Lue keskustelun säännöt.
Alzheimer/dementia ensioireet?
01.07.2025 |
Äitini 71v., täyttää 72v tänä vuonna. Aina ollut jotenkin avuton ja (haavoittuva) narsistinen, vaatii apua joka asiassa eikä edes yritä itse ja kieltäytynyt koskaan oppimasta mm. television kaukosäätimen käyttöä, ei suostu edes kokeilemaan että mikä saattaisi toimia, jos jokin menee epäkuntoon. Olen itse pitänyt huomion hakemisena, mutta nykyään tekee tätä vielä entistäkin enemmän. Passauttaa ja komentelee.
Viime viikolla kun luimme ruokalistaa, luki sanan "nuudeli" ja kysyi "mitä ne on". Muutenkin aina ollut taipumusta kysyä aivan tyhjänpäiväisiä kysymyksiä jatkuvasti, siksi tämä oma epäilys huomion hakemisesta, pakottaa keskusteluun koska ei osaa normaaleja ihmissuhteita/keskusteluita.
On vuosi pari sitten käynyt sairaalassa testissä selvittämässä, että onko tulossa vanhuuden muistisairauksia, eikä silloin ollut vielä mitään merkkejä.
Mitkä teidän vanhemmilla oli ensioireet muistisairaudessa? Äidin omien taipumusten takia vaikea erottaa, että mikä on hänen normaalia omituista/tarkoituksellista uusavuttomuuttaan ja mikä jotakin uutta.
Kommentit (66)
No meillä mutsilla alko ensin tulla jotain ihmeellisiä ihan pakkomielteisiä juttuja mitä on tehtävä, esim kaikki puut pitää kaataa pihasta (asuvat maadeudulla, piha on iso) vaik kuin koitettiin systerin kaa sanoo että ei kaikkia saa kaataa, koska pihasta tulee tosi autio, jätä pari kaunista koivua. Ei hän piti päänsä ja vedätti kaikki sileeks vastoin isänkin toivetta. Meidän piti pitää pihatalkoot, ajettiin 2 eri autolla a 150 km sivunsa talkoisiin, hommat oli sovittu etukäteen, paljon kaikkea puuhaa. Yhtäkkiä hänelle ei käy juuri mikään mitä ois ruettu tekemään, hän keksi ihan absurdeja ja naurettavia höpö höpö tekosyitä miks noita pensaita ei voi leikatakaan nyt ja niitä roskia ja risuja ei saakaan polttaa. Hän ihan jotekin hätääntyi silminnähden kuin hänelta taisi kadota joku kokonaiskuva ja hallinnan tunne (on aina ollut erittäin hallitseva ja määräävä persoona). Saatiin talkoot pidettyä kun muutaman kerran oikein hetmostuin ja suorastaan korotin ääntäni ja tehtiin vaan vaikka hän vinkui kokoajan ei sitä ei tätä eihän sitä nyt tarvii ja elekää nyt ja antakaa olla, sitten oli kuitenkin tyytyväinen kun kaikki hommat tehtiin.
Tähän yhdistettynä hänellä alkoi tulla mm ihmeellisiä ja ihan hupsujakin epäloogisuuksia tekemisissä ja ikäänkuin tärkeysjärjestys katosi osittain, mm höpötti varmaan vuoden kuinka ikkunat pitää pestä ja jostain pihapiirin ulkopuolelta muurahaispesä tuhota mutta ei ollut ollenkaan huolissaan että ruokakaapit on ihan ääriään myöten täynnä, monista päiväys mennyt tai menossa, uusimmat leikkeleet ja maidot käytetään ensin eikä heitä pois vanhentuneita, pakastimessa on 8 pussia leipää joista ainakin 4 samaa lajia, joka kerta kaupassa käydessä ostaa kuitenkin tuoretta leipää ja yleensä niin ison määrän että pistää osan pakkaseen. Jotain mausteita on 3 pussia vaikkei edes käytä, joka kerta ostaa keksejä ja suklaata, eri kaapeissa on varmaan 10 pakkausta erilaisia keksejä ym kahileipää. Juuri käydessäni heitin salaa 2 avattua 3 ja 4 kk sitten vanhaksi menneet keksipaketit joita hän piilottelee ympäriinsä ja yhden 1/2v sitten vanhaksi menneen jo harmaantuneen suklaalevyn roskiin. Samoin tyhjensin roskiin vähän erilaisia muovipusseja, talouspaperin palasia, lautasliinoja, rikkonaisia iänikuisia muovirasioita, muovikorkkeja ja kansia joita on kerännyt muka varalle vaikkei tee niillä yhtään mitään. Vedin roskapussin suun tiukasti kiinni koska hän tonkii jäljiltäni roskiksen koska en kuullemma osaa kierrättää kaikkia oikein niin kun heillä kuuluu tehdä. Heitin roskiksen autoni takapaksiin ja toin sen kotiin roskiin.
