Minä en tilaa Kärkkäiseltä enää koskaan mitään.
Tilasin sieltä 3 tuotetta. 2 tuotetta tuli perille ja joka paikassa luki että "tilaus toimitettu". No ei tosiaan ole kun siitä puuttuu yksi tuote jonka olen jo maksanut etukäteen! Otin yhteyttä asiakaspalveluun maanantaina ja kerroin tästä asiasta niin asiakaspalvelija pahoitteli viivettä ja sanoi että puuttuva tuote lähtee "tänään" (siis silloin maanantaina tulemaan). Matkahuolto eikä posti ollut tietoinen mistään saapuvasta paketista. Tiistaina otin yhteyttä taas kerran asiakaspalveluun ja sieltä sanottiin että tuote lähtee "tänään" (eli tiistaina). Ei vielä perjantainakaan ollut mitään tietoja matkahuollossa eikä postissa mistään saapuvasta paketista. Ja jälleen kerran otin yhteyttä asiakaspalveluun ja kysyin että missähän se minun paketti mahtaa olla? Asiakaspalvelija sanoi että se on loppu heidän varastostaan ollut jo hyvän aikaa, ovat tilanneet lisää ko. tuotteita varastoon. Sanoin että miksi ihmeessä te veloitatte minua tuotteesta jota teillä ei edes ole?? Asiakaspalvelija sanoi että 2 edellistä (maanantai ja tiistai as.palvelijat) eivät tienneet että tuotetta ei enää ole. Tiesivät Kärkkäisellä kuitenkin laskuttaa. No sitten tuo eilinen asiakaspalvelija kertoi eilen aamulla että ottaa yhteyttä sähköpostilla. No eipä ole kuulunut yhtään mitään. Kyllä raha näyttää kelpaavan. Tilaan tästälähtien Kiinasta.
Kommentit (67)
Itse tilasin shampoota ja oli mennyt vanhaksi..meni maku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauppias Kärkkäinen on Magneettimedian perustaja. Luottaisitko äijään, jonka älynlahjat on sitä luokkaa?
Miehen älli on riittänyt 800 SUOMALAISEN työllistämiseen sen verran hyvin hänen yrityksellään menee, se riittää. Teepä paremmin perässä ennen kuin arvostelet häntä. Suomen suosituin verkkokauppa.
JUURI NÄIN!
Juuri tällaisia miehiä Suomi kaipaa etenkin näinä hirvittävän massatyöttömyyden aikoina, mutta vasemmisto ei osaa muuta kuin haukkua muita, sen sijaan että panisivat itse paremmaksi!
Ja ensi vuonna taitaa avata parikin uutta liikettä, suomalaisille töitä. Hyvä kärkkäinen.
Minä kyllä tilaan, kaikki tilatut tuotteet ovat saapuneet perille, pari isompaa juttua myös pihalle tuotuna joten jatkan kyllä asiointia.
Olen tilannut kärkkäiseltä jo monta vuotta ja ei voi kuin kehua. Nopeaa on toimitus, hyvin pakattuja ja tuotevalikoima hyvä ja monesti saa jonkun tuotteen minkä tarvitsee, niin paljon halvemmalla Kärkkäiseltä. Samoin verkkokaupan sivut on tosi hyvät ja asiakaspalvelu toimii. Yhden kerran oli tilaamani vahakangas leikattu kieroon mutta siitä sain hyvitystä kun ilmoitin. Suosittelen kaikille ja on mullekin tullut tuotteet useammassa erässä jos joku on loppunut ja tietääkseni lähettävät tuotteita eri varastoista. Monesti yksi tekemäni tilaus tulee kolmessa paketissa, kuten deodorantit ja muut tulee usein yksitellen pakattuina. Kannattaa kysyä jos jokin harmittaa, siellä on Suomen paras asiakaspalvelu mitä verkkokaupoilla on!
Olen tilannut monta kertaa, ja aina toimitus on ollut hyvin nopea ja kaikki tuotteet mukana. Sieltä olen löytänyt monta sellaista tuotetta, joita olin turhaan etsinyt muualta.
Vierailija kirjoitti:
Tilaan säännöllisesti ja voittaa toimitusajoissa kaikki muut mennen tullen.
Minä en periaatteesta ole tilannut mitään kun on julki rasisti persu .👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻😝😝😝😝
Vierailija kirjoitti:
Kärkkäinen on nat si enkä osta sieltä mitään.
No kärkkäinen tuskin tollasta suvaitsematonta vihervassukkapaskaa kaipaa.
Kannattaa tilata vaan niitä mitä on varastossa, ei muita. Voit peruttaa tilauksen ja pyytää rahat takaisin. Äläkä soita vaan laita sähköpostina ja liitetiedosto tilauksestasi. Toimii.
