Miten saada vaimo liikkumaan ilman riitelyä?

Olen ollut omaishoitaja. Jaksoin sitä vuoden puolisoni saatua aivoinfarktin. Yksi, aika merkittäväkin syy mun flippaamiseen ja eroamiseen oli se, että puoliso ei toipumisvaiheessa tehnyt yhtään mitään edistääkseen toimintakykyään. Kaikki fysioterapeutin ohjeet kaikuivat kuuroille korville. Hän ei suostunut lähtemään kävelylle tai tekemään yhtään mitään. Väistämättä aloin miettimään tulevaa, ajatellen omaa tulevaisuuttani ihmisen kanssa, jonka toimintakyky laskee vuosi vuodelta. Hänellä oli kuitenkin fyysisiä edellytyksiä toipua, jos halua olisi ollut. 

Toki eroon liittyi muutakin, mutta edellä mainittu yhtenä syynä, eikä vähäisimpänä. Se oli kamala tunne huomata, että puoliso ei välitä tuon taivaallista mun jaksamisesta, olkoonkin, että hän sairastui tietenkin tahtomattaan. Ottaen huomioon senkin, että mulla on taustalla vakavia mt-ongelmia, niin tilanne tuntui aivan ylivoimaiselta. 

Hyppäät vaimon selkään ja roikotat suklaalevyä sen nenän edessä kepin kanssa niin se juoksee itsensä läkähdyksiin sitä tavoitellessaan.

Laita vaimon lempi herkku narun päähän ja vedä herkkua narun päässä niin että vaimo ei yllä siihen. Näin tulee rakkaalle pullukalle hyvää hyötyliikuntaa.

Vaikuttaa myös siltä, että vaimo voi olla työuupunut, jos virtaa ei riitä mihinkään töiden jälkeen.

Kannattaisi nyt vaimon mennä työterveyteen, laboratoriokokeisiin ja selvittää onko väsymykseen jokin syy, jonka voi hoitaa. Kilpirauhanen, uniapnea, varastorauta yms.

Jos elimellistä syytä ei löydy, niin sitten vielä täytyy tutkia nuppi. Terapiasta voi olla hyötyä, mikäli sitä työterveys pystyy järjestämään.

Harva ihminen on synnynnäisesti patalaiska tai flegmaatikko. Ihminen on luotu liikkumaan, harrastamaan ja touhuamaan kaikenlaista.

Kuulostaa erittäin hankalalta, jos puolison kanssa ei pysty keskustelemaan hänen loukkaantumisen pelosta. 

Älä suotta kehu itseäsi, ap.

Sienestys, marjastus, linturetket, kävely laavulle lätynpaistoon toimivat tietyille ihmisille. Jos mieheni laittaisi kaiken valmiiksi, katsoisi paikan ja pakkaisi kunnon hyttysmyrkyn niin lähtisin innolla. Mutta joillekin toki kauhistus. Osaa luonto motivoi ja liikunta on sivuseikka. Ja retkille aina kunnon eväät, silloin ne ovat miellyttäviä eivätkä mitään laihduttamista. Kevyt liikunta sinällään vähentää napostelumielitekoja joten retkilättypannua ei tarvitse kauhistella.

On olemassa myös appeja, joissa tutustutaan kotimaan kaupunki ei-tunnettuihin nähtävyyksiin kävellen tai liikkuen, oma kotikaupunkiin voi avautua uudella tavalla näin liikkuen. Kävelkää kahvilaan. Pyöräilkää museoon. Jos herkut motivoivat niin pyöräilkää jäätelölle, hiihtäjää munkille, menkää uinnin jälkeen pitsalle tms. Silloin katoaa täysin se epäily että paino ja ulkonäkö olisivat taka-ajatuksiasi. Kyseessä on kiva tapa viettää yhteistä laatuaikaa. Sitten kun kunto kohoaa niin tekeekin mieli liikkua ilman että joutuu motivoimaan itseään noin. Tuloksena vähän aktiivisempi elämä ja herkkujen määrä tuskin lisääntyy vaimosi elämässä.

Minä olen varmasti monella tavalla vaimosi tyyppinen ihminen vaikka olenkin (rautatankkauksen!) jälkeen taas saanut ihan omaa motivaatiota liikuntaan. Uskon että nämä tavat toimisivat minulla parhaiten. Monet noista tavoista ovat myös hyvin palauttavia työstressistä. Ja jos vaimoasi kiinnostaa vaikkapa kulttuuri niin voisiko sen jotenkin yhdistää liikuntaan?