Tästä se alkaa tai siis alkoi jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isällä on parkinsson ja siihen vielä diabetes, sydänvikakin, tahdistin jne jne. Hänellä muisti toimii kyllä joissakin numeraalisissa pikkujutuissa ja päivämäärissä, syntymävuodissa, milloin tapahtui mitäkin ihan hyvin, mutta muuten on tullut höppänäksi jo, ei oikein hoksaa tilanteita eikä osaa enää ns ennakoida asioita ja on jotenkin kadonnut omiin maailmoihinsa. Ei ota enää mihinkään kantaa, oma-aloitteisuus on kadonnut, ehkä ikäänkuin luovuttanut jo, kysyy kaiken äidiltäni kun pikkulapsi, tekee yhtään mitään kotona vain jos häntä käsketään ei omatoimisesti. Höpöttää joka kerta nähdessämme samoja maneereita, samat lausahdukset, samat sanonnat, samat kysymykset, ihan kuin joku levy olisi jäänyt päälle. Tuijottaa ihan tolkuttoman paljon televisiota kiikkutuolissa enkä aina ihan tiedä tajuaako edes mitä sieltä tulee katsoo vaan. Torkahtelee monta kertaa päivässä 5-10 min siihen istualleen. Sitten on jotain tällasia jänniä juttuja että kun istuu vaikka ruokapöytään, joka helvetin kerran ei ota niitä tabletteja siihen pöydälle ennen istumista, vaan sitten kesken syönnin yrittää nousta vaikka polvet on kipeät, saattaa läikyttää juomalasin tai tiputtaa haarukan. Eikö niinku koskaan opi edelleenkään että ne lääkkeet otetaan lounaan kanssa ja ne voisi ottaa sieltä kaapista ennen kun istahtaa pöytään. Ja miks helvetissä ne lääkkeet pitää olla siellä kaukana kaapissa, miks ne ei oo siinä ison pöydän kulmalla valmiina. Tätä epäloogisuutta en tajua ja siihen ei tule muutosta vaikka oon sanonu äidillekin siitä että tehkää asioita joka helpottaa a) muistamista b) loogisuutta. Ei kumpikaan EI varmasti muuta toimintatapoja yhtään jouhevammaksi. Se että minä ehdotan muutosta on ihan kun jollekin 3 vuotiaille puhuisi, eli silloin eivät ainakaan tee muutosta uhallakaan. No aivan sama mulle, omapahan on elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
No meillä mutsilla alko ensin tulla jotain ihmeellisiä ihan pakkomielteisiä juttuja mitä on tehtävä, esim kaikki puut pitää kaataa pihasta (asuvat maadeudulla, piha on iso) vaik kuin koitettiin systerin kaa sanoo että ei kaikkia saa kaataa, koska pihasta tulee tosi autio, jätä pari kaunista koivua. Ei hän piti päänsä ja vedätti kaikki sileeks vastoin isänkin toivetta. Meidän piti pitää pihatalkoot, ajettiin 2 eri autolla a 150 km sivunsa talkoisiin, hommat oli sovittu etukäteen, paljon kaikkea puuhaa. Yhtäkkiä hänelle ei käy juuri mikään mitä ois ruettu tekemään, hän keksi ihan absurdeja ja naurettavia höpö höpö tekosyitä miks noita pensaita ei voi leikatakaan nyt ja niitä roskia ja risuja ei saakaan polttaa. Hän ihan jotekin hätääntyi silminnähden kuin hänelta taisi kadota joku kokonaiskuva ja hallinnan tunne (on aina ollut erittäin hallitseva ja määräävä persoona). Saatiin talkoot pidettyä kun muutaman kerran oikein hetmostuin ja suorastaan korotin ääntäni ja tehtiin vaan vaikka hän vinkui kokoajan ei sitä ei tätä eihän sitä nyt tarvii ja elekää nyt ja antakaa olla, sitten oli kuitenkin tyytyväinen kun kaikki hommat tehtiin.
