Miksi tarkkailuluokat ym. oikeasti katosivat?
Tuli mieleen oma ekaluokkani 80-luvulla. Luokallani oli kaksi poikaa, jotka häiriköivät ja erityisesti toinen oli todella vaikea tapaus. Tämä vaikeampi ei tullut enää toiselle luokalle ja luulen, että hänet siirrettiin silloiselle tarkkikselle.
Tämä hänen kaverinsa kuitenkin jäi, mutta ei yksin enää riehunut vaan päinvastoin alkoi rauhoittua niin, että kolmannelle mentäessä oli jo yksi luokan rauhallisimmista lapsista. Luulenpa, että hänen koko elämä meni siksi toisin kuin jos olisi jatkanut perseilyä tuon yhden liian vaikean tapauksen kanssa.
Olen aika varma nyt, että jonkin "korkea-arvoisemman" tyypin lapsi on ollut koulussa tuollainen häirikkö ja tämä "korkea-arvoinen virkamies" ei ole hyväksynyt lapsen siirtämistä tarkkailuluokalle. Sen sijaan tämän onnistui tehdä aloite sen suhteen, että koko saakelin erityisluokat lakkautetaan, että hänen kultamussukka saa olla normaaliluokalla.
Mistä voi selvittää kenen vatipään idea oli pitää kaikki samassa koulussa?
Kommentit (42)
Ihan oikeasti olette sitä mieltä, että toivottomat tapaukset täytyy pitää samalla luokalla pilaamassa koko luokan opiskelurauhan kuin että nämä rauhattomat olisivat yhdellä luokalla riehumassa keskenään?
Inkluusio. Sen tarkoitus oli että jokainen saa käydä erityisistä tarpeistaan huolimatta koulua omassa lähiympäristössään ja että ympäristö mukautuu lapsen tarpeisiin ja tuki tuodaan lapsen luo.
No, tuen tuomiseen ei riittäneet rahat ja ympäristö on mukautunut lapseen. Lopputuloksena enemmän oireilevia lapsia (Joukossa tyhmyys tiivistyy? En mä halua tehdä tätä kun tuonkaan ei tarvitse?) ja enemmän väsyneitä aikuisia.
Ajatus on myös ollut että inkluusion myötä lapsi ei leimaannu kuten tarkkisluokalla, mutta tuntuu, että näihin kyseisiin lapsiin kohdistuva puhe aikuisilta on vain entistä leimaavampaa.
Erityisluokkia yhä on. Lapseni, hyvin rauhallinen, mutta herkästi häiriintyvät on sellainen. Ja sellaisessa on muuten työrauhakin parempi, vaikka luokassa on myös niitä "riehuvia sählääjiä". Kun opetus järjestetään oikein, myös ne sählääjät osaavat rauhoittua ja pystyvät oppimaan paljon paremmin.
Kannatan siis erityisluokkia, mutta vastustan ajatusta, että ne ovat vain "riehujien säilöntäpaikkoja". Ensinnäkin siksi, että erityisluokkaa tarvitaan monesta muustakin syystä kuin "riehumisen" vuoksi, mutta myös siksi, että oikein järjestettynä oppilaat pystyvät myös oppimaan siellä. Muut haasteet eivät tarkoita aina edes laajoja oppimisvaikeuksia, eli erityisluokkalainenkin voi olla akateemisesti lahjakas, kunhan saa oikeanlaisen ympäristön oppimiseensa.
Sitä paitsi nyt nämä lapset eivät edes ymmärrä, miten heidän käytöksessään todellakin on jokin pahasti vialla ja jatkavat tuota koko ikänsä. Pahimmillaan heidän itsetuntonsa kasvaa liian suureksi (itserakkaudeksi, narsismiksi) ja kaikki tietävät millaisia aikuisia nuo ovat.
Erityisluokkia on edelleen. Lisäksi on paljon aiempaa enemmän tietoa nepsyjutuista, ja on myös valtion erityiskoulu Valteri, joka perusteltiin kymmenen vuotta sitten.
Mutta tämän palstan mielensäpahoittajat tietenkin ovat pahoillaan, ettei enää puhuta tarkkailuluokista, mieluummin vielä apukoulusta.
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio. Sen tarkoitus oli että jokainen saa käydä erityisistä tarpeistaan huolimatta koulua omassa lähiympäristössään ja että ympäristö mukautuu lapsen tarpeisiin ja tuki tuodaan lapsen luo.
