Jättäisittekö miehenne tämän vuoksi.

Join eilen saunan päälle kaksi 0,2% -olutta. Vaimo kysyi, ainako sitä kaljaa pitää olla lipittämässä?! 

Ihmettelen oikeasti, miten kukaan uskaltaa juoda tuohon tahtiin. Pelkäisin ihan hulluna nielun alueen ja ruokatorven syöpiä sekä sitä, että mun loppuelämä olisi niiden aiheuttamien liitännäisvaivojen takia yhtä påskåå. Siis huolimatta siitä, että sattuisin paranemaan. 😞

Oliko eilen lauantaina paikallisilla kyläjuhlilla vetämässä taas koomat?

Jätä hänet, ei se muuksi muutu, hän on itsekeskeinen eikä välitä sinun tahtotilastasi. Päästä hänet pois ahdistavasta avioliitosta jonka takia hän juo. Kaipaako hän sisimmässään jotain muuta. Avioliittonne on tullut tiesä päähän, hänellä on paha olo. Tuollaiselle juomiselle on aina syy. Eteenkin niiden koomien vetäminen on jotain sellaista tuskan turruttamista josta tuskin voi edes puhua. 

Päihteiden käytöstä on parisuhteessa usein eriäviä näkemyksiä. Useinmiten ristiriitaa on siitä, mikä on kohtuullista ja mikä taas liiallista käyttöä. Mutta on myös tilanteita, joissa noista asioista päästään yllättävänkin helposti yhteisymmärrykseen.

Rohkaiseva esimerkki viimemainitusta on tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Tuttu tunne ap. Minulla oli aikoinaan nuorempana juuri tuollainen avomies joka veti vähintään kerran kk niin kauhean kännin että ei muistanut mitään (tai niin aina sanoi, tosin se oli myös puolustuskeino), oksensi lattialle, kusi sänkyyn, horisi ihan sekoja jne.pelkäsin että tuolla menolla saa jonkun aivovaurion. 

Muutoinkin vähintään joka toinen vk loppu piti kaljaa saada ja erityisesti kavereiden kanssa päästä baanalle kun minä en millään olis jaksanu /halunnu juoda ja maata joka sunnuntai krapulassa. Luulin että tuo tarve menisi ohi kun pariuduttiin ja muutettiin asumaan yhteen pois sieltä pienestä käpykylästä jonne hänen kaverit jäi. Ei, hetki meni ok, mutta palasi takaisin entisiin  tapoihinsa ja ehkä vielä paheni koska pääsi uudessa kaupunkiympäristössä uusien työkavereiden kanssa uusiin baareihin pörräämään.

Hänellä oli iso lapsuudenaikainen trauma käsittelemättä, ehkä jotain omiakin ongelmia, ujoutta, kyvyttömyyttä käsitellä asioita eikä pystynyt /osannut puhua niistä kellekään. Hän joi tuskaansa vaikka sanoi juovansa rentoutumiseksi. 

Kärsin tuosta juomisesta ja sen aiheuttamista lieveilmiöistä, esim mustasukkaisuudesta koska hän oli sellainen kaikille naisille hymyilevä vähän flirttityyppi ja komeana pitkänä nuorena miehenä varmasti oli vientiä. Kännissä suodatin pettää ja pelkäsin sina että milloin se tapahtuu, mikä sitten viimekädessä tapahtuikin. Loppu on historiaa.

En ole sen koitosen koomin ottanut miestä jolle viina maistuu ja jos tuo piirre on tullut esiin pidemmän seurustelun jälkeen, niin lennätin hänet kuuta kiertävälle radalle samantien.

Vierailija kirjoitti:

Itse join koska en kestänyt puolisoa. En vaan tajunnut sitä silloin mutta puoliso kohteli huonosti ja joka päiväinen kevytkin känni auttoi kestämään ja jatkamaan suhdetta aina viikolla eteen päin. Kun erosin, en kokenut enää tarvetta ryypätä. Puoliso haukkui minua alkoholistiksi.