Tähän yhdistettynä hänellä alkoi tulla mm ihmeellisiä ja ihan hupsujakin epäloogisuuksia tekemisissä ja ikäänkuin tärkeysjärjestys katosi osittain, mm höpötti varmaan vuoden kuinka ikkunat pitää pestä ja jostain pihapiirin ulkopuolelta muurahaispesä tuhota mutta ei ollut ollenkaan huolissaan että ruokakaapit on ihan ääriään myöten täynnä, monista päiväys mennyt tai menossa, uusimmat leikkeleet ja maidot käytetään ensin eikä heitä pois vanhentuneita, pakastimessa on 8 pussia leipää joista ainakin 4 samaa lajia, joka kerta kaupassa käydessä ostaa kuitenkin tuoretta leipää ja yleensä niin ison määrän että pistää osan pakkaseen. Jotain mausteita on 3 pussia vaikkei edes käytä, joka kerta ostaa keksejä ja suklaata, eri kaapeissa on varmaan 10 pakkausta erilaisia keksejä ym kahileipää. Juuri käydessäni heitin salaa 2 avattua 3 ja 4 kk sitten vanhaksi menneet keksipaketit joita hän piilottelee ympäriinsä ja yhden 1/2v sitten vanhaksi menneen jo harmaantuneen suklaalevyn roskiin. Samoin tyhjensin roskiin vähän erilaisia muovipusseja, talouspaperin palasia, lautasliinoja, rikkonaisia iänikuisia muovirasioita, muovikorkkeja ja kansia joita on kerännyt muka varalle vaikkei tee niillä yhtään mitään. Vedin roskapussin suun tiukasti kiinni koska hän tonkii jäljiltäni roskiksen koska en kuullemma osaa kierrättää kaikkia oikein niin kun heillä kuuluu tehdä. Heitin roskiksen autoni takapaksiin ja toin sen kotiin roskiin.
Tästä se alkaa tai siis alkoi jo.
Onko isälläsikin dementia? Kun te huussaatte toisten kodissa?
Jälkikäteen ajatellen, isän yksi merkittävimmistä muutoksista varhaisessa vaiheessa oli aloitekyvyn puute.
Pitäisi harventaa koivikko, pitäisi tyhjentää varasto, pitäisi kaataa joku puu, pitäisi, pitäisi.
Mutta ei saanut aloitettu mitään. Puhui vain.
Meillä oli aivan eri kuin muilla täällä. Eli harvoin kysytyt kysymykset jotka toistuivat. Eli x tulossa käymään torstaina. Tunnin päästä että milloin se x onkaan tulossa käymään? Näitä ei todellakaan ollut heti paljoa. Ihmettelimme että eikä se kuunnellut vastausta. Todella moni muista asioista tässä ketjussa tuli todella paljon myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jälkikäteen ajatellen, isän yksi merkittävimmistä muutoksista varhaisessa vaiheessa oli aloitekyvyn puute.
Pitäisi harventaa koivikko, pitäisi tyhjentää varasto, pitäisi kaataa joku puu, pitäisi, pitäisi.
Mutta ei saanut aloitettu mitään. Puhui vain.
Läheiseni on samanlainen. Pitäisi-sanaa käyttää ja lopulta jää paljon tekemättä, tai jättää pahasti kesken. Jos tulee jokin ongelma, ei osaa sitä ratkaista mitenkään. Moneen kertaan pitää häntä neuvoa ja selittää, ennen kuin ymmärtää. Puhetaitokin on supistunut paljon, ei osaa nimetä asioita.
Ajokortin sai kyllä uusittua, mutta liikenteessä on avuton ja eksyy helposti, jos tulee tietöitä tai muuta yllättävää. - Ja tietysti suuttuu kovasti, jos vähänkin viittaa muistamattomuuteen.
Ihan ensimmäinen oire oli hajuaistin katoaminen. Tämä tapahtui vuosia ennen muita muistisairauden merkkejä, emmekä valitettavasti silloin tienneet että hajuaistin ongelmat voivat liittyä muistisairauteen. Sitten myöhemmin omaiseni alkoi kertoa samoja juttuja moneen kertaan. Soitin hänelle aina sunnuntaiaamupäivisin ja joka kerta hän kertoi samat asiat, sitten vähitellen alkoi kertoa samoja asioita moneen kertaan saman puhelun aikana. Sitten hän unohti pankkikorttinsa tunnusluvun, siis unohti niin totaalisesti ettei millään kyennyt palauttamaan sitä mieleensä.
