Lue keskustelun säännöt.
Alzheimer/dementia ensioireet?
01.07.2025 |
Äitini 71v., täyttää 72v tänä vuonna. Aina ollut jotenkin avuton ja (haavoittuva) narsistinen, vaatii apua joka asiassa eikä edes yritä itse ja kieltäytynyt koskaan oppimasta mm. television kaukosäätimen käyttöä, ei suostu edes kokeilemaan että mikä saattaisi toimia, jos jokin menee epäkuntoon. Olen itse pitänyt huomion hakemisena, mutta nykyään tekee tätä vielä entistäkin enemmän. Passauttaa ja komentelee.
Viime viikolla kun luimme ruokalistaa, luki sanan "nuudeli" ja kysyi "mitä ne on". Muutenkin aina ollut taipumusta kysyä aivan tyhjänpäiväisiä kysymyksiä jatkuvasti, siksi tämä oma epäilys huomion hakemisesta, pakottaa keskusteluun koska ei osaa normaaleja ihmissuhteita/keskusteluita.
On vuosi pari sitten käynyt sairaalassa testissä selvittämässä, että onko tulossa vanhuuden muistisairauksia, eikä silloin ollut vielä mitään merkkejä.
Mitkä teidän vanhemmilla oli ensioireet muistisairaudessa? Äidin omien taipumusten takia vaikea erottaa, että mikä on hänen normaalia omituista/tarkoituksellista uusavuttomuuttaan ja mikä jotakin uutta.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Aloitusten tekeminen av:lle
Ou nou
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku hoki samaa lausetta runosta yhä uudelleen ja uudelleen. Ei muuta osannut aina sanoa, välillä kyllä.
Ja tämä oli ensioire niinkö?
Kylläpä näitä dementia-aloituksia nyt riittää. Toivottavasti asiallisia vastauksia odottavat ehtivät lukea vastaukset ennen kuin ne poistuvat.
Kannattaa huomata se, että muistin heikkeneminen ei ole ainoa oire. Ei aina ensimmäinen eikä varsinkaan pahin. Usein tulee ongelmia sosiaalisissa suhteissa, monenlaisia väärinymmärryksiä ja epäilyjä. Vasta sitten kiinnitetään enemmän huomiota muistin heikkenemiseen.
Miellä alkoi yhä useammin tulla sellaisia pikku juttuja, joita sattuu kenelle tahansa meistä. Mutta ei ole normaalia etsiä hukkaan joutunutta lakkia kolme kertaa päivässä eikä kysyä yhtä monta kertaa, joko posti on haettu sellaisena päivänä, kun postia ei jaeta. Kellonajan ja muutenkin ajat olivat hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avuttomat ihmiset eivät käytä aivojaan, joten tuskin on kysymys muistisairaudesta. Ainoastaan käyttämättömien aivojen vanhenemisesta.
Tämä voi kyllä olla totta. Raskasta toki puolisolle, mutta toisaalta vuosikymmeniä mahdollistanut tämän äidin lapsellisen käytöksen, koska muuten tulee suoraa huutoa, haukkumista ja syyllistämistä.
Omakohtaista kokemusta tästä. Äiti oli palveltava prinsessa. Isä hoiti kaiken.
Isän jouduttua palvelutaloon kysyin äidin tilinumeroa lomakkeita varten. Siinä se 81-vuotias ihminen kysyi, että mikä on tilinumero. Eikä kysymys ollut muistisairaudesta.
Ensioire voi olla ihan mitä tahansa, koska riippuu siitä, mikä kohta aivoissa on rappeutunut liikaa tai plakkia kertynyt liikaa. Ensi oire voi olla vaikkapa hidastunut kävely. Oliko omainen mukana testissä? Nimittäin täällä päin muistitestejä ei tehdä sairaalassa vaan sinne mennään sitten, jos dementia on jo varma tai melko varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on ollut koko elämänsä ihan mielipuolinen despootti. Nyt hän on 84-vuotias ja väittää, että hänen kuulonsa on huonontunut siksi, kun kukaan ei käy kylässä.
Väsyttettyään muut sisarukset vttuilullaan ja jatkuvilla vaatimuksilla, pikkuveljeni käy hänen luonaan vähintään kaksi kertaa viikossa. Hoitaa laskut, käyttää kaupassa jne.
Ilmeisesti sekään ei ole hänelle mitään.