No, tuen tuomiseen ei riittäneet rahat ja ympäristö on mukautunut lapseen. Lopputuloksena enemmän oireilevia lapsia (Joukossa tyhmyys tiivistyy? En mä halua tehdä tätä kun tuonkaan ei tarvitse?) ja enemmän väsyneitä aikuisia.Ajatus on myös ollut että inkluusion myötä lapsi ei leimaannu kuten tarkkisluokalla, mutta tuntuu, että näihin kyseisiin lapsiin kohdistuva puhe aikuisilta on vain entistä leimaavampaa.
Hyvin kuvattu missä on menty vikaan. Inkluusio oikeasti vaatisi hirveästi resursseja, eikä kaikissa tilanteissa toimi silti. Jos lapsi häiriintyy herkästi kaikista äänistä ja ympärillä tapahtuvasta, ei viisikään avustajaa pysty niitä häiriöitä luokassa poistamaan. Voidaan toki laittaa lapselle kuulosuojaimet, rakentaa sermit luokkaan jne, mutta ihan varmasti lapsi kokee olevansa vielä oudompi ja leimaantuu enemmän.
Meillä ainakin lapsi on pienestä pitäen tajunnut olevansa "erilainen" ja hänestä on vain mukava, kun saa puolet päivästä olla erityisluokassa, jossa on helpompi keskittyä. Ei hän ole koskaan kokenut isoa luokkaa omaksi ympäristökseen ja vain vetäytyy siellä erilleen muista, joten ei se paljoa integraatioita auta.
T. 4
Mun lapsi ei ole vielä koulussa, mutta päiväkodistakin on tullut viestiä ADHD-epäilystä ja on kotonakin sellainen energinen sählääjä. Olen jo valmiiksi huolissani koulun aloittamisesta, kun pidän koulua tärkeänä ja haluan, että lapsi oppii siellä ja että toiset lapset pystyvät myös oppimaan siellä.
Tarkkikset pitäisi ehdottomasti tuoda takaisin, kun ne olisi varmaan parempi ratkaisu kaikille. Niille tarkkislaisille pienempi ryhmä ja enemmän henkilökohtaista apua opettajalta, joka on toivon mukaan koulutettu juuri siihen hommaan. Normaalisti oppivat lapset saisivat sitten oppia omassa rauhassaan eikä niitä luokassa pyöriviä rauhattomampia oppilaita tarvitsisi leimata häiriköiksi.
Huonona puolena sitten tietysti on se, että usein ne tarkkikset just nähdään häirikköjen säilytyspaikkoina ja hesarissakin oli se juttu, jossa tarkkisluokkaa käyvät lapset leimattiin jo otsikossa luusereiksi (tai mitä helevettiä Hesari?!).

Eli tulkitsinko nyt oikein, että haluaisit tarkkailuluokat takaisin ja oman lapsesi sellaiselle?
Typerät oikeistolampaat uskoneet taas kaiken mitä persupropaganda väittää.
Nimi ei ole tarkkis, vaan mikä lie emotionaaliset haasteet jne. Todellakin on pienluokkia olemassa, monestakin syystä. Nämä samat poliitikot, jotka nyt huutavat tarkkisten katoamista, ovat ITSE LOPETTANEET PIENLUOKAT SÄÄSTÄÄKSEEN RAHAA.
Käyttäkää järkeä!
Samaa soopaa kuin USAn No Child Left Behind-politiikka jonka piti auttaa erityislapsia sun muita.
Mites kävikään? Madallettiin vaan rimaa entisestään, kunnes täystaukitkin pääsivät ilman sääliä läpi, joka vaan pilaa heidän tulevaisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Typerät oikeistolampaat uskoneet taas kaiken mitä persupropaganda väittää.
Nimi ei ole tarkkis, vaan mikä lie emotionaaliset haasteet jne. Todellakin on pienluokkia olemassa, monestakin syystä. Nämä samat poliitikot, jotka nyt huutavat tarkkisten katoamista, ovat ITSE LOPETTANEET PIENLUOKAT SÄÄSTÄÄKSEEN RAHAA.
Käyttäkää järkeä!
Tämä oli vähän karkeasti ilmaistu, mutta olen täsmälleen samaa mieltä. Jos kouluilla on riittävästi resursseja, voi luokat järjestää minkä nimisiksi vain, ja ne toimivat kohtuullisesti. Siinä vaiheessa kun resurssit on niistetty olemattomiin, on turha alkaa itkeä takaisin jotain systeemin nimeä, joka on ollut käytössä rikkaalla 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Erityisluokkia on edelleen. Lisäksi on paljon aiempaa enemmän tietoa nepsyjutuista, ja on myös valtion erityiskoulu Valteri, joka perusteltiin kymmenen vuotta sitten.
