Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mulle, miksi olen niin yhdentekevä ihminen aina kaikille?
13.07.2025 |
Löysin vihdoin puolison, mutta koen olevani hänellekin yhdentekevä. Olen kai hänestä (kuulemma) mukavaa seuraa ja kaunis. Mutta sitten kun toivon jotain tai kerron avoimesti tunteistani, saankin osakseni kylmyyttä.
Äitini yritti kasvattaa minusta lasta, joka ei itke. Nyt aikuisena itken usein ja samalla minut valtaa suoranainen kauhu. Vihaan itseäni. Miksi en ole kuten muut?
Minua kiusattiin ala- ja ylä-asteella. Olin kiltti, viulunsoittoa harrastava tyttö. Muuta alkoivat syrjimään sillä tavalla, että ei mahduttu edes samalle kadulle. Muut lähtivät pakoon kuin olisin joku spitaalinen.
Aikuisena minulla on kaksi ystävää ja olen heistä äärimmäisen kiitollinen. Moni opiskeluaikoina tullut ns. ystävä ei ollutkaan ystävä. Tuli ohareita ja lopulta yhteydenpito loppui.
Mikä mussa on vialla?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinussa ole mitään vikaa. Eikä niissä muissakaan. Sinä vain olet "tinakenkätyttö", eli "toisenlainen kuin kaikki muut".
Tekstisi on kuin minun kirjoittamaani. Tänä kesänä olen prosessoinut taas kerran näitä samoja teemoja. Lisäksi olen nyt vihdoin tajunnut, että olen myös sisaruksilleni ilmaa. Kun he kutsuvat minut kylään tai juhliin, he toivovat, että teen saman, mitä he tekevät, kun minä kutsun heitä kylään/juhliin: Leikkisin kuollutta.
Joku voisi sanoa, että tämä on masennusta. Osittain tottakin. Välillä todellakin masentaa, kun haluaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta ketään ei kiinnosta minun seura.
Olen jo tottunut, ettei puolisoni kommentoi, kun kerron vaikeista asioistani ja hetkistäni. Mutta hän kuuntelee, eikä ole vieläkään jättänyt minua.
Voi kertoa, että tästä
Onko joku avautunut tällaisesta terapiassa ja saanut jotain apua mikä on oikeasti auttanut? Kun tuntuu ettei tilanteelle oikeasti voi tehdä mitään.
- eri
Terapeutti vain kuuntelee. Ei hän osaa siihen mitään järkevää sanoa, koska hän ei tiedä, mistä hänelle puhutaan. Näkymättömyyteen ei ole lääketieteellistä diagnoosikoodia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinussa ole mitään vikaa. Eikä niissä muissakaan. Sinä vain olet "tinakenkätyttö", eli "toisenlainen kuin kaikki muut".
Tekstisi on kuin minun kirjoittamaani. Tänä kesänä olen prosessoinut taas kerran näitä samoja teemoja. Lisäksi olen nyt vihdoin tajunnut, että olen myös sisaruksilleni ilmaa. Kun he kutsuvat minut kylään tai juhliin, he toivovat, että teen saman, mitä he tekevät, kun minä kutsun heitä kylään/juhliin: Leikkisin kuollutta.
Joku voisi sanoa, että tämä on masennusta. Osittain tottakin. Välillä todellakin masentaa, kun haluaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta ketään ei kiinnosta minun seura.
Olen jo tottunut, ettei puolisoni kommentoi, kun kerron vaikeista asioistani ja hetkistäni. Mutta hän kuuntelee, eikä ole vieläkään jättänyt minua.
Voi kertoa, että tästä
Mä olen avautunut useammallekin ammattiauttajalle, kommentit on olleet "voi kun löytäisit ystäviä", ja "joo kyllä suurin ongelma asiakkailla on yksinäisyys".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinussa ole mitään vikaa. Eikä niissä muissakaan. Sinä vain olet "tinakenkätyttö", eli "toisenlainen kuin kaikki muut".
Tekstisi on kuin minun kirjoittamaani. Tänä kesänä olen prosessoinut taas kerran näitä samoja teemoja. Lisäksi olen nyt vihdoin tajunnut, että olen myös sisaruksilleni ilmaa. Kun he kutsuvat minut kylään tai juhliin, he toivovat, että teen saman, mitä he tekevät, kun minä kutsun heitä kylään/juhliin: Leikkisin kuollutta.
