Masentunut sosiaalityöntekijä
Luulin olevani unelma-ammatissani, mutta työ on kaikkea muuta kuin odotin. Pääsin yliopistolle opistotutkinnon ja avoimen väylän perusteella elikkä en käynyt lukiota. Pitkä tie opintoihin ja tässä ollaan. Työ on aliarvostettua - autokauppiaasta seuraava vai vielä heikompi - ja puuduttavaa. Työyhteisö on juoruilevien tätien kahvikerho. En löydä puolisoa varmaan koska minulla on lapsi ja alakin aiheuttaa ennakkoluuloja. Ajattelin jäädä syksyksi sairauslomalle. Mikä auttaisi umpikujassani?
Kommentit (137)
Ei ole vahvaa itsemääräämisoikeutta, ja siihen aina vetoaminen on surkeaa ja säälittävää. Väkisin auttaminen on ylipäätään käytännössä mahdotonta, koska ei ihminen koe itseään kohtaan käytettyä väkivaltaa, jolla tahdonvastaiset toimenpiteet aina toteutetaan, auttamisena. Väkivallan käyttö on auttavan ja eheyttävän sijaan rikkovaa. Sen sijaan useimpia ihmisiä olisi mahdollista auttaa toisin, ihan oikeaa erilaista apua tarjoamalla (kotiapua, taloudellista tukea, tuettua asumista jne. jne.). Mutta näköjään nämäkin asiat on tosiaan täysin hukassa, mikä ei kyllä teidän touhujanne ja surkeaa käyttäytymistänne seuranneena yllätä.
Tuettu asuminen on kapasiteetiltaan alimitoitettua. Tiedämme kaikki miten vaikeaa on esim. vanhusten päästä tuettuun asumiseen, koska tarvitsijoita on niin paljon käytössä olevaan rahaan verrattuna. Sama se on mt puolella. Kotiapua on lähinnä lyhytaikaiseen tarpeeseen lapsiperheiden kriiseissä. Aikuisten on itse selvittävä kotitöistään, jollei pääse sinne tuettuun asumiseen. Miksi ihmeessä yhteiskunnan muutenkaan pitäisi kustantaa kenellekään ilmaista siivouspalvelua?
Työ on aina työ... se ei ole koskaan mukavaa. Hyvä palkka saattaa tietenkin motivoida.
Vierailija kirjoitti:
Opiskele uusi ammatti. Kyllä sosiaalityöntekijä on ihan alinta sakkaa. Itse en ikinä ottaisi kumppaniksi.
Miksi et ottaisi? Maisteri, tienaa lähemmäksi 5000/kk.
Mee päiväkotiin.. ehkä masennuksen sijaan vaan ärtyisit. :D Tai sitten menisin esim. kuraattoriksi tai vaikka auttavaan puhelimeen tai chattiin.
Tunkkainen ala mutta niin on jätehuoltokin muiden muassa. Jonkun on tehtävä tuotakin. Itse en pystyisi. Vaihda alaa ap. ymmärrettävää että masentaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskele uusi ammatti. Kyllä sosiaalityöntekijä on ihan alinta sakkaa. Itse en ikinä ottaisi kumppaniksi.
Miksi et ottaisi? Maisteri, tienaa lähemmäksi 5000/kk.
oikein maisteri🤣

Meillä sossun palkat noin 3800e, amk-taustaisilla sijaisilla vähemmän

Amk taustaiset eivät lain mukaan saa sijaistaa. Missä näin rikotaan lakia?
Jos sossu tienaisi lähemmäs 5tonnia, lähtisin niin sanotusti barrikadille. Eihän opettaja tai sairaanhoitajakaan saa, vaikka täysin eri vaativuustaso ja vastuu. -farmaseutti 3.5t palkalla

