Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tapailumies stalkkaa?

Vierailija
09.07.2025 |

Tutustuin ihan mukavaan mieheen, jonka kanssa ollaan tapailtu vapusta saakka. Meillä on hauskaa yhdessä ja homma tuntuu toimivan. Nyt kuitenkin viimeisen parin viikon aikana on sattunut muutamakin hieman outo juttu. 

Lähdin lenkille ystäväni kanssa, kerroin tästä miehelle. Kuinka ollakaan jossain vaiheessa lenkkiä mies tuli sattumalta vastaan. Ei oikein edes osannut sanoa, miksi liikkui sillä suunnalla, missä ystäväni asuu. Viime viikolla käytin tunnin liukumaa ja lähdin aikaisemmin kotiin. Mies soitti juuri kun olin tullut kotiin ja totesi, että sä tulitkin jo kotiin, joten tehdäänkö jotain. Se vaan, etten ollut edes ehtinyt sanomaan olevani kotona, enkä ollut kertonut hänelle lähteväni aikaisemmin. Eli minun ei normaalisti olisi edes pitänyt olla tuohon aikaan kotona. Eilen kun lähdin ruokikselle työkavereiden kanssa, niin mies ajoi autolla meidän ohi. Työpaikkani lähellä ei ole mitään sellaista, mihin hänellä olisi mitään asioita hoidettavana. Kysyin häneltä eilen, että miksi hän liikkui siellä suunnalla, mutta hän kielsi olleensa siellä päinkään. Kuitenkin olen 100% varma, että näin hänet ja tunnen kyllä hänen autonsa.

Nyt nämä viimeaikaiset tapahtumat ovat alkaneet ahdistamaan. Mitään selitystä näille en ole saanut ja hänen mielestään kuvittelen asiat. Uskaltaako tässä jatkaa suhdetta vai onko parempi lopettaa homma?

N25

Kommentit (58)

Vierailija
41/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nythän asiasta on vain AP:n sana, eikä tietoa millaista psykoosia siellä on taustalla. Tämä mies on joku AP:n naapuri, eikä varmaan edes tunne AP:ta. 

Vierailija
42/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkista ettei sulla ole seurannan mahdollistavia air tageja tai muita sujautettu salaa autoon tai jonnekin piiloon. Ulkomailla hullut miehet käyttävät näitä stalkkaamiseen nykyään.

Jos löydät seurantalaitteen laita se jonkun toisen autoon.

Ei todellakaan koska siinä voi sivullinen kärsiä. Mielummin heittää seurantalaite roskikseen mistä se sitten siirtyy jäteautoon ja siinähän mies seuraa sitä jäteautoa kaatikselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko mies mahdollisesti ulkomaalaistaustainen? En ajattele asiaa rasistisesti vaan puhtaasti eri kulttuurien näkökulmasta. Monissa kulttuureissa naiset eivät liiku ihan samalla tavalla ilman miestään, kuin länsimaissa yleensä.

Voi näitä hulluja on vaikka kuinka ihan supisuomalaisissakin! 

Vierailija
44/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko miehellä syytä olettaa, että hän on vain yksi monista miehistä, joita tapailet? Onko hän nähnyt sinut useasti miesseurassa vahingossa?

Jos vastaus on molempiin ei, niin silloin toi käytös on outoa, koska ei tavallaan oo mitään syytä epäillä ja yrittää saada sua kiinni toisten miesten kanssa. Ja sitäpaitsi, ette edes seurustele virallisesti eli periaatteessa saat mennä kenen kanssa tahansa minne tahansa.

Eri juttu silloin, jos virallisesti seurustellaan ja toinen jää kokoajan kiinni vastakkaisen sukupuolen seurasta tai flirttailusta, niin siinä on ihan normaalia jo tulla vähän epäileväiseksi ja sitten alkaa stalkkaamaan saadakseen totuuden selville, että toisella salarakas.

Seuraamalla naista töihin? Ei tuossa käytöksessä ole mitään tervettä vaan aivan umpihullua ja mustasukkaista touhua. Aivan turha edes yrittää selittää tuota jotenkin oikeutetuk

AP:n mielikuvistusta. Ei koko jutussa ole mitään järkeä, vaan ihan harhaluuloisen keksimältä kuulostaa.

