsääntöisesti hyvä yhdessä. Nyt paljastui kuitenkin, että hänelläpä onkin ollut meidän yhteisen matkan aikana (jona hän on suunnilleen palvonut minua) kymmenkunta muuta naista sängyssään eikä osaa selittää miksi, sillä ei kuulemma edes halunnut sitä. Selvähän se on, että en kykene tuollaisen ihmisen kanssa jatkamaan elämääni,mutta en haluaisi myöskään olla yksin. Olen ns. parisuhdeihminen. Miten sitä vaan tällaisen petoksen jälkeen uskaltaa enää luottaa keneenkään siten, että antaisi itselleen luvan rakastua? Rakastuminen on varmasti tässä iässä jo aikalailla erilaista kuin 3-kymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 51 ja elän suhteessa joka yleisellä mittapuulla on huono. Mutta mulle riittävän hyvä ja tykkään kyllä miehestä, meillä on pääasiassa ihan mukavaa yhdessä. Pitkä suhde, lapset aikuisia.
Jos olisin nuorempi niin eroaisin. Mutta eipä niin tullut aikanaan tehtyä. Tässä siis ollaan.
Tykkäät miehestä ja teillä on pääasiassa mukavaa, mutta suhde on huono? Ilmeisesti sinä olet huono sitten siinä suhteessa.
Suhde on yleisellä mittapuulla huono, koska luottamusta ei ole. Kaikkihan tällaisessa tilanteessa eroa suosittelee.
En voi luottaa kaikkeen mitä hän sanoo, hän on niin kauan valehdellut kirkkain silmin varmaan tuhansista asioista minulle. Olen sopeutunut siihen että hänen kertomansa asia X voi olla totta, tai sitten ei ole. En siitä enää jaksa stressata, tämä nyt on tämän s
Tiedän, mistä puhut. Meillä on myös mieheni kanssa yhdessä kivaa, matkustelemme mm. suht paljon. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta. En kuitenkaan luota häneen yhtään (on jäänyt kerralla kiinni useista sivusuhteista, mitkä on tavallaan selvitetty, mutta ei sitten kuitenkaan), joten voin usein pahoin ja mietin, minkälaisia viestejä mahtaa tälläkin hetkellä lähetellä eri suuntiin. Voi olla, että hän on muuttunut ja pitää lupauksensa, mutta kun ei luota niin ei luota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on vaihdevuodet tai andropaussi, riippuen kumpaa sukupuolta olet. Sen takia niin monet eroaa keski-iässä tai ainakin vahingoittaa suhdettaan pysyvästi, kun haluaa jotain jota ei ole olemassakaan.
Enpä nyt tiedä mistään pausseista. Olen 50+ nainen (en aloittaja) ja seurustellut 10 vuotta nuoremman miehen kanssa 12 vuotta. Toki miehellä on matkalla ollut omat henkiset ongelmansa, mutta kuvittelin hänen olevan loppuelämän kumppani, sillä meillä on ollut pääsääntöisesti hyvä yhdessä. Nyt paljastui kuitenkin, että hänelläpä onkin ollut meidän yhteisen matkan aikana (jona hän on suunnilleen palvonut minua) kymmenkunta muuta naista sängyssään eikä osaa selittää miksi, sillä ei kuulemma edes halunnut sitä. Selvähän se on, että en kykene tuollaisen ihmisen kanssa jatkamaan elämääni,mutta en haluaisi myöskään olla yksin. Olen ns. parisuhdeihminen. Miten sitä v
Ikävä tilanne. Kommentoin kuitenkin vain loppulausettasi. Ei rakastuminen ole mitenkään erilaista eri ikäkausina. Ainakaan minulla ole ollut. Minä rakastuin viisikymppisenä palavammin kuin koskaan. Toki silloin oli jo ymmärrystä siitä että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää eikä aina voi sokeasti luottaa. Toisaalta oli myös jo kokemusta siitä että suhteen mahdolliseen päättymiseen ei kuole vaan siitä selviää. Sen vuoksi uskalsikin heittäytyä suhteeseen ihan täysillä ajatellen että jos jotain tulee niin tulee, selviän siitä sitten. Eipä ole vielä tullut vaikka kymmenkunta vuotta alkaa olla takana.
Teet niin kuin itse haluat. Varaudu myös siihen ettet löydä yhtään ketään jonka saisit tai rakastuisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 51 ja elän suhteessa joka yleisellä mittapuulla on huono. Mutta mulle riittävän hyvä ja tykkään kyllä miehestä, meillä on pääasiassa ihan mukavaa yhdessä. Pitkä suhde, lapset aikuisia.
Jos olisin nuorempi niin eroaisin. Mutta eipä niin tullut aikanaan tehtyä. Tässä siis ollaan.
Tykkäät miehestä ja teillä on pääasiassa mukavaa, mutta suhde on huono? Ilmeisesti sinä olet huono sitten siinä suhteessa.
Suhde on yleisellä mittapuulla huono, koska luottamusta ei ole. Kaikkihan tällaisessa tilanteessa eroa suosittelee.
