Voiko oppia paremmaksi lahjanantajaksi?

He voisivat kehittää systeemin, jossa miniä ihan itse kertoo mitä toivoo ja vielä muistuttaa siitä. Tai menevät yhdessä ostamaan lahjan. Tai miniä ostaa itse. Näin minä teen, kun mieheni ei osaa ostaa lahjoja. Usein selkeä toivekin menee ihan loppumetreillä metsään joten parempi niin, että ollaan yhdessä kaupassa, minä valitsen lahjan ja hän sitten ostaa ja käärii sen. Ojentaa sitten merkkipäivänä. Joiluna ostan kaikki lahjani itse ja toivon vain tiettyä suklaata. Kaikille helpompaa ja kaikki ovat tyytyväisiä.

1. ostat pojalle kalenterin. Siihen merkkaa kaikki synttärit, juhlat jne. 2 viikkoa ennen jokaista juhlaa, kirjoittaa kalenteriin: KYSY synttärisankarilta MITÄ haluaisi, esimerkkejä voi pyytää. Esim. hajuvesi, suklaarasia, kukkia, elokuviin. tms.

3. Sitten on 2 viikkoa aikaa mennä ostamaan se, ja ostaa kortti ja lähettää se ystävälle yms.

Ihme porukkaa kun saa jostain tuollaisesta tehtyä ongelman. 

Valitettavasti noille yllätyslahjojen odottajille mikään ei riitä. Parempi, että miniä oppii itse ostamaan lahjansa tai ihan selkeästi kertoo mitä odottaa ja mistä niitä saa. That's the real life. Life is not a movie.

Heillä on vain eri rakkauden kieli. Ei siihen voi oikein toista opettaa. Ei auta kotoa saatu mallikaan. 

Jos tyttöystävä oikein poikaasi rakastaa ja toisinpäin, niin kyllä he löytävät keinot. En kyllä itse ole niin lahjojen perään mutta miehelläni on esimerkiksi "lupa" ostaa muistamiseksi aina kukkia, koska hänen on vaikea keksiä mitään ja stressasi asiaa vuosia. En odota häneltä enempää, mutta aina välillä hän yllättää ja ostaa jotain tarpeellista tai muuten kivaa. 

Enpä usko, että voi oppia. Tämäkin on älykkyyslaji, jotkut osaa ja jotkut ei opi koskaan. 

Noloa on, jos aikuinen nainen vinkuu lahjojen perään niinkuin joku 5-vuotias. 

"Miniä" tosiaankin on jo oppinut sanomaan suoraan, mitä toivoo lahjaksi. Nämä toiveet ovat erittäin maltillisia ja siksi olen sanonut pojalle, että ei todellakaan riitä, että se toivottu lahja noin vain annetaan. Ja ainakin pitää se lahja antaa ajoissa.

Poika siis on esim. ollut jo matkalla tyttöystävänsä synttärijuhliin ja aikonut käydä hakemassa sen lahjan matkalla. Yllättäen (muka) erikoiskauppa onkin mennyt kiinni jo klo 18 ja lahja jää saamatta tai tavaraa ei olekaan kaupassa. Ja kaupan muovipussissa on myös niitä lahjoja antanut. Huoh!

Ensinnäkin nuo toiveet pitää kirjoittaa itselle jonnekin ylös, hankkia ajoissa ja paketoida ajatuksella. Tyttöystävänsä arvostaa luonnosuojelua, joten kiertätysmateriaali (esim. sanomalehti tai käytetty lahjakassi) on oikein bueno. Pieni henk.koht viesti suuri plussa. Poika on erittäin taitava kirjoittaja ja piirtäjä, tätä kannattaisi aina hyödyntää. 

Aina kannatta kirjoittaa muistiin, jos tytyöystävä mainitsee tarvitsevansa jotain tai että jokin olisi kiva. Myös virallisten juhlapäivien lisäksi pitää tajuta milloin on aihetta juhlaan. Tilanteet, joissa sanotaan Onnea! Hienoa!  Tms. voi antaa aihetta myös yllätyslahjalle. Esim. kesäloman alku, uusi työ, lähetetty gradu jne. Pienikin lahja selvästi on tyttöystävän mieleen (esim. karkkipussi).