N33

Juopon mielestä vika on aina muissa.

30v avioliitonkaan jälkeen, joka tulee ensi v täyteen, ei näköjään tunne toista. Mies juo selvästi suruun, hänellä on sisimmässään joku ikävä tai paha olo jota turruttaa ja tukahduttaa. Älä luota siihen miksi sanoo juovansa, tuo typeristäkin typerin selitys että muut juo vielä enemmän, kertoo todella haluttomuudesta kertoa oikeaa syytä. Hän ei voi sanoa sinulle oikeaa syytä koska se voi olla jotain sellaista mitä sinä et halua kuulla, esim se että hän kaipaa jotain toista ihmistä tai muuten vaan ei kestä enää avioliittoa...tai ei oikeasti ole kestänyt koskaan. Pakenee humalaan todellisuutta. 

Minun mies joi koska halusi erota mutta ei pystynyt sanomaan sitä ääneen. Hän oli pienituloisempi kuin minä. Minä olin aina pitänyt perheen kasassa, ollut se asioista ja lapsista päävastuun kantaja, vastannut myös taloudesta. Mies ei voinut lähteä koska olisi joutunut johonkin vuokrayksiöön asumaan eikä pärjäisi ilman "palvelijaa ja huolehtijaa". Hän roikkui rakkaudettomassa sisar-veli tyyppisessä suhteessa tahtomattaan ja joi koska oli niin paha olo. Tiesin hänen kaipaavan kotain muuta.

Anna mä veikkaan ap - miehesi juo koska ei kestä tylsää avioliittoa. 95% pitkistä avioliitoista jatkuu ja jatkuu vaan koska kumpikaan ei viitsi tehdä aloitetta erota. Ei nähdä sitä vaivaa, että joutuisi jakamaan omaisuuden, selittelemään asiaa tutuille ja aikuisille jälkikasvulle. 

On helpompaa vaan pysyä platoonisessa parisuhteessa ja eletään ns kumpikin omaa elämää mutta saman katon alla. Ehkä toisella voi olla välillä jotain sivuihastuksiakin tai kaivataan entisiä kumppaneita mutta kumpaakaan ei oikeasti enää se oma kumppani vois vähempää kiinnostaa romanttisessa mielessä. Ollaan yhdessä ns pakosta, tottumuksesta ja mukavuuden halusta. 

Jotainhan se pakenee juomisellaan.... olisiko tylsyys se että elämässä ei ole enää mitään uutta  kaikki on mähty, on tylsää, paha olo, trauma jota mies ei edes tunnista, hän toistaa samaa kaavaa koska ei osaa purkaa sitä muuten kuin juomalla. Kaipaako vapauteen vai onko hänellä joku muu nainen mutta ei uskalla lähteä?

Jätä se sika. 

Siis ei helvetti, miten voit olla tollasen juntin kanssa jonka selitys juomiseen on tämä:  "

mies vetoaa siihen, että hänen tuttavat juovat paljon useammin näin."

Ei hyvää päivää - et kai oikeasti tyydy tuohon vastsukseen ap?

Tuo lause kertoo jo kyllä sen että hän ei voi kertoa sinulle todellista syytä. Ja sinä et halua kuulla todellista syytä jos tuo riittää sinulle. Tuo ei ole mikään syy!

Päästä miehesi pälkähästä, hän kaipaa omaa elämää, vapautta, riippumattomuutta, itsemääräämisoikeutta, ehkä jopa jotain toista naistakin. Hän saattaa roikkua kanssasi vain koska ei pysty /uskalla tehdä aloitetta erosta. Kukaan ei juo tuolla tavalla ilman syytä. Tai syystä että se nyt vaan on niin kivaa....

Nuorena ryyppääminen yhdistettiin bilettämiseen koska se oli kivaa, opiskelustressin ja paineiden purkuun sekä kumppanin etsintään. 30 v avioliitossa ja mies juo yhä, se ei tee sitä enää noiden yllä mainittujen asioiden takia, vaan koska sillä on joku henkinen paha olo ja keski-ikäiset tai sen ylittäneet miehet ei osaa puhua ongelmista. 