Vierailija kirjoitti:
Kauppias Kärkkäinen on Magneettimedian perustaja. Luottaisitko äijään, jonka älynlahjat on sitä luokkaa?
No perustapa itse lehti sekä kauppaketju ja anna työtä yli kahdeksallesadalle suomalaiselle, niin palataan niihin sinun älynlahjoihisi sitten!
Nöf, nöf, sanoi vassenasse!
Vierailija kirjoitti:
Itse tilasin shampoota ja oli mennyt vanhaksi..meni maku.
Ei sitä shampoota oltu juotavaksi tarkoitettukaan, typerys!
En ole tilannut enkä tilaa, enkä käy liikkeissä. En kannata n a t s e ja.
Vierailija kirjoitti:
En ole tilannut enkä tilaa, enkä käy liikkeissä. En kannata n a t s e ja.
En minäkään ole minkään sortin sosialisti enkä kannata niitä tai muita punikkeja! En myöskään kannata Vihreitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verkkokaupassa on joskus hankala tilanne, jos myyvät eioota. Tilasin keväällä yhdestä puljusta moottoripyörän renkaan, rengasta ei alkanut kuulua...
No, kävi ilmi, että verkkokaupan varastosaldo on tavarantoimittajan varastosaldo, hyvinkin voi useampi asiakas tilata yhtäaikaa, jolloin joku ostaa ja maksaa eioon.
No, rengas tuli parin viikon odottelun jälkeen.
Näinä tiukkoina aikoina jokainen kauppias pyrkii minimoimaan varastonsa arvon, ts. varastoonsa sitoutuneen pääoman. Tämä johtaa joskus viiveisiin toimituksissa.
Ne joilla on se varasto ja hyvässä kunnossa niin on niitä jotka menestyy. Esimerkkinä Ikea. Tilaan vaan varastotuotteita esim. Ikea ja Finnish design shop. Varma takuu että tuote tulee. Käytännön kautta oppinut ja sohva ainoa jossa teen poikkeuksen.
Paras kauppa ikinä ja nopein. Toki just näitä ap:n tapauksia sattuu joka firmassa. Kärkkäiseltä tilaan just sen ukon mielipiteiden takia. Kyllä saa kaikilla olla mielipiteet. Miten uskallatte niitä firmoja käyttää jotka ei kerro mielipiteitään? Nehän ne vasta ksettajia onkin.
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan Kärkkäisen verkkokauppa toimii hyvin ja nopeasti. Asiakaspalveluunkin saa yhteyden helposti, tämä siis vaan oma kokemukseni.
Ainoa ongelma on omistajan mielipiteet
"Omistajan" mielipiteet? Miksi se on sinulle ongelma. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä jonkun kaupan omistaja on mieltä mistäkin.
Itse tilaan aina Kärkkäiseltä lapsille joululahjat, kun on halvempia kuin muualla. Ja postimaksut alhaiset. Muulloin ei ole tullut tilailtua. Aina ne on perille tulleet ilman mitään kommervenkkejä.
Muuten ihan hyvä kauppa, mutta melkein kaikissa astioissa ei ole verkkokaupassa mahdollisuutta valita väriä tai kuvaa. Aina lukee, että lajitelma tuote, lähetämme sattumanvaraisen tuotteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaan säännöllisesti ja voittaa toimitusajoissa kaikki muut mennen tullen.
Minä en periaatteesta ole tilannut mitään kun on julki rasisti persu .👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻😝😝😝😝
Samasta syytä Enosta Kärkkiseltä mitään. Eikä moni muu.
Vierailija kirjoitti:
Muuten ihan hyvä kauppa, mutta melkein kaikissa astioissa ei ole verkkokaupassa mahdollisuutta valita väriä tai kuvaa. Aina lukee, että lajitelma tuote, lähetämme sattumanvaraisen tuotteen.
Osta vain valkoista!
Aina tulee suosia valkoista!
Sukulaiseni on usein sieltä tilannut, joskus on ollut joku tuote ollut myöshässä, mutta aina on kotiin asti tuotu.
Eli sähköpostistaan kannattaa tarkistaa se toimitus. Postiin siellä voi laittaa sähköisesti tavaran saavuttua, milloin se halutaan toimitettavaksi kotiin (ja voiko jättää oven taakse, vai soitetaanko ovikelloa ja jätetään oven taakse, vai soitetaanko ovikelloa ja odotetaan että ovi avataan ja vastaanottaja saa pakettinsa.
Näinä tiukkoina aikoina jokainen kauppias pyrkii minimoimaan varastonsa arvon, ts. varastoonsa sitoutuneen pääoman. Tämä johtaa joskus viiveisiin toimituksissa.