Joku voisi pitää tuota väitettä merkkinä muistisairaudesta, mutta jos ihminen on koko elämänsä väittänyt tietävänsä kaiken paremmin kuin muut, niin eihän tuo muusta kerro kuin siitä, että kuulo on huonontunut. Ja sekin on jonkun muun syy. :D
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisiä oireita oli, että vieraissa paikoissa oli aivan hukassa. Ei muistanut yhtään mistä suunnasta oli tultu, tai osannut järkevästi selvittää, mihin päin pitäisi mennä. Kylässä etsi omia tavaroitaan (lasit, käsilaukku tms) aivan jatkuvasti. Eikä enää oppinut uusia asioita/ se kävi tosi hankalaksi. Esimerkiksi jos jokin kodinkone vaihtui, hänen oli vaikea oppia käyttämään sitä. Muistioireet, jotka olisi huomannut keskustelussa, tulivat vasta näiden jälkeen. Ja diagnoosin saaminen kesti pitkään ja sisälsi ikäviä vaiheita, kun sairastunut suuttui läheisille jotka järjestivät hänet muistitesteihin.
Jokaisella se muistisairaus on vähän erilainen, vaikka olisi Alzheimer, puhumattakaan siitä jos onkin joku muu muistisairaus. Muistisairaus on myös vähän huono sana. Sairaus kun vaikuttaa koko kognitioon.
Tuon perusteella minä olisin ollut muistisairas jokseenkin koko ikäni. Minulla on huono suuntavaisto, olen hajamielinen ja tavarat ovat usein hukassa. Kodinkoneisiin pitäisi määrätä direktiivi, että helloissa levyjen säätönupit pitää olla samassa järjestyksessä ja samaan suuntaan käännettävissä. Älyni riittää vallan mainiosti muuten kodinkoneitten kanssa ja mitä yksinkertaisempi valikko, sitä paremmin saan käyttää omaa älyäni.
Dementian määritelmään liittyykin se, että toimintakyky on heikentynyt aikaisemmalta paremmalta tasolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisiä oireita jälkeenpäin miettiessäni mm.
- Olimme sopineet tapaamisen tai jotakin,mitä teemme - aina jotakin epämääräistä myöhästymisiä, kadottamista, väärässä paikassa olemista.. En tajunnut, enemmän minua turhautti ja hermostutti "hänen sekoilu", kun että olisin tajunnut taudiksi.
- Jotenkin lapsenomainen suhtautuminen asioihin, kuten sää. Jos alkoi sataa, ei enää ennen skarpilla ollutkaan sateenvarjoa. Jotain selitystä, ettei tässä kukaan sokerista ole tehty. Tämäkin enemmän turhautti kuin olisin tajunnut ensioireiksi. Sairauksia jaariteltiin pitkään, mutta lääkärireissuista ei osannut kertoa kuin " oli kiva tyttö" tms eli ei kykyä keskittyä olennaiseen. Mikä oli, mitä sanottiin, miten jatkosuunnitelma jne. eivät olleet jääneet mieleen, vaan jokin lääkärin oma asia tai olemuksessa.
- Jälkeen päin koskettavin, jonka tajusin vasta myöhemmin oli hänen keskustelu, jossa hän toivoi minun muistavan toimia omalla parhaaksi katsomallani tavalla, kun hän on vanha ja höperö. En tajunnut, että hän on ehkä itse tajunnut jo muistin heikenneen,vaikka ei sitä myöntänyt.
- Kuulon heikkeneminen, television katsominen lisääntyi entiseen verrattuna, kotoa poistuminen väheni ja harrastukset jäivät hiljalleen pois, vieraita ei enää käynyt samalla tavalla jne.
Mikään ei yksistään huolestuttavaa, mutta myöhemmin aika selkeitä merkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä näitä dementia-aloituksia nyt riittää. Toivottavasti asiallisia vastauksia odottavat ehtivät lukea vastaukset ennen kuin ne poistuvat.
Kannattaa huomata se, että muistin heikkeneminen ei ole ainoa oire. Ei aina ensimmäinen eikä varsinkaan pahin. Usein tulee ongelmia sosiaalisissa suhteissa, monenlaisia väärinymmärryksiä ja epäilyjä. Vasta sitten kiinnitetään enemmän huomiota muistin heikkenemiseen.