Tsemppiä, vaikutat ihanalta puolisolta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut omaishoitaja. Jaksoin sitä vuoden puolisoni saatua aivoinfarktin. Yksi, aika merkittäväkin syy mun flippaamiseen ja eroamiseen oli se, että puoliso ei toipumisvaiheessa tehnyt yhtään mitään edistääkseen toimintakykyään. Kaikki fysioterapeutin ohjeet kaikuivat kuuroille korville. Hän ei suostunut lähtemään kävelylle tai tekemään yhtään mitään. Väistämättä aloin miettimään tulevaa, ajatellen omaa tulevaisuuttani ihmisen kanssa, jonka toimintakyky laskee vuosi vuodelta. Hänellä oli kuitenkin fyysisiä edellytyksiä toipua, jos halua olisi ollut. 

Toki eroon liittyi muutakin, mutta edellä mainittu yhtenä syynä, eikä vähäisimpänä. Se oli kamala tunne huomata, että puoliso ei välitä tuon taivaallista mun jaksamisesta, olkoonkin, että hän sairastui tietenkin tahtomattaan. Ottaen huomioon senkin, että mulla on taustalla vakavia mt-ongelmia, niin tilanne tuntui aivan ylivoimaiselta. 

Tyypillistä, että sairastunut jätetään. En  ikinä jättäisi puolisoani hädän hetkellä! 

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri ja tutkimukset voisi olla hyvä idea, mutta siinä on sama ongelma kuin kaikessa muussakin. 

Mikäli minä ehdotan lääkäriä ja tutkimuksia. On tämä aivan samaa suoraa puhetta kuin ongelman lähestyminen nimeämällä ongelma suoraan. 

Seuraus on loukkaantuminen, mielipaha ja häpeä. Juuri ne asiat joita yritän välttää. 

Olisiko vaimon loukkaantuminen ja mielenpahoitus maailmanloppu? Ehkä pieni ansaittu häpeäntunne saisi vaimon heräämään tilanteeseen ja tekemään asioille jotain.

Olen samassa iässä ja tiedän. 

Liikunta täytyy aloittaa vähitellen, nivelet kipeytyvät helposti ja sitten joutuu jäämään lepuuttamaan.

Miten aloittaa:

Museokortti ja kävelylenkkejä museoihin, shoppailulenkkejä, nainen kävelee kilometrejä shoppaillessaan, reissuja lähikaupunkiin ja turismikävelyä.

Miten siirtyä next levelille:

Mieluisa harrastus: ratsastus (hevos-), kuntonyrkkeilyyn yhdessä, Lapin vaellus, laskettelu, joogaleiri etelässä, esim kreikka, sähköpyörä, sup-lauta, tanssilava-harrastus tai mieluummin disco ym.

Helpoin vaihtoehto on koira. 

 

Nainen on hoito-alalla, arvaan.

Käykö ap töissä?

Helpointa olisi jos nainen voisi jäädä pois työstä joka vaikuttaa kuluttavan ja kuormittavan liikaa. 

Mutta tässä vähän haiskahtaa, ettei naisen kannata riskeerata eläketulojaan, koska saattaa mennä mies vaihtoon.

Noinhan se menee, töissä pitäisi jaksaa ja kotona on toinen työnjohtaja ja manageri. Jos ei tulisi stressisyömistä niin voisi tarttua pulloon. 

 

Mun mies ei mulle huomauttele mistään. En muista yhtään arvostelua tai huomautusta. Enkä minä huomauttele. Yhdessä liikutaan mitä liikutaan ja minullakin nivelet paukkuu ja syön laihdutuslääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ostat juoksumaton tai kuntopyörän? 

Luulen, että vaimollesi on vaikea paikka lähteä kuntoilemaan muiden ihmisten nähden. Monella on tällainen rajoite. Esimerkiksi kuntosalille ei lähdetä ellei olla hyvässä kunnossa.

Kuntopyörä ehkä, jos jaksaminen ja motivaatio riittävät. Mutta juoksumatolla juokseminen kipeiden polvien kanssa on täysin poissuljettu ajatus. 

Entä kävely matolla? Siitä hyvä, että voi kävellä niin pitkään kuin pystyy.

Matto sattuu liikaa, jos on jo valmiiksi kipeät polvet. Matto on tosi kova alusta verrattuna pururataan tai metsäpolkuun. Sitä paitsi nuo molemmat vaativat korkeaa motivaatiota puurtaa yksin, eikä vaimo ole noista kotiin hankituista laitteista nyt innostunut. Kaikille

Kaikki sattuu ja mikään ole hyvä ja kaikki on jonkun muun syytä. Tekosyitä löytyy miljoona.

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelma lopulta vaimon terveyshaasteet vai se, ettei suhteessa voi puhua asioista suoraan? Loukkaantuminen on tunne muiden joukossa. Ei kai ole kohtuutonta toivoa, että puoliso huolehtisi terveydestään, jotta yhteisiä vuosia toimintakykyisinä olisi vielä edessä?