Vierailija
45/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko mies mahdollisesti ulkomaalaistaustainen? En ajattele asiaa rasistisesti vaan puhtaasti eri kulttuurien näkökulmasta. Monissa kulttuureissa naiset eivät liiku ihan samalla tavalla ilman miestään, kuin länsimaissa yleensä.

Voi näitä hulluja on vaikka kuinka ihan supisuomalaisissakin! 

Joista lähes kaikki naisia.

Vierailija
46/58 |

Jep. Tiedän laajasta tuttavapiiristäni neljä vastaavaa tapausta ja kaikissa niissä tekijä on ihan suomalainen. Fun fact: kaksi heistä on naisia. Ei se vainoaminen sukupuolta katso.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/58 |

Ei, vaan miehiä. Ihan tutkitusti.

Vierailija
48/58 |

Jep. Ei katso sukupuolta, mutta tutkitusti suurin osa vainoajista on miehiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, kuuntele itseäsi. Selvästi joku epäily sinulle on jo herännyt kun päivityksen teit. Näin vanhemman naisen kokemuksella vinkkaan että älä ota asiaa miehen kanssa puheeksi, koska tuollaista harrastava mies tulee aivan satavarmasti selittämään mustaa valkoiseksi ja koko tilanne kääntyy lopulta sellaiseksi että sinä pyydät mieheltä anteeksi. Niin ne yleensä menee. 

Et ole hullu, et ylireagoi, vaan mielesi kertoo että mies ylittää nyt mukavuusalueesi. 

Vierailija
50/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Häkellyin itse, kun nyt viikonloppuna juttelin ensimmäisiä kertoja miehen kanssa. Tilanne meni siten, että hänen äitinsä oli kuollut vasta ja puhuttiin myös minun isäni kuolemasta viitisen vuotta sitten. Kerroin, että isäni kuoli syöpään. 

Sitten tämä mies kysyi minulta, että mikä syöpä minulla oli pari vuotta sitten..... Menin kyllä häkellyksiin, sillä en ollut sanallakaan puhunut omasta syövästäni. Kysyinkin, että mistä ihmeestä sinä tällaista tiedät. Vastasi, että oli etsinyt minusta kaikki tiedot netistä ja olen Facessa kertonut, että syöpä voitettu. 

Olen kyllä hieman nyt siinä ja siinä. Ymmärrän, että koska kerron olevani asianajaja, niin tarkistetaan, että kusetanko. Mutta se, että vaikka olisi stalkannut minut FBssa, niin en koe oloa hyväksi, että pamauttaa ekalla/tokalla puhelulla kysymyksen syövästäni. Varsinkaan, kun minä EN siitä ole hänelle kertonut.

Hieman olo, että nyt astutt

Jos sun päivitykset on julkisia, ei hän minnekään yksityiselle alueelle astunut. Tai silloinkaan jos olet hänet kaveriksi siellä hyväksynyt.

Sinä olet tuota mieltä. Minulla on oikeus olla eriä mieltä. En minä stalkkaa ketään netistä. Yhtään. 

Mutta kyse ei ole siitäkään. Kyse on hienotunteisuudesta ja siitä, että jos puhutaan puhelimessa ekaa kertaa, niin ei siinä aleta paukattamaan, että kerropas nyt syövästäsi, varsinkaan kun toinen ei ole siitä sanallakaan puhunut.

Kyse on toisen kunnioittamisesta. Yksityisyyden arvostamisesta.

Tykkäisitkö sinä, jos sinulta eka puhelussa mies kysyisi sinulta syövästäsi/muista sairauksista, jotka ovat olleet vakavia?

Tai kysyisitkö itse toiselta eka puhelussa mieheltä, että miten sinun eturauhasyöpä voi, jos mies ei ole itse sinulle siitä maininnut???

N53

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloitusessa kerrot miehen olevan mukava. No ei taidakaan olla sittenkään niin mukava.

Vierailija
52/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Häkellyin itse, kun nyt viikonloppuna juttelin ensimmäisiä kertoja miehen kanssa. Tilanne meni siten, että hänen äitinsä oli kuollut vasta ja puhuttiin myös minun isäni kuolemasta viitisen vuotta sitten. Kerroin, että isäni kuoli syöpään. 

