Lue keskustelun säännöt.
ADD/ADHD- nuorten itsenäistyminen
25.06.2025 |
Herkkä aihe, joten toivon asiallisia kirjoituksia.
Oma ADD-nuoreni on opiskelemassa ekaa vuotta amiksessa. Periaatteessa elämä sujuu ok, mutta sosiaaliset taidot heikkoja, hankala saada ystäviä, ala tuntuu välillä väärältä, oppimisvaikeuksien takia opiskelu on välillä vaikeaa. Mm. Hahmottamisen vaikeus. Mieliala välillä tosi matalalla.
On myös positiivisia asioita, mistä innostuu. Jaksoi olla kesätöissä jne.
En vaan millään lakkaa murehtimatta tulevaa. Miten ikinä voi tuosta päästä vauhtiin ja työelämään, kun kaikki on niin hankalaa. Saa keskusteluapua ja on lääkkeet ja perheen tuki. Silti riipii koko ajan sydäntä ja murehdin tulevaa.
Onko rohkaisevia tarinoita siitä, miten kaikki lopulta meni hyvin ja siivet kantoivat. Miten voisin luottaa tulevaan? Hänelle en tietenkään sano näistä murheistani. Ja kannustan koko ajan.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin AC/DC nuori. Ei jäänyt vaivoja.
Tsemppiä! Toivottavasti omat siivet alkavat kantaa. Jos nuori pystyi jo itsenäisesti mennä kesätöihin ja hoitaa hommansa, uskon hänen selviytyvän jatkossakin.
Mä olen itse ADHD-ihminen, nyt. jo keski-ikäinen nainen. Ja helppoa se ei ole ollut, ja vasta 35-40-vuotiaana sanoisin että alkoi kaikki elämän osa-alueet olevan hyvin hallinnassa. Sitä ennen aina joku tökki: opinnot, työ, kodin siisteys, laskujen maksaminen ajallaan jne.
Opinnot multa jäi kesken yliopistolla, prokrastinoin opiskelua liikaa koska keskittyminen tuntui niin raskaalta ja vastenmielseltä. Mutta keskeytin vasta päästyäni alan töihin, ja niitä olen siitä asti tehnyt, joten eipä se haitannut että tutkinto jäi tekemättä. Työssä kuitenkin on myös tökkinyt sama prokrastinointiongelma, olen jopa saanut pariin kertaan varoituksen siitä etten suoriudu odotusten mukaisesti, ja joutunut vaihtamaan työpaikkaa ennen kuin tulee kenkää. Kyse taas tuosta, että vitkuttelee työhön tarttumista ennen kuin viime hetken paniikki, ja sitten tekee sutta ja sekundaa yötä myöten kiireellä.
Koti on myös välillä ollut kuin niissä Hoarder ohjelmissa ikään, kun ei ole saanut aikaiseksi siivota. Laskuja jäänyt maksamatta ja tullut jopa ulosottovirastosta postia, perintätoimistoista puhumattakaan, vaikka olisi ollut rahaa maksaa ne laskut. Ei vaan ole saanut aikaiseksi, usein en avannut edes kirjekuoria, aina päätin että "huomenna", mutta sitten huomenna unohtui. Auto on jäänyt katsastamatta ja monia muita asioita hoitamatta. Rahaa olen tuhlannut impulssiostoksiin valtavasti, ja alkoholia on kulunut suurkulutustyyliin, koska mulla alkoholi auttaa paljon lääkkeitä paremmin ADHD:hen. Esim. vaikeat työtehtävät olen usein hoitanut alkoholin avulla illalla kotona.
Mutta aina olen jotenkin selvinnyt, ja elämä on ollut ihan hyvää omasta mielestä, vaikka muiden mielestä varmaan kaaosta. Iän myötä kyllä jotenkin alkanut mieli rauhoittua ihan itsestään, mikä oli jopa yllätys. Enää en käytä mitään lääkkeitäkään, enkä alkoholia lääkkeeksi, kun ei tarvi. Olen minä vieläkin vähän "vauhdikas koheltaja", mutta mitään olennaista ei jää enää hoitamatta ongelmieni takia.
Minulla oli vaikea murrosikä ja nuoruus adhd:na, yksinäinenkin, sekä käytösongelmia. Olin kuitenkin utelias ja innokas tutustumaan uusiin asioihin, niin menin ja tein. Kotiin sai aina palata, soittaa vanhemmille ja saada apua, jos asiat eivät menneet niin kuin uskoin. Kompuroin nuoren aikuisuuteni, opiskelin aika monellekin alalle ja opettelen sitkeyttä= viemään asiat loppuun asti. Asuin yksin, koska halusin niin. Tutustuin hyviin ja vääriinkin ihmisiin, mutta adhd:n yksi vahva ominaisuus on myös selvitä nopeasti tilanteista.
Olinkohan noin 26 vuotta, niin äitini kertoi nähneensä minusta ihanan unen ja joka auttoi häntä lopettamaan minusta huolehtimisen. Unessa kuulema seisoin nopeasti virtaavan joen äärellä. Siinä oli varjoisa, synkkä puoli ja kaunis, aurinkoinen puoli. Kahlasin sinne aurinkoille puolelle ja näytin tyytyväiseltä. Äiti kertoi heränneensä tunteeseen, että lapsi kyllä pärjää. Sen jälkeen minuakin helpotti henkisesti, koska äidin jatkuva huolehtiminen oli raskas kantaa minullaki. Siispä luota lapseesi. HÄn vaistoaa pelkosi ja ettet luota häneen riittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon ADD mutta pärjääb itse. Siivoaminen on mulla heikkoa (tai ainakim standardi). Muuten ei ongelmia, siivoan kyllä ja teen kaikki ja olen töissäkin asiantuntijana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos rohkaisevista tarinoistanne! Lisääkin luen mielellään.ap
Ota positiivinen asenne. Sun pelot tarttuu myös lapseen. Luota tulevaan ja kannusta lasta. Ei ole häpeä vaikka ei kykenisi tekemään työtä, on olemassa kaikenlaista kuntouttavaa työtoimintaa ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä elän päivä kerrallaan, mun ADHD lapsi on vasta teini, mutta hän ei osaa edes lukea kunnolla, silti uskon että hän pärjää elämässä tavallaan. Itsenäisesti tuskin pystyy asumaan, kun tulee täysi-ikäiseksi. Mutta on olemassa vaihtoehtoja kuinka asuminen voidaan toteuttaa. On olemassa erityisammattioppilaitoksia ja työtä voi tehdä myös avustettuna.
Näinhän se menee 👴🏻🥳