Tästä ei mennytkään kauan kun alkoi monenlainen sekoilu, ei esimerkiksi tunnistanut omaa polkupyöräänsä vaan väitti että vajassa on joku vieras pyörä. Ei löytänyt hammaslääkärin vastaanotolle, oli mennyt väärään kerrokseen samassa talossa eikä osannut sieltä mennä oikealle ovelle. Ja näitä voisin kertoa loputtomiin, mutta nehän eivät enää olleet ensioireita. Diagnoosi oli sitten lopulta sekamuotoinen muistisairaus eli Alzheimerin tauti + verisuoniperäinen muistisairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En näe tuossa kyllä muistisairauden merkkiä. Kyllä sen huomaa sitten kun se tulee. Itse ensioireet huomasin kun isästä tuli hiljainen, huomasin että etsi mielessään asioita enemmän sekä ajatukset paljon normaalia enemmän siellä nuoruuden asioissa ja myös luonne alkoi muuttua. Myös arjen ongelmia oli koko ajan enemmän ja sellaisia asioita mitä ennen on osannut ja yhtäkkiä ei enää osannutkaan.
Pelkään jo valmiiksi kun itsestä tulee vanha. Olen aina ollut tosi hajamielinen enkä muista ihmisten nimiä tai aina edes mitä eilen tapahtui saati mitään ministereitä ym. En usko että pääsisin muistitestistä läpi, koska mieleeni jää tasan ne asiat jotka mua kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avuttomat ihmiset eivät käytä aivojaan, joten tuskin on kysymys muistisairaudesta. Ainoastaan käyttämättömien aivojen vanhenemisesta.
Tämä voi kyllä olla totta. Raskasta toki puolisolle, mutta toisaalta vuosikymmeniä mahdollistanut tämän äidin lapsellisen käytöksen, koska muuten tulee suoraa huutoa, haukkumista ja syyllistämistä.
Omakohtaista kokemusta tästä. Äiti oli palveltava prinsessa. Isä hoiti kaiken.
Isän jouduttua palvelutaloon kysyin äidin tilinumeroa lomakkeita varten. Siinä se 81-vuotias ihminen kysyi, että mikä on tilinumero. Eikä kysymys ollut muistisairaudesta.
Tuollainen voi hyvin olla muistisairauden oire.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisiä oireita jälkeenpäin miettiessäni mm.
- Olimme sopineet tapaamisen tai jotakin,mitä teemme - aina jotakin epämääräistä myöhästymisiä, kadottamista, väärässä paikassa olemista.. En tajunnut, enemmän minua turhautti ja hermostutti "hänen sekoilu", kun että olisin tajunnut taudiksi.
- Jotenkin lapsenomainen suhtautuminen asioihin, kuten sää. Jos alkoi sataa, ei enää ennen skarpilla ollutkaan sateenvarjoa. Jotain selitystä, ettei tässä kukaan sokerista ole tehty. Tämäkin enemmän turhautti kuin olisin tajunnut ensioireiksi. Sairauksia jaariteltiin pitkään, mutta lääkärireissuista ei osannut kertoa kuin " oli kiva tyttö" tms eli ei kykyä keskittyä olennaiseen. Mikä oli, mitä sanottiin, miten jatkosuunnitelma jne. eivät olleet jääneet mieleen, vaan jokin lääkärin oma asia tai olemuksessa.
- Jälkeen päin koskettavin, jonka tajusin vasta myöhemmin oli hänen keskustelu, jossa hän toivoi minun muistavan toimia omalla parhaaksi katsomallani tavalla, kun hän on vanha ja höperö. En tajunnut, että hän on ehkä itse tajunnut jo muistin heikenneen,vaikka ei sitä myöntänyt.
- Kuulon heikkeneminen, television katsominen lisääntyi entiseen verrattuna, kotoa poistuminen väheni ja harrastukset jäivät hiljalleen pois, vieraita ei enää käynyt samalla tavalla jne.
Mikään ei yksistään huolestuttavaa, mutta myöhemmin aika selkeitä merkkejä.