Ihan oikeasti olen joutunut pojalle myös sanomaan, että lahja ei voi olla sellainen, mistä hän itse pitää, mutta tyttöystävä ei yhtään.

Monenlaista olen yrittänyt lapsille opettaa, kun he olivat pieniä, mutta tämä lahja-asia jäi kyllä opettamatta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Noloa on, jos aikuinen nainen vinkuu lahjojen perään niinkuin joku 5-vuotias. 

Ja jos se miesraukka jonkun lahjan ostaaa, niin sitten pitääkin jo tulla mammapalstalle itkemään, että ei ollut mieluinen lahja.

Vierailija kirjoitti:

Enpä usko, että voi oppia. Tämäkin on älykkyyslaji, jotkut osaa ja jotkut ei opi koskaan. 

Tulipa muuten mieleen, että kun ikuisuus sitten meillä oli 10 v hääpäivä anoppi ja appiukko tulivat kylään. Anoppi toi onnittelukukkasia ja laitoin ne esille. Anoppi katseli hetken ympärilleen ja totesi poikaansa (siis miestäni) mulkaisten  että eikö "Marko" ole tuonut kukkia. Eipä tuonut. Sen jälkeen mies on tuonut hienon kimpun ainakin viidellä jaollisina hääpäivinä.

Oppi.

Ap

Muistaako tyttöystävä poikaasi tärkeinä elämän hetkinä tai synttäreitä/nimppareita/ tuo sinulle kukkia kun kutsut syömään jne? Tästä ei aloituksesi kerro ollenkaan, sillä onhan parisuhde myös vuorovaikutteistakin.

 

Vierailija kirjoitti:

Ihme porukkaa kun saa jostain tuollaisesta tehtyä ongelman. 

Ok, mä arvaan, että sinä olet se, joka ei osta lahjoja, kortteja tai kukkia ja puolisosi tai äitisi itkee, kun et taaskaan heitä muista.

Kumpi teistä nyt sen naisen kanssa seurustelee,  sinä vai poikasi? Miksi edes mietit kuvaamallasi tavalla poikasi parisuhteeseen kuuluvia asioita?

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti noille yllätyslahjojen odottajille mikään ei riitä. Parempi, että miniä oppii itse ostamaan lahjansa tai ihan selkeästi kertoo mitä odottaa ja mistä niitä saa. That's the real life. Life is not a movie.

Oletko kaksikielinen? 

"Ihan oikeasti olen joutunut pojalle myös sanomaan, että lahja ei voi olla sellainen, mistä hän itse pitää, mutta tyttöystävä ei yhtään."

Mun äitini ei ole 70 vuodessakaan oppinut tätä.

Lahja on antajan valinta, sanoo hän. 

Vierailija kirjoitti:

Muistaako tyttöystävä poikaasi tärkeinä elämän hetkinä tai synttäreitä/nimppareita/ tuo sinulle kukkia kun kutsut syömään jne? Tästä ei aloituksesi kerro ollenkaan, sillä onhan parisuhde myös vuorovaikutteistakin.

 

Kyllä pojan tyttöystävä on ottanut vastuulleen heiltä tulevat yhteismuistamuistamiset ja selvästi muistuttaa poikaani esim. äitienpäivästä.

Aina kun tulevat, tuovat jotain pientä. Poika ei aiemmin hankkinut mitään lahjoja perheenjäsenilleen. Nyt antavat yhteiset (hyvät) lahjat esim. jouluna.

Pojalleni luonnollisesti antaa aina upeita, mietittyjä ja usein vaivaa vaatineita lahjoja. Monesti näkee, että lahjaa on suunnitelu jo kuukausia aiemmin.

AP

Vierailija kirjoitti:

Kumpi teistä nyt sen naisen kanssa seurustelee,  sinä vai poikasi? Miksi edes mietit kuvaamallasi tavalla poikasi parisuhteeseen kuuluvia asioita?

Koska koen,  että äitinä en ole kasvattanut lastani oikein tässä asiassa, joka selvästi on tärkeä hänen kumppanilleen. Vähän sama, että hävettäisi, jos poika ei osaisi yhtään laittaa ruokaa, siivota tai pestä vaatteitaan. 

Ap