Muita, jotka on tippuneet ns. normaalin elämän ulkopuolelle?

Minkä ikäinen olet? Masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Masentunut?

Mene pois aiheuttamasta pahennusta ymmärtämättömyydelläsi. Aloittaja ei kysynyt sulta mitään, vaan muilta.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Masentunut?

42. En ole masentunut.

Ap

Olen 40 v. ja työelämässä mutta muuten syrjäytynyt. Elämä on pelkästää töitä arjet ja kotona hengailua nämä viikonloput, oli sitten kesä tai talvi, normaali viikonloppu tai juhannuksen tapainen juhla. Outoa kuunnella sivusta kun muut kertovat mökkeilystään, lomamatkoistaan, lastensa tekemisistä ja ystäviensä tapaamisesta, sellainen elämä tuntuu tosi kaukaiselta mulle. En osaa edes puhua ihmisten kanssa kun tuntuu että ei ole mitään yhteistä.

Sama. Olen työkyvytön vakavan sairastumisen vuoksi ja kulkenut nyt vuosia lääkäreillä, kuntoutuksessa, hoidoissa, erilaisia lausuntoja hakemassa ja taistelemassa kuntoutustuesta. Tuntuu, että muilla elämä menee eteenpäin ja itse poljen samassa kuopassa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 40 v. ja työelämässä mutta muuten syrjäytynyt. Elämä on pelkästää töitä arjet ja kotona hengailua nämä viikonloput, oli sitten kesä tai talvi, normaali viikonloppu tai juhannuksen tapainen juhla. Outoa kuunnella sivusta kun muut kertovat mökkeilystään, lomamatkoistaan, lastensa tekemisistä ja ystäviensä tapaamisesta, sellainen elämä tuntuu tosi kaukaiselta mulle. En osaa edes puhua ihmisten kanssa kun tuntuu että ei ole mitään yhteistä.

Nuo on mullekin outoja aiheita ja juuri niitä juttuja, joista ihmiset tykkäävät puhua, joten ulkopuolelle jää se, jolla ei ole tähän mitään sanottavaa. Toinen kestosuosikki on työt ja melkein ensimmäinen kysymys uudelle ihmiselle on aina "mitä teet työksesi" tms.

Ap

Ei ole koskaan ollut kavereita, parisuhdetta tai töitä. Harrastuksena on tehdä sama kävelylenkki joka päivä. Työkyvyttömyyseläkkeellä olen. Välillä yritän aloittaa jotain, mutta kiinnostus loppuu nopeasti. Näin on ihan hyvä, mutta ei sitten kuitenkaan. Mitään ihmissuhteita on vaikea luoda, koska ei kukaan "normaali" jaksa tällaista ja kaikessa vertaistukitoiminnassa kaikki vatvoo vaan sitä yhtä ja samaa ongelmaa enkä jaksa sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 40 v. ja työelämässä mutta muuten syrjäytynyt. Elämä on pelkästää töitä arjet ja kotona hengailua nämä viikonloput, oli sitten kesä tai talvi, normaali viikonloppu tai juhannuksen tapainen juhla. Outoa kuunnella sivusta kun muut kertovat mökkeilystään, lomamatkoistaan, lastensa tekemisistä ja ystäviensä tapaamisesta, sellainen elämä tuntuu tosi kaukaiselta mulle. En osaa edes puhua ihmisten kanssa kun tuntuu että ei ole mitään yhteistä.

Nuo on mullekin outoja aiheita ja juuri niitä juttuja, joista ihmiset tykkäävät puhua, joten ulkopuolelle jää se, jolla ei ole tähän mitään sanottavaa. Toinen kestosuosikki on työt ja melkein ensimmäinen kysymys uudelle ihmiselle on aina "mitä teet työksesi" tms.

Ap

Yks syy miksi en ole vuosiin pitänyt edes sukulaisiin mitn yhteyttä, poislukien vanhemmat. Toki mulla on oma perhe, mutta ei sitten muuta. Ehkä jopa yksi kaveri on jäljellä. Mutta minullapa on paras kaikista Jeesus Kristus, ketä rakastan ja joka on minut nimeltä kutsunut ja parantaa kaikki vaivani, Halleluja!

Jos ei ole haaveita niin eipä silloin ihminen mihinkään pyri ja ponnistele. Kuulostaa masennukselta. Vai onko perhe, ystävät, työ ja harrastus haaveitasi. Mitä olet tehnyt niiden saavuttamiseksi. Ei ne noin vain tule kenellekään.

Harrastuksesta on helpoin aloittaa ja vaikka uudesta koulutuksesta. Ne voi poikia ystäviä, parisuhteen... Täytyy itsekin panostaa asioihin. 

Uskovaisen on kuoltava maailmalle ja itselleen (ego). Eli kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 40 v. ja työelämässä mutta muuten syrjäytynyt. Elämä on pelkästää töitä arjet ja kotona hengailua nämä viikonloput, oli sitten kesä tai talvi, normaali viikonloppu tai juhannuksen tapainen juhla. Outoa kuunnella sivusta kun muut kertovat mökkeilystään, lomamatkoistaan, lastensa tekemisistä ja ystäviensä tapaamisesta, sellainen elämä tuntuu tosi kaukaiselta mulle. En osaa edes puhua ihmisten kanssa kun tuntuu että ei ole mitään yhteistä.