Joku voisi sanoa, että tämä on masennusta. Osittain tottakin. Välillä todellakin masentaa, kun haluaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta ketään ei kiinnosta minun seura.
Olen jo tottunut, ettei puolisoni kommentoi, kun kerron vaikeista asioistani ja hetkistäni. Mutta hän kuuntelee, eikä ole vieläkään jättänyt minua.
Toim huom, se toinen auttaja oli selvästi itsekin yksinäinen, ja oli kaikin puolin kyyninen ihminen, mutta roolinsa takaa hän ei voinut myöntää, että on minun tasollani.
Niinhän se oikeasti on, että kaikki ovat lopulta kiinnostuneita vain itsestään, ja iso syy kaveerata tai olla porukoissa on yksinjäämisen pelko. Itsekin olen isojen vastoinkäymisten ja huonojen korttien jälkeen hakenut ammattiapuakin, kunnes lopulta tajunnut kylmän totuuden: edes niitä ammattilaisia ei kauheasti kiinnosta eikä ne lopulta voi tehdä oikein mitään, voivotella vaan ja katsoa empaattisesti. Itseensä tässä maailmassa voi ja kannattaa luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä he ovat kokeneet sut kiltteyden takia hyväksi uhriksi? :( Se on väärin.
Kuka tahansa voidaan tulkita kiltiksi. Mutta ei kukaan ole ylikiltti, ainakaan nuoruuden jälkeen että haluaisi olla kynnysmatto. Tai itsestäänselvyys muille. Tarpeeksi kiinnostuneet ihmiset ovat aktiivisia.
Hyväuskoinen ja mukava ihminen on kuin peili ikävämpien ihmisten edessä. He näkevät oman pahuutensa ja ilkeytensä heijastuksena peilistä ja syyttävät ystävällistä ihmistä kujasta olostaan. Se on ihan psykologinen ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se oikeasti on, että kaikki ovat lopulta kiinnostuneita vain itsestään, ja iso syy kaveerata tai olla porukoissa on yksinjäämisen pelko. Itsekin olen isojen vastoinkäymisten ja huonojen korttien jälkeen hakenut ammattiapuakin, kunnes lopulta tajunnut kylmän totuuden: edes niitä ammattilaisia ei kauheasti kiinnosta eikä ne lopulta voi tehdä oikein mitään, voivotella vaan ja katsoa empaattisesti. Itseensä tässä maailmassa voi ja kannattaa luottaa.
Eihän näistä ammattipäänsilittäjistä muuta apua ole, kuin se, että on joku, jolle voi sanoa ääneen ne asiat, joita ei voi kenellekään sanoa. Joskus parhaassa tapauksessa hän saattaa esittää hyvän kysymyksen, joka saa sinut pohtimaan ongelmaasi hiukan eri näkökulmasta. Joillakin taas on kysymykset valmiina, ja hän kysyy ne, ihan riippumatta siitä, liittyykö ne mitenkään mihinkään. Asiakas saatetaan jpa keskeyttää, jos juttu lähtee rönsyilemään liian kauas esitetystä kysymyksestä. Ikään kuin haastattelussa olisi.
Täällä moni sanoo, ettei terapiasta ole apua. Minulle siitä kuitenkin oli. Terapeutti auttoi haastamaan syvälle juurtuneita negatiivisia ajattelumalleja ja käsitystä itsestä. On tärkeää opetella katsomaan itseään myötätuntoisesti. Se vie aikaa ja aluksi siihen on vaikeaa uskoa, mutta se on mahdollista.
Tiedän kokemuksesta, että vanhempi, joka toivoisi lapsensa olevan toisenlainen, tekee lapsesta herkästi epävarman miellyttäjän. Koulussa muut huomaavat epävarmuuden ja sitten oletkin siellä nokkimisjärjestyksessä alimmaisena kiusattuna ja välteltynä. Nekin, jotka eivät haluaisi välttelyyn osallistua, tekevät sitä pelätessään, että joutuvat muuten itsekin kiusatuiksi. Aloittaja, et ole vääränlainen, vaan sinua on kohdeltu väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen köyhä ja tittelitön enkä pysty antamaan edes lainaksi.
Onko joku avautunut tällaisesta terapiassa ja saanut jotain apua mikä on oikeasti auttanut? Kun tuntuu ettei tilanteelle oikeasti voi tehdä mitään.
- eri