Miksi niin moni nainen pilaa elämänsä parhaat vuodet 20-30 tekemällä lapsia?

VAikka ehkä äitylien sitä vaikea uskoa onkin. On harrastuksia, matkustelua, kulttuuria, itsensä kehittämistä, löhöilyä, rentoutumista ja itseensä keskittymistä ja hemmottelua.

Ei se taivaspaikka aukea vaikka vuosia perheen eteen raataakin.

luotettava hoitaja. Eikö vakituisen työn saanutta kiinnosta matkustelu, shoppailu, hauskanpito? Miksi pitää sitoutua lapsiin ja asuntovelkaan kun koko maailma on mahdollisuuksia täynnä? Lapsia ehtii saamaan viisi vuottakin myöhemmin ja lapsettomuushoitoihinkin on aikaa vaikka ensin vähän eläisikin.

oli lapsia tai ei; minä shoppailen, matkustelen ja pidän hauskaa. lasten kanssa tai ilman lapsia. asuntovevelkaa on, oli lapsia tai ei. minä en rahojani jakele toisille, vaan maksan OMAA kotia.

no provohan tuo olikin, mutta niin huono, että piti kommentoida.

ja maailmaa kiertämään, kun ei tarvitse lapsista huolehtia. Tai voi vaikka mennä hyväntekeväisyysvuorikiipeilijäksi, muuttaa lofoteille, yms.

Elämästä jää seikkailu pois jos lapsia tekee.

ja maailmaa kiertämään, kun ei tarvitse lapsista huolehtia. Tai voi vaikka mennä hyväntekeväisyysvuorikiipeilijäksi, muuttaa lofoteille, yms.

Elämästä jää seikkailu pois jos lapsia tekee.

jos nyt ei välttämättä halua seikkailunhaluaan menettää ja hukuttaa. Minä ajattelin, että kunhan noi lapset tuosta kasvaa tarpeeksi, ja työelämä alkaa kypsyttää, lähden vapaaehtoistyöhön maailmalle. En voi tehdä sitä alle kolmekymppisenä, mutta sitten kun teen sen, voin käyttää siihen loppuelämäni pohtimatta vauvakuumeita, biologisia kelloja, isäksi sopivia miehiä ja hedelmöityshoitoja.

Ja minä olen kyllä onnistunut shoppailemaan, matkustamaan, kehittämään itseäni ja hemmottelemaankin itseäni lapsista huolimatta. Tai ehkä nimenomaan lapsista johtuen - jos heitä ei olisi, en varmaankaan niin hanakasti tarttuisi vapaa-aikaani enkä kokisi hemmottelua ja muuta listassa mainittua niin tarpeelliseksi kuin nyt koen. Luultavasti tekisin töitä 18 tuntia vuorokaudesta ja kuvittelisin, että siinä on elämän koko sisältö.

Mulla on alle kouluikäisiä lapsia 20-32 vuotiaana. Samalla mä olen opiskellut ammatin ja talokin tehtiin.



Kun olen vähän päälle 40-vuotias, mulla on aikaa tehdä kaikkea kivaa, koska mulla on siihen myös rahaa! 20-vuotiaana ei paljoo olis toteuteltu, mutta myöhemmin on budjetti joustavampi.

parhaat vuoden alkoivat vasta sitten! Toki pari-kolmekymppisenä sitä tuli juhlittua, vietettyä vapaata opiskelijaelämää yms., mutta todellisen onnen olen löytänyt vasta perheen myötä :) Elän nyt nelikymppisenä perheenäitinä tähänastisen elämäni onnellisinta aikaa.

lapset ovat rikkaus, ei rasite. mutta jos koet niitä rasitteena, älä hanki. ei tarvitse. mutta ne känniyöt kaupungilla eivät muista sinua lämmöllä kun olet 90v.