Miellä alkoi yhä useammin tulla sellaisia pikku juttuja, joita sattuu kenelle tahansa meistä. Mutta ei ole normaalia etsiä hukkaan joutunutta lakkia kolme kertaa päivässä eikä kysyä yhtä monta kertaa, joko posti on haettu sellaisena päivänä, kun postia ei jaeta. Kellonajan ja muutenkin ajat olivat hukassa.
Valitettavasti äitini on ollut sosiaalisissa suhteissa "hankala" aina, joten tämän perusteella juuri on hankalaa arvioida onko jokin muuttunut vai ei.
Postin jakamisesta en oikein tiedä, mulla ei ainakaan ole enää mitään käryä minä päivinä kotiini jaetaan kirjepostia, kun se ei enää nykyään ole päivittäinen asia ja kirjeitä tulee muutama hassu kerta vuodessa?
Kiitos vinkeistäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kokemusta muuta kuin ystäväni kautta. Hän kertoi seuraavaa äidistään:
- Kaikesta oli koko ajan kova huoli. Ystäväni mainitsi äidilleen, että kodin rempassa kävi pieni moka (helposti korjattavissa), mutta hänen äitinsä sanoi ettei pysynyt nukkumaan koko yönä tuon kuultuaan. Oli kuulemma niin huolissaan.
- Meni paniikkiin jos jäi yksin, siis jos hänen miehensä lähti vaikka kauppaan. Hän alkoi soitella perään.
- Kertoi samat asiat moneen kertaan yhden keskustelun aikana.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta muuta kuin ystäväni kautta. Hän kertoi seuraavaa äidistään:
- Kaikesta oli koko ajan kova huoli. Ystäväni mainitsi äidilleen, että kodin rempassa kävi pieni moka (helposti korjattavissa), mutta hänen äitinsä sanoi ettei pysynyt nukkumaan koko yönä tuon kuultuaan. Oli kuulemma niin huolissaan.
- Meni paniikkiin jos jäi yksin, siis jos hänen miehensä lähti vaikka kauppaan. Hän alkoi soitella perään.
- Kertoi samat asiat moneen kertaan yhden keskustelun aikana.
Valitettavasti kahden ensimmäisen osalta äitini on AINA jo ollut tuollainen, aina on ihan hirveä paniikki päällä kaikesta pienestä, ja osallistaa ja yrittää lietsoa kaikki perheenjäsenet tähän kauhisteluun. On muiden tehtävä rauhoittaa hänet, kun hän juoksee päättömänä ja panikoi. Samoin toisen kohdan osalta, aina soittamassa perään vaikka olisi kaupassa lähdetty käymään. Tarkistelee tyhjänpäiväisiä, "onko tämä johto keittiön pöydällä sinun, olisiko sen pitänyt olla kaupassa mukana?" No kuule ei olisi! Jatkuva kontrolloinnin tarve.
Kolmatta ei ole onneksi ollut. Kiitos kokemuksestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta muuta kuin ystäväni kautta. Hän kertoi seuraavaa äidistään:
- Kaikesta oli koko ajan kova huoli. Ystäväni mainitsi äidilleen, että kodin rempassa kävi pieni moka (helposti korjattavissa), mutta hänen äitinsä sanoi ettei pysynyt nukkumaan koko yönä tuon kuultuaan. Oli kuulemma niin huolissaan.
- Meni paniikkiin jos jäi yksin, siis jos hänen miehensä lähti vaikka kauppaan. Hän alkoi soitella perään.
- Kertoi samat asiat moneen kertaan yhden keskustelun aikana.
Valitettavasti kahden ensimmäisen osalta äitini on AINA jo ollut tuollainen, aina on ihan hirveä paniikki päällä kaikesta pienestä, ja osallistaa ja yrittää lietsoa kaikki perheenjäsenet tähän kauhisteluun. On muiden tehtävä rauhoittaa hänet, kun hän juoksee päättömänä ja panikoi. Samoin toisen kohdan osalta, aina soittamassa perään vaikka olisi kaupassa l
Tähän lisäyksenä, että kun lapsena olin kipeänä tai teininä kärsin kauheista kuukautiskivuista, niin ne kyllä olivat sitten hänen mielestään liioittelua, kouluun vaan... joskus jouduin kääntymään matkalla bussipysäkille takaisin, kun ei jalat enää kantaneet. Aina oli sellainen olo, että lapsena olen vaivaksi, ja asiat tehtiin äidin pään mukaan.
