Miksi jotkut ihmiset seurustelee jatkuvasti ja toiset ei löydä koskaan ketään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin unohdit ne, jotka kerran löytävät rakkaansa ja elävät yhdessä loppuelämänsä. 

Näitä taitaa olla hyvin harvassa, varmaan reilusti alle 10% pariskunnista on tälläisiä.

-Joku aika sitten luin tutkimuksesta että noin 60% parisuhde kestää koko loppuelämän, toki mukana suuria ikäluokkia jotka ei niin herkästi eroa kuin nuoremmat. Sitten on niitä jotka eroaa ja menee naimisiin monta kertaa, esim. 5 kertaa jotka vääristää parisuhteiden keston keskiarvoa paljon alemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin unohdit ne, jotka kerran löytävät rakkaansa ja elävät yhdessä loppuelämänsä. 

Näitä taitaa olla hyvin harvassa, varmaan reilusti alle 10% pariskunnista on tälläisiä.

Tuskin sentään harvassa, vaikka nykytrendi onkin vaihtaa kumppania kuin paitaa. Omassa tuttavapiirissäni lähes kaikki ovat olleet yhdessä vähintään 20 vuotta. Itsellä 36. yhteinen vuosi menossa 

Mä ihmettelen tällaisia pitkiä suhteita kun omassa tuttavapiirissä ne osapuolet ovat, noh, enpä itse jäisi. Yksikin kielsi puolisoltaan työmatkat kokonaan ja sitä sorttia...

Vierailija kirjoitti:

Tää ei nyt välttämättä päde kaikkii, mutta omassa tuttavapiirissäni monet sarjaseurustelijat ovat hieman rajattomia ihmisiä, joilla on jonkin verran epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä.

Mä jatkan vielä tästä, kun ajattelin asiaa enemmän. Tuo pätee siis naisiin. Sarjaseurustelijamiehet taas ovat erilaisia. En siis sano, etteikö sarjaseurustelijamies voisi olla epävakaa ja rajaton, puhun vain omasta tuttavapiiristäni. Mun tuttavapiirissä monia sarjaseurustelijamiehiä yhdistää se, että he ovat enemmän pehmoja kuin mitään machoja, sellaisia, jotka osaavat puhua naisille. On muunkinlaisia, molemmissa sukupuolissa, mutta näitä kahta tyyppiä löytyy enemmän kuin kaksi ryhmänsä edustajaa.

Omalla kohdallani kyse on enemmän siitä että vasta nyt tunnen olevani valmis siihen että elämässäni voisi oikeasti olla tilaa toiselle ihmiselle. Ennen en monestakaan syystä kokenut olevani valmis. Nyt tällainen monella tapaa spesiaali tyyppi onkin löytynyt elämään ja oon tosi kiitollinen siitä :) Ei siis olla parisuhteessa, mutta eihän kukaan tulevasta tiedä. Nyt meillä on välimatkaa jonkin verran mut jos tästä joku parisuhteen tapainen joskus kehkeytyy niin oon kyllä valmis muuttamaan vaikka tarpeen vaatiessa lähemmäs. Eli vastauksena, en itse olisi aiemmin ollut valmis päästämään ketään niin lähelle. Vieläkin tuntuu vähän vaikealta ottaa vastaan sellaista huomiota/välittämistä, mutt oppimassahan täällä ollaan :) N33

Vierailija kirjoitti:

Minusta liittyy aika paljon siihen millaisia odotuksia ja kriteereitä toiselle asettaa. Itse päädyin jossakin kohdassa siihen, että noin 20% odotuksia oman elämänsä sisällön ja positiivisuuden suhteen voi asettaa kumppanille ja 80% on omalla vastuulla. No eipä ole tarvinnut yksin olla.

Okei, tuokin kuitenkin edellyttää että joku on sinusta silleen kiinnostunut. Itsen ei ole tarvinnut miettiä odotuksia ja prosentteja suhteessa, koska en ole koskaan päässyt edes treffeille. Ketään ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on paljon autisteja (mutta matemaattisesti lahjakkaita)eli sosiaalisilta taidoiltaan kyvyttömiä luomaan edes ystävyyssuhteita. Tällöin jää helposti yksin. Jo se että kuuntelee mitä toinen kertoo on tärkeää vuorovaikutteista toimintaa. Teot ratkaisee, moni vain ei rohkene tehdä asioita vaan jaarittelee hamaan tappiin saakka. Ihmissuhteissa tunneälyllä on suuri vaikutus. Mitä enemmän omaamme empatiaa ja myötätuntoa ja kuuntelemisen taitoa, sen viisaammiksi tulemme. Toki viisaus ei asu meissä mutta silti.

Suomessa on itse asiassa vähemmän autisteja kuin muualla Euroopassa. Sosiaalisesti kömpelöitä ja tunnelukkoisia tankeroita on varmasti sitä vastoin eniten koko maailmassa.

Niinpä.. 10 vuotta mennyt yksin. Netissä ei vientiä, eikä mitään kaveriporukoita josta jonkun löytäisi ja töissä ei kehtaa lähestyä ketään. Eikä ketään ole yksinäisiltä reissuiltakaan tarttunut kainaloon..

