Minkä ikäisenä tiesit, että haluat/et halua saada omia lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina olen tiennyt, että en halua. Raskaus ja synnytys, aivan kammottava ajatus. Pilata kroppa ja seksielämä, ei ikinä! Ja synnytyksen jälkeen se hauskuus vasta alkaisikin, kun loppuelämä pitäisi huolehtia pennusta (joo, toki laillinen velvollisuus loppuu täysi-ikäisyyteen, mutta jos ei lastaan hylkää niin eiköhän se huoli jatku hautaan asti). Juu ei, en näe mitään syytä vaihtaa vapauttani kahleisiin.

N34

No, neljänkympin jälkeen kroppasi on joka tapauksessa paljon elähtäneemmässä kunnossa kuin 20-30-vuotiailla. Hyviä kroppia toisaalta näkee nuorilla äideilläkin. Seksielämää voi joka tapauksessa jatkaa vaikka kuinka pitkään, ja toisaalta kun seksiä on ollut vuosikymmeniä, niin ei se loppujen lopuksi niin ihmeellistä edes ole :) Elämässä on paljon muutakin.

Naisilla vielä tuppaa tuo seksielämä hiljentyä kun 30 tulee mittariin.

Vierailija kirjoitti:

Tajusin vihdoin 40-vuotiaana haluavani lapsia. Nyt etsin naista ikähaarukassa 18-25 v perheen perustamiseen. Yksi kenties sopiva 21-vuotias nainen on jo työn alla. 

Olen 37 ja tyttöysävä 19.  Tarkoitus on perustaa perhe ennen kuin hän on 27.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina olen tiennyt, että en halua. Raskaus ja synnytys, aivan kammottava ajatus. Pilata kroppa ja seksielämä, ei ikinä! Ja synnytyksen jälkeen se hauskuus vasta alkaisikin, kun loppuelämä pitäisi huolehtia pennusta (joo, toki laillinen velvollisuus loppuu täysi-ikäisyyteen, mutta jos ei lastaan hylkää niin eiköhän se huoli jatku hautaan asti). Juu ei, en näe mitään syytä vaihtaa vapauttani kahleisiin.

N34

No, neljänkympin jälkeen kroppasi on joka tapauksessa paljon elähtäneemmässä kunnossa kuin 20-30-vuotiailla. Hyviä kroppia toisaalta näkee nuorilla äideilläkin. Seksielämää voi joka tapauksessa jatkaa vaikka kuinka pitkään, ja toisaalta kun seksiä on ollut vuosikymmeniä, niin ei se loppujen lopuksi niin ihmeellistä edes ole :) Elämässä on paljon muutakin.

 

Elämään

Mutta yksikään asia ei ole arvokkaampi kuin oma lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Ne, jotka pelkää pillun repeämistä: Älköön lisääntykö. Kirjoitettakoon se hautakiveenne.

"ei lapsia koska ajattelin omaa pilluani"

Vierailija kirjoitti:

Tajusin noin 11-vuotiaana etten halua lapsia, kun ymmärsin, mitä se tarkoittaisi (raskaus, synnytys ja elinikäinen vapauden menetys). Kesti kauan ennen kuin edes ymmärsin, millä logiikalla muut ihmiset niitä haluavat. Ilmeisesti joillekin perhe-elämä on toivottavaa eikä heitä ahdista ajatus siitä, että koti on täynnä muita ihmisiä. Nyt olen onneksi jo yli nelikymppinen ja vahinkoraskauden todennäköisyys on melko pieni. Silti se on edelleen pahin painajaiseni.

Mietin miten toksinen oma äiti tulee olla jos lapsi kasvaa tuollaisten irrationaalisten pelkojen sekä itsekkääseen elämänarvoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan vain lapsen saaneet voisivat varmuudella kertoa, että "Tiesin, etten halua lapsia", koska vasta sitten voi olla varma, ettei koskaan halunnutkaan.

Jos taas ei koskaan koe sitä vanhemmuutta, elää vain olettamuksen varassa. On taatusti niitäkin, jotka aina luulivat, etteivät halua vanhemmiksi, mutta saatuaan lapsen tajusivat olleensa väärässä.