Ei kaikkien tarvitsekaan haluta lapsia, mutta tuokin on outo käsitys, että lasten myötä kaikki kiva elämässä muuttuisi jotenkin kauhean hankalaksi. Tuo "ei tarvitse lapsista huolehtia" osoittaa, ettet ymmärrä sitä, että lapsista huolehtiminen ei todellakaan ole pelkkä rasite, vaan se myös antaa todella paljon, jopa paljon enemmän kuin se näennäisen vapaa elämä pidemmän päälle. Näin omalla kohdallani, toki kaikille eivät samat valinnat sovi.

ja maailmaa kiertämään, kun ei tarvitse lapsista huolehtia. Tai voi vaikka mennä hyväntekeväisyysvuorikiipeilijäksi, muuttaa lofoteille, yms.

Elämästä jää seikkailu pois jos lapsia tekee.

Minullahan on se mitä parhain, jonka kanssa olen jakanut elämäni jo kohta 20 vuotta. Eikä ole mitään tarvetta lähteä baanalle, kas kun kaikille se ei olekaan se elämän huippujuttu se biletys.

t. nelikymppinen, joka oli tosin jo 25 kun sai ekan lapsen.

kyllä se elämä on auttamatta ohi. Kun pääsee taas baanalle 4-kymppisenä ei tarjolla olekaan enää niitä parhaita miehiä, vaan ne, ketkä eivät ole kellekään kelvanneet tai ne jotka on potkaistu pihalle ties monestako suhteesta.

Ja muutenkin, säälittävämpää näkyä kuin 4-kymppinen uutta nuoruuttaan elävä ex-teiniäiti.

Minä taas pidän lapsia erittäin tärkeänä osana elämääni. Tärkeimpänä. Olen saanut neljä lasta, ensimmäisen kun olin 25. Nyt olen 35. Muka parhaat vuodet menneet hukkaan, en ole samaa mieltä omalla kohdallani!



Ennen lapsia kävin töissä ja maksoin asuntolainaa, harrastin kyllä enemmän. Ei bailattu, vietettiin välillä iltoja kavereiden kanssa. Sitten tuli lapset ja jäin kotiin mutta elämäni sai erilaista sisältöä. Nyt tapaamme edelleenkin kavereiden kanssa, heillä on myös lapsia. Olen "vapaa" tekemään mitä haluan ja jaksan, toki lasten kanssa lähinnä. Mutta se on juuri sitä mistä pidän. Kyläilemme, lenkkeilemme, harrastamme, lököilemme kotona, käymme uimassa, lapset käyvät koulussa ja kerhossa(pienin on vauva eli ei käy), luemme, katsomme telkkua, pelaamme...



Parasta aikaa elämässä kun saa viettää päivänsä omien rakkaiden lastensa kanssa. Kyllä meilläkin huudetaan ja kiukutaan, ei tämä yhtä aurinkoa ole. Mutta pääasiassa nautin tästä vaiheesta. En ymmärrä mistä voisin jäädä paitsi ja mitä kaipaisin muuta. Olisiko parempi olla töissä? Vieraiden ihmisten keskellä? Toki jonkun perheessä pitää käydä töissä mutta kun miehellä on kutsumus siihen ja ok palkka... Bailata baarissa kun en ole siitä ikinä välittänyt? Oma rakas mies odottaisi kotona kun pyörisin siellä humalaisten keskellä. Älytöntä olis.



Toivottavasti saat ap asiasi järjestykseen niin että oppisit nauttimaan omasta lapsestasi!

Naisen alkuperäinen homma on lisätä sukua eikä keksiä jotain maailmanparannus humpuukia ja uraa.

Tai no voihan vielä 40-vuotiaanakin tulemaan raskaaksi jos ei ole ruma ja on hedelmällinen.

Naisen parhaat vuodet eivät ole 20-30, useimmiten ne ovat 45+. Tämä mielipide perustuu sekä omaan kokemukseeni, että muiden ihmisten kanssa käytyihin keskusteluihin.