Juuri näin

Yleensä ero saa naisen hehkumaan. Kun loppuu tylsä elämä tylsän miehen kanssa, niin elämänilo palaa. Moni nainen hoikistuu ja kaunistuu eron jälkeen. On uusi elämä, uutta intoa, parempaa seksiä jne. 

Osta suloinen koira jota pitää ulkoiluttaa. 

Epäilen, että aloitus on trollausta mutta ei se mitään. Ihan kiinnostava ajatusleikki. Vaimo kuulostaa hankalalta ihmiseltä, joka on tottunut prinsessakohteluun ja jonka mielialojen mukaan muu perhe joutuu elämään. Sanomisia pitää varoa ettei vaimo loukkaannu ja suutu, elämä on munankuorilla taiteilua. Mies hoitaa kaiken, vaimo makaa sohvalla ja käyttää rahat kauneuteensa. 



Yleensähän tuo kuvio on näissä jutuissa toisin päin, vaimo on se kaiken hoitaja ja mies sohvalla makaava itsekäs änkyrä jonka tunteita pitää varoa.

Jos aloitus on totta, on asian ratkaisemiseksi kolme vaihtoehtoa: 1. Mies jatkaa prinsessakohtelua eikä mikään muutu muutoin kuin huonompaan suuntaan. 2. Mies lopettaa prinsessakohtelun, jolloin a. Vaimo saattaa muuttaa käytöstään parempaan suuntaan (epätodennäköistä noin pitkällä historialla) tai B. Suuttuu ja muuttuu entistä hankalammaksi, jolloin edessä ero (tai kynnysmattomiehen sopeutuminen vaikeampaan perhehelvettiin), 3. Ero suoraan nyt.

 

Suosittelen kohtaa 3. Lapsetkin ovat jo isoja, ja tuskin nauttivat kodin nykyisestä ilmapiiristä.  

Vierailija kirjoitti:

Palkitseminen. Kun vaimo kävelee viikossa 20 km, ostat hänelle kivan korun. Kun käy puoli vuotta salilla (ohjelma) ja paino laskee, ostat jonkin kivan laukun. Kun liikunta tulee tavaksi, menette yhdessä matkalle. Ja kehua pitää koko ajan. Lapset eivät eatä juoksemista, koska on juoksurattaitakin myynnissä. 

Aivan naurettavia ohjeita. Pikkusen erilaisia tulisi, jos aloittaja olisi nainen ja paapottava puoliso mies.

Aktiivisuuspallo, niitä saa lemmikkikaupoista. Pallon sisään sipsiä, suklaata ja muuta vaimon herkkua, sitten vieritetään palloa lattialla kunnes vaimo haistaa sen ja lähtee tavoittelemaan herkkupaloja.

Ongelma on tässä:

Opetan ja valmennan nykyisin, oma kilpaurheilu loppui lasten saamiseen. Lapset ovat perineet minun harrastukseni ja käyvät kanssani harjoituksissa useina päivinä viikossa.

Saat liikunnasta itse merkittävissä määrin sosiaalista pääomaa, et urheile yksin etkä pelkästään omaa terveyttäsi ajatellen. Kuinka paljon sosiaalisuutta jää puolisolle? Kuinka paljon kokonaisaikaa tuo määrä aktiivisuutta vaatii? Vaihtaisitko ne max. 5 h/vk voima- ja kestävyysurheiluun yksin tai vaimon kanssa? Juoksemaan pääsee kotiovelta!

samoin kuin on laihoja läskejä on ilmeisesti henkisesti vajaita mutta toimintakykyisiä ihmisiä.

 

Tasan ei käy onnen lahjat tjsp

Mä olen usean vuoden pyytänyt miestä auttamaan, että käytäis pikku lenkillä iltaisin. Ihan vaan aluksi katua pitkin puoli kilsaa, kilsa.. kunnes saan kestävyyttä ja voimaa, että uskallan yksin.

Hän liikkuu ja touhuaa paljonkin. Mä töiden jälkeen hoidan suurimman osan kotitöistä ja olen aika loppu vapaalla. Painoa on kertynyt iän tullessa.

Miehelle ei yhteinen ulkoilu käy, kun hän ei saa mitään! Hän saa raitista ilmaa ja nauttia mun viehähtävästä seurasta. Ei nappaa.

Mä olin onnettomuudessa muutama vuosi sitten ja lonkka vaurioitui. Ei se ole ok vieläkään.

Mietin jonkun jumpparin palkkaamista, mutta senkin mies torppasi. Turhaa rahan menoa, kun voin yksinkin kulkea..