Vain postimerkkien keräilijät voisivat varmuudella sanoa, että "tiesin etten halua keräillä postimerkkejä", koska vasta sitten voi olla varma etrei koskaan halunnutkaan.

Jos taas ei koe sitä postimerkkien keräilyn rikkautta ja iloa, elää vain oletuksen varassa.

Jokaisen pitäisi siis varmuuden vuoksi alkaa keräillä postimerkkejä vaikka se tuntuisikin turhalta. Koska ei sitä koskaan tiedä. Rahan kulua aiheuttaa mutta mitäpä ei tekisi jotta ei katuisi vanhana?

Mikä on tekosyysi mikset kerää p

Se miksi en kerää postimerkkejä johtuu siitä etten vertaa lapsia eli ihmisiä esineeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina olen tiennyt, että en halua. Raskaus ja synnytys, aivan kammottava ajatus. Pilata kroppa ja seksielämä, ei ikinä! Ja synnytyksen jälkeen se hauskuus vasta alkaisikin, kun loppuelämä pitäisi huolehtia pennusta (joo, toki laillinen velvollisuus loppuu täysi-ikäisyyteen, mutta jos ei lastaan hylkää niin eiköhän se huoli jatku hautaan asti). Juu ei, en näe mitään syytä vaihtaa vapauttani kahleisiin.

N34

No, neljänkympin jälkeen kroppasi on joka tapauksessa paljon elähtäneemmässä kunnossa kuin 20-30-vuotiailla. Hyviä kroppia toisaalta näkee nuorilla äideilläkin. Seksielämää voi joka tapauksessa jatkaa vaikka kuinka pitkään, ja toisaalta kun seksiä on ollut vuosikymmeniä, niin ei se loppujen lopuksi niin ihmeellistä edes ole :) Elämässä on paljon muutakin.

Miksi lyttäät toista ja to

näinkö sinun vanhempasi sanoi sinulle?

Vierailija kirjoitti:

16 vuotiaana sanoin etten koskaan halua lapsia. Väitän että olisin ollut erinomainen vanhempi henkisellä tasolla, mutta johtuen olosuhteista elämässä en olisi voinut mahdollistaa lapselle tiettyjä asioita.

Henkisesti kypsä tajuaa ettei kaikkea voi lapselle taata.

Vierailija kirjoitti:

"Täsmälleen juuri näin. Nuorempana sai koko ajan kuulla sitä "kyllä se mieli muuttuu kun biologinen kello alkaa tikittää" ja päätin, että en varmasti missään hormonimielenhäiriössäkään tee mitään niin typerää. Nyt yli 40 ja eipä ole tikitystä kuulunut."

 

Vaatii aina enemmän rohkeutta kun ei mene massan mukana.

Töissä yksi vanki sanoi minulle samaa.

Vierailija kirjoitti:

32-vuotiaana totesin, että elämässäni oli siihen mennessä jo kaksi parisuhdetta päättynyt siksi, että kumppani halusi lapsen, mutta itse en "ainakaan vielä halua, enkä tiedä haluanko tulevaisuudessakaan". Johtopäätös hommasta oli, että en tiedä haluta lapsia ollenkaan. Nyt 15 vuotta myöhemmin ajatus on edelleen sama. M47

32 vuotiaana juna meni jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo pikkulapsena. En edes koskaan leikkinyt nukeilla. Teini-iässä ajatus vain vahvistui.

Siskoni ei koskaan leikkinyt nukeilla, miäutta hänestä tuli erittäin huolehtivainen äiti. Tämä ei ole mikään mittari siihen, että et olisi omien lasten tarpeista kiinnostunut.

Miksi tulet lyttäämään tänne toisia ihmisiä? Eiköhän he itse tiedä paremmin kuin sinä, joka yrität tehdä tulkintoja anonyymeistä ihmisistä yhden lauseen perusteella.

psykiatrina olen järkyttynyt. Monestakin lauseesta täällä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täsmälleen juuri näin. Nuorempana sai koko ajan kuulla sitä "kyllä se mieli muuttuu kun biologinen kello alkaa tikittää" ja päätin, että en varmasti missään hormonimielenhäiriössäkään tee mitään niin typerää. Nyt yli 40 ja eipä ole tikitystä kuulunut.

