Suomessa saa vanhoja lääkkeitä keuhkosyöpään eikä hoitoon pääse toisin kuin muissa Pohjoismaissa
Ihan törkeää. Miksi muissa Pohjoismaissa saa lääkkeitä, mutta Suomessa antavat ihmisten kuolla keuhkosyöpään? Mihin meidän veromaksajien verot menee?? Keuhkosyöpä on huolestuttavasti lisääntynyt myös muilla kuin tupakoitsijoilla.
Kommentit (34)
Keuhkosyövän tunnistaminen on retuperällä Suomessa verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Suomessa saa vanhanaikaisia lääkkeitä joita käytettiin neljä vuotta sitten muissa Pohjoismaissa. Nyt heillä on tehokkaammat lääkkeet keuhkosyöpään käytössä toisin kuin meillä. Uskomatonta.
Ei kaikki ole edes syöpää. On pölyä on tervee on nikotiinia on rakkuloita on nestettä kuin tuberkuloosia keuhkoissa. Osa paranee antibiooteilla . Osa yskänlääkkeellä eli RYKÄISEE ULOS RUOSTEET KEUHKOISTA . SIITEPÖLYT. Mikä on vihreää keltaista. Samoin kuin suolistossa on värjäytymiä eikä syöpiä. Salmiakkia . Lakua. Kahvia. Onhan paskakin aina eri väristä sen mukaan mitä syö. Myös virtsan väri vaihtelee . Mitä enemmän pelkkää vettä sen kirkkaampaa.
Sisarella todettiin keuhkosyöpä liian myöhään. Lääkäri ei ottanut oireita todesta, koska sisar ei ollut tupakoija!
No hammashoidossa voit saada japanilaista särkylääkettä. Vaikka Suomessa valmistetaan samoja. Mutta edelleen kaikki riippuu siitä mitä syödään juodaan . Hengitetään. Kuin suurin osa ihmisen vartalosta suodattaa hyvin kaiken läpi . Mitä vähemmän syö sen parempi .
Kiittäkäämme ja ylistäkäämme Sannaa ja Annikaa terveydenhuoltomme toimivuuden takana olevasta soteuudistuksesta. He ovat siitä kovin ylpeitä.
Pääkirjoitus: Tästä Sanna Marinin hallituksen uudistuksesta on tulossa kansallinen häpeä onko kriisistä ulospääsyä?
Kun huonokuntoinen vanhus ei pääse hoitoon ja terveydenhoidon lähipalvelut katoavat, paljastuu huonon lakivalmistelun todellinen ydin, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen.
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000010313148.html
Kommentti: Pääministeri Sanna Marinin hallituksen sote-uudistus on jo syntyessään susi politiikka ohittaa jälleen järjen
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kommentti-paaministeri-sanna-marini…
Suomessa julkisella monien sairauksien hoidossa jätetään kyllä viimeiset kivet kääntämättä. 20 vuotta sitten oli nainen joka sairasti vaikeaa vatsasyöpää. Suomesta ei löytynyt hoitoa mutta Ruotsista löytyi. Suomalaiset päättivät että eivät korvaa hoitoa mutta potilas oli sinnikäs ja lähti hoitoon Ruotsiin omilla rahoillaan. Parannuttuaan hän haastoi Helsingin sairaanhoitopiirin oikeuteen ja vaati sitä maksamaan hoitonsa. Potilas voitti oikeusjutun.
Toinen esimerkki on nyt jo edesmennyt pizzakeisari Rabbe Grönblom. Hänellekin sanottiin sairaalasta vain että annetaan solumyrkkyä. Mutta onneksi hänen tuttavapiiriinsä sattui kuulumaan saksalaisia lääkäreitä jotka totesivat että tuolla tavalla tauti vain leviää. Grönblom leikattiin ja lopulta hän eli kolme vuotta diagnoosista, kun haimasyöpä vie yleensä alle vuodessa.
Mtv3 uutisissa tänään tuo suomalaisille järkyttävä keuhkosyöpäennuste
Suomesta on tullut köyhiä ja se alkaa näkymään kaikkialla..
Onneksi kynsistudiotutkimukseen löytyi Suomen Akatemialta 756 te.
Alkaa selviämään että Suomalainen lääkäri on taidoiltaan heikko ja oikeastaan ei ole tietoa mitä maailmalla tapahtuu alalla. Mutta hyvää palkkaa saa vaikka ei tekisi mitään.
Helsngissä on Pohjoismaiden paras syöpäkeskus. Mieheni on saanut uusimpia lääkkeitä ja erittäin hyvää hoitoa keuhkosyöpään.
90% keuhkosyövistä johtuu tupakoinnista.
Vierailija kirjoitti:
Helsngissä on Pohjoismaiden paras syöpäkeskus. Mieheni on saanut uusimpia lääkkeitä ja erittäin hyvää hoitoa keuhkosyöpään.
Tai näin sinulle on uskoteltu, rakennus tietysti on hieno ja rahat on menneet seiniin.
Perskokkareet antaneet rahat kokoomuslaisten johtamille yksityisille terveysjäteille, 600 miljoonaa euroa.
Vierailija kirjoitti:
90% keuhkosyövistä johtuu tupakoinnista.
Näin on mutta ne jotka ei ole tupaikoineet niin. Ei edes tutkita ja todetaan liian myöhään .....koska ei tupakoi
Ei Suomessa ole varaa hoitaa kaikkia ja kaikkea. Sori siitä!
Vierailija kirjoitti:
Alkaa selviämään että Suomalainen lääkäri on taidoiltaan heikko ja oikeastaan ei ole tietoa mitä maailmalla tapahtuu alalla. Mutta hyvää palkkaa saa vaikka ei tekisi mitään.
Kyllä näitä on paljonkin lääkäreissä. Ei kiinnosta paskaakaan, nyherretään ohessa jotain omaa tutkimusta eikä aikaa ja energiaa jää siihen että pitäisi tiedot ajantasalla muusta, persoona voi olla täysin auttamistyöhön soveltumaton eli raha ja sosiaalinen status on motivaattorina. Surkeita tapauksia.
Mihin hoitoihin ei pääse? Keuhkosyöpä voi myös olla sellaisessa paikassa, että leikkaaminen on liian vaarallista.