Onko normaalia, että vanhat vanhemmat riitelevät koko ajan?

Ei ole normaalia, mutta hyvin tavallista. Kyllähän se katkeroittaa, kun huomataan, että tuli koko elämä tuhlattua väärän kumppanin kanssa.

Meillä taistelivat jo, kun olin lapsi. Ja sama meno jatkui loppuun asti.

Meillä isästä tuli aika ,,nuorena,, vielä töissä käyvänä, kärttyisä vanha ukko, joka tiuski äidillemme ihan mistä hyvänsä. Äiti otti eron 55-vuotiaana, isä selitti kaikille eron tulleen ,,puun takaa,, ja suuttui meille, kun kerroimme mielipiteemme. No sitten olikin kärttyisä vanha ja lisäksi yksinäinen ukko. 

 

Hyvin tavallista. Otetaan se toinen itsestäänselvyytenä jo, vasta kun toinen kuolee tai ottaa eron tajutaan sen toisen arvo. Aina ei sittenkään.

Ei. Ehkä toinen ei pidä toisesta tai kumpikaan. Tai sitten pitävät, mutta riita saanut vallan. Pariterapeutti ei taida auttaa jos toinen ei muista mitään tai kumpikaan? Eikö rakentavasti voisi keskustella tai riidellä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin tavallista. Otetaan se toinen itsestäänselvyytenä jo, vasta kun toinen kuolee tai ottaa eron tajutaan sen toisen arvo. Aina ei sittenkään.

Voitko tarkentaa?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia, mutta hyvin tavallista. Kyllähän se katkeroittaa, kun huomataan, että tuli koko elämä tuhlattua väärän kumppanin kanssa.

En oikeastaan usko että kyse on siitä. Luulen että tämä liittyy jotenkin vanhemiseen ja huonompaan kuntoon menemiseen molempien osalta, kun arki ei enää suju entiseen tapaan. Ihan arkisista asioista riitelevät, kun joku ei hoidu kuten ennen. Ap.

Jo ihan yleistä on muttei normaalia. Omat vanhemmat tyyliin vihaavat toisiaan ja silti haluavat asua yhdessä oletettavasti tuttuuden ja turvallisuuden takia. Jos mainitsen huoleni niin kumpikin on sitä mieltä että oma risti pitää kantaa eli pitää vaan hampaat irvessä sittne kantaa se vastuu että toisen nai. On kyllä hölmö sukupolvi.

Elämä menee hukkaan ja me lapset ollaan jo aikuisia. minä ainakin eroisin jos suhde toisi pelkkää pahaa mieltä ja stressiä. isäni on todella katkeroitunut ja mennyt alkoholkiin. Yleensä hiljainen ja vetäytyvä, nyt viimeksi vihjaisi ettei olisi nainut äitiä jos olisi tiennyt millainen monsteri hän on mutta sitten meitä lapsia vain ei olisi. Sanoin isälle että me lapsetkin kärsitään ja ollaan onnettomia. Äiti on aina ollut epävakaa ja sairaudensokea mikä tarkoitti sitä että ettei hän ikinä hoitanut ongelmiaan ja me lapset kärsittiin siitä sitten ja vasta aikuisuudesa tajuttiin ettei ollut normaalia käytöstä. Me lapset emme pidä myöskään äidistä yhtään, on ihan hullu dominoiva persoona. Hyviä päiviä hänellä on mutta ei koskaan tiedä milloin psykoosit iskee ja vainoharhaisuus. Hakkasi sisaruksianikin kun olivat pieniä, siitäkään ei saa puhua mutta juovuksissa äiti uskaltaa myöntää ettei olisi pitänyt mutta hakkasi silti. Ihan kauheaa kun on äiti joka on sairas eikä tajua sitä itse eikä huoli apuakaan, sen sijaan kaikki muut ovat hulluja.