Minun biologinen kelloni taisi pysähtyä kokonaan joskus ennen kolmekymppisiä. En ollut koskaan halunnut tai ollut haluamatta lapsia, sitten vähitellen ymmärsin että en todellakaan halua lapsia ja nyt nelikymppisenä olen siitä varmempi kuin koskaan.

Niin. Olisi kannattanut tehdä silloin kun tikitti.

Vierailija kirjoitti:

Joskus 34-35-vuotiaana päätin lopulta et kyllä mä lapsia haluan. Ja ehdin vielä saada kaksi.

hitonmoinen tuuri ettei lähtenyt sulta tai lapselta henki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus 34-35-vuotiaana päätin lopulta et kyllä mä lapsia haluan. Ja ehdin vielä saada kaksi.

hitonmoinen tuuri ettei lähtenyt sulta tai lapselta henki.

Ihan normaali ikä saada lapsia. Ne riskit eivät ole mitään 50% prosentin luokkaa, vaan oikeasti hyvin pieniä. 

Parikymppisenä alkoi kehkeytyä hatara ajatus lapsesta, sitä ennen sellaisten ajatusten pyörittely ei ollut tuntunut mitenkään ajankohtaiselta. 30-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni.

Mulle on aina ollut jotenkin todella selvää että haluan lapsia. olen kiitollinen lapsistani.

Mulle tuli vauvakuume vasta 30v, kun kohtasin nykyisen mieheni. Sitä ennen olin vannoutunut, että lapsia ei tule, korkeintaan adoptoimalla yksi. No nyt on kaksi biolasta. Tyytyväinen olen elämään, varsinkin nyt kun pikkulapsi elämä alkaa pikku hiljaa olla taakse jäänyttä elämää...

Siinä suunnilleen lukioikäisenä aloin kokea että en halua. Vanhemmat tahtoivat minulle varmasti kaikkea hyvää, ja rakastivat keskenään toisiaan tosi paljon. Mutta isän kasvatustyylissä oli osana rähjäämään räjähtäminen joskus ihan tosi pikkuasioistakin; sääntöjen tyhmiltä tuntumaan saaminen jättämällä ne perustelematta; ja kohtuuttomat rangaistukset. Ja kohtuuttomalla tarkoitan osastoa tukkapölly ja remmi, en siis pelkästään pitkäkestoisia aresteja tms.

Huomasin siinä teini-iän keskikohdan jälkeen, että olin kaikesta päätellen perinyt tämän lyhytpinnaisuuden ja raivostumistaipumuksen isältäni (koska se oli yhä samanlaisena jäljellä, vaikka murrosiän tunnemyrskyvaihe oli muutoin jo ohi). Ja ajattelin silloin, että vaikka muuten haluaisin lapsia, en uskalla ottaa riskiä, että teen heille samoja vääryyksiä kuin isä teki minulle.

Olen tiennyt asian lapsesta saakka. Nyt olen 57-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Siinä suunnilleen lukioikäisenä aloin kokea että en halua. Vanhemmat tahtoivat minulle varmasti kaikkea hyvää, ja rakastivat keskenään toisiaan tosi paljon. Mutta isän kasvatustyylissä oli osana rähjäämään räjähtäminen joskus ihan tosi pikkuasioistakin; sääntöjen tyhmiltä tuntumaan saaminen jättämällä ne perustelematta; ja kohtuuttomat rangaistukset. Ja kohtuuttomalla tarkoitan osastoa tukkapölly ja remmi, en siis pelkästään pitkäkestoisia aresteja tms.

Huomasin siinä teini-iän keskikohdan jälkeen, että olin kaikesta päätellen perinyt tämän lyhytpinnaisuuden ja raivostumistaipumuksen isältäni (koska se oli yhä samanlaisena jäljellä, vaikka murrosiän tunnemyrskyvaihe oli muutoin jo ohi). Ja ajattelin silloin, että vaikka muuten haluaisin lapsia, en uskalla ottaa riskiä, että teen heille samoja vääryyksiä kuin isä teki minulle.

Olet vastuullinen ihminen, koska asetat lapsen edun etusijalle etkä mieti vain itseäsi.