Nuo on mullekin outoja aiheita ja juuri niitä juttuja, joista ihmiset tykkäävät puhua, joten ulkopuolelle jää se, jolla ei ole tähän mitään sanottavaa. Toinen kestosuosikki on työt ja melkein ensimmäinen kysymys uudelle ihmiselle on aina "mitä teet työksesi" tms.

Ap

 

Yks syy miksi en ole vuosiin pitänyt edes sukulaisiin

Siis tämä ei ollut ap jos joku luuleeVähän samanlainen tilanne vain, ehkä kuitenkin eri syyt. Meidät Herran omat on tässä ajassa nähdäkseni kutsuttu erilleen. Itse ilen myös aiem ollut ns. vaivainen, pahat olikin vaivat, mutta ei mikään syy eläkkeeseen silti, tuumaa yhteiskunta.

Minun elämässäni ei ole muuta normaalielämään kuuluvaa kuin puoliso, lapset, omakotitalo ja asuntolaina (lyhennetään puolisoni palkalla). Minulla on monta koulutusta, mutta pisin yhtäjaksoinen työsuhde on kestänyt n. 8 kk. Yhteensä vähän alle 4 vuotta. Työikää jäljellä n. 10 vuotta. 

Välit sisaruksiin on käytännöllisesti katsoen poikki. Vanhemmat soittavat, kun kuulevat minusta jotain ikäviä juoruja, ei tarkistaakseen niiden paikkansapitävyyttä, vaan moittiakseen minua siitä, mitä olen "tehnyt". Kavereita ei ole. Joskus joku lyhytaikainen kaveri on ollut, mutta kiinnostusta yhteydenpidon jatkamiseen ei ole. Aikuiset lapsetkin kommunikoivat vain isänsä kanssa. Minuun ollaan yhteydessä vain, jos isään ei saada yhteyttä ja asialla on kiire.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole haaveita niin eipä silloin ihminen mihinkään pyri ja ponnistele. Kuulostaa masennukselta. Vai onko perhe, ystävät, työ ja harrastus haaveitasi. Mitä olet tehnyt niiden saavuttamiseksi. Ei ne noin vain tule kenellekään.

Harrastuksesta on helpoin aloittaa ja vaikka uudesta koulutuksesta. Ne voi poikia ystäviä, parisuhteen... Täytyy itsekin panostaa asioihin. 

Ei ole erityisiä haaveita, koska kaikkien niiden toteuttamiseen tarvitaan rahaa. Kouluttautumiseen tarvitaan myös rahaa. Kaikkeen tarvitaan rahaa ja rahaa ja rahaa. Koiran olen joskus halunnut, mutta siihenkin tarvitaan rahaa ja muutto toiseen asuntoon, ja muuttoonkin tarvitaan rahaa. Parempi olla haaveilematta mistään, niin ei tule pettymyksiä. En ole masentunut vaan työtön ja rahaton.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minun elämässäni ei ole muuta normaalielämään kuuluvaa kuin puoliso, lapset, omakotitalo ja asuntolaina (lyhennetään puolisoni palkalla). Minulla on monta koulutusta, mutta pisin yhtäjaksoinen työsuhde on kestänyt n. 8 kk. Yhteensä vähän alle 4 vuotta. Työikää jäljellä n. 10 vuotta. 

Välit sisaruksiin on käytännöllisesti katsoen poikki. Vanhemmat soittavat, kun kuulevat minusta jotain ikäviä juoruja, ei tarkistaakseen niiden paikkansapitävyyttä, vaan moittiakseen minua siitä, mitä olen "tehnyt". Kavereita ei ole. Joskus joku lyhytaikainen kaveri on ollut, mutta kiinnostusta yhteydenpidon jatkamiseen ei ole. Aikuiset lapsetkin kommunikoivat vain isänsä kanssa. Minuun ollaan yhteydessä vain, jos isään ei saada yhteyttä ja asialla on kiire.

Ei ole kuin nuo?? Sullahan on elämässä todella paljon kaikkea.

En viitsi edes sanoa. No nyt on Tinderkin suljettu pois. Tili on hakkeroitu ja seuranhakijat yrittävät myydä virtuaalivaluuttaa. 

Eiköhän jokainen itse päätä, mikä on hyvä, sitä ei huutoäänestyksellä ratkaista. Entä mitä on normaalius? Mielisairaalassa mieleltään terve on epänormaali.

Kyllä tuttua on, oon 32v ja muutama kaveri, ei parisuhdetta eikä töitä koitan vaan pärjätä näitten ahdistuksen ja masennuksen kanssa

En mä ole elänyt koskaan normaali elämää ja hyvä niin. 

No minä. Pääsin 5-kymppisenä tk-eläkkeelle ja en enää jaksa välittää. Eläkööt muut sitä normaalia elämäänsä, ei se ole multa pois. Mun elämän polku nyt on tällainen, yritän löytää jotain elämisen arvoista siitä kuitenkin.

Ensin pitää kysyä, mikä on normaali elämä.

Vastaus, jos sellaista onkaan, niin on kaukana, niin kaukana.