Sillä on tylsää. Parisuhde on elähtänyt, ketään ei kiinnosta, asutte samassa osoitteessa tavan vuoksi ja taloudellisista syistä. Kaikki on jo nähty. Se ei rakasta sinua vaikka arki rullaakin riidoitta ja muksut on kasvatettu yhdessä aikuisiksi. Sama naama ärsyttää ja tukahduttaa. Miestäsi ahdistaa, se kaipaa omaa elää, vapautta päättää itse asioistaan ja vaikkapa rakastua vielä uudelleen ja tuntea elävänsä. Tuo yksin viinan kittaaminen on pakenemista todellisuudesta. Hän kaipaa jotain muuta, jotain johon ei uskalla itse omatoimisesti hypätä. Hän pelkää ehkä loukkaavansa sinua jos kertoisi todellisen syyn, pelkää että heität hänet pihalle.

Useinhan miehet lähtee itse vasta kun heillä on uusi katsottuna valmiiksi. Onko miehelläsi esim joku nuoruuden rakastettu tms ex jota kaipaa ja vanha suola janottaa. (Tämä on hyvin yleinen syy)

Mummon näkökulma miehen tilanteeseen on mielestäni jäänyt turhan vähälle huomiolle, vaikka se on ainoa, joka tarjoaa kestävän ratkaisun tilanteeseen:

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Tuossahan se on sanottu. Problem solved.

 

Muistelen, että tämä mummo olisi valinnut myöhemmässäkin elämässään raittiin elämäntavan. Pitääkö se paikkansa?

Kyllä asia tosiaan on niin, että väkijuomat eivät mummoni elämään kuuluneet.

Mummo avioitui vaarin kanssa 1960-luvun alussa. Luja kristillinen vakaumus heillä oli molemmilla ja se heitä yhdisti silloinkin, kun elämässä oli vaikeuksia ja haasteita.

Ahkeria olivat molemmat. Yhteiset rahat heillä oli aina ja se tuntui toimivan hyvin, kun olivat kumpikin sellaisia tarkan markan ihmisiä. Eivät pihejä, mutta tarkkoja.

Mummo oli alkuun kotona lapsia hoitamassa - sekin oli ajan tapa silloin - ja myöhemmin töissä seurakunnan taloushallinnossa. Vaarilla oli sellainen mikroyritys, jossa oli työssä hänen itsensä lisäksi yhdestä kahteen apumiestä. Tekivät korjausrakentamista ja muuta pientä remonttia.

Raittiusaate yhdisti mummoa ja vaaria myös, en usko että he koskaan ottivat pisaraakaan alkoholia. Mutta eivät he saarnanneet siitäkään asiasta. Kun me nuoret joskus hölmöilimme, he suhtautuivat siihen vain hyväntahtoisesti päivitellen.

Itse en olisi jäänyt tuollaiseen suhteeseen mutta se ei kerro mitään siitä mitä aloittajan kannattaisi tehdä. En ymmärrä merkittävää alkoholin käyttöä ja minulle merkittävä tarkoittaa enemmän kuin 10 lasia viiniä ym. vuodessa tai yli lasillinen kerralla. Koska päihteiden käytön taso ja terveellisyys ovat omalla kohdallani olennaisia kriteerejä (ei tupakkaa, ei huumeita, pieni määrä alkoholia, harvoin epäterveellistä ruokaa jne.), minun ei olisi mitään järkeä olla muulla kuin samalla tavalla ajattelevan kanssa. Ja niin olenkin. Ap on kuitenkin eri henkilö kuin minä tai kukaan täällä vastanneista. Kukaan ei voi hänen puolestaan tätä asiaa päättää.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen oikeasti, miten kukaan uskaltaa juoda tuohon tahtiin. Pelkäisin ihan hulluna nielun alueen ja ruokatorven syöpiä sekä sitä, että mun loppuelämä olisi niiden aiheuttamien liitännäisvaivojen takia yhtä påskåå. Siis huolimatta siitä, että sattuisin paranemaan. 😞