Tuttavat alkavat helposti vältellä oireilevaa ihmistä. Tuttavani kertoi joku vuosi sitten äidistään, joka oli saanut diagnoosin. Äiti oli puhunut sairaudesta ystävilleen avoimesti. Seurauksena oli se, että ystävät eivät enää ottanee yhteyttä eivätkä halunneet olla tekemisissä. Tämä luonnollisesti heikensi tuttavani äidin vointia nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, et mutsilla alkaa olla oireita. Muuten täysin kunnossa fyysisesti ja henkisesti, mut unohtaa täysin joitain asioita. Esim. unohti ostaneensa 1kk sit lapsenlapselleen yhen lahjan ja kyseli häneltä mistä on saanut sen, eli semmosia asioita unohtaa, jotka luulis pysyvän muistissa vähän tavallista paremmin.
Huomasimme äidissä kun alkoi luulla monista ihmisistä että varastavat vaikka häneltä ei mitään hävinnytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isällä on parkinsson ja siihen vielä diabetes, sydänvikakin, tahdistin jne jne. Hänellä muisti toimii kyllä joissakin numeraalisissa pikkujutuissa ja päivämäärissä, syntymävuodissa, milloin tapahtui mitäkin ihan hyvin, mutta muuten on tullut höppänäksi jo, ei oikein hoksaa tilanteita eikä osaa enää ns ennakoida asioita ja on jotenkin kadonnut omiin maailmoihinsa. Ei ota enää mihinkään kantaa, oma-aloitteisuus on kadonnut, ehkä ikäänkuin luovuttanut jo, kysyy kaiken äidiltäni kun pikkulapsi, tekee yhtään mitään kotona vain jos häntä käsketään ei omatoimisesti. Höpöttää joka kerta nähdessämme samoja maneereita, samat lausahdukset, samat sanonnat, samat kysymykset, ihan kuin joku levy olisi jäänyt päälle. Tuijottaa ihan tolkuttoman paljon televisiota kiikkutuolissa enkä aina ihan tiedä tajuaako edes mitä sieltä tulee katsoo vaan. Torkahtelee monta kertaa päivässä 5-10 min siihen istualleen. Sitten on jotain tällasia jänniä juttuja että kun istuu vaikka ruokapöytään, joka helvetin kerran ei ota niitä tabletteja siihen pöydälle ennen istumista, vaan sitten kesken syönnin yrittää nousta vaikka polvet on kipeät, saattaa läikyttää juomalasin tai tiputtaa haarukan. Eikö niinku koskaan opi edelleenkään että ne lääkkeet otetaan lounaan kanssa ja ne voisi ottaa sieltä kaapista ennen kun istahtaa pöytään. Ja miks helvetissä ne lääkkeet pitää olla siellä kaukana kaapissa, miks ne ei oo siinä ison pöydän kulmalla valmiina. Tätä epäloogisuutta en tajua ja siihen ei tule muutosta vaikka oon sanonu äidillekin siitä että tehkää asioita joka helpottaa a) muistamista b) loogisuutta. Ei kumpikaan EI varmasti muuta toimintatapoja yhtään jouhevammaksi. Se että minä ehdotan muutosta on ihan kun jollekin 3 vuotiaille puhuisi, eli silloin eivät ainakaan tee muutosta uhallakaan. No aivan sama mulle, omapahan on elämänsä.
Ennenaikaan sanottiin, että mummu tai vaari on palannut lapsuuteen. Silloin ei ollut tietoa alzheimerista tai muista nykyään tunnetuista muistisairauksista kuten Levyn kappaleen taudista. Ihmiset muuten vain havaitsivat lähiympäristössään, että joku vanhus muuttui avuttomaksi ja erilaiseksi kuin oli aikaisemmin ollut.
Äitini oli aina kysellyt asioita monta kertaa. Sitten jossain vaiheessa huomasin, ettei oikeasti muista asioita. Samalla vähän jäi kotiin, ei onneksi lähtenyt mihinkään. Joitakin pikkuasiota ei enää tehnyt. Oma-aloitteisuus hävisi pikkuhiljaa. Tavaroiden piilotteli. Tässä muutamia oireita, jota voi seurailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälkikäteen ajatellen, isän yksi merkittävimmistä muutoksista varhaisessa vaiheessa oli aloitekyvyn puute.
Pitäisi harventaa koivikko, pitäisi tyhjentää varasto, pitäisi kaataa joku puu, pitäisi, pitäisi.
Mutta ei saanut aloitettu mitään. Puhui vain.
Läheiseni on samanlainen. Pitäisi-sanaa käyttää ja lopulta jää paljon tekemättä, tai jättää pahasti kesken. Jos tulee jokin ongelma, ei osaa sitä ratkaista mitenkään. Moneen kertaan pitää häntä neuvoa ja selittää, ennen kuin ymmärtää. Puhetaitokin on supistunut paljon, ei osaa nimetä asioita.