Olrn jo vanha  akka, 60v. Nuorena olin todella kaunis ja hoikka, mutta toivottoman ujo ja huonon itsetunnon omaavana ,  en uskaltanut koskaan lähestyä miehiä. Sain kyllä miehiltä huomiota, mutta en osannut toimia heidän kanssaan, pakenin jokaista lähestymisyritystä.  Joten olen elänyt yksin koko elämäni. 

Jotkut ovat sellaisia surkimuksia etteivät pärjää yksin!

Olen nähnyt muilla liikaa huonoja suhteita.

Turvallisempaa ja rauhallisempaa yksin - mies ei lyö, vähättele, päde tai petä.

Joillekin kelpaa kaktus mieheksi ja joku haluaa Romeon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin unohdit ne, jotka kerran löytävät rakkaansa ja elävät yhdessä loppuelämänsä. 

Näitä taitaa olla hyvin harvassa, varmaan reilusti alle 10% pariskunnista on tälläisiä.

Tuskin sentään harvassa, vaikka nykytrendi onkin vaihtaa kumppania kuin paitaa. Omassa tuttavapiirissäni lähes kaikki ovat olleet yhdessä vähintään 20 vuotta. Itsellä 36. yhteinen vuosi menossa 

Mä ihmettelen tällaisia pitkiä suhteita kun omassa tuttavapiirissä ne osapuolet ovat, noh, enpä itse jäisi. Yksikin kielsi puolisoltaan työmatkat kokonaan ja sitä sorttia...

Juuri näin. On pitkiä (20+ vuotta) aivan kamalia parisuhteita, joissa ei voi tehdä monia normaaleja asioita. Onneksi aivan kaikenpituisia parisuhteita päättyy, ja sitten voi alkaa parempi elämä.

Minulla on nykyisin paljon kriteerejä, joita kukaan ei tunnu täyttävän. Olen ollut pari kertaa pitkissä parisuhteissa enkä oikeastaan kokenut niitä aikoja parempina kuin tätä sinkkuaikaakaan. Viimeisestä suhteesta on 5 vuotta aikaa. Jos todella hyvä tulee kohdalla voin toki alkaa suhteeseen.

Itseäni lähinnä säälittää henkilöt, jotka eivät osaa olla yksin. Ottavat sen kuka ekana suostuu matkaan mukaan. Mielestäni aivan yhtä iso, ellei isompikin ongelma, kuin liialliset kriteerit.

Suurin osa suhteista on pelkkiä "rahaliittoja". Kestetään vaikka minkälaista kohtelua, kun eläminen on puolet halvempaa...

Itse ainakin olen sinkku, koska yksikään nainen ei ole tehnyt aloitetta ikinä.

t. ujo mies

Ne joilla on aina joku, etsivät tosissaan, eivätkä odota, että kotoa joku hakee.

Jos tietäisin en olisi ollut koko ikäni kokematta parisuhdetta. - Se mikä on luullakseni hämmästyttävää, niin minulla ei ole, eikä ole ollut mitään ongelmaa muodostaa ja saada vastavuoroisia muita läheisiä ja eritavoin merkittäviä ihmissuhteita niin miesten kuin naisten kanssa.

Aika usein tätä dilemmaa käsitelkessä toistuvat samat kliseet ja stereotypiat.

Ne turhauttavat monesti. Vaikka kai ne joillekin toimivat myös vertaistukena tai lohdutuksena; et olekaan ainoa joka kaipaa ja haluaisi löytäö kumppanin...

Ikävästi vain toisinaan tuntuu sille, että osa näissä jutuiissa esiintyvistä on ainakin itselleni jäänyt ikävä sanoa mutta mielikuva, että en nyt ihan hirveästi ihmettele. - Ikäänkuin sitä nyt niin kovin erinomainen ja ihmeellinen "mahdollinen kumppani" olisin itse 

Ei ikisinkkuus ole itselleni mikään erityinen ylpeydenaihe tai meriitti mutta ei häpeänkäön.

En mainosta tai tuo sitä itse esille mutta en valehtekekaan  toiseksi, jos joku kysyy. 

Ymmärrän senkin, jos jolu kokee ikisinkkuuteni johdosta minua kohtaan ennakkoluuloja.- Kyllä minäkin luultavasti kokisin, jos kohtaisin jonkun jolla olisi samantapainen elo ja olo kuin minulla nyt ja historiansakin paljossa samantapainen. 

Vierailija kirjoitti:

Ne joilla on aina joku, etsivät tosissaan, eivätkä odota, että kotoa joku hakee.

No tuskin tosissaan, jos kumppani vaihtuu lennosta.

Nuorena auttaa ulkonäkö, luonne ja matala rima. Vanhempana luonne ja matala rima. 

Ne jatkuvasti seurustelevat on yleensä niitä, jotka tavalla tai toisella mukautuvat aina muiden mielipiteisiin eli manipuloivat ympäristöään enemmän hyödykseen. Jos on oma itsensä, jää Suomessa aina yksin. Täällä pitää olla laumasielu.