En voi luottaa kaikkeen mitä hän sanoo, hän on niin kauan valehdellut kirkkain silmin varmaan tuhansista asioista minulle. Olen sopeutunut siihen että hänen kertomansa asia X voi olla totta, tai sitten ei ole. En si
Tiedän, mistä puhut. Meillä on myös mieheni kanssa yhdessä kivaa, matkustelemme mm. suht paljon. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta. En kuitenkaan luota häneen yhtään (on jäänyt kerralla kiinni useista sivusuhteista, mitkä on tavallaan selvitetty, mutta ei sitten kuitenkaan), joten voin usein pahoin ja mietin, minkälaisia viestejä mahtaa tälläkin hetkellä lähetellä eri suuntiin. Voi olla, että hän on muuttunut ja pitää lupauksensa, mutta kun ei luota niin ei luota.
Harvinaista kuulla, että joku on samanlaisessa tilanteessa. Onhan meitä varmasti, mutta ei sitä kai kaikki halua sanoa.
Itselläni myös hyökkää välillä ikävä tunne, mutta yhä harvemmin. Väkisinkin sitä seuraa miehen tekemisiä jonkin verran, mutta toisaalta tähän tilanteeseen on jo tosi tottunut. Ja vaikka kuinka välillä tuntuu että ehkä mies on nyt muuttunut, ehkä puhuu nykyään pelkästään totta, niin en pysty luottamaan. Olen sen niin monesti todennut että hän EI ole luottamuksen arvoinen ja päättänyt etten enää häneen luottamalla itseäni satuta, niin en vaan pysty.
Sitä on vaan tyytyväinen siihen mitä on. Että minun luokseni hän kuitenkin joka päivä töistäkin tulee. Kyllä hän tottakai minua rakastaa, auttaa, tukee suruissa ja murheissa. Ja yhdessä tosiaan on mukavaa, reissata ja harrastaa. Sekin on jo paljon.
No naiset löytää aina parisuhteen, vaikka olis millainen harppu vaan. Joten eroa vaan, uuden löydä parissa päivässä. Profiili tinderiin ja swe on siinä.
M47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa erota, jos siltä tuntuu. Ei kannata kummimkaa sillä periaatteella, että etsii uuden. Kyllä pitää osaa elää muutama vuosi yksin. Itse ollut viisi vuotta sinkkuna tosin olen sinua kymmenen vuotta nuorempi
No en tiedä. Itse jätin mieheni koska olin tehnyt eroa jo pitkään. Mies petti minua eikä lopulta halunnut 1. samoja asioita kuin minä ja jotka olivat vuosia aiemmin olleet hänen omiakin toiveitaan 2. *Mitään asioita*, makasi vain pelien tai pornon parissa, kunto löystyi, hampaat hoitamatta, jäi työttömäksi eikä mikään apu kelvannut. Ja minä hölmö tuin ja jäin ja todella rakastin ja tämä sankari sitten petti. Siihen paikkaan kuolivat kaikki tunteet.
Erosin 32-vuotiaana ja tasan 3kk myöhemmin olin valmis hakemaan kevyttä seuraa. Tapasin mieheni aikalailla heti kun tein deittiprofiilini. Muutettiin yhteen jo puolen vuoden jälkeen vaikka se ei ollut mitä olin etsinyt paperilla, enkä asunut edes eksän kanssa yhdessä vuosiin. Ei meillä ole ollut mitään ongelmaa. Ei mitään sitoutumiskammoja, pelejä, kommunikaatiovaikeuksia, mitään. Mies oli ollut sinkkuna useamman vuoden. En tiedä miksi olisi pitänyt periaatteesta pitää vuosien sinkkutauko. Olisin sillä tauolla vieläkin. Nyt 35.
Niin ja muutin miehen taloon maalle osittain hyvin alkeellisiin oloihin ja retkeillään sekä lenkkeillään yhdessä. Nämä oli niitä asioita joiden toteuttaminen ei millään edellisen miehen kanssa onnistunut vaikka tavatessamme hänkin oli erähenkinen luontoihminen ja olin tekemässä sen siirron sitten yksin.
Jos nyt eroaisimme niin muuttaisin saman tien jonnekin muualle metsän keskelle yksin ja jos tulisi sopiva mies vastaan joka nauttii samoista asioista niin en väkisin torjuisi suhdetta. Jos ei niin viihdyn toki hyvin keskenänikin.
Tylsässäkin parisuhteessa pitäisi se alakouluikäinen lapsi olla tärkein. Jos arki rullaa onko huumaseksin perässä juokseminen tärkeämpää kuin lapsen kasvuolosuhteet? 50-kymppisenä (heh) luulisi jo aikuisuutta olevan kun itse on puolisonsa valinnut.
Alue: Aihe vapaa
Rakkaus on vain hetken huumaa ja sillä on tapana haihtua pois. Uskokaa jo hyvät ihmiset, ettei muuta todellista ja iän kaiken kestävää rakkautta ole kuin rakkaus omaan lapseen ja omiin vanhempiin.