Ketjun aloittajalla ei ole kompetenssia sanoa, että 20-30 v olisi elämän parasta aikaa, ellei hän ole tyyliin 70 v. Vasta tämän jälkeen pystyy esittämään em. väitteen.

Vierailija kirjoitti:

VAikka ehkä äitylien sitä vaikea uskoa onkin. On harrastuksia, matkustelua, kulttuuria, itsensä kehittämistä, löhöilyä, rentoutumista ja itseensä keskittymistä ja hemmottelua.

Ei se taivaspaikka aukea vaikka vuosia perheen eteen raataakin.

Noita kaikkia voi olla vaikka lapsia onkin.

Vierailija kirjoitti:

ja maailmaa kiertämään, kun ei tarvitse lapsista huolehtia. Tai voi vaikka mennä hyväntekeväisyysvuorikiipeilijäksi, muuttaa lofoteille, yms.

Elämästä jää seikkailu pois jos lapsia tekee.

Mitä seikkailuja olet itse tehnyt?

Kenen elämän parasta aikaa on 20 - 30 v? Silloinhan on ihan keskenkasvuinen vielä. Kolmenkympin jälkeen alkaa pikkuhiljaa löytyä jotain henkistä kypsymistä. 

parhaita vuosia  kun lapset olivat pieniä

Vierailija kirjoitti:

luotettava hoitaja. Eikö vakituisen työn saanutta kiinnosta matkustelu, shoppailu, hauskanpito? Miksi pitää sitoutua lapsiin ja asuntovelkaan kun koko maailma on mahdollisuuksia täynnä? Lapsia ehtii saamaan viisi vuottakin myöhemmin ja lapsettomuushoitoihinkin on aikaa vaikka ensin vähän eläisikin.

Monihan noin tekeekin! Toiset vaan tahtovat lapsia aikaisessa vaiheessa, heitä voi ottaa mukaan vaikka mihin, asiat voidaan tehdä vaikeiksi, jos niin halutaan nähdä. Matkustella ja shoppailua voi perheellisenä, mikään ei estä, niitä tehdään jatkuvasti!

Vierailija kirjoitti:

Pidin hauskaa kun olin 15-20v, tosin en juonut alkoholia, mutta biletin vähintään 2krt/vko. Nyt neljän lapsen äitinä olen vähentänyt sen bilettämisen 1-2krt/kk. ;)



Olen matkustellut 4-vuotiaasta asti ympäri maailmaa, yksin, vanhempien ja yståävien kanssa. Nyt lasten kanssa käydään kaukomailla kerran vuodessa. Meillä on koti myös toisessa maassa.



Olen opiskellut kaksi ammattia lasten saannin ohessa, aikeissa on lisää opiskelua ehkä vuoden päästä.



Shoppailen hieman liikaakiin, eipä ole lapset sitä intoilua vähentäneet, päin vastoin, ikävä kyllä. :P



Asun kätevästi myös vuokralla, koska en halua sitoa itteäni mihinkään lainoihin.



Mitähän olen menettänyt elämässäni?? ;)

Niin asia tietty eri jos tilillä ja sijoituksissa miljoona, sama missä asuu. 

Jos taas ei ole miljoonaa ylimääräistä niin omistus asuminen on parempi muoto, samanlailla maksat ns vuokraa mutta itsellesi. Ja voit muuttaa vaikka 2v välein, mutta kuka jaksaisi aina rempata uuden aaunnon mieleisekseen. 

Mä sairastin paljon nuorena, niin paljon, että lapsiasian kanssa piti hosua ihan lääkärin kehotuksesta. Nyt 25 v myöhemmin sairaus on ollut jo vuosia remissiossa, se lapsi aikuinen, pitkä onnellinen avioliitto, asuntolaina maksettu, varaa vähentää reilusti työntekoa, kesät ulkomailla, ei menkkoja, ei kasvatustyötä ja viisikymppisetkin vasta horisontissa. Ne mun parhaat vuoteni eivät olleet siellä.