Mutta tämän palstan mielensäpahoittajat tietenkin ovat pahoillaan, ettei enää puhuta tarkkailuluokista, mieluummin vielä apukoulusta.
Tulkitset ihan väärin. Häiriköiden oikeudet häiriköidä eivät saa talloa muiden oikeutta opiskella häiriöttömässä ympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti olette sitä mieltä, että toivottomat tapaukset täytyy pitää samalla luokalla pilaamassa koko luokan opiskelurauhan kuin että nämä rauhattomat olisivat yhdellä luokalla riehumassa keskenään?
Nyt koulujärjestelmä on täysin tuhottu. Häiriköivät oppilaat luokissa tuhoavat niidenkin lasten oppimisen jotka haluaisivat opiskella.
Vaadin miljoonakorvauksia valtiolta koska omien lasten tulevaisuutta on pahasti tuhottu nykyisellä koulujärjestelmällä.
Kannatan sellaista "tarkkista" johon laitetaan oikeat häiriköt, siis väkivaltaiset kovikset joista näkee jo kilometrin päähän, että paatunut rikollinen tuosta tulee. Ei ole oikein, että kaikki erityisen tarpeen oppilaat laitetaan samalle luokalle jolloin heidänkin elämä voi mennä pilalle ja oppiminen ainakin kärsii. Arka ja hiljainen lapsi varmasti traumatisoituu tuollaisesta ja leimautuu myös.
Vastustan inkluusiota. Hiljainen autisti häiriintyy, jos luokassa on häirikkö-adhd ja tavallinen opettaja. Mutta jos lapsia on luokassa 10 ja opettaja on erityisopettaja ja lisäksi läsnä on avustaja koko ajan, se häirikkö-adhd:kin on todnäk hiljempaa ja hiljainen autisti saa työrauhan.
Vielä parempaa, jos hiljaiset autistit yhteen luokkaan ja häirikkö-adhd:t toiseen luokkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi ei ole vielä koulussa, mutta päiväkodistakin on tullut viestiä ADHD-epäilystä ja on kotonakin sellainen energinen sählääjä. Olen jo valmiiksi huolissani koulun aloittamisesta, kun pidän koulua tärkeänä ja haluan, että lapsi oppii siellä ja että toiset lapset pystyvät myös oppimaan siellä.
Tarkkikset pitäisi ehdottomasti tuoda takaisin, kun ne olisi varmaan parempi ratkaisu kaikille. Niille tarkkislaisille pienempi ryhmä ja enemmän henkilökohtaista apua opettajalta, joka on toivon mukaan koulutettu juuri siihen hommaan. Normaalisti oppivat lapset saisivat sitten oppia omassa rauhassaan eikä niitä luokassa pyöriviä rauhattomampia oppilaita tarvitsisi leimata häiriköiksi.
Huonona puolena sitten tietysti on se, että usein ne tarkkikset just nähdään häirikköjen säilytyspaikkoina ja hesarissakin oli se juttu, jossa tarkkisluokkaa käyvät lapset leimattiin jo otsikossa lu
Jos lapsi ei pysty oppimaan normaalissa luokassa, niin totta kai haluaisin lapseni mieluusti tarkkikselle, jos siellä on hänelle sopivampi oppimisympäristö. Ensimmäinen toivehan tietysti on, että lapsi rauhoittuu ennen koulun alkua ja pystyy osallistumaan normaaliin opetukseen ilman että on häiriöksi muille ja oppii itsekin. Ei se ole mikään häpeä saada apua oppimisvaikeuksiin tai rauhoittumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vastustan inkluusiota. Hiljainen autisti häiriintyy, jos luokassa on häirikkö-adhd ja tavallinen opettaja. Mutta jos lapsia on luokassa 10 ja opettaja on erityisopettaja ja lisäksi läsnä on avustaja koko ajan, se häirikkö-adhd:kin on todnäk hiljempaa ja hiljainen autisti saa työrauhan.
Vielä parempaa, jos hiljaiset autistit yhteen luokkaan ja häirikkö-adhd:t toiseen luokkaan.
Aika kylmää leimata ADHD-lapset häiriköiksi. Suurin osa niistä on vaan lapsia, joilla on keskittymisen ja tarkkaavaisuuden kanssa ongelmia eikä mitään pikkupsykoja, jotka vaan haluaa aiheuttaa kaaosta.
Koska nykyään puolet luokasta pitäisi laittaa sille tarkkikselle.
Lisäksi on lakkautettu monin paikoin muutkin erityisluokat, eikä ns. apukouluja ole.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79734/sm_012…