Kyllä saa kun sossu allekirjoittaa. Työt pystyy hyvin hoitamaan amk tutkinnolla, halvemmalla ja vetkuttelematta.
Meidän poika on miettinyt lähteäkö lähihoitajaksi vai sos.työtä opiskelemaan avoimen kautta yliopistoon. Hänellä on B paperit ja ei ihan pääse suoraan. Ikävästä julkikuvasta huolimatta kannustan sosiaalityöhön. Lähihoitajana on pienempi palkka.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sossun palkat noin 3800e, amk-taustaisilla sijaisilla vähemmän
Jos katsoo työpaik.ilmotuksia niin kaikissa vastaantulevissa on ollut yli 4000. Lastensuojelussa lähemmäs 4500. Tuo siis peruspalkka. Erilaiset lisät erikseen päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa masennukselta, johon muutkin yksityisasiat vaikuttanevat taustalla. Minulla ei ole työstä ollenkaan tuollaista kuvaa ja ollut useissa erilaisissa sossun tehtävissä. Jopa epäilin lukiessani, oletko ollenkaan sossu. Työ on vaativaa ja usein myös mielekästä. Olen ollut myös muun alan akat tehtävissä, eivätkä ne ainakaan vaikeampia olleet. Kaiken lisäksi mitä väliä, mitä joku ajattelee työsi arvostuksesta, pääasia että itse arvostaa. Mitä enemmän olen nähnyt, sitä paremmin tiedän että kyseessä on yksi haastavimmista tehtävistä.
Oletko myös lääkäri, kun diagnoosia pukkaa? Tämä kummallinen laikkivoipaisuus on sos tantoissa ärsyttävintä - Terveysalalla työskentelevä
Onko lukutaito tuottanut paljon haastetta? Kuulostaa masennukselta taisi lukea? Ymmärtääkö siitä eron? Taisipa jopa ap itse diagnosoida otsikossaan omaa tilannettaan.
Amk sossuilla ja ns korkeakoulusossuilla on kilpailua joka huonontaa ilmapiiriä.Amk sossut ovat nopeampia ja reippaampia tarttumaan töihin.
Vierailija kirjoitti:
Amk sossuilla ja ns korkeakoulusossuilla on kilpailua joka huonontaa ilmapiiriä.Amk sossut ovat nopeampia ja reippaampia tarttumaan töihin.
Mikä on amk sossu? jos sosionomiin viittaat niin sossuilla ja sosionomeilla on eri työtehtävät.
Vierailija kirjoitti:
Jos sossu tienaisi lähemmäs 5tonnia, lähtisin niin sanotusti barrikadille. Eihän opettaja tai sairaanhoitajakaan saa, vaikka täysin eri vaativuustaso ja vastuu. -farmaseutti 3.5t palkalla
Oletko ikinä tehnyt töitä sossuna? Sitähän minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sossun palkat noin 3800e, amk-taustaisilla sijaisilla vähemmän
Jos katsoo työpaik.ilmotuksia niin kaikissa vastaantulevissa on ollut yli 4000. Lastensuojelussa lähemmäs 4500. Tuo siis peruspalkka. Erilaiset lisät erikseen päälle.
Ihan järjetön palkka tuollaisesta työstä. Ehkä likaisentyönlisää mukana jos siivotaan tai vastaavaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sossun palkat noin 3800e, amk-taustaisilla sijaisilla vähemmän
Jos katsoo työpaik.ilmotuksia niin kaikissa vastaantulevissa on ollut yli 4000. Lastensuojelussa lähemmäs 4500. Tuo siis peruspalkka. Erilaiset lisät erikseen päälle.
Ihan järjetön palkka tuollaisesta työstä.
Saisi olla enemmänkin. Se on hyvin noussut viime vuosina ja uskon, että nousee myös jatkossa.
Oletko myös lääkäri, kun diagnoosia pukkaa? Tämä kummallinen laikkivoipaisuus on sos tantoissa ärsyttävintä - Terveysalalla työskentelevä