Ajokortin sai kyllä uusittua, mutta liikenteessä on avuton ja eksyy helposti, jos tulee tietöitä tai muuta yllättävää. - Ja tietysti suuttuu kovasti, jos vähänkin viittaa muistamattomuuteen.
Juuri tätä. Aloitekyvyn ja ongelmanratkaisutaidon häviäminen, toiminnan ohjauksen sekoaminen. Aikaisemmin oli vahva, looginen, määrätietoinen ja älykäs. Toimi johtotehtävissä ja yrittäjänä yli 30 vuotta ja sitten muuttui aivan avustettavaksi. Onneksi kuitenkin niin, että ihaili, ihmetteli ja kiitteli kun osasin häntä niin monessa asiassa auttaa. Tuntui silloin oudolta ja haikealta…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisiä oireita jälkeenpäin miettiessäni mm.
- Olimme sopineet tapaamisen tai jotakin,mitä teemme - aina jotakin epämääräistä myöhästymisiä, kadottamista, väärässä paikassa olemista.. En tajunnut, enemmän minua turhautti ja hermostutti "hänen sekoilu", kun että olisin tajunnut taudiksi.
- Jotenkin lapsenomainen suhtautuminen asioihin, kuten sää. Jos alkoi sataa, ei enää ennen skarpilla ollutkaan sateenvarjoa. Jotain selitystä, ettei tässä kukaan sokerista ole tehty. Tämäkin enemmän turhautti kuin olisin tajunnut ensioireiksi. Sairauksia jaariteltiin pitkään, mutta lääkärireissuista ei osannut kertoa kuin " oli kiva tyttö" tms eli ei kykyä keskittyä olennaiseen. Mikä oli, mitä sanottiin, miten jatkosuunnitelma jne. eivät olleet jääneet mieleen, vaan jokin lääkärin oma asia tai olemuksessa.
- Jälkeen päin koskettavin, jonka tajusin vasta myöhemmin oli hänen keskustelu, jossa hän toivoi minun muistavan toimia omalla parhaaksi katsomallani tavalla, kun hän on vanha ja höperö. En tajunnut, että hän on ehkä itse tajunnut jo muistin heikenneen,vaikka ei sitä myöntänyt.
- Kuulon heikkeneminen, television katsominen lisääntyi entiseen verrattuna, kotoa poistuminen väheni ja harrastukset jäivät hiljalleen pois, vieraita ei enää käynyt samalla tavalla jne.
Mikään ei yksistään huolestuttavaa, mutta myöhemmin aika selkeitä merkkejä.
Tuttavat alkavat helposti vältellä oireilevaa ihmistä. Tuttavani kertoi joku vuosi sitten äidistään, joka oli saanut diagnoosin. Äiti oli puhunut sairaudesta ystävilleen avoimesti. Seurauksena oli se, että ystävät eivät enää ottanee yhteyttä eivätkä halunneet olla tekemisissä. Tämä luonnollisesti heikensi tuttavani äidin vointia nopeasti.
Sama meillä. Joku sanoi että ei tiedetä miten se oikeasti meni ystävän kanssa. Äiti kertoi puhelimitse ja kohta tuli postikortti jossa sanoi parempi ettei tavata enää. Sanoin sen vähän erilailla eri ketjussa, ettei tunnistaisi. Mutta mitä sitten vaikka tunnistaa. Ei todellakaan ollut päivittäinen ystävä, vaan tosiaan pääsiäiskortti, joulukortti, kerran ehkä vuodessa tapasivat. Molemmilla liikkumisongelmia sairauksien takia. Rahallinen avustus aina kelpasi. Eikä senkään väliä, mutta äidille paha paikka että sanoi niin. Se on ehkä itselleen palvelus ettei usko näitä tarinoita kuinka "ystävät" jättää.
Minun suhteellisen kärttyinen ja hankala äiti alkoi muuttua vähitellen leppoisaksi ja ystävälliseksi. Pitkään ajattelin että vanhuus on vain sijoittanut pahimmat kulmat, mutta sitten kävikin niin että kun olin käymässä niin aina kovin omatoiminen äitini ryhtyi laittamaan ruokaa mutta ei osannutkaan laittaa uunia päälle.
Jos ei tiedä, mikä on nuudeli, niin voi epäillä muistisairautta. Selvä.