Kaikkeen hänen päästään keksimäänsä pitää kuitenkin reagoida kuin katastrofiin, jos hän niin tekee. Esimerkiksi lomalla kadonnut flip flop on jäänyt tällaisena huutamisen ja itkemisen ja panikoinnin aiheena mieleen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta muuta kuin ystäväni kautta. Hän kertoi seuraavaa äidistään:
- Kaikesta oli koko ajan kova huoli. Ystäväni mainitsi äidilleen, että kodin rempassa kävi pieni moka (helposti korjattavissa), mutta hänen äitinsä sanoi ettei pysynyt nukkumaan koko yönä tuon kuultuaan. Oli kuulemma niin huolissaan.
- Meni paniikkiin jos jäi yksin, siis jos hänen miehensä lähti vaikka kauppaan. Hän alkoi soitella perään.
- Kertoi samat asiat moneen kertaan yhden keskustelun aikana.
Valitettavasti kahden ensimmäisen osalta äitini on AINA jo ollut tuollainen, aina on ihan hirveä paniikki päällä kaikesta pienestä, ja osallistaa ja yrittää lietsoa kaikki perheenjäsenet tähän kauhisteluun. On muiden tehtävä rauhoittaa hänet, kun hän juoksee päättömänä ja panikoi. Samoin toisen kohdan osalta, aina soittamassa perään vaikka olisi kaupassa lähdetty käymään. Tarkistelee tyhjänpäiväisiä, "onko tämä johto keittiön pöydällä sinun, olisiko sen pitänyt olla kaupassa mukana?" No kuule ei olisi! Jatkuva kontrolloinnin tarve.
Kolmatta ei ole onneksi ollut. Kiitos kokemuksestasi.
Tuli tuosta johtojutusta mieleen sellainen, että anoppini on alkanut ihmettelemään joka kerta jos jonkun puhelin tai kodinkone piippaa. Heti alkaa kysely, että mitä tuo nyt oli, kenen puhelin, missä, mitä minä nyt kuulen, pitääkö vastata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun läheiseni ensioireita:
-aloitekyvyttömyys
-tv.n katselu lisääntynyt, muttei jaksa keskittyä ohjelmiin vaan kanava vaihtuu koko ajan
-itsestä huolehtiminen vähentynyt, ei jaksa enää silittää vaatteita, ei puhdistaa kenkiä, tukka likainen jne.
-ei viitsi siivota
-asioita unohtuu esim. kännykän koodit, laskuja jää maksamatta jne.
-jos tulee ongelmia ei välitä vaan ns. lakaisee ne maton alle tyyliin pois silmistä pois mielestä
Omasta 75v äidistä olen huomannut jo useita vuosia ennen muistioireita kuinka itsekeskeiseksi hän on muuttunut. On ollut aina puhelias, mutta alkoi puhua jotenkin aivan kokoajan, siis taukoamatta, usein jopa jotenkin monotonisesti, ilman mitään taukoja ikäänkuin ajatukset tulisivat suusta ulos äänenä. Ei kysy koskaan mitä kuuluu, puhuu aina vain itseensä liittyvistä asioista. Minä sitä minä tätä, minulla, minulle, minusta kai niin ja näin. Jos joku muu sanoo jotain väliin hän kääntää jutun itseensä, ei sii joko kykene tai välitä puhua asioista jonkunmuun näkökulmasta, haluaa olla itse äänessä kokoajan.
Sitten tuli samaan aikaan samojen asioiden jankuttaminen ees taas, aina uudelleen ne hiton lääkärireissut ja mitä se sano ja teki ja mihin tutkimukseen seuraavaksi, kaikki seikkaperäisesti.
Viimeisimpänä erikoisuutena hänellä on joidenkin minulle täysin tuntemattomien ihmisten ihan tavallisista asioista (esim koulutus ja ammatti, jotka ei edes mitenkään kovin erikoisia) voimakas, usein toistuva, vuolas ja pikäkestoinen kehuminen. Minua tai siskoani hän ei kehu koskaan eikä edes mainitse tyyliin "mukava kun olette kouluttautuneet ja päässeet vastuullisiin tehtäviin" tms mitä nyt voisi omien vanhempien edes joskus sanovan. Mutta näitä muutamia heillekin ihan vaan puolituttuja hän ylistää joka kerta kun muutaman kk välein tapaamme. Joka kerta samat jutut.
