Ihmiset jotka tekevät asioita yksin!!

Minä kyllä viihdyn yksinkin tai no pakko se kun ei ole aina seuraa saatavilla silloin kun haluaisi.. välillä se harmittaa mutta yksinkin on ihan kivaa. Eniten häiritsee se että pitääkö muut mua outona, monesti kun tykkään laittautua kun johonkin menen niin katsovatko ihmiset säälien tai kummastellen että tuokin se istuu tuolla vain yksin pynttääntyneenä et mikähän siinä on vikana kun ei ole seuraa. 

Teen paljon asioita yksin. Käyn museoissa, näyttelyissä, keikoilla, shoppailen, matkustan, kävelen metsissä. Kavereiden kanssa sitten jutellaan nenätyksin. Yksin on ihanaa keskittyä ja tarkkailla ympäristöä. Olen lapseton sinkku ja tottunut yksinoloon. Olen rohkea ja saan kiksejä kun pärjään yksin. 

On sekin kivaa. Jos elämä on koko ajan yksin olemista niin se ei ole kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä viihdyn yksinkin tai no pakko se kun ei ole aina seuraa saatavilla silloin kun haluaisi.. välillä se harmittaa mutta yksinkin on ihan kivaa. Eniten häiritsee se että pitääkö muut mua outona, monesti kun tykkään laittautua kun johonkin menen niin katsovatko ihmiset säälien tai kummastellen että tuokin se istuu tuolla vain yksin pynttääntyneenä et mikähän siinä on vikana kun ei ole seuraa. 

Omasta puolestani voin sanoa ettei ole ikänänkäynyt eden mielen vieressä kummastella noin. En edes rekisteröi kuka on yksin ja kuka seurassa. Se kaverihan voi olla vaikka lähtenyt 5 minnsitten ja toinen halusi vielä jäädä, tai olla vaikka vessassa! Pidän sitä vastoin kummallisena sitä että joku kyttää jotain yhtä henkilöä esim tapahtumassa niin tarkoin ja pitkään että voi sanoa tämän olevan yksin. Luulisi että on muutakin tekemistä kun on kerran itse ulos lähtenyt, ja vieläpä kaverin kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Mä olen oppinut tekemään kun on pakko. Vaihtoehto on ettei menisi ikinä mihinkään, koska kavereita tai puolisoa ei ole. Onhan se joskus vähän surullista katsella kaveriporukoita, pariskuntia, perheitä niissä paikoissa mihin menee, mutta kaikkea ei voi saada, mulla se mitä en saanut oli sellainen persoonallisuus josta ihmiset pitäisivät ja haluaisivat seuraani.

Sama täällä, olisi mukavaa välillä jakaa kokemuksia toistenkin kanssa mutta ei ole siihen mitään mahdollisuuksia kun ei ole ketään.

Olen yksinkulkija, ollut oikeastaan aina, nuoresta lähtien. Naimisissa ollessani miehellä ja minulla oli niin erilaiset aikataulut, että oli helppoa mennä yksin. Eron jälkeen nautin yksin lähtemisestä kun ei edes tarvinnut kysyä toiselta aikatauluja, sen kun vain meni. Mukava nauttia ympäristöstä ja tapahtumista kaikessa rauhassa keskittyen. Toisaalta kyllä usein saan myös puheseuraksi jonkun toisen yksinkulkijan, mutta ne jäävät satunnaistapaamisiksi. Uudelleen tavatessa tietysti tervehditään.