Sitten tämä mies kysyi minulta, että mikä syöpä minulla oli pari vuotta sitten..... Menin kyllä häkellyksiin, sillä en ollut sanallakaan puhunut omasta syövästäni. Kysyinkin, että mistä ihmeestä sinä tällaista tiedät. Vastasi, että oli etsinyt minusta kaikki tiedot netistä ja olen Facessa kertonut, että syöpä voitettu. 

Olen kyllä hieman nyt siinä ja siinä. Ymmärrän, että koska kerron olevani asianajaja, niin tarkistetaan, että kusetanko. Mutta se, että vaikka olisi stalkannut minut FBssa, niin en koe oloa hyväksi, että pamauttaa ekalla/tokalla puhelulla kysymyksen syövästäni. Varsinkaan, kun minä EN siitä ole hänelle kertonut.

Hieman olo, et

Sinä olet tuota mieltä. Minulla on oikeus olla eriä mieltä. En minä stalkkaa ketään netistä. Yhtään. 

Mutta kyse ei ole siitäkään. Kyse on hienotunteisuudesta ja siitä, että jos puhutaan puhelimessa ekaa kertaa, niin ei siinä aleta paukattamaan, että kerropas nyt syövästäsi, varsinkaan kun toinen ei ole siitä sanallakaan puhunut.

Kyse on toisen kunnioittamisesta. Yksityisyyden arvostamisesta.

Tykkäisitkö sinä, jos sinulta eka puhelussa mies kysyisi sinulta syövästäsi/muista sairauksista, jotka ovat olleet vakavia?

Olet tyyppiesimerkki siitä miten ihminen ei tajua seurauksia, jos jakaa elämäänsä netissä avoimesti. Sinne kirjoitetaan intiimitkin asiat kaikkien luettavaksi, yksityiset julkisiksi. Ei, ne EI TIETENKÄÄN ole enää sinun yksityisasioitasi, kun olet ne sinne aivan omasta halustasi kailottanut muiden luettavaksi. Sen jälkeen on täysin turha itkeä, kun joku ne sieltä lukee. Aivan kuka tahansa. Se, sanoiko treffikumppanisi siitä vai ei, ei ole olennaista kun hän kerran sen tiesi. Hän saattoi ajatella että haluat avoimesti asiasta puhua, kun sen kerran olet sinne jakanut. Eihän se ainakaan mitään arkaluonteista enää voi olla.

Opitko tästä nyt jotain, ja pidät ne yksityisasiat yksityisinä edes jatkossa???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/58 |
10.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsellä oli tän tyylinen mies tuli aina kaupungilla vastaan ja oli kunnon roikkuja. Lopulta 8 kk päästö laitoin viestin että lopetetaan eikä enää ees tervehdi kun tulee vastaan 

jos sun gut feeling aavistaa tommoista, niin kuuntele sitä

Vierailija
54/58 |
10.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

nostooo

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/58 |
10.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko hän työtön, kun on noin paljon aikaa?

Vierailija
56/58 |
10.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, täällä on sulle kysymyksiä. Tule vastaamaan!

Vierailija
57/58 |
10.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt pistät kovan kovaa vastaan. Sanot miehelle, että et voi luottaa häneen koska selvästikin hän on ollut paikassa jossa kieltää olleensa, joten nyt hän saa luvan pistää sijaintitiedot päälle kännykästä ja ottaa seurantalaitteen autoon. Jos mies pullikoi, niin sanot että se on hänen omaksi ja suhteen parhaaksi  :D Et lainkaan ala siihen asemaan että sinä olet se jonka pitää selitellä menojasi vaikka mies on itse jo jäänyt kiinni valehtelusta.

Vierailija
58/58 |
10.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkista ettei sulla ole seurannan mahdollistavia air tageja tai muita sujautettu salaa autoon tai jonnekin piiloon. Ulkomailla hullut miehet käyttävät näitä stalkkaamiseen nykyään.

Jos löydät seurantalaitteen laita se jonkun toisen autoon.

Ai saatana nyt tyrskähti iltateet näppikselle :D

Juu, vaikka kaupungin bussiin tai pitkän matkan rekkaan. Tai voi sen viedä vaikka heti aamulla terassille.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kaksi