Siitä sen huomasin kun ei enää jaksanut kuunella muita yhtään, keskeytti ja puhui päälle ihan joka lauseen kohdalla. Minäkesleisyys lisääntyi voimakkaasti, kaikki asiat pyöri vain hänen ympärillä, sitten tuli uhriutumista, toisten syyttelyä (mitä ei siis ole sanonut aiemmin). Suodatin siis alkoi pettää mitä on soveliasta sanoa mitä ei. Silmistä huomasi joskus että ei tajua mistä puhun, se muutamien sekuntien tyhjä katse paljasti että aivot ei rekisteröi asiaa. Sitten nimet hukkui, sanat vaihtoi paikkaa tsi ei löydä oikeaa ihan tavallista sanaa, kun piti sanoa käänny oikealle hän sanoi käänny vasemmalle tai vastakkaiset sanat kuten kylmä/kuuma tsi pieni/iso meni sekaisin. Sitten aljoi ruoan laitto hidastua, ei ollut enää ihan varma mitssä järjestyksessä kannattaa tehdä asioita tai teki ne ihan väärin. Tavarat katoili jäljettömiin, riisipaketti löytyi astiakaapista, mehupullo siivouskomerosta. Toistaa samoja hänelle tärkeitä elämäntarinoita ja mieleen jääneitä juttuja joka ikinen kerta kun nähdään ehkä parin kk välein. Mietin että millon noiden samojen jankutusten kertaaminen loppuu, joka hiton kerta hän puhuu samat asist ja miehensä on ihan samanlainen, kuin papukaija jolla levy hirttänyt päälle ja samat tarunat toistuu. Nyt on tuullut jo pari kertaa poissaolokohtauksia siten että muutamien sekuntien ajan ei tiedä missä hän on. Kun lähtee olohuoneesta ei enää keittiössä muista miksi lähti olohuoneesta. Vaikeahan se on sanoa mistä tämä alkoi mutta sanoisin että 4 vuodessa tähän on tultu.
Vierailija kirjoitti:
Aivot vanhenee. Jos niitä ei käytetä niin vanhenevat nopeammin.
Ne vanhenee joka tapauksessa. Eri tahtii eri ihmisillä. Ne joilla ne toimii paremmin, voi käyttää niitä paremmin pitempään.
Läheisellä alkoi omatoimisuus/aikaansaavuus heiketä. Valitti aamupöpperöstä, että ei pääse aamulla "liikkeelle". Hermostui tavanomaista enemmän kaikesta, huolestui asioista, jotka eivät olleet sen arvoisia. On ollut erittäin ahkera, fiksu, osaava... ja sit seisoi keittiössä tuijottamassa kaalia, että tuosta pitäisi tehdä ruokaa, mut kun en saa aikaiseksi. Hakeutui itse tutkimuksiin, muistissa ei vikaa, mutta aivokuvista löytyi sit alzheimer.
Sai lääkityksen, ja viikkojen aikana alkoi taas toimimaan taas kuten ennenkin. Ongelmaksi tuli sit näkökyky, joka heikkeni niin, että lukeminen/netin käyttö oli haasteellista. Joutui luopumaan ajokortista sen takia ajokortista, ja se oli kova paikka - siinä lähti iso osa itsenäisyyttä.
Vajaa vuosi lääkitystä, pari katastrofaalista lääkekokeilua (en ymmärrä, miksi lähteä muuttamaan toimivaa lääkitystä). Nyt ollaan taas päästy lähelle hyvää hoitovastetta viimeisen kokeilun jäljiltä.
Muistissa ehkä hitunen epävarmuutta, saattaa puhua samasta asiasta parilla eri kerralla, muttei ole todellakaan sellaista jatkuvaa jankutusta. "Sanoinko jo, että hieroja tulee ensi viikolla?".
Ei siis puhelimen unohtamista jääkaappiin, ei eksymistä, ei nimien unohtelua. Ei luonteen muutoksia, ei laihtumista/lihomista. Ei unirytmin muutoksia, vain tuo aivodumu, aikaansaamattomuus ja hermostumisen lisääntyminen (on ollut koko ikänsä huolestuja, murehtija ja varmistaja).
Aivot vanhenee. Jos niitä ei käytetä niin vanhenevat nopeammin.