Suomessa vähätellään alkoholinkäytön riskejä. Tutkimukset osoittavat, että terveellistä määrää ei ole ja enemmän on aina pahempi jne. Moni kuitenkin päättää sulkea silmänsä näiltä tiedoilta ja mahdollisilta seurauksilta ja siltä mitä se tarkoittaisi käytännön tasolla omassa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä asia tosiaan on niin, että väkijuomat eivät mummoni elämään kuuluneet.

Mummo avioitui vaarin kanssa 1960-luvun alussa. Luja kristillinen vakaumus heillä oli molemmilla ja se heitä yhdisti silloinkin, kun elämässä oli vaikeuksia ja haasteita.

Ahkeria olivat molemmat. Yhteiset rahat heillä oli aina ja se tuntui toimivan hyvin, kun olivat kumpikin sellaisia tarkan markan ihmisiä. Eivät pihejä, mutta tarkkoja.

Mummo oli alkuun kotona lapsia hoitamassa - sekin oli ajan tapa silloin - ja myöhemmin töissä seurakunnan taloushallinnossa. Vaarilla oli sellainen mikroyritys, jossa oli työssä hänen itsensä lisäksi yhdestä kahteen apumiestä. Tekivät korjausrakentamista ja muuta pientä remonttia.

Raittiusaate yhdisti mummoa ja vaaria myös, en usko että he koskaan ottivat pisaraakaan alkoholia. Mutta eivät he saarnanneet siitäkään asiasta. Kun me nuoret joskus hölmöilimme, he suhtautuivat siihen vain hyväntahtoisest

Hienoa, että mummollasi ja vaarillasi oli yhteiset periaatteet alkoholinkäytön suhteen. Se varmasti paransi perhe-elämän tasapainoa. Mutta mainio asia on myös se, että mummo ja vaari osasivat suhtautua lastenlasten tekemisiin suvaitsevasti, eivätkä ryhtyneet saarnaamaan tai tuomitsemaan teitä.

Omasta kokemuksesta sanon:

-elämässä on ehkä jotain sellaista josta ei voi puhua ja jota ei osaa käsitellä vieläkään, ei voi unohtaakaan. 

-katuu jotain muorempana (siis ennen sinun kanssa tapaamista) tehtyä mitä ei ole saanut  sovittua, edes pyydettyä anteeksi tai ei saanut haluamaansa naista vaan joutui tyytymään puolipakolla laastarisuhteeseen. On huono omatunto aiheuttamastaan surusta toiselle ja tuntee yhä surua ja kaipuuta sisimmässään. 

-pakenee todellisuutta tietyin väliajoin koska on pakko jotta ei pää hajoa, turruttaa itsensä viinalla. Viina on ollut nuoruudesta saakka pakokeino eikä oikein osaa muuta.

-pakenee viinan avulla kumppanin kontrollointia, humalassa pääsee omaan kuplaan ja saa oman elämän ja itsemääräämisoikeuden edes hetkeksi vaikka tietää että huomenna seuraa paha olo. Se pahaolokin on pakoa todellisuudesta. 

-henkinen (ajoittain fyysinen) yksinäisyys, ei tunne enää sinua kohtaan muuta kuin kaverillisuutta on ehkä yhdessä vain tottumuksesta.

Reilu 30v saman naisen kanssa eletyn elämän jälkeen tämä olisi selitys tässä osotteessa.

Melkeinpä suosittelisin, että ap lukisi nämä mummon kertomukset miehelleen. Siitä voisi alkaa muutos parempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Melkeinpä suosittelisin, että ap lukisi nämä mummon kertomukset miehelleen. Siitä voisi alkaa muutos parempaan suuntaan.

Se kirjoitetaan melkeimpä eikä melkeinpä.