Seiska: Entinen NHL-vaimo Helena Koivu ulosotossa - "Ei tarvitse hävetä mitään"
Helena Koivun ulosottorekisteristä paljastui viisi merkintää kahden viime vuoden ajalta. Suurin osa niistä on päättynyt varattomuusesteeseen eli hänellä ei ole ollut ulosmitattavaa omaisuutta. Yksi merkintä on maksettu, ja loput sulkeutuneet maksukyvyttömyyden vuoksi. Velat liittyivät muun muassa kiinteistöveroihin ja oikeudenkäyntimaksuihin. Helena ei halunnut kertoa tuloistaan, mutta korosti, ettei kyse ole talouskriisistä. Hän kertoo velkojen johtuneen osoitteenmuutoksista, avioerosta ja elämänmuutoksista. Samalla hän on ollut oikeudessa riitelemässä exänsä Mikko Koivun kanssa lasten huoltajuudesta ja kiinteistöasioista. Nyt Helena vakuuttaa, että kaikki on hoidettu, luottotiedot ovat kunnossa ja elämä "järjestymässä".
Miten tässä nyt näin kävi? Ennen oltiin jääkiekkoilijan vaimo ja elettiin jetset-elämää Minnesotassa, nyt pyöritään ulosotossa ja selitellään osoitteenmuutoksia Seiskalle. Kun menee hyvin, ollaan hiljaa mutta kun menee huonosti, vedotaan "monikerroksiseen elämäntilanteeseen". Onko tämä taas sitä "vahvan naisen selviytymistarinaa", jolle pitäisi taputtaa? Vai voiko ihan rehellisesti sanoa, että jos velat menee ulosottoon viisi kertaa kahdessa vuodessa, niin ei ne ole vain "inhimillisiä tilanteita"? Kertokaa rehellisesti: pitäisikö jonkun kantaa vastuu vai riittääkö nykypäivänä se, että sanoo "tein kaikkeni"?
Kommentit (360)
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea sitä saa lukeakin netistä.
Se on kiitollista, internet on mahdollistanut hyvin paljon kaikenlaista.
Onko se kaikki raha mennyt vaatteisiin? Nyt myy vaatteita, laukkuja ja kenkiä ja niitä tuntuu riittävän.
kandee ehkä miettiä kandeeko ottaa vaimoksi hotellin virolainen vastaanottovirkailija
Vierailija kirjoitti:
kandee ehkä miettiä kandeeko ottaa vaimoksi hotellin virolainen vastaanottovirkailija
Outo valinta kyllä, kun mies olisi voinut valita lähes kenet tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saanut. Ei kaikkee kannata uskoa
Exä vedättänyt ja pihdannut maksuissa. Ajanut naisen todella ahtaalle.
Missä "maksuissa"? 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun oikeustajuuni ei mahdu, että Helena joutuu maksamaan kiinteistöverot kiinteistöstä, josta hänet on häädetty pois. Toivottavasti Helena saa joskus oikeutta itselleen 🙏
Tuskin saa. Exä on harvinaisen itsekäs. Ja uusi vaimonsa kynsineen kiinni miehen kiinteistöissä joten aika heikoilla on lasten äiti tilanteessa.
Ei Suomessa ole velvollisuutta elättää eksää, eksä menkööt töihin. Ja miten uusi vaimo liittyy asiaan mitenkään, hänellä on tottakai oikeus oleskella puolisonsa kiinteistöillä eikä siihen ole millään entisellä vaimolla mitään sanomista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun oikeustajuuni ei mahdu, että Helena joutuu maksamaan kiinteistöverot kiinteistöstä, josta hänet on häädetty pois. Toivottavasti Helena saa joskus oikeutta itselleen 🙏
Tuskin saa. Exä on harvinaisen itsekäs. Ja uusi vaimonsa kynsineen kiinni miehen kiinteistöissä joten aika heikoilla on lasten äiti tilanteessa.
🤣
Vierailija kirjoitti:
Jankuti,jankuti jankuti
Kiitos kun nostat ketjua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun oikeustajuuni ei mahdu, että Helena joutuu maksamaan kiinteistöverot kiinteistöstä, josta hänet on häädetty pois. Toivottavasti Helena saa joskus oikeutta itselleen 🙏
Tuskin saa. Exä on harvinaisen itsekäs. Ja uusi vaimonsa kynsineen kiinni miehen kiinteistöissä joten aika heikoilla on lasten äiti tilanteessa.
Ei kai Troy ole mitenkään velvollinen The Queen j.k: n suhteen
Onks sulla pakkomielle Troystä. Työnnä se peräluukkuus.
Troyhan on Helenan ex. Mikko on ex-ex.

Troy on exä, jolla syttyi lamppu viime hetkellä.👍
Kolmas sivu hävinnyt kokonaan TUNNISSA!
😁😁😁😁🤣🤣🤣
Ketju se vaan lyhenee kerta kerralta. Päähenkilö on siis saavuttanut tavoitteensa monta kertaa. Kaikki, joka ainoa ketju poisTATETTU kokonaan tähän mennessä. Tämä tuli takaisin monen päivän jälkeen. Kaikki kommentit poistatettuina.
Vain pari sivua jäljellä. 😂🤣😂🤣😂🤣
Et sinä j.elena tai muu muki totuudelle mitään mahda. Totuus tulee ilmi.
Tiistai tulee 26.8.
No can do.
Uelena kipperskä ja Pirkko Svensson pääsivät ylikselle. Mutta eivät koskaan pääse pois sieltä.
😊👍
Oli vauva.fissä poisTATTAMASSA ihan täysipäiväisesti tänään. Poisti x kertaa samoja kommentteja. Lopulta sitten on onnistunut taas poisTATTAMAAN kokonaisen ketjun.
Ressukka. 🤣😭
Miljonäärien ei kannata mennä virolaisten kanssa naimisiin. Koivu, Palander ja mitä näitä on. Litmanen taitaa olla niitä harvoja poikkeuksia, joilla menee hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Miljonäärien ei kannata mennä virolaisten kanssa naimisiin. Koivu, Palander ja mitä näitä on. Litmanen taitaa olla niitä harvoja poikkeuksia, joilla menee hyvin.
Eikä virolaisten suomalaisten kanssa vai kuinka

Helena sössi ihan itse asiansa. Suomalainen ex-exä kyllä kohteli häntä hyvin, vieläkin kohtelee.
Kyseenalaistan päätöksiäkin, ihmisethän niitäkin tekevät ja on tiedossa että aina mahtuu mukaan virheitä sekä vilppiäkin. En halua olla sokea ihminen elämässäni, se vaatii hieman aivotyöskentelyä ja realiteettienkin hyväksymistä.